http://koti.phnet.fi/elohim/avioerojauudelleenavioituminen
Kun on kyseessä avioero ja uudelleenavioituminen, on se asia, joka nykyisessä yhteiskunnassa on tullut yhä yleisemmin hyväksytyksi. Sillä avioliittoa saatetaan helposti pitää vain sopimuksena, joka voidaan purkaa milloin tahansa. Saatetaan ajatella, että jos tulee ongelmia, niin "voimmehan aina erota, jos tästä ei tule mitään". Porttia erolle saatetaan siten pitää koko ajan avoinna ja juuri tämä voi aiheuttaa sen, ettei avioliittoakaan hoideta kunnolla. Siihen ei kunnolla paneuduta, koska eroa pidetään koko ajan yhtenä vaihtoehtona.
Miten tämä asia sitten voidaan korjata, niin ei siihen ole muuta vaihtoehtoa kuin että alkaa uudestaan sitoutua suhteeseensa. Sillä toista ei koskaan kannata pitää itsestäänselvyytenä, vaan häneen tulee varata aikaa ja huomiota yhtä lailla kuin muihinkin tärkeisiin asioihin; tai itseasiassa aviopuolison tulisi olla tärkeysjärjestyksessä heti toisena Jumalan jälkeen. Jos meillä on tällainen oikea tärkeysjärjestys, estää se varmasti suhdetta täysin kuihtumasta.
Samoin meidän on syytä huomata, että avioliitto on tosiaankin elinikäinen suhde - eli se on tarkoitettu suhteeksi, jonka vasta toisen kuolema purkaa. Jos emme tätä asiaa sisäistä, ei meidän motivaatiomme rakentaa sitä kunnolla ole todennäköisesti kovin vahvalla pohjalla:
Kun on kyseessä avioero ja uudelleenavioituminen, on se asia, joka nykyisessä yhteiskunnassa on tullut yhä yleisemmin hyväksytyksi. Sillä avioliittoa saatetaan helposti pitää vain sopimuksena, joka voidaan purkaa milloin tahansa. Saatetaan ajatella, että jos tulee ongelmia, niin "voimmehan aina erota, jos tästä ei tule mitään". Porttia erolle saatetaan siten pitää koko ajan avoinna ja juuri tämä voi aiheuttaa sen, ettei avioliittoakaan hoideta kunnolla. Siihen ei kunnolla paneuduta, koska eroa pidetään koko ajan yhtenä vaihtoehtona.
Miten tämä asia sitten voidaan korjata, niin ei siihen ole muuta vaihtoehtoa kuin että alkaa uudestaan sitoutua suhteeseensa. Sillä toista ei koskaan kannata pitää itsestäänselvyytenä, vaan häneen tulee varata aikaa ja huomiota yhtä lailla kuin muihinkin tärkeisiin asioihin; tai itseasiassa aviopuolison tulisi olla tärkeysjärjestyksessä heti toisena Jumalan jälkeen. Jos meillä on tällainen oikea tärkeysjärjestys, estää se varmasti suhdetta täysin kuihtumasta.
Samoin meidän on syytä huomata, että avioliitto on tosiaankin elinikäinen suhde - eli se on tarkoitettu suhteeksi, jonka vasta toisen kuolema purkaa. Jos emme tätä asiaa sisäistä, ei meidän motivaatiomme rakentaa sitä kunnolla ole todennäköisesti kovin vahvalla pohjalla:
Vastaukset 6
Vanhimmat
...tuohan helpotti kovasti.
Osaisitko vielä samantien neuvoa miten minun olisi pitänyt tehdä kun reilu vuosi sitten silloinen vaimo laittoi eron vireille kun toinen mies oli hänen päänsä sekoittanut ? Valitettavasti kun täällä Suomessa eroon ei tarvita kuin toisen puolison halu avioeroon.
Entäpä saanko solmia uuden avioliiton, kun olen uuden rakkauden elämääni löytänyt ?
Vielä lopuksi; ero voi kohdata Jumalaan uskovaakin, kuten kohdallani on käynyt. Sinun kaltaisesi hurskastelija täällä avioeropalstalla ei saa aikaan mitään muuta kuin negatiivistä asennetta kristillisyyttä kohtaan. Minun uskooni sinä et onneksi kykene vaikuttamaan !
Ei taida uskosi olla kovin vahvalla pohjalla kuin noin hapan olet? Olen aina pitänyt uskovaisia muita suvaitsevampina ihmisinä mutta ehkäpä tarkistan asenteeni uudestaan...
Tiesitkö, että avioliitolla on sama peruslähtökohta (lähes?) kaikissa uskonnoissa, kuten myös uskontoihin kuulumattomilla? Ahdasmielinen, ken väittää että se on joku jumalan ja ihmisen välinen sopimus.. voi ollakin, mutta se on muutakin. Ellet tiedä, ota selvää. Mutta älä sinä ole noin ahdasmielinen.
