Miehet älköön vastatko. Älkää edes naiseksi esittäytyvinä. Miesten mielipide ei nyt kiinnosta tässä asiassa.
Voisitko sinä nainen kuvitella olevasi suhteessa yli 40-vuotiaan vaan alle 45-vuotiaan feminiinisen miehen kanssa. Selitän hiukan. Se ei näy niinkään sterotyyppisenä kädet pyörii jne käytöksensä. Ei vaan siten, että kaikki miehekkäiksi mielletyt asiat eivät kiinnosta ja osittain maskuliinisen odotukset joita en noudata vaikuttavat tyhjiltä vaateilta. Ymmärrän monesti tuttujen pariskuntien naisten valituksen aiheiden syyt helposti kun ne miehet ei niitä tajua. Itselleni se on outoa miksi niin on. Tietty feminiini on persoonassani niin vahva, että muu olisi esitystä.
Toinen missä se näkyy enemmän on ajoittain on pukeutuminen. Käytössä voi olla naisten nahka/tekonahkatakki. Pitkä tai lyhyt. Ne ovat hienompia kuin miesten vastaavat. Kun talvi tulee on käytössä usein kiiltäväpintainen naisten pinkin värinen toppatakki. Joskus myös pidempää mallia oleva tummempi toppys voi olla jos siitä tykkään. Eniten tykkään kuitenkin pinkistä väristä. Älkää kysykö miksi? En osaa itsekään selittää. Joku on kysynyt mitä vikaa on mustassa tai sinisessä värissä. Sekä miksi mallin tarvitsee olla naisellinen? Ei tietty itsenäisesti mikään. En vain koe olevani täysin itseni muutoin. En koe mielenkiintoa miehiin vaikka joku niin voi ajatella. Ratkaisukinon teoriassa helppo. Vaan silloin pitäisi olla mikä ei ole. Pitääkö esittää ja olla onneton sen takia vai olla itsensä ja yksikseen? Kummassakin puolensa. Ymmärrän useampia kantoja. Vaan voisiko kukaan nainen kuvitella vierelleen kuvailemaani miestä? Kuvaus ei tietysti ole täydellinen. Ei sisällä esimerkiksi elämänarvoja jne....
Kysymys naisillle
8
116
Vastaukset
- Anonyymi
Kuvailemasi asiat ovat toissijaisia suhteen muodostamisen kannalta.
Tärkeämpiä seikkoja suhteen muodostamisessa ovat elämänarvosi ja se, miten kohtelisit kumppaniasi ja miten kohtelet muita ihmisiä.
Miksi ulkoiset seikat (kuten pukeutuminen) ovat saaneet mielessäsi niin ison osan, että kuvittelet parisuhteen muodostumisen olevan niistä kiinni?
Ja haluaisitko itse edes tutustua ihmisiin, jotka eivät antaisi sinun olla oma itsesi?- Anonyymi
Saanko minä kommentoida.. jos esimerkiksi hän olisi millainen tahansa kuvitellaan Nyt vaikka trans ajatuksia ja tuntemuksia ja haluaisi jotain muutoksia niin minulle käy kaikki.ja ihan rehellisesti sanottuna näin kerran unta että oltiin jossain tärkeässä paikassa käymässä ja esimerkiksi nähtiin samaa aikaa vessassa siellä niin hän oli saman näköinen kuin aina ollut mutta siellä alhaalla oli jotain aivan ihanan tuntuista jonka hän sitten työnti mun sisään takaa päin!!! ja ei minua haittaa vaikka hänellä olisi mitä tahansa muutoksia niin mun tunteet eivät muutu.ja pukeutuminen on jokaisen oma asia!! mutta muille jos vilauttelee tai esimerkiksi on jonkun muun kanssa sillein niin hermostun erittäin paljon!! ja muuten olisin erittäin alistuvaa sorttia suhteessa mutta pettäminen on ainut asia jota en koskaan hyväksy!!!mä en tiedä mitä tarkoittaa feminismi mutta oli mitä hyvänsä niin hyväksyn kaikki muut asiat muutta en pettämisestä
- Anonyymi
Ison osan Hmmmm. Sen voi nähdä niinkin ja en kiistä vaikutusta. Se miksi kirjoitin niistä vaikka olisin voin monella muullakin tavalla kirjoittaa oli ihan siitä kun jokunen kiinnostava nainen on niistä sanonut ja kokenut vaikeana hyväksyä. Eihän yhteen tekstiin täällä voi kaikkea ympätä millään.
Tietysti voin olla ollut väärissäkin paikoissa ja katsoa vääriä ihmisiä.
Mutta kiitän näin ketjun aloittajana näitä kahta vastaajaa asiallisista vastauksista. Niistä on ollut apua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ison osan Hmmmm. Sen voi nähdä niinkin ja en kiistä vaikutusta. Se miksi kirjoitin niistä vaikka olisin voin monella muullakin tavalla kirjoittaa oli ihan siitä kun jokunen kiinnostava nainen on niistä sanonut ja kokenut vaikeana hyväksyä. Eihän yhteen tekstiin täällä voi kaikkea ympätä millään.
Tietysti voin olla ollut väärissäkin paikoissa ja katsoa vääriä ihmisiä.
Mutta kiitän näin ketjun aloittajana näitä kahta vastaajaa asiallisista vastauksista. Niistä on ollut apua.Kyllä mä aina olen hyväksynyt kaiken hänessä! mutta esimerkiksi aihe trans niin siinä ei edes ole mitään väärää tai esimerkiksi minun Mielestäni ei kenenkään kuulu ajatella että jonkun muun täytyy hyväksyä se että jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoon kaikessa muodossa!! jokainen ihminen saa kokea omaa seksuaalisuutta niin kuin itse haluaa ja ne ketkä eivät hyväksy nii sellainen ihminen on idioittia!! jos jotain rakastaa niin ei se siitä sukupuolesta kiinni ole!! jos esimerkiksi minun sisareni sanoisi että hyväksynkö jos joku haluaa omaa kehoa muokkaa tai esimerkiksi jos joku tuntee olevansa sekä Mies että nainen niin mitä se muuttaa ihmisen arvoa! ihminen on ihminen sukupuolesta riippumatta! ja jos esimerkiksi hän haluaa olla välillä mies ja välillä nainen tai vaikka jompi kumpi niin ei ne minun tunteeni mihinkään mene! Joka tapauksessa rakastan häntä ja haluan vaan hänen kanssaan olla! hänellä on maailman kaunein ja seksikkäin ulkonäkö ja vaikka minä ihailen sitä erittäin paljon niin en voi ikinä missään nimessä pakottaa häntä olemaan sitä mitä hän ei itse halua!! tämä on kunnioitusta!!! ja olen sanonut että haluan että hän on onnellinen niin minkä takia minä rajoittamaan sitä mitä hän haluaa! ainoastaan sen rajaan että muitten kanssa ei saa nussia!ne hetket ovat vain minun kanssani! kaikki muut asiat hyväksyn
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ison osan Hmmmm. Sen voi nähdä niinkin ja en kiistä vaikutusta. Se miksi kirjoitin niistä vaikka olisin voin monella muullakin tavalla kirjoittaa oli ihan siitä kun jokunen kiinnostava nainen on niistä sanonut ja kokenut vaikeana hyväksyä. Eihän yhteen tekstiin täällä voi kaikkea ympätä millään.
Tietysti voin olla ollut väärissäkin paikoissa ja katsoa vääriä ihmisiä.
Mutta kiitän näin ketjun aloittajana näitä kahta vastaajaa asiallisista vastauksista. Niistä on ollut apua.Sinua lukiessa herää epäilys siitä, etteivät vanhempasi tai muut lapsuudenkotisi tärkeät ihmiset ole rakastaneet sinua noiden asioiden vuoksi, joista kirjoitit.
Maailmassa on miljoonia eri tavoin poikkeavia ihmisiä, joista osalle on aina ilmaistu, että heitä rakastetaan juuri sellaisina. Sen jälkeen ei tulisi mieleenkään tyytyä mihinkään vähempään.
Ei mulloo tähän mitään niiku sanottavaa, mut ku alottaja kieltämällä kielsi miehii vastaamasta, niin soli kyl sikkaa epistä, niet vastasinpa sittennii. Siitäs sait.
- Anonyymi
Täällä onkin syntynyt hyvää ja asiallista keskustelua kuten toivoin. Tosin kyllä suomi24 palstan tuntien osaltani odotin trolleja myöskin mukaan.
Mutta miksikö myös mietin ehkä joidenkin mielestä selvää asiaa. Siksi kun osaltaan yleensäkin ihmisten sosiaaliset suhteet ovat itselleni hankalia. Olen näet autosmikirjon piiriin kuuluva ihminen. Se on toinen asia kuin tämä vaan kuuluu siihen siinä mielessä, että mitä itse olen kaltaisiani huomioinut niin heissä eri ikäisissä on hieman tavallista enemmän saman suuntaisia ajatuksia. Olen asiasta lukenut ja siellä on tullut samat asiat vastaan. On silti kaikkineen piristävää lukea mitä on tullut tähän asti kunkin kirjoitettua. - Anonyymi
Vastaus: kyllä.
Puhut tuossa kylläkin vaan sellaisista asioista, joilla ei mielestäni ole mitään vaikutusta suhteeseen. Mutta eri ihmisille on tosiaan eri asiat tärkeitä suhteissa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai908596Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424748Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414421Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit462633Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.991510- 401306
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441256Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641162Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391160Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671100