Voisi siis olla suomenkin presidentti. Tosin vaalit ehdittiin pitää hiukka liian aikaisin. Ja siksi meillä on viekas kokkari. Viekkauden maallistuma. Trump on häneen verrattuna Sven Dufva .
D. Trump, maailman vaikutusvaltaisin Persu !
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Trump on Suomen presidentti, ainakin uutisissa häntä toistetaan jatkuvasti. Ongelma meillä on se, että olemme tottuneet naispresidenttiin ja nyt ottaa niin koville, kun emme saaneet Hillary Clintonia presidentiksemme.
Vanha sotaisa Hillary oli unelma ehdokkaamme, mutta voih ja oih, mies meni ohi korkealle pallille!
PerusSuomaiset, PerusAmerikkalaiset ja Perus, vaikka Virolaiset. Kaikilla näillä on kansakunnilla yhteistä kunnioitus niitä ikuisia perusarvoja kohtaan, mikä kumpuaa kunkin maan itsenäisyydestä, historiasta ja kulttuurista. Elämälle vieras huuhaa, mitä osa porukasta nykyään harrastaa, ei kuulu, eikä ole ikinä kuulunut, minkään maan isänmaallisen Peruskansalaisen ajatusmaailmaan.
Porkkanapää johtaa Amerikkaa.
Ei johda, mielenosoittajat ja koronavirus johtavat Amerikkaa.
Tarkoitatko mielenosoittajila kauppoja polttavia ja ryöstäviä terroristeja?
Osasit senTämän kirjoittaa sanan kulttuuri oikein. Jatka valitsemallasi tiellä.
Trump on mies joka puolustaa omaa kansaansa toisin kuin täällä mädättyneessä läntisessä Euroopassa nämä valtiomiesten kuvatukset.
Trump mitään omaa kansaansa puolusta, Trump puolustaa vain ja ainoastaan omaa lompakkoaan. Kaikki kokoukset pyritään järjestämään Trumpin lomakeskuksissa tai hotelleissa, kuten valtiovierailutkin. Trumpin kasinossa ei järjestetä, koska se meni konkkaan.
Trump maailman idiootein persu???
Onko Trump myös mädättäjä, kuten paikalliset??