ystävien saaminen vaikeaa

Anonyymi

Olin lapsena ns kyläkoulussa, jossa oli oppilaita luokalla joku 5-10, riippuen koulusta. Luokalla olin ainut oman sukupuoleni edistaja, jonka vuoksi kiusattiin ja en saanut koulusta kavereita. Aikuisiällä sain muutettuani muualle, mutta kaikki ovat tulleet eri kautta tutuiksi, joten eivät tunne toisiaan ja ei ole yhteistä kaverilaumaa. Lisäksi jouduin töiden takia muuttamaan, niin ovat kaverit jääneet eri paikkakunnalle ja tapaamme harvoin. Uudella paikkakunnalla minulla ei ole ketään, ketä tavata, pyytää kahville, paitsi puolisoni kautta on tuttuja. Mutta ilmeisesti puolisoni kavereiden puolisot ovat niin kiireisiä tai heillä on oma kaveriporukkansa joihin ei uusia oteta. Kaupungin luonne on sisäänpäin lämpiävä. Meillä on yhdessä hauskaa, nauretaan ja ehdotan lenkille/kuntosalille menoa, ja siitä ollaan innoissaan, mutta se ei ota tuulta alleensa. Olen puhelias, sosiaalinen kuitenkin, en ole tuppisuuna ja kuuntelen, mitä toinen sanoo. Ihmetyttää, että onko minulla koskaan ketään ystävää samalla paikkakunnalla? Yleensä viestittelen ja soittelen muualla asuville kavereilleni.

Muilla vastaavaa?

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kirjottaudu eri kursseille, liity harrastelijaryhmiin, mene vapaaehtoisesti (Kansalaisareenasta loydät eri vaaehtoistoimintoja tonneittain) avustajaksi/osallistujaksi.
      Parhaiten tutustuu ja saa kamuja yhteisen toimannan tuloksena. Noissa kaikissa tapaat ihmisiä jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista kuin sinä. Yhteinen lanka jo auttaa pitkälle eteenpäin.

    • Anonyymi

      Voisin kokeilla vapaaehtoistyötä. Kursseille menin, ja ne sitten peruuntuivat koronan vuoksi. Usein ongelmana näyttäisi olevan, että osallistujat ovat yleensä minua 15 vanhempia, kun ilmeisesti tässä kaupungissa on keskimääräistä vanhempaa ikäluokkaa. Oman ikäisiä on harvassa. Jännittää vapaaehtoistöidenkin puolesta, että siellä on paljon vanhempaa, ja heillä on omat elämäntilanteensa.

    • Anonyymi

      tai sitten ne harrastajapiirit, jotka kiinnostaa, tuntuu taas, että siellä on minua 15v nuorempaa. Minusta olisi ihanne löytää omanikäinen, mutta max n. 5 ikäeroa jompaan kumpaan suuntaan.

      Facesta kyselin kollegoja alueeltani, niin olisi ammatin kautta helpompi tutustua samanhenkisiin. Ilmoittautui yksi, mutta pettymys oli suuri, kun henkilö sattui olemaan 100km kaukana ja minua vanhempi. Eli eipä voi lenkille lähteä tosta noin vaan tai kahville.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4070
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2091
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1395
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe