Moi. Olen jaanyt koronaviruksen vuoksi jumiin Kiinan Xianiin. Olen ollut taalla jo viisi kuukatta - alunperin reppureissaamassa. Nahtavasti kun maailma alkoi sulkeutua olin juuri pudottanut puhelimeni eraalla vaelluksella jokeen, joten kielitaidottomana en koskaan ehtinyt nahda uutisia koronaviruksesta tai ymmartanyt paikallisten sanomalehtien otsikoita. Mikaan kiire minulla ei ollut, silla olin ajatellut olla reissussa noin vuoden verran. Nyt kuitenkin olen joutunut kaymaan paikallisella laakarilla venaytettyani selkani. Laakari kertoi, etta minulla olisi munuaissyopa ja toinen munuaisistani pitaisi poistaa mahdollisimman pian. Haluaisin toisen mielipiteen kenties ammattitaitoisemmalta laakarilta, silla uskon selkakivun johtuvan venahdyksesta, en syovasta. Osaisiko kukaan neuvoa Kiinan Xianista patevaa laakaria, jotta saisin toisen nakemyksen? Odottelen vastauksia aamuun, suomen aikaa noin klo 3 yolla ja kayn varmuuden vuoksi poistattamassa munuaisen. Kai ihminen parjaa yhdellakin :) Kiitos etukateen. Pahoittelen puuttuvia A:n ja O:n pisteita. Ei taalla nettikahvilan nappaimistoissa ole niita.
Luotettava lääkäri Kiinan Xianissa?
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Voi hyvänen aika. Kuulostat trollilta, mutta jos et ole (ja sattuuhan maailmassa kummempaakin kuin tuo) niin mene Suomen tai jonkun muun Pohjoismaan konsulaattiin. Tai minkä tahansa EU-maan, edes. Jos puhuvat englantia tai jotain muuta osaamaasi kieltä, he osaavat myös neuvoa pätevän lääkärin. Älä turhaan kiirehdi munuaisen poistattamisessa.
- Anonyymi
Ja mistä tiedät, osaavatko he edes turvallisesti poistaa munuaista!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mistä tiedät, osaavatko he edes turvallisesti poistaa munuaista!?
Ties vaikka möisivät munuaisesti eteenpäin. Siellähän tapetaan toisinajattelijoita elimien vuoksi... No, vitsi. Mutta älä hosu. Toimenpiteen turvallisuudesta ei ole takeita. Googlaa vaikka ensin, mitä netistä löytyy oireistasi. Koeta tosiaan löytää jonkun länsimaan suurlähetystö ja saat neuvoja sieltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668122Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672359Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342337- 1471897
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291451Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201283Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511261Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.79997Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7822