Sairastan kroonista suolistotulehdusta, joka rajoittaa elämääni jonkin verran. Olen todella tarkka siitä, mitä syön ja kuinka paljon, koska liika syöminen aiheuttaa todella ikäviä oireita. Mieheni tietää tämän ja olen myös hänen perheelleen selittänyt sairauteni hyvin avoimesti.
Ongelma on se, että kyläillessäni miehen perheen luona, ruokaa tuputetaan jatkuvasti lisää. Valehtelematta yhden ruokailun aikana minua kehotetaan ainakin 10 kertaa ottamaan lisää ja joskus jopa ruokaa laitetaan suoraan lautaselleni. Joka kerta olen kohteliaasti kieltäytynyt ja sanonut, että minulle riittää, kiitos. Mutta jostain syystä asia ei mene perille. Myös mieheni joutuu jatkuvasti selittämään uudestaan ja uudestaan, miksi en syö kovin paljoa. Tämä on erittäin ärsyttävää ja kiusallista, kun jokaisen ruokailun yhteydessä joutuu muistuttamaan muita sairaudestani. Saatetaan jopa kysyä, että eikö ruoka ole hyvää, kun en syö. Joskus oloni tulee niin epämukavaksi, että mahani tulee kipeäksi pelkästä stressistä, vaikka en mitään söisikään.
Kerran minulla oli hiukan flunssainen olo heidän luonaan ja minulle tarjottiin jotakin juotavaa. Kysyin, mitä juomassa on ja vastaukseksi sain sen olevan jotakin luonnollista flunssalääkettä. Tein elämäni pahimman virheen juodessani sen. Muutaman tunnin kuluttua mahani tuli niin kipeäksi, etten pystynyt kävelemään. Mahani meni totaalisesti ripulille, jota kesti kaksi päivää. Kaiken lisäksi flunssa paheni ja minulle nousi korkea kuume. Aluksi en edes tajunnut, että tämä juoma olisi aiheuttanut ripulin, kunnes kysyin tarkemmin, mitä se sisälsi. Tällä kertaa vastaukseksi tuli, että jotakin, joka jouduttaa suolen toimintaa. Siinä vaiheessa tunsin niin suurta kiukkua, että olisi tehnyt mieli pakata tavarat samantien ja häipyä, jos olo olisi sen vaan sallinut. Siis minulle, suolistosairaalle, he antoivat tahallaan jotakin ulostuslääkettä tietäen, mitä se tekee vatsalleni. Kukaan ei pahoitellut mitään, vaan vastaukseksi tuli jopa naurahdus, että tämä lääke onkin tosi tehokasta. Kuulemma tosissaan uskoivat, että se parantaisi flunssani. No, ei parantunut. Flunssa kesti kaksi kuukautta.
Tämän episodin jälkeen en ole miehen perheen luona enää käynyt, eikä kyllä huvita jatkossakaan mennä. En voi käsittää, mitä heidän päässään oikein liikkuu. Koko ajan tuntuu, että sairauteni on heille vain joku vitsi, eikä ymmärretä, kuinka paha olo minulla on. Miehelleni olen tästä tuhat kertaa sanonut ja hän on selittänyt asian perheelleen, mutta asia ei vain mene jakeluun!
Ongelma on se, että kyläillessäni miehen perheen luona, ruokaa tuputetaan jatkuvasti lisää. Valehtelematta yhden ruokailun aikana minua kehotetaan ainakin 10 kertaa ottamaan lisää ja joskus jopa ruokaa laitetaan suoraan lautaselleni. Joka kerta olen kohteliaasti kieltäytynyt ja sanonut, että minulle riittää, kiitos. Mutta jostain syystä asia ei mene perille. Myös mieheni joutuu jatkuvasti selittämään uudestaan ja uudestaan, miksi en syö kovin paljoa. Tämä on erittäin ärsyttävää ja kiusallista, kun jokaisen ruokailun yhteydessä joutuu muistuttamaan muita sairaudestani. Saatetaan jopa kysyä, että eikö ruoka ole hyvää, kun en syö. Joskus oloni tulee niin epämukavaksi, että mahani tulee kipeäksi pelkästä stressistä, vaikka en mitään söisikään.
Kerran minulla oli hiukan flunssainen olo heidän luonaan ja minulle tarjottiin jotakin juotavaa. Kysyin, mitä juomassa on ja vastaukseksi sain sen olevan jotakin luonnollista flunssalääkettä. Tein elämäni pahimman virheen juodessani sen. Muutaman tunnin kuluttua mahani tuli niin kipeäksi, etten pystynyt kävelemään. Mahani meni totaalisesti ripulille, jota kesti kaksi päivää. Kaiken lisäksi flunssa paheni ja minulle nousi korkea kuume. Aluksi en edes tajunnut, että tämä juoma olisi aiheuttanut ripulin, kunnes kysyin tarkemmin, mitä se sisälsi. Tällä kertaa vastaukseksi tuli, että jotakin, joka jouduttaa suolen toimintaa. Siinä vaiheessa tunsin niin suurta kiukkua, että olisi tehnyt mieli pakata tavarat samantien ja häipyä, jos olo olisi sen vaan sallinut. Siis minulle, suolistosairaalle, he antoivat tahallaan jotakin ulostuslääkettä tietäen, mitä se tekee vatsalleni. Kukaan ei pahoitellut mitään, vaan vastaukseksi tuli jopa naurahdus, että tämä lääke onkin tosi tehokasta. Kuulemma tosissaan uskoivat, että se parantaisi flunssani. No, ei parantunut. Flunssa kesti kaksi kuukautta.
Tämän episodin jälkeen en ole miehen perheen luona enää käynyt, eikä kyllä huvita jatkossakaan mennä. En voi käsittää, mitä heidän päässään oikein liikkuu. Koko ajan tuntuu, että sairauteni on heille vain joku vitsi, eikä ymmärretä, kuinka paha olo minulla on. Miehelleni olen tästä tuhat kertaa sanonut ja hän on selittänyt asian perheelleen, mutta asia ei vain mene jakeluun!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa siltä että miehesi perhe ei ole kovin korkeasti koulutettua väkeä...
Kannattaa vain pysyä poissa tuon perheen luota, muuta en itse tähän ainakaan keksi, ja tuon juomaepisodin myötä uskon että miehesi ymmärtää erittäin hyvin jos ja kun et enää halua vierailla siellä.
Appivanhempasi lienevät jo vanhempaa väkeä. Etenkin vanhemmille ihmisille tuputtaminen aikuisillekin "lapsilleen" on tyypillistä (ja lasten pitää syödä karkkia! Niin paljon että meinaavat siihen tukehtua, riehuvat sokerihumalassa, mutta karkki on kaiken a ja o, rakkauden tärkein symboli...). He itse kokevat sen hienona vieraanvaraisuutena, lähimmäisen rakkautena :).
Itse olen pienikokoinen ja siksi vähänruokainen. Myös allergioita löytyy. Oma äitini tuputti ruokaa jo lapsena enemmän kuin tarve. Onneksi pidin pääni "en syö" ja "en jaksa enää" olivat varmasti yleisimmät ruokaan liittyvä lauseet ja äiti lopetti tuputtamisen varsin varhain... minulle. Lukuisat vieraat, joita meillä kävi (äiti kova kokkaamaan) saivat tuputtamisesta osansa. Mutta ei äitiäkään montaa kertaa tuputtanut. Kerran tai kaksi... Keski-ikäisenä hän lopetti tuputtamisen kokonaan. Kaikki olivat jo siihen mennessä sanoneet äidille suoraan "älä tuputa". Se kuitenkin lipsahti vielä silloin tällöin kuin ytimestä. Kun se tuputtaminen todella ennenvanhaan oli osoitus välittämisestä, hyvästä emännästä. Ei tarkoitettu mitenkään pahalla.
Kunnes sitten vanhalla iällä äiti alkoi jälleen tuputtaa ruokaa myös minulle. Silloin tuli sanottua ruokaillessa useampaan otteeseen "älä tuputa". Sitten loppui hetkeksi, kunnes kahvilla taas tuputettiin pullaa yms. Ja tiedätkö mitä? Tämän "uustuputtamisen" äitini ollessa 86v ajattelen alkaneen samalla kun Alzheimerin tauti alkoi tulla pinnalle. Nyt kun luin aloituksesi, muistan selkeästi, että mieheni mummolla alkoi samanlainen tuputtaminen hänen täytettyään 80v. Muistihan hänelläkin alkoi reistailla. Ja kun muisti reistalee, yrittää sanoa jotain, pitää keskustelua yllä, niin ruuan tuputtaminen on luontevaa ja kohteliasta... vaikka se muista tuntuukin kärsimykseltä.
En usko että sinunkaan appivanhempasi ilkeyttään tuputtavat. Koska asia ei mene jakeluun, heillä saattaa olla alkava alzheimer tai muu sitten jokin muu sairaus/häiriö. Missään tapauksessa tuputtaminen tuossa määrin ei ole normaalia. Ja kun se ei ole normaalia, itse ottaisin sen nimenomaan siltä kannalta. Voisin kyllä mennä kylään, mutta söisin vain mitä haluan syödä ja miten paljon sopii. Jos tuputtamista ilmaantuu, voi sanoa pari kertaa en ota, kiitos tai vaieta ja heiluttaa päätään "ei ei" yrittää keksiä jotain muuta puheenaihetta.
Miehesi vanhemmat ovat hyvin perinteisiä tuossa suhteessa että ruokaa tuputetaan, tuttu tilanne.
Pitäisiköhän sinun itse ottaa ohjat käsiin ja keskustella asiat selviksi miehesi äidin kanssa.