Ei pidä matkustaa avoimessa tavaratilassa. Jo toimintaelokuvissa neuvotaan, miten ensin ammutaan ilmareikiä siihen kanteen ja sitten sullotaan seurue sisään. Klick.
Illanvieton traaginen loppu Paraisilla: 8 miestä änkesi samaan autoon – 3 paiskautui takaluukusta asfalttiin, 1 kuoli Tänään klo 14:23 (muokattu klo 15:00) Miesporukan illanvietto sai traagisen lopun. Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Kuvituskuva.Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Kuvituskuva. Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Kuvituskuva. JENNI GÄSTGIVAR Viime lauantaina Stortervossa, Paraisilla, koettiin kohtalokas liikenneonnettomuus.
Yhteensä kahdeksan miestä sulloutui saman auton kyytiin. Miehistä kaikki olivat 1950–60-luvulla syntyneitä.
Miehistä kolme oli takaluukussa, joka oli jätetty auki. Rikoskomisario Maria Sainio tarkensi, että kyseessä oli seitsemälle henkilölle rekisteröity auto.
Kun kuljettaja, vuonna 1964 syntynyt mies, kiihdytti liikkeelle, kaikki kolme putosivat takaluukusta asfalttiin. Yksi miehistä menehtyi myöhemmin saamiinsa vammoihin.
Toinen miehistä sai vakavampia ja kolmas lievempiä vammoja. Onnettomuus tapahtui Gunskogantiellä.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kahdesta törkeästä vammantuottamuksesta. Auto ei ollut hänen, vaan yhden kyydissä olleen miehen, jota epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.
”Piti siirtyä paikasta A paikkaan B” Rikoskomisario Sainion mukaan miehet eivät olleet entuudestaan poliisille tuttuja. Kaikki olivat kuitenkin kotoisin Turun seudulta.
Onnettomuus tapahtui noin kello 19.15 lauantai-iltana. Silloin illanvietto päättyi traagisella tavalla.
– Se oli ilmeisesti edennyt niin, että porukalla oli vain vietetty iltaa. Sitten piti siirtyä paikasta A paikkaan B.
Alkoholilla oli todennäköisesti ollut vaikutusta asiaan.
– Kyllä siellä oli koko porukka ainakin jollain tasolla alkoholin vaikutuksen alaisena. Muutkin siis kuin kuski, Sainio kertasi.
Onnettomuuspaikkana ollut Gunskogantie on pieni hiekkatie.
– Ihan täyttä varmuutta siitä ei ole, oliko takaluukku jätetty tarkoituksella auki, Sainio kertoi.
Tyypillistä Varsinaissuomalaista toimintaa ala Las Pargas
0Äänestä
Anonyymi
Ei yli 50 kymppisiä edes oteta toimintaelokuvan kohtauksiin,
Yleensä ylikuormaa autoon ottaa juhliva nuoriso, jolloin kahdeksan hoikkaa juippia mahtuu kevyesti sisätiloihinkin.
Huonojen elintapojen aikanaan tuoma ylipaino on vaarallista näinkin.
0Äänestä
Anonyymi
Ei ikä tuo tuo järkeä päähän ,koko porukka kännissä ja mitä muita aineita päätä sekoittamassa,ei ilmeisesti aina alaikäiset ole niitä järjettömiä tekoja tekemässä,osaa ne senioritkin.
0Äänestä
Anonyymi
pERÄLUUKKUUNHAN NE RUåTSALAISET KOKO AJAN OVAT TUNKEMASSA.
0Äänestä
Anonyymi
Autoon mahtui 7 ihmistä, silti 3 oli takaluukussa.
0Äänestä
Anonyymi
Mitähän idiootteja nuokin on, oliko kirjastoauto kyseessä. Kuinka monta mahtuu pieneen Hiaceen...
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Illanvieton traaginen loppu Paraisilla: 8 miestä änkesi samaan autoon – 3 paiskautui takaluukusta asfalttiin, 1 kuoli
Tänään klo 14:23 (muokattu klo 15:00)
Miesporukan illanvietto sai traagisen lopun.
Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Kuvituskuva.Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Kuvituskuva.
Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Kuvituskuva. JENNI GÄSTGIVAR
Viime lauantaina Stortervossa, Paraisilla, koettiin kohtalokas liikenneonnettomuus.
Yhteensä kahdeksan miestä sulloutui saman auton kyytiin. Miehistä kaikki olivat 1950–60-luvulla syntyneitä.
Miehistä kolme oli takaluukussa, joka oli jätetty auki. Rikoskomisario Maria Sainio tarkensi, että kyseessä oli seitsemälle henkilölle rekisteröity auto.
Kun kuljettaja, vuonna 1964 syntynyt mies, kiihdytti liikkeelle, kaikki kolme putosivat takaluukusta asfalttiin. Yksi miehistä menehtyi myöhemmin saamiinsa vammoihin.
Toinen miehistä sai vakavampia ja kolmas lievempiä vammoja. Onnettomuus tapahtui Gunskogantiellä.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kahdesta törkeästä vammantuottamuksesta. Auto ei ollut hänen, vaan yhden kyydissä olleen miehen, jota epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.
”Piti siirtyä paikasta A paikkaan B”
Rikoskomisario Sainion mukaan miehet eivät olleet entuudestaan poliisille tuttuja. Kaikki olivat kuitenkin kotoisin Turun seudulta.