Olof Palme murhattiin vuonna 1986

"28. helmikuuta Olof Palme murhattiin hieman ennen puoltayötä keskellä Tukholmaa Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa. Hän oli matkalla vaimonsa kanssa elokuvista kotiinsa Gamla Staniin.".

https://yle.fi/uutiset/3-11394519?origin=rss

26. huhtikuuta tapahtui maailman vakavin ydinvoimalaonnettomuus Ukrainassa. Tšernobylin ydinvoimalan laitosalueella kuoli onnettomuusyönä kolme ihmistä ja lähiviikkoina säteilysairauksiin 28. Tuhannet sairastuivat myöhemmin (siirryt toiseen palveluun) säteilyn seurauksena.

16. kesäkuuta Yleisradion pääjäohtaja Sakari Kiuru sai kirjeen, joka osoittautui kirjepommiksi (siirryt toiseen palveluun). Postilähetyksen Ylen toimitalossa Kesäkadulla avannut sihteeri loukkaantui. Pommin lähettäjää ei ole saatu koskaan selville.

8. elokuuta Helsingin Jakomäessä ryöstettiin pankki. Ryöstäjä otti pankista mukaansa kolme panttivankia, joiden kanssa ajoi autolla Mikkeliin. Panttivankidraama päättyi Mikkelin torilla aamuyöllä 9. elokuuta, jolloin ryöstäjä räjäytti auton. Räjäytyksessä kuoli ryöstäjä ja yksi panttivangeista.

6. marraskuuta Suomen evankelis-luterilainen kirkolliskokous päätti, että naisetkin voivat toimia pappeina. Naispappeuden kannattajat voittivat vuosikymmenten väännön pappisviran avaamisesta naisille äänin 87-21. Maaliskuussa 1988 ensimmäiset 94 naisteologia vihittiin papeiks (siirryt toiseen palveluun)i.

1. joulukuuta Kolmoskanava aloitti lähetykset Suomessa. Sitä ennen Suomessa oli vain kaksi kanavaa.

Ensimmäinen esitetty ohjelma oli elokuva Sound of Music. Kolmoskanavan omistivat Yle, MTV ja Nokia. Myöhemmin MTV osti Kolmoskanavan osake-enemmistön, mikä johti MTV3:n syntyyn.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oliko tapahtumasta jotakin haittaa sinulle?

Äänestä
  • Ei, mutta se ei ollut vuoden suurin uutinen.

    Äänestä

Mitä sukua Sakari Kiuru ja Krista olivat toisilleen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"28. helmikuuta Olof Palme murhattiin hieman ennen puoltayötä keskellä Tukholmaa Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa. Hän oli matkalla vaimonsa kanssa elokuvista kotiinsa Gamla Staniin.".

https://yle.fi/uutiset/3-11394519?origin=rss

26. huhtikuuta tapahtui maailman vakavin ydinvoimalaonnettomuus Ukrainassa. Tšernobylin ydinvoimalan laitosalueella kuoli onnettomuusyönä kolme ihmistä ja lähiviikkoina säteilysairauksiin 28. Tuhannet sairastuivat myöhemmin (siirryt toiseen palveluun) säteilyn seurauksena.

16. kesäkuuta Yleisradion pääjäohtaja Sakari Kiuru sai kirjeen, joka osoittautui kirjepommiksi (siirryt toiseen palveluun). Postilähetyksen Ylen toimitalossa Kesäkadulla avannut sihteeri loukkaantui. Pommin lähettäjää ei ole saatu koskaan selville.

8. elokuuta Helsingin Jakomäessä ryöstettiin pankki. Ryöstäjä otti pankista mukaansa kolme panttivankia, joiden kanssa ajoi autolla Mikkeliin. Panttivankidraama päättyi Mikkelin torilla aamuyöllä 9. elokuuta, jolloin ryöstäjä räjäytti auton. Räjäytyksessä kuoli ryöstäjä ja yksi panttivangeista.

6. marraskuuta Suomen evankelis-luterilainen kirkolliskokous päätti, että naisetkin voivat toimia pappeina. Naispappeuden kannattajat voittivat vuosikymmenten väännön pappisviran avaamisesta naisille äänin 87-21. Maaliskuussa 1988 ensimmäiset 94 naisteologia vihittiin papeiks (siirryt toiseen palveluun)i.

1. joulukuuta Kolmoskanava aloitti lähetykset Suomessa. Sitä ennen Suomessa oli vain kaksi kanavaa.

Ensimmäinen esitetty ohjelma oli elokuva Sound of Music. Kolmoskanavan omistivat Yle, MTV ja Nokia. Myöhemmin MTV osti Kolmoskanavan osake-enemmistön, mikä johti MTV3:n syntyyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu