En tiedä mitä viime yönä tapahtui...

Anonyymi

Heräsin yhtäkkiä aamuyöstä johonkin, ilmeisesti oli hankala olo tai jotain kun ihan hikisenä ja vähän paniikin tunteeseen havahduin ja mielestäni mieheni jopa herätti minut tai sitten vahingossa jotenkin tönäisi tms. Mutta kun oli pystyssä istumassa valmiiksi niin sitä mietin vaan.

No hän oli juonut eilen illalla aika lailla myöhään yksikseen ja käyttäytyi muutenkin vähän erikoisesti mielestäni ja kuuntelutti niin sanotusti minulla jotain ihme kappaleita, joissa puhuttiin kuinka odottaa saapuvaksi jotain ihmistä ja onnea elämäänsä ja huudatti todella kovaa vielä klo 1-2 aikaan stereoita. Ja käski vaan kuunnella tarkkaan sanoja. Itse yritin ehdottaa, että oltaisiin katsottu yhdessä jotain sarjaa/elokuvaa. Mutta ei siitä mitään tullut. Tuntui olevan omissa maailmoissaan alkoholin ja musiikkinsa kanssa. Siis melko raskasta heviä ja huutamista niin sanotusti.

Mutta niin kun heräsin, olin siis nukahtanut lopulta sohvalle niin hän alkoi huutaa ja riehua todella rajusti keskellä aamuyötä, että minä kuulemma olen itsekäs kun nukuin sohvalle lopulta joskus 2-3 aikaan ehkä ja sitten herätän hänet kesken unien enkä mielestäni todellakaan herättänyt vaan vähän päin vastoin kuin mieheni olisi tökkinyt minua kun istui. No raivosi varmaan puolitoista tuntia ihan kaikesta, nakkeli tavaroita lopulta ja uhkaili, että potkaisee minua ja nyrkki oli jo kasvojen edessä kerran hyvin lähellä ja minä vain itkin ja sanoin etten tiedä yhtään mitä tapahtui ja ei kai tämä kuitenkaan maailmanloppu ole. Voi alkaa uudestaan nukkumaan. No lopulta alkoi sitten mutta siinäkin vaiheessa taisi olla vielä ihan humalassa ja viiniä oli lasissa pöydällä sohvan vieressä ja taisipa juoda senkin loppuun.

Nyt olen ihan kauhuissani jotenkin, on tosi paha olo sekä fyysisesti että henkisesti ja en tiedä mitä tehdä. Sen verran outoa ja rajua yöllinen käytös oli ja nyt nukkuu tieten varmaan jonnekin iltapäivään vähintään. Ollut muutenkin koko viikon poissa kun pitkät päivät töissä ja teki 6-päiväisen viikon eli oli koko eilisen päivänkin töissä. Eli ei ainakaan liikoja olla nähty. Mutta en tiedä mitä ajatella ja itsekin ihan väsynyt kun yllättäen ei oikein uni enää tullut sen episodin jälkeen.

Mutta halusin lähinnä johonkin purkaa tunteeni ja ajatukset ja hetkeksi keskittyä tähän kun jotenkin todella ahdistava olo. Sattuisiko kenelläkään olemaan kokemuksia vastaavanlaisesta käytöksestä tai muuten mielipiteitä asiaan, kaikki paitsi asiattomat otan mielelläni vastaan niitä asiattomia en nyt oikein jaksaisi. Vaikka täällähän niitä kuitenkin tulee mutta jospa edes jotain muutakin sitten. Jättää ne lukematta. :) Kiitos jos joku jaksoi lukea pitkän sepustukseni loppuun saakka. Lämmintä ja aurinkoista päivää koko Suomeen! ☀️☀️

19

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikkei ole tuosta kokemusta, sanon asiallisesti: juokse karkuun ja lujaa. Jos teillä on yhteisiä lapsia, en pysty tarjoamaan lohdullista neuvoa.

      • Anonyymi

        Ei ole onneksi lapsia meillä!

        Ap


      • Anonyymi

        Jesus, että mua ottaa päähän nämä psykologit, joiden ainoa lääke on ero.

        Näin äkkiseltään tuli mieleen työ tressi. Kaljat (kohtuudella) mukaan ja luontoon.


    • Anonyymi

      Et kertonut kuinka usein teillä on ollut vastaavanlaista rähinää?
      Satunnaisia alkopohjaisia välien selvittelyjä en lähtis vielä pesäeroa tekemään.
      Useamman vastaavan jälkeen miettisin, kuinka pitkälle ne tunteet kestää.

      • Anonyymi

        Itse en käytä alkoholia lainkaan mutta mies juo nykyään joka päivä ainakin jonkin verran tai siis iltaisin töiden jälkeen. Ja yleensä riidat tulleet enemmänkin selvin päin mutta nykyään huomaan, että alkoholi alkanut tehdä vähän ärtyisäksi ja pahapäiseksi niin sanotusti.

        Ap


    • Anonyymi

      Pois POIS Pois !!! Ja niin lujaa kuin vain jalkasi kantavat!
      Mies onn saattanut ruiskuttaa, syödä tai hengitellä huumeita. Viinan kanssa ne tekevät ihmisestä raivohullun. Kaikki järki katoaa. Siinä tilassa tehdään murhia, revitään ihmisiä, vaikka oma äiti palasiksi! Aivot täydellisen sekaisin. Monelle jo pelkkä viinatekee tuon.

      Ole hyvä, ole hyvä ja jos lainkaan kunnioitat omaa elämääsi, henkeäsi, poistu välittömästi tuon miehen elämästä.
      Ilman mitään mutkun mutkun mutkuja! (Mutku SE ku on tavallisesti nii IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIhana, mutku )

    • Anonyymi

      Tuo on juoppohullun touhuja kandeis erota tollasesta.

      • Anonyymi

        Voin todella huonosti etenkin henkinen paha olo puskee nyt jostain syystä fyysisesti läpi ja vaan oksettaa ja ihan hirveä olo. Olen yrittänyt kysyä jotain varovasti siitä viime yöstä, mitä tapahtui ja mikä tuli, kun itse on ihan hipihiljaa vaan mutta eipä juuri mitään sano, ei kuulemma tiedä mistä johtui ja mitä oli.. . Se on ainut mitä sanoo. Eli sepä siitä.

        Ja joo en minä tällaista olotilaa kestä enkä tule kyllä tuollaista käytöstä sietämään kun en kerran mitään pahaa edes ole tehnyt enkä mitään väärää. 😕 Jotenkin vaan tuntuu ettei pelkästä alkoholista yksin johtunut mutta mene ja tiedä. Ja edelliselle mitään pätkääkään ihanaa tässä olotilassa ja elämässä ei tällä hetkellä ole. Pelottaa ja ahdistaa niin etten pysty syömään enkä juomaan enkä tekemään oikeastaan mitään, olen maannut puolikuolleena sohvalla koko päivän ja päässä lyö ihan tyhjää. :(


    • Anonyymi

      Miksi et poistu tuosta kauhujen pesästä ? Miksi?

      Vaatiiko uskontosi, valalla vannoma sopimus vai murha-uhka sinua pysymään tuossa pesässä ?
      Jos on noin, siitä huolimatta sinun on poistuttava.

      Nouse sieltä sängynpohjalta ja itsesäälin vaipasta ruikuttamasta , kerää kaikista tärkein Ikean kassiin (*passi, rahat, ajokortti ym paperit.. pari vaatekertaa) ja ....... JOUKSE! Mitä kauemmas, sitä parempi. Heti ensi alkuun voit nukkua vaikka ulkosalla (onhan nyt lä mmin) ellei sinulla ole ystäviä. Het maanantai aamuna etsit oman asunnon.
      Mutku mulleioo rahaa. entä sitten, Suomessa rahattomatkaa eivät asu pysyvästi ulkona.

      • Anonyymi

        Kiitos kaunis, en vaivaudu sanomaan mitään. Mutta rahatilanteeni ei ehkä sinulle kuulu ja siitä ei kyllä ole kyse. Mutta taidat itse olla koditon kun tuollaisia hulluja puhut. Kukaan normaali ihminen ei kadulle yöksi lähde vaikka lämmin kesäyökin olisi, joku itsesuojeluvaisto sentään ja järki vielä löytyy. Huh huh mitä no en edes jaksa...Kumma, että tuollaisten täytyy lukea näitä ja osallistua jos noin kovasti ärsyttää. Sitä ihmettelen eniten!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kaunis, en vaivaudu sanomaan mitään. Mutta rahatilanteeni ei ehkä sinulle kuulu ja siitä ei kyllä ole kyse. Mutta taidat itse olla koditon kun tuollaisia hulluja puhut. Kukaan normaali ihminen ei kadulle yöksi lähde vaikka lämmin kesäyökin olisi, joku itsesuojeluvaisto sentään ja järki vielä löytyy. Huh huh mitä no en edes jaksa...Kumma, että tuollaisten täytyy lukea näitä ja osallistua jos noin kovasti ärsyttää. Sitä ihmettelen eniten!!!

        Toinen yrittää auttaa sinua, ja sinä käyt päälle. Myötätunto varisee kovaa tahtia...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen yrittää auttaa sinua, ja sinä käyt päälle. Myötätunto varisee kovaa tahtia...

        Joo todella myötätuntoista ja fiksua kommenttiahan sinulta tai sieltä tuli. Ja joku trollaus joten antaapa olla. Ei nyt oikein jaksa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo todella myötätuntoista ja fiksua kommenttiahan sinulta tai sieltä tuli. Ja joku trollaus joten antaapa olla. Ei nyt oikein jaksa.

        Kiitos lämpimästi kaikille, jotka asiallisesti kirjoittivat ja osallistuivat, nyt alkaa näköjään nämä joita en viitsi käydä enää lukemassa joten hyvää ja kaunista kesää teille ihmiset! 🌸🌿


    • Anonyymi

      On myös ahdistava tunne herätä painajaiseen jossa vieras mies panee vaimoani. Pari kolme kertaa näin pitkän suhteemme aikana.

      • Anonyymi

        Kun unesta havahtuu ja katsoo viereensä ja toteaa että siinä se vaimo nukkuu alasti eikä ole vierasta päällä


    • Anonyymi

      Olenkin miettinyt, missä exäni on. Hän on naimisissa sinun kanssa.

      • Anonyymi

        Jos aloittajaa tarkoitat tai siis mun miestä niin eipä tarvitse sinulle sitten sen kummemmin selitellä, raivoa on muuten riittänyt koko viikon edelleen sen vähän mitä nyt kotona ehtii töiltään käydä, lähinnä nukkumassa ja netissä pyörii sitten ennen sitä ja laittaa vielä korvanapin ettei tarvitse kuulla mitään mitä puhun.

        Olen miettinyt mihin lähtisin juhannukseksi ja yli päänsä ehkä muutenkin. En taida jaksaa enää juurikaan yhtään, oon ihan loppu ja tiedän ettei tämä tästä ikinä parane. Mutta hyvä sulle, että oot päässy jo eroon jostain samanmoisesta ja sulle elämä jo hymyilee. ☺️☺️ Jospa mullekin vielä joku päivä kunhan saan asiat kuntoon. Aurinkoista ja Hyvää juhannusta sinulle! 🌼🌿🌼


    • Anonyymi

      Olisiko arki koittanut suhteessa, jolloin miehesi oikea luonne paljastuu? Näin taitaa käydä monelle, et kun hyöty toisesta ammennettu muuttuu ääni kellossa? Pelurit toimii noinkin. Hyvä muuttuu pahaksi, kun hyödyt hyödynnetty tai tietty saavutettu?

      • Anonyymi

        Syitä voi olla monia, stressin hoidon kontrolli pettänyt todennäköisesti?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1423
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe