Hei kaikki olevat ja olleet au pairit maailmalta!
Paljon saa kuulla ja lukea kertomuksia kauhu isantaperheista, jotka olivat marsista, jotka eivat ymmartaneet mitaan tai olivat ihan sekoja muuten, yms..
Mutta onko tapauksia, tarkoitan au paireja/nannyja, jotka ovat itse topanneet, tai tehneet jotain anteeksiantamatonta, minka vuoksi vuosi on keskeytynyt? Olisin kiinnostunut kuulemaan, silla itse katson olevani syy siihen etta todennakoisesti loydan itseni kohta rematchista..
"Perheeni" on aivan upea, todella sivistynyt ja todella "hieno" perhe. Lapset ovat kultaisia, joskus todella rasittavia silla hyppivat silmille heti kun vanhempien silma valttaa. Syy siihen olen mina. PAatin alussa etta yritan olla lempea enka meukkaa tai nipota tyhjasta, mutta se kostautui kohtaloksi. Nyt lapset kayttavat sita armottomasti hyvakseen. He vaheksyvat minua, eivatka kunnioita tippaakaan. Se on syy siihen miksen sa kuria aikaiseksi. Sitten vihdoinkin kun saan heidat tekemaan sen minka haluan(esim.sulkemaan tv:n tuntien tollotysten jalkeen) he haukkuvat minut ilkeaksi noidaksi. Olen yrittanyt kysya vanhemilta mita teen vaarin ja he sanovat minun olevan liian "loysa" ja minun pitaisi olla tiukempi..Olen umpikujassa. HE eivat ole tyytyvaisia minuun enka ole itsekkaan..
en tieda mita tehda.HE eivat luota minuun ja tilanne nayttaa valavalta.
Mutta siis..onko tapauksia jotka ovat tehneet jotain virheita minka vuoksi ovat joutuneet rematchiin..rohkeasti vaan.:) tsemppia

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sori kirjoitusvirheista, joita esiintyi aika paljon. Toivottavasti saitte selvaa edes vahan.
Jos kerran itsekin tiedät olleesi liian pehmeä ja salliva lapsille, ja vanhemmatkin ovat sitä mieltä, niin kyllähän niitä rajoja pitää olla lapsilla! Jos lapset meinaavat tuijottaa telkkaria koko päivän, kisko johto irti seinästä ja keksi heidän kanssaan jotain paljon kivempaa tekemistä vaikka ulkona.
Ei se, että asettaa rajoja tarkoita että on tyranni. Lapset kyllä pitävät sinusta vaikka olisit tiukkakin välillä, kunhan rajat ja sallitut asiat ovat keskenään johdonmukaisia ja vanhemmatkin toimivat samoin. Tosin kurittomia kakaroita ON vaikea opettaa paremmille tavoille. Mutta siihenkin on olemassa hyvä keino:
Sopikaa lasten vanhempien kanssa että tottelemattomuudesta seuraa jokin rangaistus, esim. tottelemattomalle lapselle ei anneta rahaa karkkipäivänä tai hän ei pääse kaverin luokse tms. ikävää. Tuskin kovin montaa kertaa lapset haluavat tehdä kiellettyjä asioita, jos niistä seuraa heidän kannaltaan ikävä rangaistus.
Muista että lapset haukkuvat usein äitiäänkin ilkeäksi, kun eivät saa tahtoaan lävitse. Ei siitä kannata välittää eikä ottaa henkilökohtaisesti. Et välttämättä itsekään aina pitänyt hyvästä, tiukasta opettajasta koulussa. Se on ihan normaalia. Ja olemalla kiva jos lapset käyttäytyvät hyvin voit korjata asian.
Sano vaikka lapsile suoraan (jos he ovat tarpeeksi isoja ymmärtääkseen), että jos HE käyttäytyvät kiltisti ja tottelevat sinua, niin olet heille kiva ja kaikilla on kivempaa. Mutta jos he eivät suostu tottelemaan, sinä et ole niin kiva ja heille seuraa rangaistuksia. Siis kaikilla on inhottavaa. Kyllä lasten pitäisi tämä tajuta. :)
Tsemppiä! Älä ihmeessä keskeytä vuotta. Ongelmat on ratkaistavissa ja voi mennä itsestäänkin ohi.
Kauanko olet ollut nyt perheessä? Usa:ssako olet?
Itse olen hokenut pidemman aikaa keskimmaiselle riiviolleni, etta jos se kayttaytyy huonosti minua kohtaan, niin mina en vaivaudu olemaan kiva ja kiltti hanelle.
Ei tepsi.
Lapsi pistaa silloin asiat viela vain pahemmaksi, ja loppujen lopuksi asiat ovatkin sitten pain helvettia.
Tosin itsellani onkin jo vahan vanhemmat lapset hoidettavana.. En sitten tieda miten nuorempiin tuo tepsii.
... näytät niille, että missä kaappi seisoo. Jos olet käyttänyt lässypolitiikka aikaisemmin, niin nyt on sitten kovien otteiden aika. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta on ainakin tepsinyt töissä noihin lapsukaisiin: teet aivan täyskäännöksen. Olet äkkiä tyly, niukka ja vähäsanainen; sanot ja selostat ohjelman, mutta muuten olet kuin robotti. Se pelottaa lapsia, ja ällistyksissään ne tottelevatkin.
Toimii joka kerta.