eikä ihme, sillä Michael Mooren uutuuselokuva – Planet for Humans paljastaa, miten vihreällä aatteella rahastetaan – härskeimmäksi osoittautuu ex-varapresidentti Al Gore. Entäs autistinen ilmasto-Greta?
Mooren tuottama ja Jeff Gibbsin ohjaama dokumenttielokuva Planet of the Humans on ollut Youtubessa 22.4.2020 lähtien ilmaiseksi katsottavissa.
Dokumenttielokuvan tutkimusten kohteina ovat tällä kertaa Yhdysvaltain vihreät lobbarit sekä vaihtoehtoisia, uusiutuvia ja kestäviä energiamuotoja rahoittavat ja niiden tukiaisista hyötyvät tahot. Elokuvan toisena kantavana teemana on näiden energiamuotojen aiheuttama tuho ja hävitys kasvikunnalle, eläimille ja alkuperäiskansoille. Rahahanat avasi presidentti Barack Obaman 90 miljardin puhtaan energian ohjelma vuonna 2009.
Tuulivoimaloiden haittapuolista elokuvassa käydään läpi ensinnäkin niiden ruostuminen paikalleen, kun käyttöikä on ohi. Voimaloiden tuotto ei ilman tukiaisia maksaisi takaisin korjauskustannuksia, purkamisesta puhumattakaan. Tunnetuin esimerkki lienee Havaijilla Kamaoan tuulipuisto. Toinen haittapuoli on lintukuolemat. Yhdysvaltain mantereen osavaltioissa tuulivoimalat tappavat yli 300 000 lintua vuodessa, mukana runsaasti harvinaisia maakotkia ja valkopäämerikotkia.
"Planet of the Humans" hyökkää vihreää liikettä vastaan syyttäen sitä tekopyhyydestä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Dokumentissa useiden miljardöörien joukossa vihreän valheen härskeimmäksi rahastajaksi osoittautuu ex-varapresidentti Al Gore. Hänen johtamansa ilmastorahastot ovat investoineet Amazonin sademetsien hakkuisiin ja hiljattain Gore myi viestintäalan yrityksensä öljytuloilla rikastuneen Qatarin Emiirin rahoittamalle Al Jazeeralle. Tuon liiketoimen jälkeen Gore perusti jälleen uuden Cayman-saarten veroparatiisiin rekisteröidyn ilmastorahaston.
Tyhmiä vihreitä on helppo rahastaa tuolla ilmasto huuhaalla. Kaikki menee täydestä, mitään ei kyseenalaisteta. vihreät kuin lestadio yms liike. "älä epäile" usko sokeasti.
Gretankin taustalla häärii äärivassarit.
Ullatus.
Ns. uusiutuvien energiantuotantomuotojen ydinongelma on, että niitä ei ole ilman öljyä. Media ei ikinä ota öljyn välttämättömyyttä esiin juurikin siksi, että uusiutuvilla rahastetaan hyväuskoisia veronmaksajia. Sähköä ei ole öljyttä, mutta ei ole myöskään biopolttoaineita.