Monissa Ruotsin kaupungeissa ollut suuria mamujen

välisiä joukkotappeluita, yhteen ovat ottaneet mm. afgaanit, arabit ja afrikaanot, pääosin kyse taas siis muslimeista.

Udevallassa poliisin arvion mukaan yli 100 uusruotsalaista kaivoi seipäät ja tiilet esille ja pystyyn pistettiin joukkotappelu. Poliisi hälytti paikalle kaikki liikenevät partiot ja ambulanssit ja pikkuhiljaa tappelu saatiin miten kuten aisoihin.

Uppsalassa sama meno jatkuu kuin pari kolme edellistä päivää. Gottsundassa on liikkeellä kymmeniä uusruotsalaisia, jotka seilaavat isoissa ryppäissä ees taas ja repivät mm. postilaatkoita irti telineistä. Poliisi kertoo esimerkiksi SVT:n uutisissa, että Gottsundassa on liikkeellä pari kolme jengiä, joissa kussakin on 20-30 henkilöä. Henkilöt ovat 25-50-vuotiaita miehiä.

Näissä kyse on siis puhtaasti rotujen välisistä vihamielisyyksistä. Ne eivät ole missään jengisodassa huumeiden tai perinteisten rikollisjengien välieselvittelyjen takia vaan kyse on roturiidoista, etnisistä kiistoista. Ne ovat eläneet liian lähellä toisiaan vuosia ja pienistä kulttuurikismoista on kasvanut nyt sen verran iso baletti, että esiin on kaivettu nyrkit ja seipäät esille.

Monikulttuurisuus ei toimi, mamut eivät tule keskenäänkään toimeen.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ja kun siihen monikulttuuriin kuuluu vielä islam, niin kusiset on paikat. Ruotsi on tuhon oma 10 vuodessa. Toivottavasti tuossa ajassa meidän päättäjille valkenee "monikulttuurin" tuhoisuus ja meillä ryhdytään toimenpiteisiin tuhon estämiseksi.

Äänestä

Niinpä. Kansankoti on muuttunut Kansojen Kodiksi. Vain täysin epärehellinen mamuttajasuvakki kehtaa väittää, että tuo muutos olisi myönteistä!

Äänestä
  • Ruotsi on kehitysmaamuslimi getto tällä menolla jo 20 vuodessa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsi on kehitysmaamuslimi getto tällä menolla jo 20 vuodessa...

    Siltä alkaa näyttään.

    Äänestä

Ruotsissa on 53 no go aluetta
Mitä te valtatte

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

välisiä joukkotappeluita, yhteen ovat ottaneet mm. afgaanit, arabit ja afrikaanot, pääosin kyse taas siis muslimeista.

Udevallassa poliisin arvion mukaan yli 100 uusruotsalaista kaivoi seipäät ja tiilet esille ja pystyyn pistettiin joukkotappelu. Poliisi hälytti paikalle kaikki liikenevät partiot ja ambulanssit ja pikkuhiljaa tappelu saatiin miten kuten aisoihin.

Uppsalassa sama meno jatkuu kuin pari kolme edellistä päivää. Gottsundassa on liikkeellä kymmeniä uusruotsalaisia, jotka seilaavat isoissa ryppäissä ees taas ja repivät mm. postilaatkoita irti telineistä. Poliisi kertoo esimerkiksi SVT:n uutisissa, että Gottsundassa on liikkeellä pari kolme jengiä, joissa kussakin on 20-30 henkilöä. Henkilöt ovat 25-50-vuotiaita miehiä.

Näissä kyse on siis puhtaasti rotujen välisistä vihamielisyyksistä. Ne eivät ole missään jengisodassa huumeiden tai perinteisten rikollisjengien välieselvittelyjen takia vaan kyse on roturiidoista, etnisistä kiistoista. Ne ovat eläneet liian lähellä toisiaan vuosia ja pienistä kulttuurikismoista on kasvanut nyt sen verran iso baletti, että esiin on kaivettu nyrkit ja seipäät esille.

Monikulttuurisuus ei toimi, mamut eivät tule keskenäänkään toimeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu