3 rakkautta

1. Satumainen rakkaustarina

Monesti ensirakkaus saapuu elämäämme silloin, kun olemme todella nuoria. Nuori rakkaus saa meidät tuntemaan olomme siltä, kuin eläisimme sadussa; rakastumme kuin taikaiskusta ja uskomme sen kestävän elämämme loppuun saakka.

Nuorina ja epävarmoina tapanamme on tehdä asioita, joita ystävät ja perheenjäsenet meiltä odottavat. Se, miltä suhde näyttää ulkoapäin, on tärkeämpää kuin se, miltä meistä todellisuudessa tuntuu. Saatamme kieltäytyä näkemästä ongelmia ja uhrata periaatteemme vain sen vuoksi, että haluamme esittää kaiken olevan kunnossa.

Tämänkaltainen suhde opettaa meille sen, että kumppanin tuntemisen lisäksi on erittäin tärkeää, että tunnemme myös itsemme.

2. Monimutkainen suhde

Elämämme toinen suhde on aina se mutkikkain. Ensimmäisestä suhteesta oppineina toiseksi kumppaniksi valikoituu usein henkilö, joka on hyvin erilainen kuin ensimmäinen. Tai niin ainakin luulemme. Tästä huolimatta suhteessa koetaan hyvin todennäköisesti valehtelua, manipulointia ja jopa väkivaltaa.

Yritämme paikkailla suhdetta parhaan kykymme mukaan, mutta jokainen uusi yritys päättyy vielä suuremaan katastrofiin. Suhde on todellista draamaa satunnaisten onnen hetkien kera. Todelliset tunteemme joutuvat sivuraiteille jonkin muun asian, tässä tapauksessa suhteen pelastamisen vuoksi.

Tämänkaltainen rakkaus opettaa meille, kuinka tärkeä asia vastarakkaus oikein on.

3. Kypsä suhde

Kolmas rakkaus saapuu elämäämme usein silloin, kun olemme antaneet jo periksi. Se saapuu kutsumatta eikä vaikuta lainkaan siltä, miltä tosirakkaus mielikuvissamme näyttää. Se ei ehkä ole täydellinen, mutta se on aito ja helppo. Sellainen, jota ei voi sanoin kuvailla.

Tässä vaiheessa elämäämme meillä ei ole enää odotuksia. Emme tuhlaa aikaa miettimällä, miltä täydellisen kumppanin pitäisi näyttää. Hyväksymme vihdoin kumppanimme sellaisena kuin hän on. Ja mikä tärkeintä, kumppanimme ajattelee meistä samalla tavalla.

Tämänkaltainen suhde opettaa meitä olemaan aitoja ja ymmärtämään, että suhteen ei tarvitse olla täydellinen.

***

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jokainen-saa-kolme-mahdollisuutta-rakastua-ja-on-tarkeaa-kayttaa-ne-kaikki/6318208#gs.8q9znq
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Menin jo laskuissa sekaisin...

Äänestä

Janilla ne on Kimmo, Kumpulainen ja nosserakas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu