Tummaihoinen nainen

Anonyymi

Tajusin tänään, kuinka kauniita ja näyttäviä tummaihoiset naiset ovat nähtyäni tänään sellaisen kaupassa käydessäni. Heitä ei vain kovin usein täällä näy, mikä on harmillista. Tumma iho näyttää todella vahvalta, terveeltä ja upealta, ja vielä lisäksi suorat, pikimustat kiiltävät hiukset. Nainen oli luultavasti kotoisin jostain Aasiasta. Tuollainen olisi minun ihannenainen. Tummuus saa naisen näyttämään seksikkäämmältä ja itsevarmalta, todella kiinnostavalta ja jopa älykkäältä.

22

537

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sen verran olen kiertänyt että en luokittelisi Aasialaista mitenkään tummaihoiseksi.
      On toki hyvin ruskeita kaakkois aasian naiset, mutta esimerkiksi Japanilaiset tai kiinalaiset voi olla hyvinkin vaalea ihoisia.
      Jos haet oikeasti tummaa, tulevat he Afrikasta

    • Anonyymi

      Ja se älykkyys, en sano mitään. Moni ei osaa edes kerto ja jakolaskua.

    • Anonyymi

      Kyllä ainakin Thait ovat usein tummia. Arvostavat vaaleutta. Se iho tuntuu myös erilaiselta, samoin hiukset.

      Se ettei kaikilla ole mahdollisuutta opiskella, ei tee heistä tyhmiä.
      Älykkyytäkin on 7 eri lajia. Matemaattinen on vain yksi.

      Oma Thaikkuni osaa laskea päässä hyvinkin tarkkaan. Sanoin joskus, etten tiedä, paljonko minulta mennyt siihen asti? Vastaus oli: *Käsittääkseni 67 000 thb hotellit*.
      Hotellit olin varannut etukäteen, joten niiden hintaa hän ei tiennyt. Huvitti vastaus.
      Tosin hänellä on ollut mahdollisuus opiskella mielensä mukaan. Tietää olevansa etuoikeutettu.

    • kunhan ei ole hunnutettu..

      • Anonyymi

        Mun unelmanainen Kongosta tai nigeriasta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun unelmanainen Kongosta tai nigeriasta

        Toivottavasti löydät


    • Anonyymi

      Tummaihoiset ovat kyllä näyttäviä

    • Anonyymi

      Älä ota vuositilausta, käytä irtonumeroo, säästyt paljolta

    • Anonyymi

      Mulla kenialainen, perse hyvä, muutoin jääkalikka koko akka

    • Anonyymi

      Tumma iho ei vaan oikein sovi näille leveyksille, kärsivät d-vitamiinin puutteesta, kun ei tarpeeksi aurinkoa. Ja tuo tumma iho menee sellaiseksi harmahtavaksi kun ei sitä aurinkoo saa, siis talvella.

    • Anonyymi

      kyllä se nyt vaan on niin et kaikki neekrinaiset ja suomalaisesta poikkeavat on RUMIA!

      • Anonyymi

        Terv. SUOMALAINEN BLONDI JUNTTI-NAINEN


    • Anonyymi

      Oma rakkaani on mielestäni maailman kaunein elävä olento. Eikä se ole edes hänen paras ominaisuutensa.

      Hänen luonteensa saa minut joka päivä tuntemaan itseni onnelliseksi.
      Tiedän että hänen vaikutuksensa tekee minustakin, paremman ihmisen.

      On omituista saada rakkautta ylettömästi.
      Tiedän hänen muokkavan minua. Hän tekee sen suurella rakkaudella. Ei koskaan syyttämällä tai väheksymällä.

      Jos joka päivä kuulee olevansa maailman paras mies maailmassa, sitä yrittää ollakkin maineensa veroinen.

      Tykkään hyvin paljon parisuhdemallistamme. Saan olla ihan niin paljon mies kuin haluan. Saan kaiken haluamani pyytämättä, ja enemmänkin. Hän taas pyörittää minua mielensä mukaan. En usko että moinen olisi mahdollista, suomalaisen naisen kanssa, Ero on kulttuurissa.

      • Anonyymi

        Luovuttamisen paikka


      • Anonyymi

        Vahva tietous se on ohi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahva tietous se on ohi.

        Varmistettu tieto ei tule enää vastaan.
        Selvisin voittajana.
        Helpottava tieto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmistettu tieto ei tule enää vastaan.
        Selvisin voittajana.
        Helpottava tieto.

        Vahvaa menoa vakautta.
        Ei tule yllätyksenä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahvaa menoa vakautta.
        Ei tule yllätyksenä

        Viimeinen naula arkkuun


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeinen naula arkkuun

        Myönnettävä on


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myönnettävä on

        Tuloskunto on kova


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuloskunto on kova

        Varma tieto


      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      71
      1917
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1209
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1008
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      19
      957
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      685
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      105
      662
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      648
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      56
      614
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      570
    Aihe