Uusia uhreja politiikan alttarille

Keskustalle, uusi pomo, mies, mutta ei Sipilä hänellä on ihan kyrvän maine. Lintilä puhtoinen toistaiseksi saattaisi saada syöksykierteen edes hallintaan, nousuun tuskin. Kulmuni jääkin saikulle, mallia Jani, Touko mielenterveys järkkyy. Sääli, mutta kerralla liikaa vastuuta. Marin samassa varassa, terveys pettää, 30v, pissis murtuu, kun työt on 50v, miehen. Nuori ja kaunis nainen ei sovi vastuulliselle paikalle politiikkaan. Naiselle ikä tuo paksunahkaisuutta ja kovettaa limakalvot, sillon homma futaa.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sipilä vetelee keskustan naruja jokatapauksessa, olkoot "nukke-edustajina" ketä tahansa.
Sipilän olisi poistuttava politiikasta, muuten keskusta ei voi tervehtyä.

Äänestä

Homma haisi heti alkuunsa, kun nuoret naiset astui ruotuun. Hallitus onkin toiminut loistavasti, esim, korona. Valitettavasti nyt sitten ollaankin loppuun palettu. Sairauslomalaiset hallituksessa yleistyy, tässä vaiheessa ruvetaankin puhumaan, toimimaan ei ainoastaan koronasta vaan poliitiikasta, siitä ja oikein vitun katkerassa, raadollisessa muodossa.

Äänestä
  • Ilman VAHVAA tausta-sparrausta hallitus ei olisi toiminut päivääkään omin voimin, ei etenkään koronassa. Hallitushan oli pihalla kuin lumiläjä lentoasema yms kriisissä, kunnes vahvat taustat pakottivat hallituksen viheltämään lentoasema ruotuun, samoin koko uusimaa kiinni tilapäisesti.
    Ei kannata vetää hallitusta esiin missään vaiheessa korona kriisiä. Se on ruma märkä sulka hallituksen hattuun. Vitunsiwankassat mitään ymmärrä.

    Äänestä

Hallituksen ero on paras vaihtoehto.

Äänestä

Kyllä tuon Kulmunin kyvyt näki heti. Pelästynyt pissis ja liian vaativa tehtävä.

Äänestä
  • Politiikka on niin kieroa peliä, ettei siinä menesty, jos ei ole paatunut valehtelija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Politiikka on niin kieroa peliä, ettei siinä menesty, jos ei ole paatunut valehtelija.

    Ei vaan pidä jäädä kiinni

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Politiikka on niin kieroa peliä, ettei siinä menesty, jos ei ole paatunut valehtelija.

    Ellet ennen ole ollut narsisti ja psykopaatti, politiikassa siihen kasvaa alle yhdessä kaudessa.

    Äänestä

Avustajan rooli olikin kusettaa tosi rumasti kulmuni miinaan. Avustaja vuoti SK lehdelle rahasotkut ja sai itselleenkin hiukan hilloa leivän päälle.

Äänestä

Kulmunilla olisi pitänyt olla puskuri vyöhyke, vaikka onkin tosi hyvät puskurit niin myös avustajakaartissa. Hallitus eroaa, virkamies hallitus, uudet vaalit. Entiset viholliset Orpo ja presut jne... Käymme yhdessä ain käymme aina rinnakkain.....

Äänestä

Mihin katosi palstalta ne "paras hallitus koskaan" ja "tämä hallitus istuu 3 kautta" huutelijat? Taisi usko loppua tähän kulmuni tapaukseen hourupäisimiltäkin hehkuttajilta.
Veikkasin hallituksen taipaleen loppuvan syksyllä tai viimeistään vuoden vaihteessa mutta taisi mennä yläkanttiin.

Äänestä

Keskustalaiset on kuin joukko Spitaalisia sori spitaliset. Kukan ei kaipa teitä missään, nukkua uunipankolla ja räkikää lattialle. Tukiaiset tulee tilille ja eiku rattorin ostoo, mutta ei kotimaista. Olette tunkio ja olkaa kuin tunkio, ostan lähiruokani, mutta en kotimaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keskustalle, uusi pomo, mies, mutta ei Sipilä hänellä on ihan kyrvän maine. Lintilä puhtoinen toistaiseksi saattaisi saada syöksykierteen edes hallintaan, nousuun tuskin. Kulmuni jääkin saikulle, mallia Jani, Touko mielenterveys järkkyy. Sääli, mutta kerralla liikaa vastuuta. Marin samassa varassa, terveys pettää, 30v, pissis murtuu, kun työt on 50v, miehen. Nuori ja kaunis nainen ei sovi vastuulliselle paikalle politiikkaan. Naiselle ikä tuo paksunahkaisuutta ja kovettaa limakalvot, sillon homma futaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu