Järjestetään Police lives matters.

Eilen jenkeissä ammuttiin hengiltä 77v eläköitynyt poliisimies hänen yrittäessään puolustaa panttiliikettä ryöstelijöiltä.

Miksi kukaan ei puhu poliisien kokemasta väkivallasta heidän yritäessään suojella kansalaisia ? Huom he suojelevat myös mustia yhtäläillä !
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä Trump puhuu mutta hän saa vain likaa päälleen CNN:ltä ja muilta vasurimedioilta; Suomen Ylestä nyt puhumattakaan.

Äänestä
  • Sellaista nykyajan "dramatisointia".
    Käytännössä nää mielenosoittajat eivät kuitenkaan ole sen "hurskaampia", vaan nää mielenosoitukset ovat paljolti sitä, että haluavat itse näyttää niin moderneilta.
    On muotia "osoittaa mieltä" milloin minkin asian hyväksi.

    Ensinnäkin oli hölmö päätös joltain myöntää tää mielenosoituslupa 50:lle ja just korona-aikaan.
    Vähemmänkin realistisempi päättäjä olisi älynnyt että ei se siihen 50 mielenosoittajaan jää.
    Varsinkaan Tukholmassa, missä nää "dramaattiset" asenteet jyllää.

    Tottakai poliisin piti olla topakkana, puolustivat virkansa puolesta tunnelbaanan matkustajia ja että ei olisi levinnyt koko liike hysteeriseksi (vaikka aina muodostuvat tälläiset hysteerisiksi).

    Nyt siis nyyhkitään "black.liikkeen" puolesta.

    Olisivat Jenkeissä laittaneet sen poliisin pois viralta aikoja sitten.

    On korona-ajat, jo pitäisi älytä että ei tälläiset yleiset hysteeriset mielenosoitukset voi olla sallittuja.

    Suurin osa poliiseista on fiksuja ja tekevät raskasta työtä puolustaessaan tavallisia kansalaisia rikollisilta. Mitä tulisi tästäkin maasta ilman poliiseja ja lakeja?
    Rikolliset saisivat räyhätä, onko se parempi?

    Jäitä hattuun!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellaista nykyajan "dramatisointia".

    Mielenosoituksen järjestämiseen ei tarvita lupaa, ilmoitus riittää. MUTTA, POLIISI OLISI VOINUT SEN KIELTÄÄ TERVEYDELLE VAARALLISENA.

    Äänestä

Jenkeissä demokraatit saisi lopettaa vihanlietsonnan.

Äänestä
  • Jo on porukkaa!

    Yli 3000 ihmistä riskeeraa terveytensä ja muitten terveyden yhden sydämettömän poliisin takia. Tottakai se poliisi teki väärin, nyt pääsee vankilaan ja tuli ero ja on vihattu. Yksi ihminen kuoli. Tumma ihminen.

    Kysehän on vain siitä että nykyihmiset dramatisoivat ja ovat tekohurskaita ja haluavat näyttää miten "hyviä" ovat toisten silmissä.
    Todellisuudessa näistä 3000 ihmisestä tuskin moni on kutsunut tummaa kotiin päivälliselle.

    Että 3000 ihmistä riskeeraa tään "oman hurskautensa näytön" takia vielä enemmän tuhansien terveyden on typerää vain.

    Ei pandemian aikana tälläistä.
    Voivat digitaalisesti hoitaa asiat.

    En puolustele mitenkään, totean vain että miten järjetöntä on 3000 suomalaisen (puhumattakaan muista ympäri maailmaa) kokoontua yhteen pandemian aikana.

    Jatkossa nähdään tilastot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo on porukkaa!

    tässä linkki edelliseen:
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006528930.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Eilen jenkeissä ammuttiin hengiltä 77v eläköitynyt poliisimies hänen yrittäessään puolustaa panttiliikettä ryöstelijöiltä.

Miksi kukaan ei puhu poliisien kokemasta väkivallasta heidän yritäessään suojella kansalaisia ? Huom he suojelevat myös mustia yhtäläillä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu