Mihin menet Keskusta?

https://yle.fi/uutiset/3-11382120

"Sosiaalidemokraattien suosio on kasvanut kuukaudessa yli prosenttiyksikön, 23,2 prosenttiin.
Puolueen kannatuksen nousu johtuu poikkeustilanteesta: kansalaiset ovat olleet pääosin tyytyväisiä siihen, miten hallitus on hoitanut koronakriisin. "

Miksi koronakriisin hoitamisen onnistuminen sataa juuri SDP:n laariin? Ovathan myös Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja Ruotsalaiset olleet yhtälailla hallituksessa ja hoitaneet omien ministeriöidensä kautta koronan torjuntaa. Miksi keskusta rypee kannatuslaskun suossa huolimatta Kulmunin vakuuttavasta esiintymisestä ja esilläolosta? Kuinka se tuosta alhosta pystyy nousemaan ja mitä sen tulisi tehdä toisin? Mihin Keskusta on menossa? Onko siitä tulossa pysyvästi vasemmistoliiton tapainen x-suuruus jolla tulevaisuuden hallituksissa tulee olemaan vain apupuolueen rooli?

Miksi SDP porskuttaa? Onko kannatuksen nousuun syynä Marinin koruton ja rehellinen tapa olla julkisuudessa pääministerin ominaisuudessa? Hän ei flirttaile hömppäjulkisuudella, ei esittele kotiaan naistenlehdissä eikä hänestä tehdä "human intress"-artikkeleita eikä hän ole naisten asiaa ajava telaketjufeministikään. Hän on aito ihminen ja hänestä huokuu samaan aikaa karismaattisuus ja humaanisuus.

Hän on johtanut maan halki koronakriisin kiitettävällä tavalla. Sairastuvuus ja kuolemantapaukset ovat olleet maltillisella tasolla verrattuna useimpiin muihin maihin. Opposition yritykset hakea tikulla syitä siihen, että hallitus olisi toiminut jotenkin väärin ovat kerta toisensa jälkeen lässähtäneet tussahduksiksi ja ovat tehneet oppositiopoliitikoista jotenkin naurettavan tuntuisia turhankitisijöitä ja vaikuttaa, että kitinät ovat enemmänkin nostaneet pääministerin ja hänen puolueensa kannatusta.

Kyllä. Mikä menee ylös tulee ennen pitkää ja tulevaisuudessa hallitus joutuu tekemään rankkoja taloudellisia supistuspäätöksiä jotka väistämättä syövät kannatusta. Mutta tähän asti asiat ovat sujuneet mallikkaasti.

Eikös vaan?

56

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskustaa nyt ei kannata äänestää, kun lähtivät höveliin pakolaispolitiikkaan kommunistien kanssa ja rahan jako ulkomaille ym vain kasvaa.Kulmunin töppäykset eivät näy vielä tässä gallupissa,,,siis ne 50 000 jotka maksettiin verorahoilla,sille jonka kanssa oli tehty lehmänkauppoja ja kilpailutus oli jäänyt tekemättä. Epärehellisyys kepussa näkyy jatkuvan.

      • Anonyymi

        Keskustan kannatus vain vähän yli 10%
        Tuota pikaa alle 10%

        Perussuomalaiset nousussa ja SDP n alamäki pian raju kun totuus selviää kuka maksaa miljardien velan otot !
        Täytyy myöntää että täydellisesti hiottua sdp esitys ,vaatteineen , paperiluku puheineen , lehtijuttuineen ,
        Iäkkäiden törkeä eristäminen ,ilman mitään suunnitelmia heidän henkisestä ja fyysisestä jaksamisestaan ,korona aikana. Ihmiset kertovat kuinka järkyttävän paha oli olla .
        Fyysinen kunto laskenut ja menee kauan ennenkuin palautuu.
        Hallitus ei heitä huomioinut ,Marin vain eriarvoisti kylmästi iäkkäät.
        Toivon vaaleja ja uutta hallitusta pikaisesti.
        Ei enää yhtään SDP n junailemaa uudistusta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huonosti kävi Sukselaisen, Virolaisen, Alkion, Kallion ja Kekkosen puolueelle. Väyrysen pirun valitsemisesta puheenjohtajaksi alkoi alamäki. Väyrysen aikana luovuttiin etenkin ajatuksesta kehittää keskisuuria alueita. Väyrynen oli olennainen osa maa-aatelia ja suurpääomaa palvovassa Ahon koplassa, vaikka nyt leikkii työväen Jeesusta. Virolainen pelasti yhdessä Valco-Sorsan kanssa Suomen kommunismilta auttamalla myös köyhiä.

      • Anonyymi

        Kommunisteja on Suomessa 0,1 % äänestäjistä, eikä niiden kelkassa ole muita. Persut ovat jopa ottaneet kommunistien ja kepulaisten paikan rosvokapitalistisen Venäjän nuoleskelussa.

      • Eikä tässä näy vielä vihreitten alenevaa kannatusta, minkä aiheuttaa terroristien maahantuonti.Tolkun suomalaiset eivät tämäntapaista toimintaa hyväksy.Pekasta ei tule ikinä Suomen presidenttiä se on jo nyt varmaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kommunisteja on Suomessa 0,1 % äänestäjistä, eikä niiden kelkassa ole muita. Persut ovat jopa ottaneet kommunistien ja kepulaisten paikan rosvokapitalistisen Venäjän nuoleskelussa.

        Jos näin on, niin miksi Suomi-Venäjäseuranpuheenjohtaja ei ole persu vaan keskustalainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustan kannatus vain vähän yli 10%
        Tuota pikaa alle 10%

        Perussuomalaiset nousussa ja SDP n alamäki pian raju kun totuus selviää kuka maksaa miljardien velan otot !
        Täytyy myöntää että täydellisesti hiottua sdp esitys ,vaatteineen , paperiluku puheineen , lehtijuttuineen ,
        Iäkkäiden törkeä eristäminen ,ilman mitään suunnitelmia heidän henkisestä ja fyysisestä jaksamisestaan ,korona aikana. Ihmiset kertovat kuinka järkyttävän paha oli olla .
        Fyysinen kunto laskenut ja menee kauan ennenkuin palautuu.
        Hallitus ei heitä huomioinut ,Marin vain eriarvoisti kylmästi iäkkäät.
        Toivon vaaleja ja uutta hallitusta pikaisesti.
        Ei enää yhtään SDP n junailemaa uudistusta!

        Hurjaa on ollut PS-puolueen nousu. Peräti 0,2 %-yksikköä. Demarit voivat todeta persuille, että "eat my dust". Panenlevat yli 5 %-yksikköä edellä. Oikeistopopulistien on turha juhlia väitteillään sopeutumistoimista, koska jos PS-puolue päätyisi hallitukseen, se olisi PS-puolueen loppu. Puolueellanne kun ei ole mitään talous- saati työllisyyspoliittista osaamista.

    • Anonyymi

      Äläpäs punikki taas jeesustele.

      • Anonyymi

        Kepu on enemmän vasemmalla, kuin vasemmistoliitto. Fakta. Kepulaiset on nykyajan puniikkeja, ympyrä sulkeutuu, mutta älä pullaasi tukehdu urpo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu on enemmän vasemmalla, kuin vasemmistoliitto. Fakta. Kepulaiset on nykyajan puniikkeja, ympyrä sulkeutuu, mutta älä pullaasi tukehdu urpo.

        Kepun vasemmistosiipi on siirtynyt sdp:n leiriin. Jos kepu häviää puoluekartalta niin ketä äänestää kepun oikeistosiipi?

    • Anonyymi

      Kepulaisten tupailloissa lietsoma kaupunkilaisviha ei tuo enää jatkossa ääniä...

      • Anonyymi

        Koska ei ole ikääntymisen takia äänestäjiäkään. Virolaisen menestys perustui Kyösti Kallion linjaan, Kekkonen survoi Väyrysen puheenjohtaksi ja pilasi puolueenkin agraarinatsismilla. Virolainen ymmärsi köyhiä, koska oli tavannut nuorena miehenä luovutetussa Karjalassa myös punikkeja.

      • Anonyymi

        Pienet ja keskisuuret kaupungit on samassa veneessä maaseudun kanssa. Lisätalousarviossa miljardi menee kuuden suurimman kaupungin liikenteeseen. Kepu on vaatteiden lattiamattona hylännyt sekä maaseudun että pk-kaupungit. Kok. ja PS kiittävät.

    • Kyselet, miksi koronakriisin hoitamisen onnistuminen sataa juuri SDP:n laariin. Mielestäni annat sille selityksen tässä (vaikka sen kysymysmuotoon laitatkin): ”Onko kannatuksen nousuun syynä Marinin koruton ja rehellinen tapa olla julkisuudessa pääministerin ominaisuudessa?”

      Siinä on mielestäni hyvä selitys edelliselle kysymyksellesi. Sanna on sellainen kuin kuvaat; aito ihminen ja hänestä huokuu samaan aikaa karismaattisuus ja humaanisuus”. Ja kun koronakriisin hoidossa hallitus on ollut avainasemassa ja on onnistunut hyvin, ja kun hallitusta johtaa pääministeri, jonka puolue on SDP, tietenkin kansa noissa gallupeissa ilmaisee kiitostaan ja tukeaan hallituksen toimille siten, että se näkyy SDP:n kannatuksen kasvuna. Hieman kyllä ihmettelen, etteivät muut hallituspuolueet ole päässeet kannatuksessaan osalliseksi hallituksen hyvästä toiminnasta.

      Onhan tosin vihreiden ja vasurienkin kannatus aavistuksen verran nytkähtänyt ylöspäin. Hallituksen kakkospuolueen, kepun kannatus on kuitenkin pudonnut varsin paljon. Sitä ihmettelen, kun siihen ei ole vielä voinut olla vaikuttamassa edes tuo Kulmuni-episodi, joka eilen sai tämän palstan aivan sekaisin.

      • Anonyymi

        Ei täällä Lapi mikään ole sekaisin ollut, Sinua lukuun ottamatta. Järkeä vailla tuo oksentelusi.

        Hyvinvointinen SOTILAS

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei täällä Lapi mikään ole sekaisin ollut, Sinua lukuun ottamatta. Järkeä vailla tuo oksentelusi.

        Hyvinvointinen SOTILAS

        Tämä SOTILAS on kyllä ansainnut kannuksensa perunateatterissa ja kasarmin lattian lakaisussa.

    • Anonyymi

      Konservatiivipuolueet ovat typeriä. Sossujen ja viherfasistien tapa jakaa tulevien sukupolvien verotulot jo nyt ääntenkalastelussa sosiaalietuuksiin ja omille tukiryhmille on voittamaton. Konservatiivipuolueet ovat idiootteja, jotka mahdollistavat koko moraalittoman järjestelmän.

      Sossut lupaa sosiaalietuuksiin parannuksia velkarahalla ja takaa samalla verovapauksia ay-liikkeilleen, jotka sitten kierrättävät joka vuosi miljoonia ja miljoonia euroja verovapausrahoja (eli verovaroja) mm. sossujen puoluetoimistolle ja "järjestöille".

      Viherfasistit lupaa rahoja isoille kaupungeille hipsterihommiin sekä tietysti kehitysapuun, josta rahoja kierrätetään miljoonia ja miljoonia joka vuosi "kansalaisjärjestöille", joissa ihan sattumalta on lähinnä viherfasistien äänestäjiä "töissä".

      Mikä hulluus esim. kepuun on mennyt? Tukea nyt sossujen ja viherfasistien velkarahanjakoa omille eturyhmilleen ja äänten osteluun. Kepun olisi pitänyt joko pysäyttää kuppaus tai sitten vaatia 5,5 miljardin euron sijaan 7,5 miljardin euron lisäbudjettia ja jakaa pari miljardia esim. pienten ja keskisuurten kaupunkien sekä maaseutukuntien liikenneyhteyksien kehittämiseen yms.

      Sama koskee muitakin konservatiivipuolueita. Eikö ne ääliöt tajua, että ainoa tapa muuttaa tilannetta on suostua hallituksessa sossujen ja viherfasistien vaatimuksiin sillä ehdolla, että velkaa otetaan vielä enemmän ja konservatiivit jakaa omille viiteryhmilleen ja sosiaalietuuksina yhtä paljon kuin sossut tai viherfasistit.

      Mutta onhan tuo nähty, että konservatiivit ovat lähinnä hyödyllisiä idiootteja.

      • Anonyymi

        Tähänpä mielisin lisätä: tilulilulii, tilulilulii.

        Esko Nurmijärveltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähänpä mielisin lisätä: tilulilulii, tilulilulii.

        Esko Nurmijärveltä

        Demarit ovat itse sopan aloittaneet. Rinne ja Paatero valehtelivat tekemisistään. Katkeroituneina halusivat estää vm:n kansliapäällikkönimityksen. Vastineeksi keskusta esti demareiden kultapoju luoman nimittämisen kansliapäälliköksi.

        Nyt sitten demarit levittivät valeuutiskirjoittajansa (Jarno Liski) välityksellä "väritettyä" totuutta koulutuksista. Tarkoitus:
        - kostaa kepulle marinin ja rinteen puolesta
        - peitellä satojen miljoonien avustusta demareiden ay-"järjestöille", joka on lisäbudjetissa.

    • Anonyymi

      Kepulaiset on hölmöjä. Eikö ne tajua, että sossut voi suosia omiaan valtion varoilla, kun ne kierrättää rahat valtion kassasta ensin ay-liikkeille verovapauksina. Ja samoin vihreät kierrättää rahat ensin valtion kehitysapuvaroista omille "kansalaisjärjestöille". Kokoomuslaiset kierrättää rahat valtionkassasta ensin yritysten kassaan.

      Vain kepulainen näyttää olevan niin tyhmä, että käyttää rahoja suoraan valtion kassasta.

    • Kieltämättä Kulmuni toimi virheellisesti maksattamalla elinkeinoministeriöllä esiintymiskurssinsa ja hän kantoi poliittisen vastuun virheestään eroamalla.

      Tässä asiassa on kuitenkin monta puolta. Vaikka hän itsekin tunnusti maksattaneensa henkilökohtaisia esiintymiskurssejaan valtion rahoilla, mielestäni tässä asiassa olisi voitu katsoa asian kokonaishyötyä, sillä hän myös ministerinä ollessaan tarvitsi esiintymiseensä harjaantumista.

      Hieman sellainen maku jäi, että koska Kulmuni jäi ilman puolueensa tukea tässä asiassa, ilmeisimmin sen vuoksi, että Keskustan suosio vain laski laskemistaan, laskivat "äijät", että nyt Kulmuni joutaa mennä.

      • En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat puolueen tuella tai sen puuttumisella, mutta samaa mieltä olen, että mitä ilmeisemmin Ylen viimeinen kannatustutkimus vaikutti Kulmunin ratkaisuun, joskin mielestäni henkilökohtaiselta arviopohjalta.

        Aivan varmasti esiintymisvalmennuksesta olisi ollut Kulmunille suurta valtakunnallista hyötyä erityisesti nyt, kun hän olisi joutunut väittelemään luonnostaan lipeväilmeisten kollegoidensa kanssa EU:n koronatukipaketeista. Ratkaiseva virhe olikin se, että ensimmäisen koulutuksensa hän hankki jo toimiessaan työ- ja elinkeinoministerinä ja vieläpä kilpaillessaan samaan aikaan keskustan puheenjohtajan paikasta.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat puolueen tuella tai sen puuttumisella, mutta samaa mieltä olen, että mitä ilmeisemmin Ylen viimeinen kannatustutkimus vaikutti Kulmunin ratkaisuun, joskin mielestäni henkilökohtaiselta arviopohjalta.

        Onko siis koulutus sellaista, että se annetaan vain ja ainoastaan tiettyyn asiaan. Että on erikseen esiintymiskoulutusta EU-kokoukseen ja erikseen esiintymiskoulutusta A-studioon ja erikseen esiintymiskoulutusta puoli yhdeksän uutisiin?

        Kyllä. Katri Kulmunin omin sanoin hänen olisi pitänyt ymmärtää, että ei ollut oikein, että esiintymiskoulutus puoluekokoukseen tuli rahoitetuksi veronmaksajien kustannuksella. Kyseinen tapaus on rahoitettava kilpailijan omilla ja/tai hänen kannattajiensa rahoilla.

        Esiintymiskoulutus A-Studioon ja uutisiin kuuluu pääsääntöisesti puolueelle, koska kyseisissä ohjelmissa esiintyjä yleensä edustaa puolueettaankin.

        Sen sijaan esiintymiskoulutus valtioneuvoston koronainfoihin voidaan sisällyttää verovaroilla maksettavaksi, koska kyseisten tilaisuuksien sisältö edustaa koko hallituksen ja pitkälle oppositiopuolueidenkin yhteisiä näkemyksiä.

        Ihanko vakavissaan välität, että yleistä esiintymistaitoa ei ole vaan on vain erillisiä täsmätaitoja? Kai yleistä esiintymistaitoa saa harjoitella milloin vaan ja millä tahansa kuvitteellisella esimerkeillä...

        Yleistä esiintymistaitoa saa ja pitää harjoitella. Niin on suuri osa kansanedustajiksi valituiksi tulleista tehnytkin nuorisoseuroissa, työväentaloilla, kansalaisopistoissa, harrastajateatterissa jne. Ylikomisario Kaarlo Rautakalliota lainatakseni, eihän sitä muuten kansanedustajaksi pääsisikään.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat puolueen tuella tai sen puuttumisella, mutta samaa mieltä olen, että mitä ilmeisemmin Ylen viimeinen kannatustutkimus vaikutti Kulmunin ratkaisuun, joskin mielestäni henkilökohtaiselta arviopohjalta.

        Aivan varmasti esiintymisvalmennuksesta olisi ollut Kulmunille suurta valtakunnallista hyötyä erityisesti nyt, kun hän olisi joutunut väittelemään luonnostaan lipeväilmeisten kollegoidensa kanssa EU:n koronatukipaketeista. Ratkaiseva virhe olikin se, että ensimmäisen koulutuksensa hän hankki jo toimiessaan työ- ja elinkeinoministerinä ja vieläpä kilpaillessaan samaan aikaan keskustan puheenjohtajan paikasta.

        Tarkoitan sitä, että tiistain SK:n paljastuksen jälkeen olisi Keskustan pitänyt olla Kulmunin tukena. Puoluehallituksen ja ek-ryhmän olisi tullut keskiviikkona yhdessä käydä asia läpi yhdessä Kulmunin kanssa ja sen jälkeen tehdä johtopäätökset. Nyt jäi valitettava vaikutelma, että Katri jäi yksin asiassa joka olisi voinut sattua kenelle tahansa ministereistä.

        Mutta siitähän ei pääse mihinkään, että virhe oli tapahtunut. Seurauksen suuruusluokka oli mielestäni kohtuuton.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Yleistä esiintymistaitoa saa ja pitää harjoitella. Niin on suuri osa kansanedustajiksi valituiksi tulleista tehnytkin nuorisoseuroissa, työväentaloilla, kansalaisopistoissa, harrastajateatterissa jne. Ylikomisario Kaarlo Rautakalliota lainatakseni, eihän sitä muuten kansanedustajaksi pääsisikään.

        Vähän asian sivusta. Tuo Rautakallio oli kyllä mainio tyyppi. Neil Hardwick kertoi, että ympäri Suomea tuli poliiseilta palautetta, että meillä on just tuollainen pomo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vähän asian sivusta. Tuo Rautakallio oli kyllä mainio tyyppi. Neil Hardwick kertoi, että ympäri Suomea tuli poliiseilta palautetta, että meillä on just tuollainen pomo.

        Mutta onkohan noita "Rautakallioita" enää laisinkaan, kun poliisilaitosten organisaatiota on uudistettu eduskunnassa moneenkin kertaan. Onkohan uudistusten lähtökohtana ollut juurikin mielikuva Reinikaisen Rautakalliosta? :D

    • Anonyymi

      Saas nähdä kuka tulee valtiovarainministeriksi.

    • Anonyymi

      Nykyisessä hallituksessa keskusta kuitenkin koko ajan kiristämässä muita ns."hallituskysymyksillä".Muut puhaltaa yhteen hiileen.Marin ensimmäinen pääministeri sitten Lipposen,joka hallitsee kokonaisuuden ja antaa koirien räksyttää.Ei edellinen hallitus ajanut kuin rikkaimman 5%:n etuja,muilta leikattiin.Nyt olisikin koronan jälkihoitona syytä tehdä rikkaille ihan oma kiky!

    • Avaajan otsikkona on: "Mihin menet keskusta ?"

      Se puolue, joka ottaa vastuulleen valtiovarainministerin salkun, ei voi menestyä. Syksystä joudutaan tekemään NIIN julmia leikkauksia elvytyksen sijaan, että kyseinen salkku vie kantajapuolueensa pohjamutiin. Näineen keskustan EI kannata ottaa sitä salkkua vastuulleen.

      Mitä jos keskusta jättää hallituksen ? Hallitusohjelmassa on kuitenkin keskustalle myönteisiä asioita vaikka siinä ohjelmassa ei juuri nyt vallitsevissa olosuhteissa voidakaan pysyä. Jos keskusta nyt lähtee hallituksesta, saattaa se olla puolueen kannatukselle pitkässä juoksussa jopa epäedullista, koska tällöin se välttelee vastuuta mikä ei sopine jäsenistön pirtaan. Keskustan kannattaisi nyt pysyä hallituksessa mutta kieltäytyä valtionvarainministerin salkusta.

      Mutta mitä ihmettä tapahtuukaan, jos keskusta kuitenkin liukenee kokonaan hallitusvastuusta ? Vähemmistöhallitus ei olisi toimintakykyinen, joten sitä jouduttaisiin täydentämään joko rasismiin profiloituneella populistipuolueella tai ääriporvarillisella yksityistämiseen ja rahavallan keskittymiseen tähtäävällä puolueella, sanalla sanoen kansankurjistamispuolueella. Kumpikaan puolue ei olisi käyttökelpoinen hallituskumppani.

      • Helsingin pormestari olisi tolkun mies valtiovarainministeriksi. Lakihan ei velvoita, että ministerin tulisi välttämättä olla kansanedustaja. Itse asiassa hän on mielestäni Suomen toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö; älykkö, käytännönläheinen mutta kuitenkin myös humaani arvojohtaja, arvostettu, omanarvontunteinen ja laajakatseinen. Vaikutusvaltaisin poliitikkomme on tällä hetkellä pääministerimme Sanna Marin.

      • Anonyymi

        Hallitusohjelma on merkityksetön. Paperilla on kyllä keskustalaista tekstiä mutta rahat ja teot menee kuudelle suurimmalle kaupungille ja ay-liikkeille.

        Keskustaa varoiteltiin menemästä hallitukseen jo vuosi sitten. Mikä hulluus sai enemmistö hyväksymään hallitukseen menemisen. Kaikki tietää, että demarit ovat petollisia ja vihreät epäluotettavia.

        Nyt tuo nähtiin, ettei olisi kannattanut mennä. Kokoomus olisi estänyt osan vihervasemmiston tuhlailusta ja sekä kok. että vihervasemmisto olisivat seuraavissa vaaleissa hallitusvastuu kuluttamia.

        Typeryydestä maksaa keskusta nyt kovan hinnan. Tuhon tie on koittanut. Keskustan taru on lopussa.

      • Valtiovarainministerin salkun vastaanottanut puolue voi selviytyä kohtalaisesti seuraavista vaaleista (kunnallis- ja eduskuntavaalit), mikäli ei laita salkunkantajaksi puheenjohtajaansa. Viime vuosituhannen puolella puolueet eivät tehneet niin juuri koskaan. Silloin ymmärrettiin käytännön politiikasta sen verran, että vaaleihin kannattaa ajaa kaksilla rattailla. Jonain muuna ministerinä toiminut puheenjohtaja ei joutunut selittelemään valtiovarainministerin tekemiä "kipeitä leikkauksia" ainakaan henkilökohtaisella tasolla, eikä hänen naamansa katseleminen televisiosta vaalikeskustelun aikana vituttanut äänestäjiä kovin paljon.

        Iso käsi muun muassa entisille fiksuille puoluejohtajille kokoomuksen Pertti Salolaiselle ja Ilkka Suomiselle, SDP:n Pertti Paasiolle ja Kalevi Sorsalle sekä keskustan Paavo Väyryselle siitä, että ymmärsivät aina heittää valtiovarainministeriksi jonkun tyhmältä vaikuttavan takarivin taavin, kun puolueensa kohtaloksi tuli kantaa valtiovarainministerin salkkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitusohjelma on merkityksetön. Paperilla on kyllä keskustalaista tekstiä mutta rahat ja teot menee kuudelle suurimmalle kaupungille ja ay-liikkeille.

        Keskustaa varoiteltiin menemästä hallitukseen jo vuosi sitten. Mikä hulluus sai enemmistö hyväksymään hallitukseen menemisen. Kaikki tietää, että demarit ovat petollisia ja vihreät epäluotettavia.

        Nyt tuo nähtiin, ettei olisi kannattanut mennä. Kokoomus olisi estänyt osan vihervasemmiston tuhlailusta ja sekä kok. että vihervasemmisto olisivat seuraavissa vaaleissa hallitusvastuu kuluttamia.

        Typeryydestä maksaa keskusta nyt kovan hinnan. Tuhon tie on koittanut. Keskustan taru on lopussa.

        Pölhöpopulistin uhkailua maailmanlopulla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pölhöpopulistin uhkailua maailmanlopulla?

        Faktoja vain siitä, mitä vasemmistohallitus tekee.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Valtiovarainministerin salkun vastaanottanut puolue voi selviytyä kohtalaisesti seuraavista vaaleista (kunnallis- ja eduskuntavaalit), mikäli ei laita salkunkantajaksi puheenjohtajaansa. Viime vuosituhannen puolella puolueet eivät tehneet niin juuri koskaan. Silloin ymmärrettiin käytännön politiikasta sen verran, että vaaleihin kannattaa ajaa kaksilla rattailla. Jonain muuna ministerinä toiminut puheenjohtaja ei joutunut selittelemään valtiovarainministerin tekemiä "kipeitä leikkauksia" ainakaan henkilökohtaisella tasolla, eikä hänen naamansa katseleminen televisiosta vaalikeskustelun aikana vituttanut äänestäjiä kovin paljon.

        Iso käsi muun muassa entisille fiksuille puoluejohtajille kokoomuksen Pertti Salolaiselle ja Ilkka Suomiselle, SDP:n Pertti Paasiolle ja Kalevi Sorsalle sekä keskustan Paavo Väyryselle siitä, että ymmärsivät aina heittää valtiovarainministeriksi jonkun tyhmältä vaikuttavan takarivin taavin, kun puolueensa kohtaloksi tuli kantaa valtiovarainministerin salkkua.

        En nyt ihan Johannes Virolaista, Mauno Koivistoa, Ahti Pekkalaa, Erkki Liikasta, Sauli Niinistöä, Iiro Viinasta, Antti Kalliomäkeä, Eero Heinäluomaa ja Jyrki Kataista pitäisi takarivin taaveina. Kaikki ovat olleet eri hallituksissa Sorsan hallituksista lähtien valtiovarainministereinä.

        Valtiovarainministerin salkku on mielestäni toiseksi painavin salkku koska sen vastuualueen laajuus ja tärkeys on vain niin suuri.

      • aito-arska kirjoitti:

        Noista nimistä Johannes Virolainen, Sauli Niinistö, Eero Heinäluoma ja Jyrki Katainen olivat valtiovarainministerinä toimiessaan puolueensa puheenjohtajia eli edustivat tätä nykyajan käytäntöä.

        Vähän tarkoituksella liioittelin puhuessani takarivin taaveista, mutta väitän silti, että Mauno Koivistosta, Ahti Pekkalasta ja Erkki Liikasesta tuli koko kansan tuntemia poliitikkoja vasta valtiovarainministeriyden myötä. Sama koskee myös Iiro Viinasta, joka vaikka olikin ehtinyt toimia vuoden päivät kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana, aikana jolloin eduskunnan istuntoja ei vielä televisioitu ja näitä ryhmänjohtajiakaan tehty kansalle tutuiksi.

        Noille kaikille eli Koivistolle, Pekkalalle, Liikaselle ja Viinaselle valtiovarainministeriys oli ensimmäinen ministeriys. Ainoastaan Antti Kalliomäki oli toiminut ennen tuota pestiä ministerinä (kauppa- ja teollisuusministerinä), samoin nimiesi joukosta puuttuva Matti Louekoski.

        Tätä listaa kun katsoo, hyvin vähän puoluejohtajia löytyy valtiovarainministereiden joukosta koko itsenäisyytemme aikana. Muutos tapahtui vuosituhannen vaihteessa.

        https://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/raportti/-/r/v9l/13

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Valtiovarainministerin salkun vastaanottanut puolue voi selviytyä kohtalaisesti seuraavista vaaleista (kunnallis- ja eduskuntavaalit), mikäli ei laita salkunkantajaksi puheenjohtajaansa. Viime vuosituhannen puolella puolueet eivät tehneet niin juuri koskaan. Silloin ymmärrettiin käytännön politiikasta sen verran, että vaaleihin kannattaa ajaa kaksilla rattailla. Jonain muuna ministerinä toiminut puheenjohtaja ei joutunut selittelemään valtiovarainministerin tekemiä "kipeitä leikkauksia" ainakaan henkilökohtaisella tasolla, eikä hänen naamansa katseleminen televisiosta vaalikeskustelun aikana vituttanut äänestäjiä kovin paljon.

        Iso käsi muun muassa entisille fiksuille puoluejohtajille kokoomuksen Pertti Salolaiselle ja Ilkka Suomiselle, SDP:n Pertti Paasiolle ja Kalevi Sorsalle sekä keskustan Paavo Väyryselle siitä, että ymmärsivät aina heittää valtiovarainministeriksi jonkun tyhmältä vaikuttavan takarivin taavin, kun puolueensa kohtaloksi tuli kantaa valtiovarainministerin salkkua.

        Katri kuitenkin halusi siirtyä valtiovarainministeriksi ja heitti sitten pyyhkeen kehään. Katrilla ei näytä olleen mitään strategiaa toimiensa takana. Nyt hän näyttäytyy hajottajana ja rintamakarkurina. Toivottavasti Annika Saarikko ottaa haasteen vastaan ja johtaa puoluetta edestä- olipa ministeriö sitten mikä tahansa.

      • Anonyymi
        Environment kirjoitti:

        Helsingin pormestari olisi tolkun mies valtiovarainministeriksi. Lakihan ei velvoita, että ministerin tulisi välttämättä olla kansanedustaja. Itse asiassa hän on mielestäni Suomen toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö; älykkö, käytännönläheinen mutta kuitenkin myös humaani arvojohtaja, arvostettu, omanarvontunteinen ja laajakatseinen. Vaikutusvaltaisin poliitikkomme on tällä hetkellä pääministerimme Sanna Marin.

        Kokoomuslaiset valtiovarainministerit lisäävät velkaa, kun muiden puolueiden vv-ministerit ovat osanneet pitää tuhlailun aisoissa:
        https://www.velkakello.fi

        Kyllä kannattaa etsiä seuraava rahaministeri kepun omista jäsenistä.

    • Anonyymi

      Puolueiden yhteistyö on erittäin huonoa ja repivää. Ei ole ollut enää pitkään aikaan yhteiskuntaa rakentavia puolueita ja hallituksia.

      Mielikuvat on vahvat eri puolueista., jotka otsikoista päätellen ovat kohtuullisen oikeassa. Persut siellä äärellä yhden asian takia. Kokomus myy kaikkea minkä voi vain irrottaa, kd ja ruotsalaiset tahoillaan yhden asian takia liikkeellä, demarit menee liikaa palvelut edellä suhteessa tuloihin, vasemmistossa valtion menolisäykset on ainoa vaihtoehto ja viimeiseksi vihreät tietävät kaikesta kaiken .

      • Anonyymi

        Demarit kavaltaa valtion varoja ay-liikkeille. Vihreät "kansalaisjärjestöjä", joissa "sattumalta" on vihreiden tukijoita.

    • Anonyymi

      Nyt voisi demaritkin tehdä peliliikkeen ja ulosmitata kepun kannatuskurimuksen sekä persujenkin kannatuksen rökälelaskun eikä kokkareidenkaan kannatus hurraita ansaitse.

      Se tapahtuu seuraavalla tavalla. Sanna Marin menee presidentin luokse. Ei siis lennä kuten edellinen pääministeri vaan ihan virka-autollaan ja ilmottaa hallituksen eroamisen ja presidentti ottaa eroilmoituksen vastaan ja julistaa uudet vaalit toimitettavaksi elokuun 1 päivänä ja toivoo Marinin hallituksen jatkavan toimitusministeriönä siihen saakka koska hallitus on erittäin hyvin toiminut koko talven.

      Reippaan puolentoista kuukauden kampanjoinnin jälkeen vaalit järjestetään seuraavin tuloksin:

      1. SDP 28,1%
      2. Kok 17,0%
      3. Vihreät 13,3
      4 PS .12,0
      5.Kesk. 9,9%
      6 Vas.liitto 8,0%
      7. Ruotsalaiset 6,0%
      8 Kristillset 3,0%
      Muut 2,7%

      Tämän jälkeen Marin on itseoikeutettu hallitusneuvottelija ja neuvottelujen päätteeksi hallituspuolueet ovat SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto, vihreät ja Ruotsalaiset ja pitkästä aikaa kristilliset. Tämän hallituskoalition takana on 58,4% vaalitulos.

      • Anonyymi

        Ei kestä demareiden kannatus paljastuksia hallitustyöskentelystä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kestä demareiden kannatus paljastuksia hallitustyöskentelystä...

        SDP on nyt selliasessa nosteessa, että pois tieltä risut ja männynkävyt. Aivan hyvästä syystä ja kansa se tietää. Onneksi te muutamat persutrollit olette niin pieni vähemmistö, ettei teidän mielipiteillä ole merkitystä. Hallitus on hallinut väkevästi koko koronakriisia-ajan sillä tavalla, että menetykset koko maassa ovat erittäin pienet ja kansa sen muistaa pitkään. Uudet vaalit olisi demareille jymymenestys ja kepulle kuolinsuudelma.

        Pahinta Kepun kannatuksella on olla vasemmistohallituksessa kokemattoman voimin.

        Vanha kaarti varoitti vasemmistolaisten petollisuudesta mutta nuoremmat eivät uskoneet.

        Turha tehdä huonoa tilannetta huonommaksi jatkamalla hallituksessa. Vihervasemmisto voi sopia kokoomuksen kanssa jatkosta. Jos uudet vaalit tulee, niin niistä kyllä selvitään.

        Pahin virhe kepulle, olisi jatkaa hallituksessa, joka mainostaa tekevänsä asiat toisin kuin keskusta teki. (Ja myös toteuttaa mantraansa jakamalla velkarahoja demareiden ay-liikkeille ja kuudelle suurimmalle kaupungille.)

      • Anonyymi

        Tuolla tuloksella kun vielä esitettäisiin, että maa- ja metsätalousministerin salkku menisi vihreille. Kuinkahan kepussa nukuttaisiin sen jälkeen yöt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kestä demareiden kannatus paljastuksia hallitustyöskentelystä...

        Pölhöpopulistin selityksiä. Kannattaisiko keskittyä enemmänkin omien tekemistensä kyttäämiseen kuin muiden? Tulee nimittäin kylmää kyytiä siinä, kun ei ole itsellä esittää mitään parempaa tilalle. Pölhöpopulistien viimeisintä varjobudjettiakin kun katsotaan, niin nähdään kuinka olemattomilla esityksillä pölhöpopulistit yrittävät päästä valtaan. Siinä sitä muilla riittäisikin jännitettävää sen jälkeen, että kumpaisiakohan ennemmin vietettäisiin`? Pölhöpopulistien uutta kahtiajakautumista vaiko hautajaisia.

        Keskustalle oli virhe lähteä hallitukseen. Mitä kauemmin tuota virhettä jatkaa, sen enempi kannatus sulaa. Uudet vaalit syksyllä, niin kannatus 12-14%. Keskusta jatkaa vasemmistolaisten sylkykuppina, ja kannatus seuraavissa vaaleissa 9-11%.

        Miten niin Keskusta olisi vasemmistolaisten sylkykuppina? Viiden puolueen hallituskoalitio löysi yhteisen näkemyksen hallitusohjelmasta, mutta oikeistopopulistien vaihtoehtoinen totuushan on se, että oman edun nimissä esitetään vaihtoehtoinen totuus. Se kertoo siitä, etteivät oikeistopopulistit kykene hyväksymään asiaa sellaisena, kuin se on.

        Oppositiossa Keskusta ei tulisi nostamaan kannatustaan, koska nyt persuista jo tarjotaan puolueelle "kuoleman suudelmaa". Keskustalla on tasan yksi valittu tie vaalien jälkeen ja se on tehdä töitä nykyisessä hallituksessa hyvällä pössiksellä ja hiljoilleen nostaa kannatustaan, mutta se ottaa aikaa. Persujen ohjeita kuuntelemalla sekä toteuttamalla Keskusta kuolisi pystyyn.

      • Hauska ennustus ja voisi toteutuakin mutta en kuitenkaan usko, että hallitus kaatuu ainakaan demareiden peliliikkeen seurauksena.

        Kieltämättä SDP on nyt erittäin suosittu mutta tilanne voi olla toinen kun raadolliset madonluvut koronan vaikutuksesta talouteemme paljastuu kaikessa karmeudessaan syksyllä.

        Silloin vaaditaan johtajuutta mutta uskon sitä Marinilta löytyvän.

      • aito-arska kirjoitti:

        Hauska ennustus ja voisi toteutuakin mutta en kuitenkaan usko, että hallitus kaatuu ainakaan demareiden peliliikkeen seurauksena.

        Puolueiden kannatus voi liikkua ylös ja alas poliittiseen tilanteen ja muiden vaikuttavien seikkojen mukaan. Se on kuitenkin lyhyen aikavälin muutosta. Pitemmällä aikavälillä vaikuttavat yhteiskunnalliset muutokset ja megatrendit. Kun verrataan SDPtä ja Kepua, nämä pitkän aikavälin tekijät ovat ovat selvästi demarien puolella. Koronakriisin hoito on osoittanut demareilta kykyä poliittiseen johtajuuteen ja ennen muuta näkökulmaan: hoidetaan koko maan asioita eikä joiden alueiden etuja. Kulmuni ankkuroi Kepun entistä selvemmin aluepolitiikkaan ja se oli suuri virhe, kun ongelmat ovat kansallisia eivätkä maakunnallisia. Kepu rajaa äänestäjäpotentiaaliaan valtavasti haja-asutuspuolueimagollaan. Kukaan kaupunkilainen ei kohta äänestä heitä. Se on samalainen rajaus kuin RKP:llä ja kristillisillä. Vain ruotsinkieliset tai lahkolaiskrisityt ovat potentiaalisia äänestäjiä. Se sementoi minkä tahansa puolueen 5 %:n puolueeksi melkeinpä maksimissa.

        SDP on taas selkeästi kansallinen yleispuolue samoin kuin Kokoomus. Kun kansa nyt löysi Marinin ansiosta SDP:n uudestaan, luulisi demareista löytyvän sen verran viisautta, että näin hyvällä hevosella ajetaan sitten pitkään ilman että omien joukosta ainakaan asetetaan esteitä tielle. Marin on fiksu, mutta hänenkin on syytä kuunnella muita. Mopo lähti häneltäkin käsistä, kun hän provosotui Orpon provosoidessa. Se oli virhe, jollaisia ei tarvita useita. Antaa koirien räksyttää niin kauan kun korona on pelissä mukana, koska karavaani kyllä kulkee koirien räksytyksessäkin.

        Marin tekisi viisaasti, kun antaisi vm-puolueelle paljon aloite- ja päätäntävaltaakin talouden kuntoonsaattamisessa. Sieltä on tulossa vaikeita asioita eikä pääminsiteripuolueen ole tarpeen profiloitua siinä liiaksi, sillä hokkuspokkuskeinoa tianteen korjaamiseksi ei noin vain löydy. Viisasti voisi olla ottaa myös oppositio niihin talkoisiin mukaan, mikä riisuisi opposition aseista. Persuilla toki ei ole mitään järkevää ehdotettavanakaan, mutta Kokoomuksella voi hyvinkin olla. Siis ainakin Kokoomus on syytä ottaa sparraajaksi.

        Jos Marin pitää hermonsa eikä ryhdy turhanpäiväiseen kiistelyyn opposition kanssa, hän vain vangistaa imagoaan valtion ja kansalaisten asioiden asiallisena hoitajana. Se kyllä takaa hyvät kannatusluvut. Tämän trendin voivat töpätä vain demarit itse.

      • Anonyymi
        aito-arska kirjoitti:

        Ei noilla edellytyksillä johdeta yhtään mitään. Ei ole edes johtajan aihiokaan. Kehityskelvoton siis.

        Oikea Johtaja SOTILAS

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Vai että sossut yleiaspuolue ja Kokoomus. Aika harhoissa Jorma elät.

    • Anonyymi

      Yksinkertainen vastaus otsikon kysymykseen. Kepu on matkalla unohdukseen eli pienpuolueeksi. Kepulle ei ole enää tarvetta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6436
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1009
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe