Vaparit raivona: dosentti puhuu Jumalasta

Ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka Ylen kolumnissa:

”Olen osa suurempaa kokonaisuutta, jossa oma pienuus on lohdullista. Kuulun luomakuntaan, kaikkien luotujen yhteyteen. Hyvinkäällä Sveitsinpuistossa on muistokivi, johon on kaiverrettu: Havaitse Jumala luonnossa - Se Gud i naturen (siirryt toiseen palveluun). Lapsuuteni metsässä oli kirkkokivi, jonka luona rukoilin ja Jumala puhui minulle. Tarvitsen taivaan ja tähdet katokseni, metsän kirkokseni. Pyhyys asuu luomakunnassa. Jumala todellakin näyttäytyy luonnossa.”

Vaparit ovat raivona, koska vapareiden mielestä dosentti Vilkka puhuu pötyä. Siksi he haluaisivat estää tällaisen uskonnollisen materiaalin levittämisen verorahoitteisessa Ylessä. Vapareiden mielestä on neutraalia vaientaa tiettyjä ääniä.
39<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Puutun harvoin antivapareihin
Olet käsittänut väärin lojan kiitos
Biologi ei nykyisin voi olla uskovainen
Vilkka kirjoittaa ilmeisesti huonosti
Eli samaistaa luonnon jumalaan ja innostut turhaan

Minulla on ollut - ateisti jo koulussa rippikoulun käynyt kiva setä pappina en kinaa uskovaisten kanssa monet kuten mormonir juutalaiset buddhalaiset lestadiolaiset ovat kadehdittavan menestyneitä seuraamme heitä mielellämme

Niin minulla on ollut tapana samoa että raamstun luomiskertomus on ok evoluutioon verrattuna oikeampi

että ihminen ei oikeasti ole syntynyt evoluutiosta vaan meteorista joka tappoi dinot tieltä pois eli epäjatkuvasta revoluutiosta jolloin meteori on jumala ja Aurinko on jumala jne. Joka on edellytysvelämälle

Äänestä
  • Kolumnikuvassa risti kaulassa ja ilmoittaa olevansa jonkun kristillisen järjestön toiminnassa. Mutta se on sivuseikka. Olennaista on se, että vaparien mielestä Vilkka ja hänen kaltaisensa tulisi vaientaa Ylellä. Ylen pitäisi heidän mielestään olla uskontoneutraali, mikä siis edellyttäisi vaientamista. Sivullinen saattaa kyllä hämmästellä, että mitä ajattelua ja vapautta on vaientamisvaatimuksissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kolumnikuvassa risti kaulassa ja ilmoittaa olevansa jonkun kristillisen järjestön toiminnassa. Mutta se on sivuseikka. Olennaista on se, että vaparien mielestä Vilkka ja hänen kaltaisensa tulisi vaientaa Ylellä. Ylen pitäisi heidän mielestään olla uskontoneutraali, mikä siis edellyttäisi vaientamista. Sivullinen saattaa kyllä hämmästellä, että mitä ajattelua ja vapautta on vaientamisvaatimuksissa.

    En tunne Vilkkaa enkä seuraa
    Jos on uskovainen oikeasti niin sitten on

    Ainakin hänen pitäisi sitten selittää biologina miksi osaa uida kun on ollut aikanaan merinisäkäs

    Äänestä

Ei tainnut puhua J-hahmon toisesta tulemisesta ja viimeisestä tuomiosta sekä vuohiin ja lapaisiin jakamisesta mitään. Harhaoppinen siis, mutta pääasia että maksaa kirkollisveroa.

Äänestä
  • Harmittaako, että kirkko ei vaani ihmisten ajatuksia toisin kuin vaparit, jotka vaativat kannattajiltaan sokeaa uskoa vapaa-ajattelun dogmeihin ja haluavat pakottaa muutkin ihmiset niiden orjuuteen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harmittaako, että kirkko ei vaani ihmisten ajatuksia toisin kuin vaparit, jotka vaativat kannattajiltaan sokeaa uskoa vapaa-ajattelun dogmeihin ja haluavat pakottaa muutkin ihmiset niiden orjuuteen?

    Uskovaiset voisivat olla kuten jumalansa: Pysyä vittu näkymättömissä!

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskovaiset voisivat olla kuten jumalansa: Pysyä vittu näkymättömissä!

    Juuri tyypillinen vaparikommentti. Uskovaiset tulisi sulkea näkymättömiin. Tässä näemme, mikä on vaparien ihmisoikeuskäsitys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskovaiset voisivat olla kuten jumalansa: Pysyä vittu näkymättömissä!

    Uskovaiset voisivat todellakin noudattaa jumalansa näkyvyyttä. En vaadi tätä mutta se kävisi minulle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskovaiset voisivat todellakin noudattaa jumalansa näkyvyyttä. En vaadi tätä mutta se kävisi minulle.

    Aikamoista vihapuhetta kansanryhmää vastaan, mutta sellaista vaparit mielellään päästävät suustaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri tyypillinen vaparikommentti. Uskovaiset tulisi sulkea näkymättömiin. Tässä näemme, mikä on vaparien ihmisoikeuskäsitys.

    Ei ole tyypilinen vaparikommentti. Eikä sinulla liene tietoa, kuka on kirjoittanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole tyypilinen vaparikommentti. Eikä sinulla liene tietoa, kuka on kirjoittanut.

    Sopii kyllä yhteen niiden käsitysten kanssa, joita vapareilla on. Osa tietysti pyrkii kohun pelossa salailemaan niitä kuin Halla-aho Hankamäen juttuja. Tätä kutsutaan imagofasismiksi vaparien piirissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskovaiset voisivat olla kuten jumalansa: Pysyä vittu näkymättömissä!

    Uskovaiset eivät kyllä yleensä vittua esittele, että eipä haukuta siellä taas väärää puuta, kun suoriakin olisi haukuttavaksi!

    Äänestä

Mitäs tulette tänne kirjoittamaan joka otsikkoon "vaparit raivona". Miksi vaparit olisivat "raivona" jokaisesta pikku jutusta? Ei mitään syytä. Mutta tänne vaan tullaan provoamaan ja trollailemaan.

1Äänestä
  • Eräät ovat heti riemuissaan, kiun joku mainitseekin uskovansa Jumalaan. Jeesuksesta ei ole niin väliä, kun viimeiseen tuomioon sekö taivaaseen/helvettiin ei kukaan usko.

    Äänestä

  • Kyllä tässäkin ketjussa raivoa näkyy. Naisten sukuelimen tarkoituksetonta mainitsemista myöten. Ei kovin tervettä touhua vapareilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä tässäkin ketjussa raivoa näkyy. Naisten sukuelimen tarkoituksetonta mainitsemista myöten. Ei kovin tervettä touhua vapareilla.

    Väitätä vapareista vastoin parempaa tietoasi. Etkö muista, että kaikki uskonnottomat eivät ole vapaa-ajattelijoita?

    Äänestä

  • Vapareista on syntynyt sellainen julkikuva, että he ovat raivona koko ajan vaikka mistä. Milläs sen enää muutat.

    Jos yrität muuttaa, syntyy vain käsitys, että vaparit ovat raivona käsityksestä, joka on syntynyt heidän julkikuvastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapareista on syntynyt sellainen julkikuva, että he ovat raivona koko ajan vaikka mistä. Milläs sen enää muutat.

    Jos yrität muuttaa, syntyy vain käsitys, että vaparit ovat raivona käsityksestä, joka on syntynyt heidän julkikuvastaan.

    Niin sinulle on syntynyt sellainen kuva. Älä yritä väittää ja valehdella että samanlainen kuva olisi kaikilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väitätä vapareista vastoin parempaa tietoasi. Etkö muista, että kaikki uskonnottomat eivät ole vapaa-ajattelijoita?

    Nimenomaan. Monet uskonnottomat joutuvat häpeämään vaparien toimintaa (pornotempaus, pyllykampanja yms. yms.)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimenomaan. Monet uskonnottomat joutuvat häpeämään vaparien toimintaa (pornotempaus, pyllykampanja yms. yms.)

    "Monet..."

    Kannattaisiko aloittaa laihdutuskuuri jos puhut itsestäsi monikossa :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Monet..."

    Kannattaisiko aloittaa laihdutuskuuri jos puhut itsestäsi monikossa :D

    Lihavuus ei tarkoita moneutta. Koitapa nyt uudestaan.

    Äänestä

Vaparien raivoa lisää se, että kolumnisti on dosentti, siis tieteellisesti meritoitunut henkilö. Vapareilla kun tuppaa olemaan sellainen dogmi, että tiede vie uskon. Näin se on, vaikka todellisuus on toisenlainen. Sen pahempi tosiasioille, vaparit ajattelevat.

Dosenttius on vapareille myös toisesta syystä punainen vaate. PAT:lla eli Pääkaupunkiseudun ateistit ry:llä on pheenjohtajana dosentti, jonka lausunnot tarkkanäköisyydessään päihittävät vaparien pääsihteerin fraasikokoelmat 10-0. Mutta vaparien vakaan uskomuksen mukaan PAT vain parjaa VAL:a. Jokainen voi tutkia ja huomata, ettei se pidä paikkaansa. Mutta kun vapareilla on dogmi, niin sen pahempi tosiasioille.

Äänestä

Miksi tässä pitäisi olla raivona sen takia että jotkut uskovat mielikuvitus ja satu hahmoihin eiköhän uskovistakin suurin osa tiedosta että ei nämä taru olennot ole oikeasti totta.

Äänestä
  • Mutta jos vaparius velvoittaa ottamaan kantaa hyvin tiukasti ja muut pitävät sitä raivoamisena?

    Äänestä

Eikö Ylen pitäisi olla neutraali myös uskonnollisesti ? Koska kaikki eivät ole kiinnostuneita uskonnosta ja Yle kuitenkin rahoitetaan verovaroilla.

Vastavuoroisesti vaparit voisivat järjestää jonkun uskonnottoman Ylelle puhumaan uskonnon vastaista asiaa. Asiallisesti. Sitä ei tasapuolisuuden nimissä voitaisi kieltää.

Äänestä
  • "Vastavuoroisesti vaparit voisivat järjestää jonkun uskonnottoman Ylelle puhumaan uskonnon vastaista asiaa. "

    Hannu Taanila ei taida enää jaksaa. Kuka saataisiin tilalle?

    Äänestä

  • Vaparit eivät asiallisuuteen pysty. Pornotempaus sieltä vain tulisi. Yäk.

    Äänestä

Taasko sitä ollaan valehtelemassa. Etkö tiedä että tuollainen valehtelu on rumaa ja vie uskottavuutesi?

Äänestä

"PAT:lla eli Pääkaupunkiseudun ateistit ry:llä on pheenjohtajana dosentti, jonka lausunnot"

Totta. Pitäkää luovuus
Vapaa- ajattelioiden liitto VAL on kaavoihin kangistunut

Pääsihteeri ja hänen VAL-mainoslehtensä on eräs syy, dogmikommarin on alna katsottava että oman puolueen ja kansandemokraattisen radioliiton linjaa ei rikota, kuolonkankeus seuruksena

Mäntylän sönkötys krematorioista ja sotilasvaloista on naiiviutta, peittelyä ja laiskuutta, ei luovaa

Matuihin uppoavat verorahat, sharian tunkeminen kulttuuriin, pakkoruotsi koulussa haittana ovat paljon pahempia kuin joku kirkollisvero tai uskontotunti

Uskonnosta pääsee lukematta läpi historian tiedoilla mitta kieliopinnot ovat paljon pahempia ja ruotsi turha pakkokieli saksa/ranska tilalle

Mäntysalo laiskana ei viitsii järjestää kunnollista elämäntapatietoa ET- materiaalia mutta VAL mainostaa kouluihin kritiikittä heikkotasoista postmodernia relativismisoopaa mies voi synnyttää

Äänestä

Kokeileppa ylen keskusteluissa mainita Jumala tai Jeesus tai kristinusko, niin se raakataan heti. Mutta uskovia saa nimitellä hihhuleiksi jne..Ylen 3 toimittajaa pitää iltalehtien lööppejä ja some keskusteluja uutislähteenään. Näin he levittävät valhe propagandaa.

Äänestä

Mikä tässä(kin) vapareita risoo? Antaisivat ihmisen olla mitä on.

Äänestä
  • Vapareilla on hyvin ankarat dogmit siitä, mitä ihmisillä on oikeus ajatella. Vapaus on kaukana ja sikäli vapaa-ajattelu on nimenä röyhkeän valheellinen.

    Äänestä

Jumala on joillekin meistä hyvin todellinen. Meillä on oikeus sanoa se. Perustuslaki kieltää ketään Suomessa ilman hyväksyttävää perustetta asettamasta eri asemaan uskonnon, vakaumuksen ja mielipiteen liittyvän syyn perusteella. Tämä koskee kansalaisia. Tämä koskee heidän valitsemiaan päättäjiä. Tämä koskee viranomaisia. Onko liikaa pyydetty, että kunnioittamme toistemme vakaumusta - edes sen verran, että jätämme pilkkaamasta Jumalaan uskovaa ihmistä.

Äänestä
  • Vapareiden mielestä yhdenvertaisuus edellyttää uskovien vaientamista ja uskovien pilkkaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapareiden mielestä yhdenvertaisuus edellyttää uskovien vaientamista ja uskovien pilkkaamista.

    Vapareiden käsitys yhdenvertaisuudesta on yksinkertaisesti sellainen, että sillä tavoin voisi Hitleriäkin pitää ihmisoikeusaktivistina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapareiden käsitys yhdenvertaisuudesta on yksinkertaisesti sellainen, että sillä tavoin voisi Hitleriäkin pitää ihmisoikeusaktivistina.

    Vaparien käsitykset ovat oluthumalaisia sekoiluita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaparien käsitykset ovat oluthumalaisia sekoiluita.

    Mielestäni niiden örinää eitarvitse ottaa huomioon.

    Äänestä

Heh. Vaparit vetävät hernettä nenään vähän joka asiasta. Ei ihan terveen ihmisen toimintaa.

Äänestä

Miksi vaparit on aina niin raivona?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka Ylen kolumnissa:

”Olen osa suurempaa kokonaisuutta, jossa oma pienuus on lohdullista. Kuulun luomakuntaan, kaikkien luotujen yhteyteen. Hyvinkäällä Sveitsinpuistossa on muistokivi, johon on kaiverrettu: Havaitse Jumala luonnossa - Se Gud i naturen (siirryt toiseen palveluun). Lapsuuteni metsässä oli kirkkokivi, jonka luona rukoilin ja Jumala puhui minulle. Tarvitsen taivaan ja tähdet katokseni, metsän kirkokseni. Pyhyys asuu luomakunnassa. Jumala todellakin näyttäytyy luonnossa.”

Vaparit ovat raivona, koska vapareiden mielestä dosentti Vilkka puhuu pötyä. Siksi he haluaisivat estää tällaisen uskonnollisen materiaalin levittämisen verorahoitteisessa Ylessä. Vapareiden mielestä on neutraalia vaientaa tiettyjä ääniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu