Vaikea unohtaa, vaikka en yhtään pitänyt siitä miten toimit minua kohtaan.
Sinua on mies
Anonyymi
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Niin olin "koru" muitten joukossa, vähän erilainen kuin muut, komea, käyttäydyin hieman herkästi mutta ahkera ja tunnollinen. Rahtari mutta kouluja käynyt( kun ei sit riittäny pää kunnon ammattiin, helpommal pääsee kun ottaa lunkisti). Neitsyt edelleen. Tulen toimeen jopa vihaisten kanssa, mutta jotenkuten. Hyväksyn heidät, heillä on joku motivaatio. Eli asiakaspalvelija. Toiset huomioonottava. Ja kaiken ympäriltään huomaava. Rauhoittava. Herkkä muttei liian. Opin uuden hyvin ja kerään tietoa. Rutinoitunut. Osaan hommani. Tarkastelen muita jotta kaikki sujuu hyvin.
Lisään vielä että olen henkisesti kasvanut atmosfäärin mittoihin, minkälainen sinä olet?
Mukava olisi tietää sinusta lisääkin. Et ole se kenelle aloituksen suuntasin, mutta voisit olla yksi mies, johon katseeni suuntasin. Hän oli komea tosiaan, muista erottuva. Ei päästy puhumaan keskenään.
Sällit ovat aina tällaisia, karjut viela pahempia. Kannattaa pitää mielessä vastaisen varalle, selviää helpommalla.
Mä tiedän että olen käyttäytynyt ja toiminut väärin sua kohtaan. Olen niin pahoillani. Silti yhä vain haluan sinut ja aion tehdä töitä sen eteen ahkerasti. Voin yrittää selittää käytöstäni ehkä vielä joku päivä. Uskon että sä ymmärtäisit, mutta silti ei anteeksi tarvitse antaa.
T
Kirjoitan sulle irl viestiin
Kirjoita vain.
Olen jo antanut anteeksi tekosi. Toki haluan kuulla, miksi. Kerrot sitten kun olet valmis siihen. Minäkin haluan sinut!
Unohtui K lopusta
Jos me päädytään yhteen niin minä lupaan kertoa sen kaiken sinulle. Ja paljon, niin paljon muutakin jännää kerrottavaa tästä kaikesta olisi. Kunpa taas pian nähtäisiin. T
Unohtui mainita se että kun annoit minulle anteeksi, niin se hetki on jäänyt hyvin vahvasti mieleen. Se oli minulle todella tärkeä hetki. T
Toivotaan, että elämänpolkumme pian yhdistyvät ja tällä kertaa pysyvästi. Kuumuus käy voimille... Hyvää yötä T!
Unohtui taas K lopusta :-)
Hyvää yötä ja kauniita unia Kaunehin! Olet unelma josta haluan totta. T :)
Samaa sanoisin sinusta. K
Kiitos. Miten on muuten alkukesä sujunut? T
En unohda ikinä kuinka verisesti loukkasit minua! Onneksi pääsin sinusta lopullisesti eroon.