Tutki tätä sivua, jotta ymmärtäväiseksi tulisit. Sähköautojen rekisteröinnit kolminkertaistuivat, ladattavia tuotiin ulkomailta yhtä paljon kuin ensirekisteröitiinkin...
...mutta dieselit vajoavat.
http://www.aut.fi/tilastot/ensirekisteroinnit/kayttovoimat/henkiloautojen_kayttovoimatilastot
Dieselien rekisteröinnit tipahtivat puolella v. 2019
35
56
Vastaukset
- Anonyymi
Odottelinkin jo kuukausittaista ’katsaustasi’. Nyt harhaanjohtamisesi olikin jo vaikeampaa, koska pitkäaikainen tavoitteesi näissä piikkeusoloissa saa entistä vähemmän tukea tilastoista. Siksipä kai oletkin tällä kertaa poikkeuksellisesti valinnut haarukkasi jopa viiden vuoden ajalta, jotta tuo iänikuinen lapsellinen dieselvihasi saisi edes jotain tukea.
Ja tietysti olet jättänyt kaksi viimeistä kuukautta pois, kun aiemmin olit keskittynyt nimenomaan viimeisten kuukausien haarukkaan. Senkin ymmärtää, kun tilastoissa näkyy mm dieselien uusmyynnin kasvua ja suurin pudotus ei olekaan enää dieseleissä, vaan bensoissa. Se on sinulle varmasti kova pala purtavaksi.
Dieselien uusmyyntihän on noussutkin helmikuusta maaliskuuhun bensaa enemmän.- Anonyymi
Oletko oikeasti noin dementoitunut? Autotehtaat lopettavat diesel-mallien valmistusta, ja kertovat luopuvansa polttomottoreistakin ennen pitkää. Sinä epätoivoinen junttieinari yrität silti täällä kääkättää mustaa valkoiseksi. Eikö hävetä edes?
- Anonyymi
Käyttövoimaveron takia en itse osta dieseliä, eli kiinteä vero pitäisi olla max 250€ vuodessa ennen kuin harkitsisin dieseliä.
Toinen iso asia on dpf ja muut käyttöä haittaavat järjestelmät. Eli pitäisi ostaa diesel jolla voisi ajaa 20-60km/h tunnissa 3-5km matkoja niin paljon kuin haluaa.- Anonyymi
Käyttövoimaveroa maksetaan kaikista muista kuin bensa-autoista. Dieselautojen käyttövoimaveroa voidaan perustella dieselpolttoaineen alemmalla verokannalla, jonka vuoksi pumppuhinta on alhaisempi kuin bensan pumppuhinta. Se tulee kompensoiduksi automallista riippuen yleensä vajaan 20 tkm/vuosiajolla.
Kaikissa polttomoottoriautoissa on käyttöä haittaavia puhdistusjärjestelmiä, dfb löytyy myös uudemmista bensa-autoista.
Tuollaiseen hiljaisella nopeudella ajettaviin pätkäajoihin eli taajama-ajoihin ja pääosin kylmällä moottorilla ei diesel ole järkevä hankinta. Diesel on paljon pidempiä matkoja ajaville järkivalinta.
Noihin sinun vaatimuksiisi sopii sähköauto oikein hyvin. Tai jokin plugari. Jos ylipäätänsä autoa tarvitsetkaan. - Anonyymi
Mulla tuollainen diisel. Voi sillä ajaa kaikki muutkin ajot !
- Anonyymi
Toukokuussa rekisteröitiin vain 818 dieselautoa. Niiden rekisteröinti loppu kokonaan aika pian. Vielä toistaiseksi niitä menee vain työkäyttöön.
http://trafi2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/TraFi/TraFi__Ensirekisteroinnit/- Anonyymi
Mikä on tämä teidän hellimä ajatus "diiselit menee vain työkäyttöön". Mikä on tämä työkäyttö ? Itse käytän diiseliäni (välillä myös bensa autoani) työmatkoihin .
- Anonyymi
Dieseleiden uusmyynnin pudotus huhtikuuhun verrattuna oli 211 autoa ja bensa-autojen pudotus 279 autoa.
Kaikkien , käyttövoimasta riippumatta, henkilöautojen uusmyynti putosi huhtikuuhun verrattuna 871 kpl.
Joten melkein puolet koko uusmyynnin putoamisesta menee muiden kuin pelkästään perinteisten polttomoottoriautojen ’piikkiin’.
Suurin osa, ylivoimaisesti, henkilöautoista, myös dieseleistä, menee yksityiskäyttöön. Dieseleistä ehkä jonkin verran suurempi osa työsuhdeautoiksi. Johtuu tietysti paljolti siitä, että dieselautot ovat keskimäärin isompia ja kalliimpia ja useammin nk premiumeja, joita taviskansa ostaa omilla rahoilla selvästi harvemmin.
Työsuhdeauto ei ole ’vain työkäyttöön’ luokiteltava auto. Vain työkäyttöön menevät autot ovat lähes poikkeuksetta dieseleitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dieseleiden uusmyynnin pudotus huhtikuuhun verrattuna oli 211 autoa ja bensa-autojen pudotus 279 autoa.
Kaikkien , käyttövoimasta riippumatta, henkilöautojen uusmyynti putosi huhtikuuhun verrattuna 871 kpl.
Joten melkein puolet koko uusmyynnin putoamisesta menee muiden kuin pelkästään perinteisten polttomoottoriautojen ’piikkiin’.
Suurin osa, ylivoimaisesti, henkilöautoista, myös dieseleistä, menee yksityiskäyttöön. Dieseleistä ehkä jonkin verran suurempi osa työsuhdeautoiksi. Johtuu tietysti paljolti siitä, että dieselautot ovat keskimäärin isompia ja kalliimpia ja useammin nk premiumeja, joita taviskansa ostaa omilla rahoilla selvästi harvemmin.
Työsuhdeauto ei ole ’vain työkäyttöön’ luokiteltava auto. Vain työkäyttöön menevät autot ovat lähes poikkeuksetta dieseleitä.Kyllä mulla se menee ainakin työkäyttöön, ajan nimittäin joka päivä 15km töihin ja takaisin. Harvemmin tulee mitään pidempiä matkoja tai reissuja tehtyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mulla se menee ainakin työkäyttöön, ajan nimittäin joka päivä 15km töihin ja takaisin. Harvemmin tulee mitään pidempiä matkoja tai reissuja tehtyä.
Noin vähillä ajoilla, eli työmatka-ajoa noin 600 km/kk, ei diesel ole pelkästään kulutuksen perusteella kannattava taloudellisesti. Jos tuo työmatka-ajo kerran on ollut syysi hankkia dieselauto.
Taloudellisuusraja menee jossain keskimäärin vajaassa 20 tkm/vuosi merkistä riippuen. Sinulla tuota ’työkäyttöä’ tulee reilusti alle 10 tkm/vuosi, kun ’työkäyttösi’ on vaivaiset 30 km/päivä. Jopa pienimoottorinen bensa-autokin voisi tulla kyseeseen. Plugari tietysti tai sähköautokin.
Toisaalta, jos dieselautosi on valmistettu syksyn 2014 jälkeen eli on euro6-luokiteltu, niin ajoaikaiset päästöt ovat vähäisiä, bensaplugarien tasoa, jos voit ladata plugariautoasi työpaikallakin. Dieselplugari tietysti olisi vielä paljon parempi päästöjen kannalta. Onhan päästöjen vähäisyyskin tärkeä juttu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin vähillä ajoilla, eli työmatka-ajoa noin 600 km/kk, ei diesel ole pelkästään kulutuksen perusteella kannattava taloudellisesti. Jos tuo työmatka-ajo kerran on ollut syysi hankkia dieselauto.
Taloudellisuusraja menee jossain keskimäärin vajaassa 20 tkm/vuosi merkistä riippuen. Sinulla tuota ’työkäyttöä’ tulee reilusti alle 10 tkm/vuosi, kun ’työkäyttösi’ on vaivaiset 30 km/päivä. Jopa pienimoottorinen bensa-autokin voisi tulla kyseeseen. Plugari tietysti tai sähköautokin.
Toisaalta, jos dieselautosi on valmistettu syksyn 2014 jälkeen eli on euro6-luokiteltu, niin ajoaikaiset päästöt ovat vähäisiä, bensaplugarien tasoa, jos voit ladata plugariautoasi työpaikallakin. Dieselplugari tietysti olisi vielä paljon parempi päästöjen kannalta. Onhan päästöjen vähäisyyskin tärkeä juttu.Auto on vuosimallia 2015 (euro 6) ja kaikki verot yhteensä 580€. Keskikulutus päivittäisessä ajossa n. 4,5l/100km. Vastaava auto bensakoneella kuluttaa omassa ajossa n. 6,5l. Työmatka on siis osittain taajamaa ja osittain maantietä. Yhteensä kilometrejä tulee vuodessa n. 13tkm. Moottorin tilavuus on 2.0, tehoa 190hv ja vääntöä 400nm.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auto on vuosimallia 2015 (euro 6) ja kaikki verot yhteensä 580€. Keskikulutus päivittäisessä ajossa n. 4,5l/100km. Vastaava auto bensakoneella kuluttaa omassa ajossa n. 6,5l. Työmatka on siis osittain taajamaa ja osittain maantietä. Yhteensä kilometrejä tulee vuodessa n. 13tkm. Moottorin tilavuus on 2.0, tehoa 190hv ja vääntöä 400nm.
Minulla oli varmasti sinun autoa vielä pienempi kulutus matka-ajossa ja 5kk ajan omassa käytössä kaikilla ajoilla kulutusmittarissa 6.2L siihen lisää että todellinen.
Moottorissa oli enemmän massaa ja pienellä kuormalla jäähdytysneste lämpeni aika hitaasti verrattu bensaan.
Eikä ole mukava kun tietää että korkea ajoneuvero juoksee vaikka auto seisoisi pihassa.
220€ vero vuoteen nykyisessä bensassa ja auton hinta oli 3 kertaa pienempi kuin tuossa dieselillä jonka möin 5 kuukauden käytön jälkeen. Se oli ainoa diesel h autoni jota käytin 2018
DPF dieseleillä ei sitten enää ajella huolettomasti koska sieni pakoputkessa tukkeutuu. Sekin vielä syö dieselin kannattavuutta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla oli varmasti sinun autoa vielä pienempi kulutus matka-ajossa ja 5kk ajan omassa käytössä kaikilla ajoilla kulutusmittarissa 6.2L siihen lisää että todellinen.
Moottorissa oli enemmän massaa ja pienellä kuormalla jäähdytysneste lämpeni aika hitaasti verrattu bensaan.
Eikä ole mukava kun tietää että korkea ajoneuvero juoksee vaikka auto seisoisi pihassa.
220€ vero vuoteen nykyisessä bensassa ja auton hinta oli 3 kertaa pienempi kuin tuossa dieselillä jonka möin 5 kuukauden käytön jälkeen. Se oli ainoa diesel h autoni jota käytin 2018
DPF dieseleillä ei sitten enää ajella huolettomasti koska sieni pakoputkessa tukkeutuu. Sekin vielä syö dieselin kannattavuuttaNiin, kai se on vähän makuasioita. Itsellä ei ole DPF vielä ilmoitellut olemassaolostaan 2 vuoden aikana. Tosiaan kulutus minkä mainitsin oli 6kk ajojen keskiarvo, eikä niinkään ennätys. Minulla on ollut vähän molempia, sekä bensa-, että dieselautoja ja molemmissa on puolensa. Tällä hetkellä pidän enemmän vain dieselin vääntävästä ja mukavasta moottorista, kun ei tarvitse painella liikaa kaasupoljinta. Seuraava auto on tod.näk. kokoluokkaa pienempi ja silloin bensa-auto on ehkä ajankohtaisempi. Toisaalta nykyinen merkki on sellainen, jota en bensaversiona neloskoneella uskaltaisi ostaakkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla oli varmasti sinun autoa vielä pienempi kulutus matka-ajossa ja 5kk ajan omassa käytössä kaikilla ajoilla kulutusmittarissa 6.2L siihen lisää että todellinen.
Moottorissa oli enemmän massaa ja pienellä kuormalla jäähdytysneste lämpeni aika hitaasti verrattu bensaan.
Eikä ole mukava kun tietää että korkea ajoneuvero juoksee vaikka auto seisoisi pihassa.
220€ vero vuoteen nykyisessä bensassa ja auton hinta oli 3 kertaa pienempi kuin tuossa dieselillä jonka möin 5 kuukauden käytön jälkeen. Se oli ainoa diesel h autoni jota käytin 2018
DPF dieseleillä ei sitten enää ajella huolettomasti koska sieni pakoputkessa tukkeutuu. Sekin vielä syö dieselin kannattavuuttaTuo kestokaupunkilegenda noiden dpf:n tukkeutumisista vaan näyttää pitävän pintansa joidenkin ajatusmaailmassa. Vähän samaan tapaan kuin aikanaan katalysaattorien kesto max 80 tkm. Vastaavia tarinoita on aina, kun joku uusi merkittävä keksintö yleistyy.
Dpf:t on nyt olleet dieseleissä pakollisia reilut kymmenkunta vuotta eikä niissä mitään erityisiä ongelmia ole havaittu. Monissa autoissa dpf oli jo vuosikausia ennenkuin se tuli pakolliseksi. Bensa-autoissa reilun vuoden enkä ole kuullut niissäkään olleen ongelmia. . Varmaan jokunen on jouduttu vaihtamaankin, se maksaa dieseleissä merkistä riippuen muutaman satasen.
Itselläni on ollut dpf- dieseleitä jo kolme ja nyt neljäs alla. Kertaakaan ei niissä ole ollut minkäännäköistä ongelmaa. Totta kuitenkin, että olen vaihtanut aina uuteen ennenkuin 200tkm on mittariin tullut. Ehkä ongelmia noiden kilometrien jälkeen sitten voi tulla, ei ole kokemusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla oli varmasti sinun autoa vielä pienempi kulutus matka-ajossa ja 5kk ajan omassa käytössä kaikilla ajoilla kulutusmittarissa 6.2L siihen lisää että todellinen.
Moottorissa oli enemmän massaa ja pienellä kuormalla jäähdytysneste lämpeni aika hitaasti verrattu bensaan.
Eikä ole mukava kun tietää että korkea ajoneuvero juoksee vaikka auto seisoisi pihassa.
220€ vero vuoteen nykyisessä bensassa ja auton hinta oli 3 kertaa pienempi kuin tuossa dieselillä jonka möin 5 kuukauden käytön jälkeen. Se oli ainoa diesel h autoni jota käytin 2018
DPF dieseleillä ei sitten enää ajella huolettomasti koska sieni pakoputkessa tukkeutuu. Sekin vielä syö dieselin kannattavuuttaMilloinkahan tuo dpf tukkeutuu kun nyt on ajettu yli 250000km, eikä regenerointipolttoja tapahdu sen useammin kuin uutena?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloinkahan tuo dpf tukkeutuu kun nyt on ajettu yli 250000km, eikä regenerointipolttoja tapahdu sen useammin kuin uutena?
327 000 km mittarissa ja DPF on alkuperäinen. En ole huomannut toiminnassa mitään poikkeavaa.
- Anonyymi
Tuo tilasto ei valitettavasti laske niitä uudehkoja isomoottorisia dieseleitä joita tuodaan maahan hurja a määriä.
- Anonyymi
Ei niin! Todellisuudessa dieselautojen määrä on kasvanut ja kasvaa koko ajan vaikka niitä ensirekisteröidään entistä vähemmän. Ulkomailta käytettyinä tuodut dieselautot eivät näy ensirekisteröintitilastoissa.

Tuntuu dieseleilllä olevan kuitenkin kysyntää. Vaihdoin edelisen 10-vuotiaan dieselini plugariin aivan kohtuullisella välirahalla. Tuo kohtuullisen vähän ajettu ja siisti vaihdokki ehti vanheta kolme päivää ennen katoamista vaihtoautoista. Ajoin liian vähän, jotta diesel olisi kannattanut. Verot olivat melkein polttoainekulujen suuruiset. Palautetuilla puolen vuoden veroilla maksan plugariin neljän vuoden verot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin! Todellisuudessa dieselautojen määrä on kasvanut ja kasvaa koko ajan vaikka niitä ensirekisteröidään entistä vähemmän. Ulkomailta käytettyinä tuodut dieselautot eivät näy ensirekisteröintitilastoissa.
Puolivuositilaston mukaan ulkomailta tuotiin käytettyinä noin 7500 bensiinikäyttöistä, mutta 10500 autoa, missä oli dieselmootorit. Siis Saksasta ja Ruotsista pääosin.
- Anonyymi
Nykyinen biesel on varsin taloudellinen ja tehokas vääntävä turbo peli, ettei ne vaan taas kusettais noilla sähköillään kansaa, väärälle kaistalle?😷😷😷😷
- Anonyymi
Vai sellaista tällä erää.
- Anonyymi
Dieselin ostaminen on tyhmän hommaa, tulevat katoamaan pian kaikki tyynni.
- Anonyymi
Varmaan joskus häviävätkin, mutta sinä sen paremmin kuin minäkään emme sitä päivää ole näkemässä. Se on kyllä niin varmaa kuin mikä tässä maailmassa voi varmaa olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan joskus häviävätkin, mutta sinä sen paremmin kuin minäkään emme sitä päivää ole näkemässä. Se on kyllä niin varmaa kuin mikä tässä maailmassa voi varmaa olla.
Aivan, niitä varmasti näkee museoautoina vielä pitkäään. Käydään ostamassa ruokaöljyt kaupoista, jotta päästään fiilistelemään vanhaan tyyliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, niitä varmasti näkee museoautoina vielä pitkäään. Käydään ostamassa ruokaöljyt kaupoista, jotta päästään fiilistelemään vanhaan tyyliin.
Niin kauan kuin polttiksia on liikenteessä on dieseleitä. Sille et voi mitään. Museoautoina varmasti ’aina’. Sitä aikaa, kun dieseleitä on vain museoajoneuvoina, et tule näkemään.
- Anonyymi
Syyskuussa ja joka kuukausi aiemmin ensiekisteröinnit tippuvat. Syyskuussa rekisteröitoiin vain 920 dieseliä. Tippuvat edelleen:
http://www.aut.fi/tilastot/ensirekisteroinnit/ensirekisteroinnit_kayttovoimittain/henkiloautojen_kayttovoimatilastot
Itkettääkö?- Anonyymi
Opettelehan lukemaan itse linkittämääsi tilastoa.
Tänä vuonna uusmyynneistä vertailu tammikuu vs syyskuu
Bensa-autojen pudotus n 2000 kpl
Dieselautojen pudotus n 500 kpl
Sähköautojen nousu n 500 kpl
Kaasuautojen pudotus n 270 kpl
Töpselihybridi bensa nousu n 40 kpl
Töpselihybridi diesel nousu n 30 kpl
Ei ladattava hybridi bensa pudotus n 100 kpl
Ei ladattava hybridi diesel pudotus n 70 kpl
Kaikkiaan uusmyynnin pudotus n 2500 kpl
Niinpä. Itkettääkö? Ketä ja miksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettelehan lukemaan itse linkittämääsi tilastoa.
Tänä vuonna uusmyynneistä vertailu tammikuu vs syyskuu
Bensa-autojen pudotus n 2000 kpl
Dieselautojen pudotus n 500 kpl
Sähköautojen nousu n 500 kpl
Kaasuautojen pudotus n 270 kpl
Töpselihybridi bensa nousu n 40 kpl
Töpselihybridi diesel nousu n 30 kpl
Ei ladattava hybridi bensa pudotus n 100 kpl
Ei ladattava hybridi diesel pudotus n 70 kpl
Kaikkiaan uusmyynnin pudotus n 2500 kpl
Niinpä. Itkettääkö? Ketä ja miksi?Hups näppishäiriö
Töpselibensa nousu n 20, ei 40 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettelehan lukemaan itse linkittämääsi tilastoa.
Tänä vuonna uusmyynneistä vertailu tammikuu vs syyskuu
Bensa-autojen pudotus n 2000 kpl
Dieselautojen pudotus n 500 kpl
Sähköautojen nousu n 500 kpl
Kaasuautojen pudotus n 270 kpl
Töpselihybridi bensa nousu n 40 kpl
Töpselihybridi diesel nousu n 30 kpl
Ei ladattava hybridi bensa pudotus n 100 kpl
Ei ladattava hybridi diesel pudotus n 70 kpl
Kaikkiaan uusmyynnin pudotus n 2500 kpl
Niinpä. Itkettääkö? Ketä ja miksi?Sinähän itse todistit, että dieselien pudotus noilla lukemilla on kappalemääräisesti aivan hirveä. Kaipa sen halusitkin osoittaa. Prosentuaalinen pudotus on jumalaton.
Vai halusitko huijata lukumäärillä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän itse todistit, että dieselien pudotus noilla lukemilla on kappalemääräisesti aivan hirveä. Kaipa sen halusitkin osoittaa. Prosentuaalinen pudotus on jumalaton.
Vai halusitko huijata lukumäärillä?Kapoalemääräisesti uusmyynnin pudotus on 500 tammikuuhun verrattuna, kun koko uusmyynnin pudotus on 2500 kpl. Onko se ’aivan hirveä’ ? No ehkä sinusta.
Isot ja kalliit dieselit eivät ole useimpien perusautonostajien taloudellisten resurssien rajoissa. Edullisia kansanautojenhan valikoimissa on yhä vähemmän dieseleitä, käytännössä ei enää juurikaan, joten tottahan se näkyy uusmyynnissäkin.
Prosentuaalinenkin pudotus riippuu ihan mihin haluaa verrata, dieseleiden osuus autokannassa on kuitenkin kasvussa ja sehän tarkoittaa, että dieseleitä tulee koko ajan lisää ja lisäys tulee käytettyjen tuonnista, jossa Suomen uuden tavallisen pienehkö jokamiesmallin hinnalla saa jopa muutaman vuoden vanhan premiumdieselin.
Eniten minua yllättää kuitenkin lataushybridien vaatimaton kasvu ja ei-ladattavien myynnin pudotus. Ei se, että polttomoottoriautojen uusmyynti vähenee. Yllätys siksi, että valtavasta julkisuushälystä huolimatta näin on. Myöskään sähköautojen kasvu ei vastaa julkisuushälyä laisinkaan, niitähän myytiin syyskuuussa noin 250 kpl vähemmän kuin dieseleitä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kapoalemääräisesti uusmyynnin pudotus on 500 tammikuuhun verrattuna, kun koko uusmyynnin pudotus on 2500 kpl. Onko se ’aivan hirveä’ ? No ehkä sinusta.
Isot ja kalliit dieselit eivät ole useimpien perusautonostajien taloudellisten resurssien rajoissa. Edullisia kansanautojenhan valikoimissa on yhä vähemmän dieseleitä, käytännössä ei enää juurikaan, joten tottahan se näkyy uusmyynnissäkin.
Prosentuaalinenkin pudotus riippuu ihan mihin haluaa verrata, dieseleiden osuus autokannassa on kuitenkin kasvussa ja sehän tarkoittaa, että dieseleitä tulee koko ajan lisää ja lisäys tulee käytettyjen tuonnista, jossa Suomen uuden tavallisen pienehkö jokamiesmallin hinnalla saa jopa muutaman vuoden vanhan premiumdieselin.
Eniten minua yllättää kuitenkin lataushybridien vaatimaton kasvu ja ei-ladattavien myynnin pudotus. Ei se, että polttomoottoriautojen uusmyynti vähenee. Yllätys siksi, että valtavasta julkisuushälystä huolimatta näin on. Myöskään sähköautojen kasvu ei vastaa julkisuushälyä laisinkaan, niitähän myytiin syyskuuussa noin 250 kpl vähemmän kuin dieseleitäKyllähän sekin jotain kuvastaa autonostajista, että dieseleitä myydään edelleen noinkin paljon, kun tiedossa on dieselautojen nykyisin olevan lähes tyystin vain isokokoisia ja kalliimpia autoja. Ei suomalaisilla, ainakaan autonostajista osalla, taida sittenkään mennä niin huonosti, kun joskus näkee väitettävän.
Kummallista on sekin, että vaikka bensa-autojen ilman hybridiä myynti on laskenut selvästi eniten, niin niitä kuitenkin myydään kappalemääräisesti eniten. ’Ajoprofiili’ eli bensa-autojen tavallisin käyttötapa sopisi kuitenkin erinomaisesti hybrideihin tai sähköautoihin. Lyhyitä taajama-ajoja, jolloin sähköautojen käytön sujuvuuden ’rajoitukset’ eivät käytännössä juurikaan haittaisi.
Se taitaa puolestaan johtua siitä, että hybridit ovat kalliimpia kuin vastaavat bensa-autot.
- Anonyymi
Saako noita nokipöllyttimiä edes enää ostettua? Ja kuka on niin tyhmä että ostaisi?
- Anonyymi
Nämä kuukaudesta kuukauteen ja vuodesta vuoteen vauhdilla vajoavat myyntiluvutko eivät kerro sulle mitään?
- Anonyymi
Taisivat dieselien rekisteröinnit tipahtaa taas vuonna 2020 puolella kuten vuonna 2019. Vuoden lopuun mennesä ei rekisteröidä enää ainuttakaan uutta henkilöautona käytettävää dieseliä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491175Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä201041- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875