Tyttöystävä kuvasi seksipätkän tuntemattoman kanssa

Olemme nyt olleet kihlattuni kanssa yhdessä lähes seitsemän vuotta. Itse olen 32-vuotias ja hän 29-vuotias. Matkalle on mahtunut pari eroakin jolloin olemme olleet erossa joitain viikkoja. Ensimmäinen näistä eroista tapahtui puoli vuotta seurustelumme alkamisen jälkeen.

Ero lähti minun aloitteestani kun tuntui etten voinut luottaa häneen, ja oikeassa olinkin kun myöhemmin selvisi, että hän oli laivalla peuhannut jonkun tuntemattoman miehen kanssa. He eivät häneen mukaansa olleet menneet yhdyntään asti ja hän onkin tämän varjolla monesti vähätellyt asiaa. Lisäksi samalle aikajaksolle mahtui hänen suutelunsa ex-poikaystävän kanssa ja Tinderin lataaminen. Hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ollut tehnyt tiliä sinne.

  Joka tapauksessa tämän eron aikana, joka siis kerkesi kestää 15 tai 16 päivää, oli hän harrastanut seksiä kahden eri miehen kanssa. Tämän hyväksyminen vaati minulta veronsa  ja aikansa kun itselleni eroaminen oli vaikea enkä kokenut silloin tarvetta muille naisille.

Aika meni nopeasti ja  viime vuoden keväällä kihlattuni rupesi odottamaan esikoistamme. Kiistelimme koko vuoden ajan paljon  vanhoista asioista ja aika vakavistakin jutuista,  joita hän oli minulta salannut ja hänen kertomistaan valeista. Loppukesästä hän sitten paljasti, että oli antanut toisen näistä kuuden vuoden takaisista miehistä kuvata heidän panemistaan. Hän oli lisäksi lähettänyt suurelle joukolle miehiä alastonkuviaan. Jopa sellaisen jossa kasvot näkyivät.

Hän oli tavannut tämän kuvaajakaverin Tinderissä ja pyytänyt tämän sitten kotiinsa ja juttu oli päätynyt heidän seksipätkäänsä, Olin tähän kaveriin yhteydessä ja hänellä oli edelleenkin video ja kuvat tallessa. Tyyppi lupasi poistaa video, mutta mitenpä siitä mitään takuuta saisi.

  Kaikkein pahinta tässä on pettymys ja vastenmielisyys, jota tunnen ainoaa koskaan rakastamaani naista kohtaan. Tiedän että olimme erossa silloin, eikä kyse ei ole siitä. En koskaan, en koko aikana olisi uskonut, että hän kykenisi moiseen tai olisi sen kaltainen. Tämä kaikki on jotenkin tuhonnut ja särkenyt mielikuvani hänestä ja välillä tuntuu etten edes tiedä kenen kanssa jaan elämäni. Olen niin täynnä surua ja vihaa etten tiedä mitä tekisin. Tieto siitä, että oma rakas on ollut yli 6-vuotta jonkun tai pahimmassa tapauksessa useamman kännykässä runkkumatskuna, on välillä täysin sietämätön. Olen eroakin harkinnut, mutta rakastan edelleenkin kihlattuani ja meillä on viisikuukautinen lapsinkin. Miten tällaisesta voi päästä yli...

-Epätoivoinen mies
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei pahalla mutta olet samanikäinen kuin minä mitä järkeä on tehdä lapsi sellaisen epävakaan persoonan/ epärehellisen/ ei sinua kunnioittavan kanssa. Etkö sinä rakasta sinun mielenterveyttä vai mitä?

Okei sulle sattui jo, parempi sun erota kun myöhemmin kaduta sitä ettet osannut lopettaa ajoissa. Mä olen looginen kerron miten kannattaa menetellä lapsen mielenterveyden ja sinun kannalta. Menkää eri teille, niin voitte kaikki hyvin. Se sattuu alussa, mutta helpottaa noin 5- vuoden päästä siihen mennessä olet jo kasvanut aikuiseksi

Äänestä

Tosiaan aika mutkikas tilanne kun olette jo lapsenkin kerenneet saada. Itse olisin nostanut kytkintä jo tuon alun jälkeen. On sen verran paljon kahjoja muijia tullut nähtyä ja sellaiseen olet tainnut itsekin jämähtää No joka leikkiin lähtee se leikin kestäköön.

Äänestä

Kerran huora, aina huora. En usko sul olevan muita kun pettymyksii edessä jos jatkat emäntäsi kans. Hei ja jos et jatka nii laita se mailii mul on hakuses muija joka antaa kuvata ja vielä parempi jos ei veloita mitään. Noin harvinaista lintua ei ihan joka oksalt löydy :D

T. Veli-Matti

Äänestä

Ikävä juttu, että sait tietoosi moisen asian. Eihän kukaan halua kuulla hänelle tärkeästä ihmisestä tuon kaltaista asiaa. Pystyn kuitenkin samaistumaan tilanteeseesi, koska itsellenikin on käynyt vastaavanlainen juttu ex-siippani kohdalla, joka oli suhdetaukomme aikana kuvannut tuollaisen videon jonkun teinityön kanssa. Palasimme yhteen ja löysin hänen kännykästään videon noista kyseisistä puuhista. Omatkin tuntemukseni olivat aika vastaavanlaisia kuin sinulla, enkä sen jälkeen enää pystynyt jatkamaan mieheni kanssa. Niin pahasti se kirvaisi. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli kyllä ihan oikea päätös enkä ole katunut. Onneksi emme olleet kerenneet hankkia lapsia.
Ikävää tämän kyseisen tytön kannalta oli, että ex-mieheni ylpeänä jakoi tätä klippiä kavereillensa, mistä se sitten levisi useisiin käsiin. Luultavasti pyörii netissäkin joillain sivuilla. En kuitenkaan voi väittää tuntevani mitään myötätuntoa häntä kohtaan, koska jos on niin tyhmä että lähtee tuollaiseen tuntemattoman kanssa niin kestäkööt seuraukset.

Voimia kuitenkin sinulle. Toivon että päädyt oikeaan päätökseen. Elämä jatkuu eronkin jälkeen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olemme nyt olleet kihlattuni kanssa yhdessä lähes seitsemän vuotta. Itse olen 32-vuotias ja hän 29-vuotias. Matkalle on mahtunut pari eroakin jolloin olemme olleet erossa joitain viikkoja. Ensimmäinen näistä eroista tapahtui puoli vuotta seurustelumme alkamisen jälkeen.

Ero lähti minun aloitteestani kun tuntui etten voinut luottaa häneen, ja oikeassa olinkin kun myöhemmin selvisi, että hän oli laivalla peuhannut jonkun tuntemattoman miehen kanssa. He eivät häneen mukaansa olleet menneet yhdyntään asti ja hän onkin tämän varjolla monesti vähätellyt asiaa. Lisäksi samalle aikajaksolle mahtui hänen suutelunsa ex-poikaystävän kanssa ja Tinderin lataaminen. Hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ollut tehnyt tiliä sinne.

  Joka tapauksessa tämän eron aikana, joka siis kerkesi kestää 15 tai 16 päivää, oli hän harrastanut seksiä kahden eri miehen kanssa. Tämän hyväksyminen vaati minulta veronsa  ja aikansa kun itselleni eroaminen oli vaikea enkä kokenut silloin tarvetta muille naisille.

Aika meni nopeasti ja  viime vuoden keväällä kihlattuni rupesi odottamaan esikoistamme. Kiistelimme koko vuoden ajan paljon  vanhoista asioista ja aika vakavistakin jutuista,  joita hän oli minulta salannut ja hänen kertomistaan valeista. Loppukesästä hän sitten paljasti, että oli antanut toisen näistä kuuden vuoden takaisista miehistä kuvata heidän panemistaan. Hän oli lisäksi lähettänyt suurelle joukolle miehiä alastonkuviaan. Jopa sellaisen jossa kasvot näkyivät.

Hän oli tavannut tämän kuvaajakaverin Tinderissä ja pyytänyt tämän sitten kotiinsa ja juttu oli päätynyt heidän seksipätkäänsä, Olin tähän kaveriin yhteydessä ja hänellä oli edelleenkin video ja kuvat tallessa. Tyyppi lupasi poistaa video, mutta mitenpä siitä mitään takuuta saisi.

  Kaikkein pahinta tässä on pettymys ja vastenmielisyys, jota tunnen ainoaa koskaan rakastamaani naista kohtaan. Tiedän että olimme erossa silloin, eikä kyse ei ole siitä. En koskaan, en koko aikana olisi uskonut, että hän kykenisi moiseen tai olisi sen kaltainen. Tämä kaikki on jotenkin tuhonnut ja särkenyt mielikuvani hänestä ja välillä tuntuu etten edes tiedä kenen kanssa jaan elämäni. Olen niin täynnä surua ja vihaa etten tiedä mitä tekisin. Tieto siitä, että oma rakas on ollut yli 6-vuotta jonkun tai pahimmassa tapauksessa useamman kännykässä runkkumatskuna, on välillä täysin sietämätön. Olen eroakin harkinnut, mutta rakastan edelleenkin kihlattuani ja meillä on viisikuukautinen lapsinkin. Miten tällaisesta voi päästä yli...

-Epätoivoinen mies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu