Apin luona

Appi on kommunisti ja sätkän käärijä.
Minä kokoomuslainen ja poltan sikaareita.
Olimme kyläilemässä ja Appi pyysi parvekkeelle sauhuttelemaan.
Kerroin Apille, että en minä oikeasti ole kokoomuslainen. Pomo vaatii sitä ja esitän vain, mutta sydämessäni olen aina kommunisti henkeen ja vereen.
Appi kääri sätkän pussista ja minä otin hopearasiasta pikkusikaarin, siitä vinouilu alkoi heti. Kerroin, että polttaisin sätkiä mieluummin, mutta työpaikalla pomo vaatii polttamaan sikaareita firman trendikkyyden vuoksi.
Ottaahan se päähän, mutta pakko uhrautua kun pomio maksaa kohtalaista palkkaa ja sen teen kauniin vaimoni vuoksi, sillä rahaa tarvitaan elämiseen. Seuraavaksi alkoi puhe oikeasta työnteosta. Hän näytteli työmiehen käsiään ja naureskeli minun pehmeitä rasvattuja ja hoidettuja käsiä. Sanoin ihailevani apin vahvoja käsiä ja kerroin, että joudun työskentelemään paljon päätteellä, siksi hennot sormet sopivat työhöni paremmin, mutta jos minulla olisi vahvat kädet, niin hakeutuisin oikeisiin töihin. Tuli lähdön aika ja Appi saattoi minut ja vaimoni etupihalle. Olin parkkeerannut mersuni Apin ladan viereen. Appi vielä muisti kertoa kuinka hyvä auto lada on. Oli viime talvena joutunut antamaan kaapeleilla virtaa mersumiehelle. Apin mielestä mersussa on liikkaa hienouksia, eikä se toimi suomen kovissa olosuhteissa. Apilla on rahaa niin ettei paskalle taivu, mutta mihinkään ei sitä tuhlaa vaan elää puutteessa. Appi on säästänyt kaiken ja vielä perinyt isältään maita ja pari osakehuoneistoa.
Kättelin ja hymyilin, sekä toivotin hyvää päivän jatkoa. Niin se vaan on, että panen hänen tytärtään ja perin vielä omaisuuden.
111722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ollu muuta tekemistä yön tunteina, no ei oo mullakaan.

Äänestä

Olet läpimätä nuoleskelija viimeisen päälle.
Mutta ilmeisesti Api on ansainnut kohtalonsa.
Ahneella on .... loppu. Se koittaa sinullekin elämäsi viimeisenä päivänä.
Eihän maan päälle kukaan oo ikiajoiksi jäänyt tytärtä paneskelemaan ja Apin rahoista nautiskelemaan.
Jälkikasvusi tulevat naureskelemaan myös sinun kustannuksellasi hyvä kokoomuslainen Georgeous.
Nostavat maljan muistollesi!

Äänestä

viimeisen naurunsa, kun onkin testamentannut omaisuutensa kommareitten kesänviettoon perä-karjalan laulumaille. Osansa jättää tyttärelle, ostaa eläkeasunnon ja tekee ehdon, ettet sinä saa asua siellä. Pyörii sit hyrränä haudassaan ja nauraa paskasen naurun sulle ahneelle itarukselle. Kommarrit osoittelee sua sormellaan, polttavat pikkusikareita joissa on Apisi nimi. Mahtaa sua ottaa koteloon sitten..
ps. Eikö sun hienossa porvarifirmassa tarvitse osata suomea ja kielioppia (appi, apen, Api, Apin) vai onko bossisi salaa kommareitten kätyri, oi että sua sekin ottas aivoon hihihi

Äänestä

Kun jaksat odottaa se Lada on vielä joskus sinun !

Äänestä

Tulee oma appi mieleen..
on niin pihi että piereekin varmaan sisäänpäin..
terveisin miniä ;)

Äänestä

...abi, eikä api!

Äänestä
  • Eikös tässä nyt puhuta apista eikä ABISTA.

    Äänestä

  • ninni kirjoitti:

    Eikös tässä nyt puhuta apista eikä ABISTA.

    Ken tietää?

    Äänestä

  • Vai apinasta? kirjoitti:

    Ken tietää?

    Hää oli vissiin nasta api! Ainakin rikas sellainen.

    Äänestä

  • ninni kirjoitti:

    Eikös tässä nyt puhuta apista eikä ABISTA.

    Kertomuksessa oli ainakin appi ja Api (huomaa, että kirjoitetaan isolla, koska on erisnimi). Lisäksi kirjoittaja itse lienee ollut joskus abi, kun kerran piti itseään koulutettuna. Minun apellani oli joskus elukoita, joille hän vei apetta.

    Sopasta tulee siis aika sekava...

    Äänestä

Oliko kertomuksessasi siis mukana sekä api että appi? Kumpi oli pihi ja kumpi oli se kova työmies? Hiton vaikeaa oli seurata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Georgeous kirjoitti:

Appi on kommunisti ja sätkän käärijä.
Minä kokoomuslainen ja poltan sikaareita.
Olimme kyläilemässä ja Appi pyysi parvekkeelle sauhuttelemaan.
Kerroin Apille, että en minä oikeasti ole kokoomuslainen. Pomo vaatii sitä ja esitän vain, mutta sydämessäni olen aina kommunisti henkeen ja vereen.
Appi kääri sätkän pussista ja minä otin hopearasiasta pikkusikaarin, siitä vinouilu alkoi heti. Kerroin, että polttaisin sätkiä mieluummin, mutta työpaikalla pomo vaatii polttamaan sikaareita firman trendikkyyden vuoksi.
Ottaahan se päähän, mutta pakko uhrautua kun pomio maksaa kohtalaista palkkaa ja sen teen kauniin vaimoni vuoksi, sillä rahaa tarvitaan elämiseen. Seuraavaksi alkoi puhe oikeasta työnteosta. Hän näytteli työmiehen käsiään ja naureskeli minun pehmeitä rasvattuja ja hoidettuja käsiä. Sanoin ihailevani apin vahvoja käsiä ja kerroin, että joudun työskentelemään paljon päätteellä, siksi hennot sormet sopivat työhöni paremmin, mutta jos minulla olisi vahvat kädet, niin hakeutuisin oikeisiin töihin. Tuli lähdön aika ja Appi saattoi minut ja vaimoni etupihalle. Olin parkkeerannut mersuni Apin ladan viereen. Appi vielä muisti kertoa kuinka hyvä auto lada on. Oli viime talvena joutunut antamaan kaapeleilla virtaa mersumiehelle. Apin mielestä mersussa on liikkaa hienouksia, eikä se toimi suomen kovissa olosuhteissa. Apilla on rahaa niin ettei paskalle taivu, mutta mihinkään ei sitä tuhlaa vaan elää puutteessa. Appi on säästänyt kaiken ja vielä perinyt isältään maita ja pari osakehuoneistoa.
Kättelin ja hymyilin, sekä toivotin hyvää päivän jatkoa. Niin se vaan on, että panen hänen tytärtään ja perin vielä omaisuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu