Olen 21-vuotias naisenalku, seurustellut nyt yli 3 vuotta saman ikäisen pojan kanssa. Joudun opiskelujeni takia lähtemään vuodeksi ulkomaille ja nyt on pohdinnassa, mitä tehdä suhteelle. Kummatkin ollaan vielä nuoria, mutta 3,5 vuotta seurustelua ja sitä edeltänyt useamman vuoden ystävyys on hitsannut meidät yhteen niin tiiviisti, että kaikki vaihtoehdot tuntuu vaikeilta. Tuntuu vaikealta seurustella ja silti olla ilman toisen läheisyyttä pitkiä aikoja, mutta tuntuu myös turhauttavalta ajatella, ettei seurusteltaisi. Mitä siis tehdä? Kannattaako jatkaa seurustelua ja katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kannattaako kaikki ehkä lopettaa jo nyt ennen kuin lähden, koska tuntuu turhauttavalta odottaa lähtöpäivää tietäen, että seurustelu loppuu siihen? Kannattaako laittaa suhde kylmästi sivuun ja katsoa, mitä tapahtuu kun palaan takaisin?
Vaikka lähdenkin vain Eurooppaan - en siis mihinkään maailman ääriin - menen kuitenkin sellaiseen maahan, johon ei yksikään halpalentoyhtiö lennä. Mahdollista olisi siis nähdä korkeintaan 2-3 kertaa vuoden aikana, muutama viikko kerrallaan.
Onko kellään kokemuksia tällaisesta? Mitä olette tehneet, miten pärjänneet?
Vaikka lähdenkin vain Eurooppaan - en siis mihinkään maailman ääriin - menen kuitenkin sellaiseen maahan, johon ei yksikään halpalentoyhtiö lennä. Mahdollista olisi siis nähdä korkeintaan 2-3 kertaa vuoden aikana, muutama viikko kerrallaan.
Onko kellään kokemuksia tällaisesta? Mitä olette tehneet, miten pärjänneet?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sinuna kyllä jatkaisin seurustelua.Kyllä te varmaan kestätte eron, jos kuitenkin saatte nähdä edes sen 2-3 kertaa vuoden aikana. EN lopettaisi noinkin pitkään kestänyttä suhdetta tuollaisen "pikku" asian takia :)
Tietenkin teette niin kuin itsestä parhaalta tuntuu, mutta voi kertoa oman tarinan. Lähdin tammikuun alussa au pairiksi Ranskaan ja samaan aikaan poikaystävä aloitti armeijan. Nyt eroa on takana kolme kuukautta ja kesäkuun alkuun pitäisi jaksaa. Meillä on mennyt tosi hyvin. *koputan puuta*. Rankkojakin aikoja tulee, mutta jos molemmat on sitoutuneita, suhteen lopettaminen ei ehkä ole kovin järkevä vaihtoehto. Pari päivää sitten varasin lennon kotiin ja sain kuulla, että samana päivänä miehellä alkaa 5 päivän loma. Kyllä tää on odottamisen arvoista... :)
mut toi on aika eri juttu jos kundi on armeijassa... koska sillon molemmat on "poissa"
Joo, se on totta, että molempien oma elämä on pysähdyksissä sen ajan, mutta ero on silti ero. Kun ei nähdä, niin ei nähdä.
Lähdin vuoden sinua vanhempana vaihtoon Saksaan. Olimme silloin seurustelleet vajaan vuoden ja olin hakenut vaihtoon ennenkuin edes tapasimme. Vuosi ei todellakaan ollut helppo: väärinkäsityksiä tapahtui eikä ollut helppoa olla erossa niin pitkiä aikoja. Kuitenkin vuoden aikana voi pitää yhteyttä ja tavat sekä suomessa että muualla. Toisaalta se aika opetti minulle paljon meistä ja minusta itsestäni ja kun tulin takasin tiesin entistä varmemmin mitä halusin. Neuvoni on siis tämä: jos jo nyt tiedät ettei suhteenne ole niin vahva että se kestäisi niin kannattaa erota. Mikään ei ole ikävämpää kuin tulla jätetyksi puhelimessa. Jos taas sinulla on pienikin usko siihen että kyllä te kestätte (kuten sanoit olette hitsautuneet yhteen) niin kannattaa jatkaa. Eroon kyllä tottuu ja jos tapaatte neljäkin kertaa vuoden aikana niin se ei ole kuin pari kuukautta eroa kerralla.
olemaan sellainen, joka muuttaa sinua todella paljon. Se tulee olemaan vuosi, joka saattaa olla tähän astisen elämäsi rankin, mutta myös ihanin. Ihmiselle, joka ei ole kokenut samanlaista, voi olla vaikeaa ymmärtää tunteitasi ja mitä joudut käymään läpi poissaollessasi. Totta kai suhde voi kestää, mutta oman vaihtovuoteni aikana näin kyllä useamman suhteen päättyvän kuin kestävän. Kaikki riippuu tietysti teitä kahdesta. Olisiko mahdollista, että lähdette kumpikin samaan paikkaan vuodeksi tai edes muutamaksi kuukaudeksi?
Kurjin tilanne varmasti olisi, jos joudut koko ajan sitten vaihdossa ollessasi miettimään, että mitä suhteellenne kuuluu ja jopa lopettamaan vaihdon, koska pelkäät, että kultasi löytää jonkun uuden Suomesta.
Itse en kestäisi vuoden eroa, vaan yrittäisin lähteä mukaan. Ainahan esimerkiksi uuden kielen opetteleminen kannattaa tai ehkäpä joku työpaikkakin voisi kullallesi järjestyä.
Itse lähdin vaihto-oppilaaksi 17-vuotiaana jenkkeihin. Poikaystävä jäi Suomeen. Tuolloin meillä oli seurustelua takana 5 kuukautta. Emme siis olleet tunteneet kovin kauaa. Hyvin se vuosi meni. Emme nähneet kertaakaan tuon vuoden aikana. Olimme kuitenkin tuon vuoden aikana yhdessä. Sovimme, että emme ole muiden kanssa. Tottakai alku oli todella rankkaa olla ilman toista ja jokaisen puhelin soiton jälkeen tuli aina sellanen tyhjä olo ja hirveä ikävä iski päälle. Mutta kuten eräs ihminen minulle kerran sanoi, että kyllä siihen ikävä- tunteeseenkin tottuu, vaikka se ei niin mukava tunne olekaan.
Pidimme yhteyttä puhelimitse, kirjein ja sähköpostilla. Kukaan ystävistämme tai kummankaan perhe ei uskonut siihen, että pysyisimme yhdessä, koska olimme niinkin nuoria ja tunteneet vasta vähän aikaa. Mutta toisinpa kävi.
Nyt jälkeen päin ajatellen tuntuu siltä, että en oikein osannut ottaa tuosta vuodesta kaikkea mahdollista irti, koska ajatukset olivat todella paljon koti-Suomessa ja poikaystävässä.
Sen voin kyllä kokemuksesta sanoa, että siitä vuodesta tulee todella rankka henkisesti.
Mulla on ihan sama tilanne. Olen itse lähdössä vaihtoon ensi syksyksi Sveitsiin. Suomeen jää iki-ihana poikaystäväni - elämäni rakkaus. Kyllä me ollaan päätetty yrittää siitä selvitä, siis yhdessä pysytään vaikka lähdenki. Eihän sinne Sveitsiinkään mitään halpalentoja saa mutta kyllä sitä silti muutaman kerran voi sen aikana nähdä; poikakaverini ehkä kerran pari mua kattoo ja mäki sit tulen Suomessa käymään. Makso mitä makso! Jouluna ainakin tulen!
Ei mun mielestä vaihtoon lähteminen oo mikää niin iso juttu, että kannattas etukäteen päättää; okei erotaan sitten ku toinen lähtee. Ei niin voi tehdä. Meidänki tapaukses mun vaihdosta tulemisen jälkeen poikakaverini lähtee ite vaihtoon, mut ei me anneta senkään lannistaa! Tarvii olla sen verran naiivi, et uskoo siihen rakkauteen!:) Sitä paitsi jos ero sit tulee vaihdon aikana tai pian sen jälkeen ni niin se oli sit tarkotettuki!
"Olen 21-vuotias naisenalku, seurustellut nyt yli 3 vuotta saman ikäisen pojan kanssa. Joudun opiskelujeni takia lähtemään vuodeksi ulkomaille ja nyt on pohdinnassa, mitä tehdä suhteelle."
Olen 30, tyttöystäväni on 22 ja hän on vaihdossa parhaillaan - tosin puoli vuotta vain. Olisin sinun ikäisenä kokenut sitoutumisen hankalaksi, mutta nyt vähän vanhempana etäisyyden kestää yllättävän hyvin. Tyttöystävälläni tuntuu olevan vähän vaikeampaa, mutta ei ylitsepääsemättömiä hankaluuksia kuitenkaan. Naimisiinkin päätimme mennä kesällä, joten sitoutumiseemme vaihto tuskin on vaikuttanut.
Pisti silmään toteamuksesi "mitä tehdä suhteelle". Luulisi, että jos suhteen tarkoituksena on sitoutuminen ja elinikäinen liitto, niin tuota kysymystä ei tarvitsisi esittää. Kyllä ne himonsa ja puutteensa kestää, jos on sitoutunut perustamaan elinikäisen liiton. Jos vierellä on vain pehmolelu ja kokeilukappale (mikä ei ole minusta mitenkään tuomittavaa jos siitä ei tule toistuva tapa), niin se mutkistaa tilannetta.
Yksi vaihtoehto lienee tehdä keskinäinen sopimus siitä, että kumpikin tulee ja menee niin kuin haluaa ja suhdetta pidetään yllä niin kuin luontevalta tuntuu. Siinähän näette, miten paljon suhteenne perustuu päätökseen, järkeen ja sitoutumiseen ja miten paljon vain arkisiin tarpeisiin. Vastauksen saaminen tuohon kysymykseen mielestäni ennustaa suhteen tulevaisuutta muutenkin.
Sen halusin vielä sanoa, että teidän suhteesta kertoo musta aika paljon, se, että kuitenkin oot lähdössä, etkä jää Suomeen pelkästään seurustelun takia.
Olin aikoinaan vaihtarina eräässä eurooppalaisessa yliopistossa. Samassa porukassa oli noin kymmenkunta suomalaista tyttöä. Heistä seurusteli Suomessa viisi. Jokainen tytöistä petti poikaystäväänsä ja neljä pisti vuoden lopussa lopullisesti poikki.
En laittaisi suhdetta kokonaan poikki. Katsele tilannetta uudelleen, kun tulet takaisin kotimaahan. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että suhde voi jatkua vaihtoajan jälkeenkin onnellisena ja varsinkin jos toista oikeasti rakastaa voi jälkikäteen joutua katumaan miksi katkaisi välit. Päivä kerrallaan siellä vaihdossa, kyllä se takaisin tulo joskus koittaa...
Siis ei mun mielest kandee lopettaa niin pitkää suhdet varta vasten siks että sä lähdet. Se vois tuntuu jälkeenpäin aika turhalta. Enemminki eroatte sit jos se alkaa tosiaan tuntuu silt et ei se toimi. Mut ei etukäteen mitään päätöksiä!
Mina seurustelin 4 vuotta saman ikaisen pojan kanssa (23v.) ennen kuin lahdin vaihtoon. Myos poikaystavani lahti vaihtoon samaan aikaan, kumpikin vuodeksi...eripuolille eurooppaa. Kesa ennen vaihtoa oli vaikea, koska yhdessa pohdittiin, et mika ratkaisu olisi paras meidan suhteelle...jatkaako vai ei??? Mina olin enemman kiinni poikaystavassani ja olisin halunnut jatkaa suhdettamme vaihdon aikana...mutta kumminkin paadyimme yhteispaatokseen, etta paras katsoa uudestaan vaihtovuoden jalkeen. Alku oli rankkaa, mutta nyt jalkeen pain se oli paras ratkaisu. Tapasimme vuoden jalkeen uudelleen suomessa, kun kumpikin oli palannut takasin ja huomasimme, etta meidan suhde oli ohi...oli jo ollut seurustelumme aikana, olimme loppu vaiheessa yhdessa, koska olimme kiinni toisissamme. Nyt olemme hyvia ystavia ja muistellaan hyvalla menneita.
Tama on minun tarinani. Ja jos jo tassa vaiheessa mietit suhteenne tulevaisuutta, ni ehka kannattaa pitaa vuoden tauko ja katsoa sitten uudelleen kun palaat.
Mä kirjoitin tän saman tekstin yhteen toiseen keskusteluun, koska nämä asiat on niin pahasti just mielessä ja sopivat myös tähän keskusteluun, niin liitän se myös tähän
Mä olen jotenkin aivan hiton katkera tästä vaihtoasian vaikutuksesta mun elämääni. Kannustin exääni lähtemään vaihtoon useita vuosia jotta hän kasvaisi henkisesti ja aikuistuisi ollessaan omillaan ulkomailla – siis toivoin hänen löytävän niitä samoja kokemuksia joita itsekin olin kahdesta vaihdosta saanut. Hän on 22v. ja minä 29v. Hän lähti Saksaan viime syksynä kun olimme seurustelleet kolme ja puoli vuotta eikä mennyt kuin kaksi viikkoa ja minun yhteydenottoni eivät olleetkaan enää tervetulleita. Kuukausi meni niin sain keskusteltua asiaa auki ja hän halusi erota. Tapasimme kerran ennen joulua ja sovimme että pysymme ystävinä. Jouluaikaan näimme uudestaan ja sovimme että kaveruusjuttu pysyy. Mulla oli jotenkin hyvä henkinen tasapaino asiasta silloin. Katotaan kesällä uudestaan oli sopimus ja ajattelin että jos saa siellä vierasta niin saakoon. Ei tee ehkä sitten myöhemmällä iällä mieli. Helmikuussa hän löysi sieltä itselleen paikallisen miehen ja on ollut hänen kanssaan siitä asti. Haluaa kuulemma säilyttää yhä kaveruuden minuun. Tämänkin taas jotenkin kestin, koska tajusin etten voi tehdä yhtään mitään kuitenkaan koko asialle ja pidän hänestä oikeasti myös ihmisenä. Sitten kaikki taas eilen romahti: Vaihdoin eilen muutaman sähköpostin hänen kanssaan ja hän mainitsi lähtevänsä loppuviikoksi eteläiseen Italiaan. No, hänellä on paljon italialaisia kavereita, joten pohdin että tämä reissu on niiden kanssa. Seuraavassa viestissä hän sitten totesi että hän lähtee sinne kahdestaan uuden miehensä kanssa. Voi vittu. Mä en ole yleensä mustasukkainen ihminen, mutta tää juttu tuli tosi pahasti päin näköä. Mä olin just saavuttamassa sellaista tasapainoa, jossa hän ei häiritse mua ilmestymällä koko ajan mun ajatuksiin ja koen tilanteen hyväksi. Lemmenlomalle Italiaan V***U!!!. Mä en todellakaan tiedä kuinka saisin hänet mun mielestäni pois. Tää vuosi on ollut varmaan raskainta aikaa elämässäni. Mä tuin tätä ihmistä kaikessa mitä hän teki ennen sinne lähtöään ja kestin kaikki pahuksen kiukuttelut ja järjestelin lähtöön liittyviä juttuja vaikka kuinka paljon. Sitten kaksi viikkoa ja pelkkää alamäkeä. En halua yleistää tätä juttu kehenkään. Tämä oli vain minun tarinani. Sydämestäni toivon onnea kaikille muille.
siis uskomattoman tempun sun tyttöystävä/poikaystävä sulle teki!! ei pysty edes kahta viikkoa olemaan kunnolla! mulla on täysin sympatiat sua kohtaan koska ymmärrän miltä tommonen tuntuis. elän itse kaukosuhteessa ja mun mies on ollu nyt poissa duuninsa takia amerikassa(!) 6kk, tulee parin vk kuluttua takas. koko aika on mennyt loistavasti, muutamia ongelmia lukuunottamatta, mutta nyt hän yhtäkkiä onkin vähentänyt yhteydenottoa todella paljon! se sattuu kamalasti ja koska sun tilanne on sata kertaa ikävämpi, voin uskoa kuinka paljon sua vituttaa!! hang in there pal!
Kiitokset kannustuksesta.
Mä olen ollut niin hiton hölmö että olen koittanut ymmärtää tätä entistä tyttöystävääni ihan loppuun asti. Vika juttu tuli tänään: hän lähtee uuden miehensä kanssa kiertämään Thaimaata ja Malesiaa viideksi viikoksi. Mun on nyt parempi kääntää uusi lehti elämässäni ja unohtaa koko ihminen. Mua ei kukaan ole ennen jättänyt enkä nähtävästi tajua mitä se tarkoittaa. Tää on jotenkin niin pirun raskasta. En tiedä miten saisin itseni jaloilleni. Onneksi tiedän että minä en ole tehnyt mitään väärin. Yritin loppuun asti ja sain paskan kouraani. Jonain päivänä ehkä nauran tälle kaikelle, mutta nyt koitan vain selviytyä päivästä toiseen.
mä en kyllä ymmärrä sitä miks joku lähtee jonnekin eripuolelle maailmaa rakkaansa luota. en halua arvostella ketään mutta itse en ikinä lähtisi kultani luota pois. enkä ymmärtäisi jos sekään lähtisi. mulla tulisi niin ikävä etten edes pystyisi lähteä. ei vuosi ulkomailla ole puoliksikaan sen veroinen kun että voisi olla yhdessä täysipainoisesti. tää on mun mielipide.