Suomalaiset sohvatohtorit kiistävät olohuoneen sohvaltaan maskien hyödyt. Pitkäaikaikainen mietintä ja yli tunnin puhelun kaverin kanssa todistaa aukottomasti maskien olevan hyödyttömiä. Suomalaiset sohvatohtorit ovat tehneet tutkimuksistaan lukuisia nettikirjoituksia.
Puolestaan lukuisat lääkärit ja tutkijat on Suomessa ja maailmalla toista mieltä.
Suomalaistutkijat vetoavat keskiviikkona julkaistussa avoimessa kirjeessä sen puolesta, että kasvomaskeja käytettäisiin Suomessa väestötasolla koronapandemian tukahduttamiseen.
– Tämänhetkinen tutkimus viittaa vahvasti siihen, että maskien käytöstä on hyötyä ja että maskit ovat yksi hyödyllisimmistä ja kustannustehokkaimmista toimista COVID-19-epidemian hallinnassa, Eroon koronasta -työryhmä kirjoittaa.
Eroon koronasta -työryhmä asettui samalle kannalle hallituksen tiedepaneelin kanssa.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Nyt, kun koronaa on todella vähän ja ei käytännössä näy missään, ei maskien käytöstä enää suurta hyötyä ole. Ehkä siinä vaiheessa kun tapauksia ilmeni enemmän päivässä. Nyt suuressa osassa Suomea koronaa ei käytännössä ole olemassa.
Ainakin maskipakko olisi täysin turha ainakin kesällä. Suositus on ainoa mitä korkeintaan voi antaa ja sekään ei enää ole tarpeen.
Jos toinen aalto tulee syksyllä, jos se eri asia. Itse en tosin maskeihin paljon haaskaisi rahaa, vaan käytän vain kahta kertakäyttömaskia vuorotellen. Tiedän, että niiden muka pitäisi olla kertakäyttöisiä, mutta siitä viis veisaan. Kangasmaskiakaan (jos sellaisen hankkisin) en pesisi käyttökertojen välillä, hattuhyllylle vaan kun en sitä käytä. Enhän pese normaaleja hanskojakaan joka käytön jälkeen, joten en tee sitä maskinkaan kanssa.
Vertaat käsissä käytettäviä hanskoja ja suun sekä nenän edessä käytettäviä maskeja toisiinsa.
Kyllä, minusta niissä ei ole mitään eroa. Toki voin pestä sen sekapyykin joukossa kerran viikossa 40 asteessa. Erikseen en sitä pese.
Käsien pesustakaan ei ole sitä tieteellistä näyttöä odotettavissa kuin STM maskeilta vaatii, joten ei sitä käsien pesuakasn voi suositella, koska siitä on joka tapauksessa selvää haittaa mm. ihon kuivumista sekä jopa pesuaineille allergisia reaktioita.
Yhteenveto:
STM:n kriteerien mukaan käsien pesu, maskien käyttö, yskäisy hihaan tms. on hyödytöntä niin kauan kunnes saadaan STM:n hyväksymää tieteellistä näyttöä.
Maskien käytön hyödyllisyyden osalta tieteellistä näyttöä tulee vasta ensi vuonna, kun myös Suomi pääse mukaan EU:n yhteisiin ostoihin.
Fakta kuitenkin on, että suurimmassa osassa Suomea ei ole yhtäkään koronatapausta, joten maskeilla suojaudutaan sellaista tautia vastaan, jota ei oikeastaan ole. Jopa Helsingissä koronatapaukset on erittäin harvassa, mutta siellä siitä voi teoreettisesti olla hyötyä. Ja jos nykyinen tahti jatkuu, ei koronaa käytännössä ole missään Suomessa muutaman viikon päästä, oli sitten maskeja tai ei.
Vähättely ja kieltäminen on heidän tapansa ohittaa vaikeat asiat.
Olen+seurannut+HUS:in+ulostuloja+koronatilanteesta+ja+jopa+suurella+huvittuneisuudellakin+pannut+merkille+oman+kilven+kiillotustarpeen+ja+omien+virheiden+piilottelun.+Huvittuneisuudelle+ei+tietysti+olisi+sikäli+tarvetta,+että+huvituksen+aiheen+käytos+on+pois+kansalta+yleensäkin.+Se+käytös+ei+anna+mitään,+vaan+ottaa!+HUS:in+ulostulot+ovat+myös+törkeää+yleisön+aliarvoiontia,+ja+ihan+totuuden+pilkkaamista.+Etenkin,+koska+oma+etu+haisee.
