Ongelmia

Minun ja poikaystäväni suhde on nyt puolen vuoden seurustelun jälkeen kaatumassa siihen, etten osaa näyttää tunteitani. Poikaystäväni on sanonut, ettei haluaisi dominoida meidän suhdetta, mutta kieltämättä hän joutuu järjestämään sekä suhteemme huippuhetket että kriisit. Jos puhumme asioista vakavasti, se tapahtuu aina hänen aloitteestaan. Hän myös sanoo minulle aina suoraan, mitä ajattelee; sekä positiiviset että negatiiviset asiat. Olen tosi herkkä, ja usein hänen sanansa ovat satuttaneet minua enemmän kuin hän uskookaan, vaikka toisaalta on tosi hyvä, että hän on avoin ja aito. Kunpa itsekin osaisin olla avoin ja kertoa tunteistani! Mutta olen vielä niin epävarma. Seurustelen nyt ekaa kertaa elämässäni, ja pelkään eniten maailmassa tulevani torjutuksi ja tekeväni jotain "väärin". En ikinä uskaltaisi sanoa poikaystävälleni esim. "rakastan sinua", vaikka minusta oikeasti tuntuu, että rakastan häntä. Jos hän ei sanoisikaan minulle samaa?!! Tuntisin itseni tosi säälittäväksi roikkujaksi. En myöskään osaa kunnolla riidellä. En suuttunut kunnolla, vaikka hän petti minua entisen tyttöystävänsä kanssa. Itkin vain. Hän kyllä katui tekoaan ja sanoi, että se oli paskamaisesti tehty... Olen antanut sen jo anteeksi, mutta kyllä hän olisi tainnut ansaita huudot. Ollaan saman ikäisiä, mutta poikaystäväni on minua reilusti kokeneempi. Tunnen usein itseni hänen seurassaan tosi nuoreksi ja tyhmäksi. Tykkään hänestä valtavasti, mutta en tiedä, miten todistaisin sen hänelle. Hän epäilee, että olen hänen kanssaan vain, koska HÄN pitää MINUSTA. Tuntuu, että hän on nyt oikeasti menettämässä uskoaan meidän suhteeseen. Joskus kyllä tuntuu, että hän liioittelee ongelmia tahallaan. Hän on aika "dramaattinen" tyyppi, jolle kaikki on joko maailman ihaninta tai maailman hirveintä. Arkea hän ei kestä. Haluan silti olla hänen kanssaan, enkä haluaisi hänen pitävän mua kylmänä ja tylsänä. En vain jotenkin osaa avautua, se on tosi vaikeaa mulle. Poikaystäväni on vahva persoona, jolla on mielipide joka asiasta. Minä taas vastaan kysymyksiin usein "en tiedä" tai "ihan sama". Ollaanko liian erilaisia? Voiko tämä koskaan toimia? Tiedän, että minun pitäisi alkaa puhua tunteistani NYT, mutta on niin vaikea muuttua!!
3672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tarinasi kuulostaa kovin tutulta. Olen ollut samanlaisessa ensimmäisessä suhteessa, jossa en osannut ilmaista kunnolla tunteitani, en hyviä tai huonoja, vaikka kovasti halusinkin. Mies taas oli vain noita kahta ääripäätä, dramatiikkaa ei siis puuttunut suhteestamme ja hän alkoikin ehdotella miettimistaukoja ja pariin otteeseen erottiinkin ja yhteen palattiin, hänen aloitteestaan siis. Hän piti minua melko tahdottomana tapauksena ja todellakin kammosi tavallista arkea, josta minä tykkäsin.

Lopullinen erokin tuli hänen päätöksestään, ja etäisyyttä asiaan saatuani ja tavattuani nykyisen mieheni tajusin, että me emme vain olleet oikein sopivia toisillemme, etten osannut koskaan olla oma itseni hänen kanssaan. Nykyisen mieheni kanssa osaan näyttää tunteeni kaikissa kirjoissaan sekä olla aloitteellinen, ja se kaikki on vain tullut luonnostaan. Se on saanut minut uskomaan, että kemioillakin on todella merkitystä näissä asioissa. Eikä minua nyt pelota mikään tässä suhteessa. Tuo minun tahdottomuuteni oli kai alitajuinen merkki siitä ettemme sopineet entiseni kanssa yhteen, vaikken sitä silloin vielä ymmärtänytkään.

Olettekohan te nyt sitten samaa maata, se sinun täytyy selvittää itsellesi. Seurustelet draamarakastajan kanssa ja siinä on aina vaara jäädä alakynteen..tai tulla jätetyksi ja otetuksi ja jätetyksi ja petetyksi ja..toivottavasti tästä oli jotain apua sinulle, vaikka hieman negatiivisen sävyn sisältääkin =)

Äänestä

Ajattelin vielä lisätä aiempaan sen, että samoin minulla entisessä suhteessani alkoi tulla kriisejä mieheni aloitteesta tuon maagisen puolen vuoden jälkeen. Mielestäni se on myös yksi merkki jonka pitäisi herätellä, jos arki ja leipiintyminen astuu kehiin jo noin äkkiä. Itseni ajoi entistä lukompaan se, kun mieheni järjesti näitä kriisejä ja vakavia keskusteluja jatkuvasti. Sitä sitten vain yritti olla mahdollisimman hyvä ja harmiton jatkossa, että mies olisi ollut tyytyväinen. Siitä nyt ei ollut arvattavasti mitään hyötyä, tuli vaan lisää ongelmia.

Tuntuuko sinusta todella hyvälle olla tuossa suhteessa, kun sinun tulee noin kovasti pinnistää ollaksesi mieliksi etkä siltikään mielestäsi onnistu? Sinun kannattaa ajatella omaa hyvinvointiasi. Ja kyllä miehesi tulisi ymmärtää tunteidesi laatu muutenkin kuin niin, että vain toistelisit noita kauniita sanoja, teothan ne ratkaisevat ja rakkautta voi osoittaa niin monin tavoin. Koita nyt pärjäillä, äläkä jää suhteeseen, jollei se tee sinua ihan todella onnelliseksi =)

Äänestä
  • Kiitos kun jaksoit vastata viestiini!! Sait mut todella ajattelemaan asioita.. Ollaan oltu nyt yli viikko "tauolla". Poikaystäväni aloitteesta, tietysti. Vaikka on tämä tauko tainnut oikeasti tehdä ihan hyvää.. Olen parin ekan itkuntäytteisen ja masentuneen päivän jälkeen keskittynyt omiin juttuihini ja ehtinyt miettiä, mikä tässä suhteessa oikein mättää ja mitä oikeasti haluan. Suurin ongelma mun mielestä on se, etten tunne oloani turvalliseksi enkä luota poikaystävääni täysin. Juuri siksi mun on vaikea näyttää tunteitani. Yritän liikaa olla mieliksi poikaystävälleni. Tahtoisin niin, että oltaisiin vielä rakastuneita kuten alussa, mutta ollaan molemmat todettu, että rakkautta ei meidän suhteessa tällä hetkellä ole. Huomenna olis tarkoitus nähdä ja puhua asiat halki. Mä olisin valmis vielä jatkamaan, vaikka järjellä ajateltuna viisaampaa olisi ehkä erota. Elämä jonkun toisen kanssa voisi olla niin paljon helpompaa! Kuitenkin poikaystäväni on upea ihminen enkä todellakaan haluaisi menettää häntä. Tuntuisi tyhmältä luovuttaa heti ensimmäisten ongelmien kohdatessa. En tiedä, mitä poikaystäväni ajattelee. Huomenna sen kuulen... Pelottaa..Olen melko varma, että hän haluaa erota. Pelkään alkavani taas itkeä ja menettäväni itsekunnioitukseni hänen edessään. En voi olla ajattelematta, että JOS olen huomenna tosi kaunis ja ihana, hän ei voi vastustaa minua ja haluaa minut takaisin.. Olen säälittävä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keiju kirjoitti:

Minun ja poikaystäväni suhde on nyt puolen vuoden seurustelun jälkeen kaatumassa siihen, etten osaa näyttää tunteitani. Poikaystäväni on sanonut, ettei haluaisi dominoida meidän suhdetta, mutta kieltämättä hän joutuu järjestämään sekä suhteemme huippuhetket että kriisit. Jos puhumme asioista vakavasti, se tapahtuu aina hänen aloitteestaan. Hän myös sanoo minulle aina suoraan, mitä ajattelee; sekä positiiviset että negatiiviset asiat. Olen tosi herkkä, ja usein hänen sanansa ovat satuttaneet minua enemmän kuin hän uskookaan, vaikka toisaalta on tosi hyvä, että hän on avoin ja aito. Kunpa itsekin osaisin olla avoin ja kertoa tunteistani! Mutta olen vielä niin epävarma. Seurustelen nyt ekaa kertaa elämässäni, ja pelkään eniten maailmassa tulevani torjutuksi ja tekeväni jotain "väärin". En ikinä uskaltaisi sanoa poikaystävälleni esim. "rakastan sinua", vaikka minusta oikeasti tuntuu, että rakastan häntä. Jos hän ei sanoisikaan minulle samaa?!! Tuntisin itseni tosi säälittäväksi roikkujaksi. En myöskään osaa kunnolla riidellä. En suuttunut kunnolla, vaikka hän petti minua entisen tyttöystävänsä kanssa. Itkin vain. Hän kyllä katui tekoaan ja sanoi, että se oli paskamaisesti tehty... Olen antanut sen jo anteeksi, mutta kyllä hän olisi tainnut ansaita huudot. Ollaan saman ikäisiä, mutta poikaystäväni on minua reilusti kokeneempi. Tunnen usein itseni hänen seurassaan tosi nuoreksi ja tyhmäksi. Tykkään hänestä valtavasti, mutta en tiedä, miten todistaisin sen hänelle. Hän epäilee, että olen hänen kanssaan vain, koska HÄN pitää MINUSTA. Tuntuu, että hän on nyt oikeasti menettämässä uskoaan meidän suhteeseen. Joskus kyllä tuntuu, että hän liioittelee ongelmia tahallaan. Hän on aika "dramaattinen" tyyppi, jolle kaikki on joko maailman ihaninta tai maailman hirveintä. Arkea hän ei kestä. Haluan silti olla hänen kanssaan, enkä haluaisi hänen pitävän mua kylmänä ja tylsänä. En vain jotenkin osaa avautua, se on tosi vaikeaa mulle. Poikaystäväni on vahva persoona, jolla on mielipide joka asiasta. Minä taas vastaan kysymyksiin usein "en tiedä" tai "ihan sama". Ollaanko liian erilaisia? Voiko tämä koskaan toimia? Tiedän, että minun pitäisi alkaa puhua tunteistani NYT, mutta on niin vaikea muuttua!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu