Juhtuuko se siitä, ettei hän voi punikkina arvostella äärivasemmistolaista terrorijärjestö Antifaa? Myös Li Anderson on hiljaa kuin urea sukassa. Mahtaakohan hänen läppäriään vielä koristaa Antifan logo? Vai rahoittaako Soros mielenosoitusten lisäksi myös Suomen punikkien vaalikampanjoita?
Miksi Marin on hiljaa USA:n katuväkivallasta?
Anonyymi
1260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Nykyvasemmiston maailmankuva on sellainen, että valkoinen, varsinkin jos on konservatiivi, on paha, jos tappaa mustan. Jos taas musta tai vasemmistolainen riehuu kaduilla ja sen seurauksena joltain menee henki, vika on silloinkin valkoisen. Väkivalta, jossa menee monelta henki yhdistettyinä tuhopolttoihin ja kauppojen ryöstelyyn on mitätöntä, jos valkoinen on ensin tappanut mustan.
Valkoihoisen vasemmistolaisen käsittämätön tarve tuntea syyllisyyttä kaikesta mitä valkoiset tekevät ja puolustaa mellakoitsijoita on suorastaan noloa.
Miksi hän ottaisi asiaan kantaan. Jos ottaisi niin joutuisi arvostelemaan johtajakyvytöntä Trumpia
Trump+tekee+aivan+oikein+kun+tuo+armeijan++kadulle+estämään+roskajoukon+tekemiä+ryöstöjä+ja+pahpoinpitelyitä.+Jenkeissä+13%+tekee+50%+rikoksista.+Katsokaa+videoita,+kun+mustat+isolla+joukolla+hyökkäävät+yksittäisten+valkoisten+kimppuun.+Sairasta+touhua+tämä+punikkien+organisoima+katuväkivalta.+Milloin+antifa+ja+kommunismi+kielletään+Suomessa?+Miksei+Li+Andersonia+vaadita+irtisanoutumaan+Antifan+terrorismista.
Suomessa punikkihallitus kylpee suosiossa, mikä tuntuu aika koomiselta ottaen huomioon kommunistien tekemät ihmisoikeusrikokset kautta aikain. Vihreän pintavärin saaneet entiset stalinistit ovat myös mukana hallituksessa, samoin terroristiärjestö Antifaa edustaa hallituksessa pesunkestävä kommunisti. Eduskunnassa vähemmistönä olevat punikit hallitsevat tätä maata kepulipuolueen turvin. Tämä hallitus ei tule ikinä tuomitsemaan katuväkivaltaa.
Median tekemässä valhesuosiossa T:hiihtäjä 47 härmästä
Jenkkien sisäpolitiikka ei kuulu Suomen pääministerin tehtäviin.
https://www.tivi.fi/uutiset/twitter-sulki-vakivaltaan-kehottavan-antifa-tilin-ja-pitihan-se-arvata-kuka-sen-takana-oikeasti-oli/9c6c023c-fdef-4fd5-93e7-59ad6ba08423
"Antifaksi tekeytynyt tili kehotti ihmisiä väkivaltaan."
Antifan ryhmät pyrkivät puolustamaan vähemmistöjä, joita muun muassa uusnatsit uhkaavat.
Trump on syyttänyt Antifaa mielenosoituksista ja haluaisikin luokitella Antifan terroristijärjestöksi.
Tämä kaikki sopii äärioikeistolle, joka on jo pitkään halunnut maalata Antifan äärivasemmistolaiseksi radikaaliliikkeeksi, joka aktiivisesti kannustaa jäseniään äärimmäiseen väkivaltaan. Tällä äärioikeisto haluaa luoda ja ylläpitää kaksi ääripäätä -mielikuvaa, mikä auttaa äärioikeistoa paitsi saamaan äänensä kuuluviin, myös saamaan ihmiset suhtautumaan Antifaan negatiivisesti.
Koska Antifan väkivaltaan kannustavaa äänitorvea ei kuitenkaan ole, sellainen on silloin itse luotava.
Todellisuudessa tilin takana oli kuitenkin valkoista ylivaltaa kannattava Identity Evropa -ryhmä. Tällä tempulla äärioikeistolainen ryhmä halusi osoittaa, että Antifa on uhka, jolle pitää tehdä jotain.
Black Lives Matter riehui Lontoossakin. Nämä eivät välitä yhteiskunnan asettamista rajoituksista koronan aikana ja käyttäytyvät lajityypillisesti. Kuka hullu haluaa olla poliisi Usasa tai missään. Ei kaikki ole somalimagneetti-taposia.
Sosiaalinen media sulkee vähitellen Trumpin ulkopuolelle. Natsin kommentit eivät mene läpi.
Punikkeja ei ole koskaan ollut olemassa.
Punakaarti oli suomen talonpoikien ja köyhälistön
nouseminen vastarintaan.
Millä oikeudella haukut pääministeriä punikiksi?
No joo mut KRP on skannantanut sinunkin rääpäleen IP osoitteen.
Joten pidä naamaskiinni tai kätes!
Hui! Nyt alkoi pelottamaan. Mitä jos KRP käy hakemassa Thaimaasta sen VPN-serverin, joka ei pidä logia.
Marin on punikki, on punikki, on punikki. Eikä punikki koskaan muuksi muutu.
Ku Klux Klan valkoinen ylivalta. Ihmiset kertovat, miten rasismi on lisääntynyt selkeästi presidentti Donald Trumpin aikakaudella. Trump: Antifa (fasiminvastustaja) luokitellaan USA:ssa jatkossa terroristijärjestöksi. Suoraan Kirjasta Taisteluni: Trumpin ilmentää samaa linjaa kuin koko lista: Hitler, Augusto Pinochet, Uusliberaalin isä Milton Friedman, Margaret Thatcher Ronald Reagan, Pol Pot.
Sijoittajat sijoittaa anaaliin, kuormastasyöjät ne kommuniteja ja vihaa työtä tekeviä, maajussit ei tule toimeen ilman orjatyöläisiä, mafiosot tunkee seteleitä, valtion omistukseen, kieroilua viimesen päälle.
Eikös persujen Turtiainen jo ottanut kantaa ja olikin sellaista jöötiä että olisi parempi pitää suu kiinni tai pikemmin läppäri lukkojen takana.