Ehkä (ex-)vaimosi oli rehellinen kun tunnusti ettei rakasta sinua. Ihminen on erehtyväinen, tiesithän? Voi erehtyä luulemaan rakkaudeksi tunnetta, joka onkin jotain muuta. Ihminen on viisas kun myöntää erehtyneensä. Tyhmä, jos jatkaa avioliitossa väärin perustein. Et sinä sitäkään olisi halunnut? Vai olisitko? Onko uskonto niin kaksinaamaista, että kun avioon on menty niin siinä pysytään vaikka edellytyksiä ei olisi? Onneksi en kuulu mihinkään uskonlahkoon, ajatukseni kulkevat vapaasti ja ymmärrän ihmisen inhimillisyyden ilmeisesti paremmin kuin jotkut uskovaiset. Mutta, inhimillistä sekin, kun itseen sattuu.
...ymmärtää sarkasmini väärin. No ei se koskaan vahvin puoleni ole ollutkaan.
Tänä päivänä tajuan, että eroni oli sekä minulle, että X:lleni hyväksi. Ystävinä jatkamme.
Ihan aikusten oikeesti mielestäni ihmisillä on lupa ja jopa velvollisuus erota jos yhteiselo ei suju. Sovussa tehtynä henkiset vauriotkin jäävät melko pieniksi.
Hyvä että oli vain sarkasmia, netissä sitä on joskus vaikea tunnistaa, tai minä en helposti tunnista.
Mukavaa kevättä!
Niin, miten selität tämän miehelle, joka kyllä rakastaa minua ja todellakin haluaa elää kanssani 'lopunelämää'. Miehellä takana yksi ero liian nuorena hätäpäissään solmitusta aviolittosta, josta on ottanut opikseen. On viisas mies ja ymmärtää tunteista ja puhumisesta jne. Myös hän tietää tunteeni ja kuinka olen sitoutunut häneen. Molemmat tiedämme, että meidät on 'luotu toisillemme' (en tarkoita että olisimme Ne Ainoat toisillemme, mutta 105% yhteensopivat). Olemme käyneet läpi niin pahoja kriisejä heti suhteemme alussa ja ne ovat vain vahvistaneet meitä kestämään viimeaikaiset kriisit ja tukemaan toisiamme. Avioliittoon mies ei kuitenkaan usko.
Kyse ei ole uskonnosta, emme ole kirkossa kumpikaan. Emme arvosta häitä rituaaleineen. Mies ehkä pelkää, sillä onhan jo kerran eronnut, mutta vakuuttaa ymmärtävänsä että sillä suhteella ja meidän suhteellamme on vissi ero. Meidän suhteemme perustuu kypsään rakkauteen, kun ensimmäinen taisi olla 'teini-ihastusta'. Minä taas elin avoliitossa useita vuosia. Se tuntui ainoalta oikealta, ei mitään naimisiinmenoja... syykin selvisi asenteeseeni myöhemmin, sillä kun erosimme totesimme ettemme oikeastaan rakastaneet toisiamme. Olimme vain hiton hyviä kavereita ja ystäviä!
Avioliitolla kuitenkin on yhteiskunnallinenkin merkitys. Pari voi tehdä vaikka mitä lainvoimaisia sopimuksia keskenään, mutta avioliiton vertaisia sopimuksia ei kuitenkaan ole.
Olemme näistä asioista puhuneet, mutta en halua miestä painostaa ajattelemaan kuten minä. Olen alkanut jopa ajatella, että ehkä hän ei sittenkään rakasta... ettei halua sitoutua siten, että turvaisimme myös toistemme aseman ja tulevaisuuden sitten kun toista ei enää ole. Näin minä olen ajatellut, että hän olisi Se, joka on läheisin ihminen myös lain edessä, että hänen asemansa minun kuoltuani (jos kuolen ensin siis) säilyisi. Saisi pitää asuntomme.. nykyisellä järjestelyllä se menisi ilkeille sukulaisilleni ja sitä kohtaloa en miehelle halua. Avioliittoa ei toki solmita kuoleman varalle, vaan myös yhteiskunnallisen aseman kuten jo aiemmin mainitsin. Mitä olemme toisillemme nyt? Kun puhun miehestäni ihmisille, jotka eivät häntä tunne, käytän sanaa miesystävä. Se kuulostaa todella väliaikaiselle ja vapaamieliselle. Puhuisin mielummin miehestäni (kuten tässäkin virheellisesti). Avomieskin kuulostaa siltä että suhde on hataralla pohjalla, vaikka useita yhteisvuosia takana. Aivan kuin emme uskoisi pysyvämme yhdessä. Jos joskus jostain syystä eroaisimme, niin se että eroaisimme avioliitosta ei poistaisi minun rakkauttani mihinkään. Sen vain tuntee luissaan ketä rakastaa. Siksi en voi ymmärtää että koskaan eroaisimme, vaikka emme avioituisikaan.
Minua ahdistaa, mutta ehkä opin työntämään ahdistukseni jonnekin ja kunnioittamaan miehen halua elää näin.
Olipas taas asiaan kuulumaton purkaus... :)
Kuka sen sanoo että avioliitto on elinikäinen suhde. Höpö höpö. Kiihkomieliset kristinuskon kannattajat. Jopa musliminainenkin voi erota miehestä jne jne....