Otan+vain+pari+esimerkkiä+aiheesta,+ensin+laitan+kuitenkin+alle+listan+koronaan+kuolleista+henkiloistä,+ja+missä+kuolemat+on+todettu+tapahtuneen:
320+henkilöstä:
19+prosenttia+on+ollut+erikoissairaanhoidossa,
34+prosenttia+perusterveydenhuollon+yksikössä,
45+prosenttia+sosiaalihuollon+ympärivuorokautisessa+yksikössä+ja
2+prosenttia+kotona+tai+muualla.
Tarkastellaan+sitten+HUS+Reijulan+selvittelyä+vakavista+koronainfektioista:
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/ddbc4c1d-01fc-494e-b65c-607a88578796
No+niin.+HUS,+Jere+Reijula+alkaa+maalailla+kuvaa+vakavan+kuoronainfektion+saaneesta+potilaasta.+Kertomuksessaan+Reijula+alusta+pitäen+jättää+mainitsematta+ne+kiistämättä+kaikkein+vakavimminkin+infektoituneet,+joita+oli+lisäksi+eniten,+eli+HUS+alueella+olleet+sosiaalihuollon+ympärivuorokautiset+asiakkaat,+heitähän+on+45%+kaikista+kuolleista.+Se+tarkoittaa+sitä,+etta+hoivakoti-infektiot,+jne+joissa+tartuttaja+todennaköisimmin+on+kuulunut+henkilökuntaan+jätetään+heti+kättelyssä+tarkastelusta+sivuun.
Seuraavaksi+Reijula+alkaa+ympäripyöreasti+selvittää,+että+koronapotilaita+on+ollut+HUS+alueeella+monella+osastolla+Reijula+ei+halua+eritellä+moniko+vakavasti+sairastunut+on+tuotu+erikoissairaanhoitoon+hoivakodista+tai+perusterveyden+huollon+yksiköstä,+eikä+sitä,+missä+tartunta+on+saatu.+Hoivakodissa,+perusterveydenhuollon+yksikössä,+erikoissairaanhoidossa,+vai+muualla.
Lopuksi+Reijula+antaa+lähinnä+ympäripyöreän+ristiriitaisen+nollavastauksen+jo+muutenkin+tiedossa+olevaan,+kun+edelleen+verrataan+hänen+kuvailemiaan+tapauksia+siihen,+mikä+on+jo+hyvin+tiedossa:
"Tällä+huonon+ennusteen+potilaalla+on+ikää".
Totta,+he+olivat+vanhoja,+mediaani-iältä+84,+ja+myös+keski-iältä+yli+80+vuotiaita
"Huonon+ennusteen+koronapotilaalla+on+paljon+ylipainoa".
Tämä+on+ristiriitaista+sen+suhteen,+että+ylipaino+ei+vanhalla+ihmisellä,+eikä+etenkään+perussairaalla+ja+vanhalla+ole+hyvin+yleistä...
"Hän+ei+ole+tottunut+harrastamaan+liikuntaa".
Yli+80+vuotias+ei+usein+ole+enää+niitä+aktiivisimpia+liikkujia.
"Hänen+kakkostyypin+diabeteksensa+ei+ole+hyvässä+hoitotasapainossa".
Tämäkin+on+ristiriitaista,+koska+eniten+kuolleita,+45%+kaikista,+on+sosiaalihuollon+ympärivuorokautisesta+yksiköstä,+miten+ymparivurokautisesa+yksikössä+asuvan+diabetes+ei+ole+hyvässä+hoitotasapainossa.+Miten+sellainen+on+mahdollista?
"Hän+on+useimmin+mies+kuin+nainen".
Näin+oli+aluksi+kuolleiden+osalta,+mutta+ei+enää+tänään.+3.6.2020
16.3.20 Italian lehdet kertoivat miten sterilisoida maskit halvalla kotikonstein.
Video, jota levitetään sosiaalisessa mediassa. Mitä tarvitset päivittäiseen desinfiointiin? Denaturoitu punainen alkoholi, suljinrasia ja kansi. "Säiliön sisään laitat vähän alkoholia, hyvin vähän - selittää apteekki." Naamio on kiinnitetty kanteen: naamio on siten litistetty kanteen, eikä se ole kosketuksessa sisällä olevan alkoholin kanssa. Haihduttamalla neste steriloi maskin kastelematta sitä. Operaation on kestettävä kaksi, enintään neljä tuntia: Ei enempää, koska se voi kastua höyryn kanssa. Huom. Naamio ei saa olla kosketuksessa nesteen kanssa.
https://www.laprovinciadicomo.it/videos/video/come-sanificare-una-mascherina_1045277_44/
Suomen puolustusvoimat keksivät ylpeänä saman 6.5.20.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/katso-kuvat-nain-puolustusvoimat-puhdistaa-kertakayttoisia-hengityssuojaimia-prosessi-vie-puoli-vuorokautta/7811166
Aika hankalaa, taidan vain jättää sivuun pariksi päiväksi ja käytän sitten maskia uudestaan. En viitsi sählätä tuollaisten asioiden kanssa. Steriloinnin pitäisi onnistua alle parissa minuutissa (mieluiten alle minuutissa) ja ilman apteekissa käyntiä, jotta tuohon vaivautuisin.
Olen ajatellut, voisiko maskista tehdä
lääkärille kalukukkaron!
Ei hassumpi idea!
Lapset ja lapsen mieliset on vapautettu kaikissa maissa maskien käytöstä. Ole huoleti.
Ja kuvitteletko tosissasi, että normaalit kotitaloudet sähläisivät jonkin denaturoidun alkoholin kanssa ja käyttäisivät aikaa sterilointiin vielä 2-4 tuntia? Varsinkin, kun useissa perheissä on vaikea löytää puolta tuntia aikaa tehdä ruokaa? Olen varma, että tuollaisten kanssa sählääviä ei Suomesta löytyisi montaakaan.
Ja maskejahan pitää joissain maissa käyttää, mutta kukaan ei niiden pesua tai oikeaa käyttöä valvo. Ja maskiksi käy mikä tahansa, mp-kypärä, talouspaperiarkki jne. Euroakaan ei tarvitse maksaa myytävistä maskeista, jos ei huvita. Tuollaista velvoitetta ei ole missään.
Koronahuijauksen+alkeet:
Olen+seurannut+HUS:in+ulostuloja+koronatilanteesta+ja+jopa+suurella+huvittuneisuudellakin+pannut+merkille+oman+kilven+kiillotustarpeen+ja+omien+virheiden+piilottelun.+Huvittuneisuudelle+ei+tietysti+olisi+sikäli+tarvetta,+että+huvituksen+aiheen+käytos+on+pois+kansalta+yleensäkin.+Se+käytös+ei+anna+mitään,+vaan+ottaa!+HUS:in+ulostulot+ovat+myös+törkeää+yleisön+aliarvoiontia,+ja+ihan+totuuden+pilkkaamista.+Etenkin,+koska+oma+etu+haisee.
Otan+vain+pari+esimerkkiä+aiheesta,+ensin+laitan+kuitenkin+alle+listan+koronaan+kuolleista+henkiloistä,+ja+missä+kuolemat+on+todettu+tapahtuneen:
320+henkilöstä:
19+prosenttia+on+ollut+erikoissairaanhoidossa,
34+prosenttia+perusterveydenhuollon+yksikössä,
45+prosenttia+sosiaalihuollon+ympärivuorokautisessa+yksikössä+ja
2+prosenttia+kotona+tai+muualla.
Tarkastellaan+sitten+HUS+Reijulan+selvittelyä+vakavista+koronainfektioista:
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/ddbc4c1d-01fc-494e-b65c-607a88578796
No+niin.+HUS,+Jere+Reijula+alkaa+maalailla+kuvaa+vakavan+kuoronainfektion+saaneesta+potilaasta.+Kertomuksessaan+Reijula+alusta+pitäen+jättää+mainitsematta+ne+kiistämättä+kaikkein+vakavimminkin+infektoituneet,+joita+oli+lisäksi+eniten,+eli+HUS+alueella+olleet+sosiaalihuollon+ympärivuorokautiset+asiakkaat,+heitähän+on+45%+kaikista+kuolleista.+Se+tarkoittaa+sitä,+etta+hoivakoti-infektiot,+jne+joissa+tartuttaja+todennaköisimmin+on+kuulunut+henkilökuntaan+jätetään+heti+kättelyssä+tarkastelusta+sivuun.
Seuraavaksi+Reijula+alkaa+ympäripyöreasti+selvittää,+että+koronapotilaita+on+ollut+HUS+alueeella+monella+osastolla+Reijula+ei+halua+eritellä+moniko+vakavasti+sairastunut+on+tuotu+erikoissairaanhoitoon+hoivakodista+tai+perusterveyden+huollon+yksiköstä,+eikä+sitä,+missä+tartunta+on+saatu.+Hoivakodissa,+perusterveydenhuollon+yksikössä,+erikoissairaanhoidossa,+vai+muualla.
Lopuksi+Reijula+antaa+lähinnä+ympäripyöreän+ristiriitaisen+nollavastauksen+jo+muutenkin+tiedossa+olevaan,+kun+edelleen+verrataan+hänen+kuvailemiaan+tapauksia+siihen,+mikä+on+jo+hyvin+tiedossa:
"Tällä+huonon+ennusteen+potilaalla+on+ikää".
Totta,+he+olivat+vanhoja,+mediaani-iältä+84,+ja+myös+keski-iältä+yli+80+vuotiaita
"Huonon+ennusteen+koronapotilaalla+on+paljon+ylipainoa".
Tämä+on+ristiriitaista+sen+suhteen,+että+ylipaino+ei+vanhalla+ihmisellä,+eikä+etenkään+perussairaalla+ja+vanhalla+ole+hyvin+yleistä...
"Hän+ei+ole+tottunut+harrastamaan+liikuntaa".
Yli+80+vuotias+ei+usein+ole+enää+niitä+aktiivisimpia+liikkujia.
"Hänen+kakkostyypin+diabeteksensa+ei+ole+hyvässä+hoitotasapainossa".
Tämäkin+on+ristiriitaista,+koska+eniten+kuolleita,+45%+kaikista,+on+sosiaalihuollon+ympärivuorokautisesta+yksiköstä,+miten+ymparivurokautisesa+yksikössä+asuvan+diabetes+ei+ole+hyvässä+hoitotasapainossa.+Miten+sellainen+on+mahdollista?
"Hän+on+useimmin+mies+kuin+nainen".
Näin+oli+aluksi+kuolleiden+osalta,+mutta+ei+enää+tänään.+3.6.2020
"Puolestaan lukuisat lääkärit ja tutkijat on Suomessa ja maailmalla toista mieltä."
Kirurgisilla hengityssuojaimilla ei virukselle käytännön merkitystä.
"Sohvatohtoriksi"+kutsut+ansioitunutta+tutkimusväärentäjää+Marjukka+Mäkelää?+
https://www.endo.fi/@Bin/180924/Finnohtan+lausunto+T3-monoterapia+ja+rT3.pdf+
Konsensus+maailmalla+on+että+15%+vajispotilaista+tarvii+tyroksiinin+(T4)+lisäksi+liotyroniinia+(T3).
Endkrinologiyhdistys+pyysi+lausuntoa+Mäkelältä+oikeastaan+T3-monoterapiasta,+mutta+innokkaana+Mäkelä+lyttää+myös+yhdistelmähoidon.+
Hiljaisuudessa+hoitokäytäntö+on+nyt+hyväksynyt+T3:n+käytön
Jos se kirurgin maski on ollut kasvoillani 1 tunnin ja kippaan sen hattuhyllylle, niin paljonko luulette siinä olevan coronavirusta viikon kuluttua , kun nappaan sen taas naamalle niistä naruista..?
Parempi virus hattuhyllyllä kuin keuhkoissa.
Suomalaiset ovat hitaita tunnustamaan maskien hyödyt ja ovat vaan iloisia ettei tarvitse olla toisen ihmisen lähellä. Hyvä Suomi.