Pohjalaiset on kieroja.

Anonyymi

Pohjanmaan väki on tämän maan kierointa. Ne mulkerot pitävät yllä uskoa
omaan kiiltokuvaansa jota he mielellään kiilottavat muiden silmissä.

Ovat olevinaan rehellisiä esimerkiksi. vaikka kieroilevat sen minkä kerkiävät. Pohjanmaalla on yleistä esimerkiksi sellainen temppuilu, että työntekijä vaivihkaa erotetaan liitosta sillä tavoin, että työnantaja jättää jäsenmaksut maksamatta merkitsee ne tilinauhaan kyllä maksetuksi mutta jättää tilittämättä liittoon.

Onneksi ammattiliitot ovat valppaita ja kysyvät työntekijöiltä jäsenmaksuista. Veljelleni nämä persereiät tekivät tämän tempun, onneksi hän huomasi sen ennenkuin liiton jäsenyys katkesi.

Tämä tapahtui Helsingissä jossa näitä Pohjanmaan kierosilmiä oli pomoina hänen työpaikallaan.

Tämä on vain yksi esimerkki tämän porukan kieroudesta. Kaikenlaisten epämiellyttävien juorujen levittely niistä, jotka eivät sovi porukkaan on myös heille tunnusomaista, Tämnkin olen itsekin saanut kokea heidän taholtaan.

Ja heräyskristillisyydellähän he tietysti perustelevat kaikkea tuota toimintaansa.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerrot varmaankin Lars Levin seuraajista joita täällä riittää pilvin pimein. Se ei ole pohjanmaalainen ominaisuus, vaan kyseiset kierot mukauskovaiset tekevät samaa ihan täällä paikallisillekkin.

      Uskonnon harjoittamiseen pitäisi mielestäni ajaa jokin kortti. Inhottavaa porukkaa ja tosi sisäänpäin kääntyneitä/siittoutuneita.

      • Anonyymi

        Lars Levin seuraajia siellä muunmuassa riittää. Mutta kyllä se kierous on siellä pesiytynyt muuhunkin porukkaan. Työelämässä tuo parhaiten tulee esiin. Ja varmasti hyväveli verkosto rehottaa jokaisessa Pohjanmaan kunnassa .

      • Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä sitten noista kunnista. Ehkäpä niissä sitten on sisäänpäin kääntynyttä porukkaa. Oli miten oli, niin itse olen sitä mieltä, ettei ole "ne" ja "me". On vain ihmisiä oli sitten Ivalosta, Kokkolasta tahi Helsingistä.

        Miksi Suomalaiset eivät vedä enään yhtä köyttä? Johtuuko PS:n/SMP:n/SPP:n tuomasta syyllisen hakemisen/haukkumisen kulttuurista?

      • Anonyymi
        TimoPohjanmaalta kirjoitti:

        Jostain kumman syystä tällainen yhtenäisyys on kadonnut Suomalaisista, 70-luvun me henkeä ei enää ole. Elintaso on tuonut tulleessaan sen nurjan ilmiön, että työläinenkin alkaa uskoa olevansa porvari.

        Totta turiset.

    • Anonyymi

      Kuinka yleistä, oliko muita kuin veljesi?

      • Anonyymi

        Olen saanut tietooni, että vastaavaa on tehty myös eräässä pk-sektorin konepajayrityksessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen saanut tietooni, että vastaavaa on tehty myös eräässä pk-sektorin konepajayrityksessä.

        Kuin myös. Puhummekohan samasta firmasta.

    • Anonyymi

      Joku tohtori uutisoi viruksen olevan kiero, josta hän sen tiesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe