Lääkärien tekemät talous- ja virkarikokset

Olen tutkinut terveydenhuollon korruptiota. Luulisi, että sitä ei tapahdu Suomessa, mutta yllättävän paljon tapauksia on tullut minulle vastaan tutkintani aikana. Osa on johtanut jatkotutkintaan.

Otan tässä esille kaksi pahinta tapausta. Yhden julkisessa terveydenhuollossa ja toisen yksityisellä puolella.

Yleisen mielenkiinnon takia teen tämän yhteenvedon TYKSin kuvantamisen tapauksesta, joka on yksi pahimmista. Suurin osa virkarikoksista jää tutkimatta syystä tai toisesta. Tässä mukana myös talousrikoksen aineksia, koska saatu asiattomasti rahallista hyötyä ja tietääkseni perättömästi maksettuja lisätyöpalkkoja ei ole palautettu. Tunnusmerkistöt täyttyvät. Kukaan vastuuhenkilöistä ei myöskään eronnut tietääkseni.

Aluksi asiaa yritettiin peitellä ja kiistää, mutta lopulta asianomaiset myönsivät tapahtuneen.

Asia koskee lisätyön tekemistä vastoin määräyksiä. Kyseessä on Turun Yliopistollisessa keskussairaalassa (TYKS) vallinnut menettely.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän henkilöstöjaosto on kokouksessaan 22.3.2005 ja asianomaisessa pöytäkirjassaan Nro 3/2005 käsitellyt lääkäreiden kliinistä lisätyötä (kohta 29). Pöytäkirjan kaksi viimeistä virkettä kuuluvat seuraavasti:
On siis tarpeen vahvistaa, että henkilöstöjaostossa 14.12.2004 päätetyt periaatteet ovat edelleen voimassa sellaisenaan. Sopimuksen mukaisesti kliininen lisätyö on uudessakin tilanteessa mahdollista vain kokoaikaiselle lääkärille.

Kuten todettua TYKSissä lisätyön tekeminen on varattu vain kokoaikaisille lääkäreille. Kuitenkin TYKSin kantasairaalan kuvantamiskeskuksessa työskennelleet osa-aikaiset lääkärit ovat tiettävästi tehneet lisätöitä edellä mainitun linjauksen vastaisesti. Heillä ei lisätyöntekoon ole ollut osa-aikaisuuden vuoksi oikeutta.
Lisätyölistat ovat tiettävästi kulkeneet osastonylilääkäri Kimmo Mattilan kautta. Muita esimiehiä ovat olleet johtaja Juha Sjövall sekä hallinnollinen apulaisylilääkäri Sakari Salo. Lisätyötä tehneet osa-aikaiset lääkärit ovat tiettävästi virkasuhteisia.
Täydentäen todettakoon, että lisätöistä saa yleensä hyvän korvauksen ja puheena olevien osa-aikaisten lääkäreiden esimies on ilmeisestikin osaltaan vastuussa toiminnasta. Yleisesti ottaen tilanteessa, jossa osa-aikainen lääkäri tekee lisätyötä, lisätyökorvausta tulisi tiettävästi maksaa eri perustein kuin kokoaikaisen lääkärin tehdessä lisätyötä.

Olettaen, että lisätyötä tehneet osa-aikaiset lääkärit ovat olleet virkasuhteisia, he ovat mahdollisesti siis syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen toimiessaan vastoin heitä sitovia määräyksiä. Vastoin määräyksiä toimimalla tavoiteltu ja saatu hyöty muodostuu lisätyöstä maksetuista korvauksista.

Osa-aikainen lääkäri voi siis saada huomattavasti paremman palkan tekemällä saman määrän työtä kuin kokoaikainen lääkäri.

Toinen esimerkkini koskee lääkäriyritys Attendoa, jossa lähes kymmenen vuoden ajan tilitettiin suomalaisten lääkärien palkkioita ulkomaisiin tileille ja yhtiöihin rikkoen samalla verolakeja.

Lopulta toiminta paljastui verottajalle, mutta ilmeisimmin verottoja ei halunnut tapausta viedä veropetoskäsittelyyn, vaan asia hoidettiin verottajan toimenpitein. Tietoni tästä tapauksesta ovat rajalliset, koska kyseessä yksityinen yhtiö ja verotus on ainakin osittain salaista.

Attendossa rahansiirroista vastaava lääkäri oli Mikko Sillanpää toimitusjohtaja Pertti Karjalaisen alaisuudessa.

5

219

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tästä asiasta pitäisi saada juttu lehteen tai johonkin ajankohtaisohjelmaan.

    • Anonyymi

      Lääkärien kyseessä ollessa asiassa on selkeä moraalinen aspekti.

    • Anonyymi

      Jollei rahoja ole maksettu takaisin TYKS:n tai Attendon tapauksessa, jatkotoimenpiteisiin on syytä.

    • Anonyymi

      Esimiehet ovat vastuussa näissä tapauksissa. TYKS:n tapauksessa muhkeat laittomat lisätyökorvaukset olisi pitänyt estää. Attendon tapauksessa rahansiirrot ulkomaille olisi pitänyt estää.

    • Anonyymi

      Hienoa tutkivaa journalismia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      157
      1450
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      128
      1160
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      859
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      782
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      58
      678
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      45
      640
    7. 50
      624
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      558
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      552
    Aihe