Hallitus haluaa fossiilisista polttoaineista taas eroon. Moniko demari ostaa tuosta vaan uuden sähköauton? Joukkoliikenteen kehittäminen on samaa sanahelinää kuin se on ollut jo kymmeniä vuosia. Jäljelle jää fillari ja kävely. Riittääkö? Lopputulos on , että fossiilisten polttoaineiden verotus tulee nousemaan rajusti mutta muita toimia kuten sähköautojen hankintatukia ei tulla näkemään. Hyvästit myös työllisyysastetavoitteille.
"Liikenteessä, kuten yhteiskunnassa muutenkin, fossiilisista polttoaineista luopuminen on kaikkein keskeisin toimi. Päästöt pääosin syntyvät niiden käytöstä. Päätöksiä tehdään varmasti syksyllä 2020, kun työryhmä on työnsä luovuttanut. Toivon, että sieltä tulee konkreettisia ja kunnianhimoisia esityksiä, joista hallitus sitten tekee linjauksia, Marin kertoi."
"Liikenteessä, kuten yhteiskunnassa muutenkin, fossiilisista polttoaineista luopuminen on kaikkein keskeisin toimi. Päästöt pääosin syntyvät niiden käytöstä. Päätöksiä tehdään varmasti syksyllä 2020, kun työryhmä on työnsä luovuttanut. Toivon, että sieltä tulee konkreettisia ja kunnianhimoisia esityksiä, joista hallitus sitten tekee linjauksia, Marin kertoi."
Vastaukset 110
Vanhimmat
Kaikki elää takaseinästä. Saksan kaleeri valtiona maat on myyty ulkomaalaisille.
Itse käyn töissä polkupyörällä tai kävellen.
Ilmeisesti asut Helsingissä ja saat palkkasi verovaroista.
En asu siellä. Palkanmaksajani on yksityinen. Asiakkaanamme on myös muutamia julkisen sektorin toimijoita, joten periaatteessa pieni siivu palkastani tulee verovaroista. Tosin omasta palkastani lähtee noin 1/3 "veroluonteisiin" maksuihin.
Valtionavuilla se sinunkin kuntasi elää?
Vähemmän täällä kuluu veronmaksajien rahaa mitä pääkaupunkiseudulla. Ei tarvita miljardimetroja ja muita spektaakkeleita.
Onko 50/50 omat verotulot vs valtionavut?
Vähemmän kuluu veronmaksajien rahaa kokonaisuudessaan mitä pääkaupunkiseudulla.
Esimerkiksi asumistuissa kuulutaan näköjään kuntaryhmään 3. https://www.kela.fi/asunto-ja-asumismenot Miksi asumistukea maksetaan eniten Helsingin kuplahinnoiteltuihin vuokra-asuntoihin?
Tuohan on kahden miljardin tulonsiirto vuokranantajille. Me tavalliset omistusasujat emme hyödy senttiäkään, vaan maksamme veroina nekin.
Etenkin Helsinki tulee veronmaksajille järkyttävän kalliiksi.
Ja koska sä käyt töissä polkupyörällä tai kävellen, niin kaikkien joiden työmatka on 100 kilometriä suuntaansa pitäs kans tehdä samoin? Suvakkilogiikalla?
Töissä käyminen ei ole mikään oikeutus maapallon tuhoamiselle. Asua voi työpaikan lähelläkin, tai mennä töihin lähelle asuinpaikkaa.
Juuh!
Esim. Botswana, Lesotho, Dominikaaninen tasavalta ja varsinkin Intia on ihan maailman edelläkävijämaita saastuttamattomuudessaan ja ekoiluissaan koska jokaisessa on työttömyysprosentti tollai neljännes koko kansasta! :)
Luulen että "onnellisia" löytyy enemmän kuin persuista/100 000?
Vai?
Työmarkkinatuella eläville lisää rahaa, ei mitään tarvetta haikailla töihinmenoa.
Jos joku olisi sanonut 1880-luvulla, että hevoset eivät toimi kaupunkiliikenteessä, koska liikennemäärien kasvaessa katuja ei voida pitää puhtaana niiden tuottamasta lannasta, niin joku olisi voinut kysyä että millä ihmeellä ihmiset sitten liikkuvat?
Itse asiassa 1800-luvun lopulla tehtiin laskelma, jonka mukaan silloisella liikennemäärien kasvulla muistaakseni 1940-luvulla katujen puhtaanapito olisi teoriassakin ollut mahdoton tehtävä ja vuorokaudessa ei ehdittäisi kerätä kaikkea sitä hevosenlantaa kadulta joka sinne kertyy ja kadut alkaisivat peittyä alati paksunevaan hevonpaskakerrokseen. No 1940-luvulla ongelmat olivat tyystin toiset.
Nyt kykymme arvioida tulevaisuutta on paljon 1880-lukua parempi koska meillä on jo olemassa biopolttoaineita ja sähköautoja.
Mistä ne fossiiliset kokonaan korvaavat biopolttoaineet tehdään? Pitääkö yhdyskuntajätteiden määrä moninkertaistaa ja pellot sekä metsät laittaa tuottamaan biopolttoaineiden raaka-aineita? Paljonko biopolttoaineiden valmistukseen kuluu energiaa?
Biopolttoaineita+on+tulevaisuudessa+muitakin+kuin+biokaasu.
Periaatteessa+sähkö+osataan+jo+nyt+muuttaa+nestemäiseksi+polttoaineeksi+(vedestä+tehdään+vetyä+jonka+bakteerit+muuttavat+ilmasta+otettavan+hiilidioksidin+avulla+hiilivedyiksi).+Globaalisti+aurinkopaneelien+hinta+per+teho+on+laskenut+25%+-+30%+per+vuosi.+Tämä+tarkoittaa,+että+maapallolla+tulee+olemaan+alueita+joilla+aurinkosähkö+on+liki+ilmaista+ja+nestemäisiä+biopolttoaineita+voidaan+tuottaa+siellä+kustannustehokkaasti.
Itse+en+pidä+järkevänä+hirttäytymistä+pelkkien+sähköautojen+varaan.+Lentoliikenteessä+sähkö+tulee+olemaan+epäkäytännöllinen+vielä+todella+pitkään+-+tai+ikuisesti.+Meillä+on+130+vuoden+kokemus+polttomoottorien+rakentamisesta.+Niiden+polttoaine+aiheuttaa+ongelmat.+Ei+itse+moottorin+toimintaperiaate.+Nestemäiset+hiilivedyt+ovat+erinomaisen+tehokas+tapa+säilöä+ja+jaella+energiaa.
Suvakkilogiikkaa?
Fundeerataas+hieman+totakin+hullu-Reetta+tyyppistä+aivopläjäystä?
1.+Miten+vedestä+saadaan+vetyä?+No+sähköllä+tietenkin!+Mistä+sähkö+siihen?+Ja+suvakkilogiikalla+sähköllä+tuotetun+vedyn+hyötysuhde+on+ilman+muuta+yli+100+%,+koska:+Fysiikka!
2.+Mites+se+ilman+hiilidioksidi+tuosta+vaa+tupsahtaa+sinne+bakteerien+käytettäväksi?+Ei+varmaan+vaadi+senkään+talteenotto+energiaa+ollenkaan,+eihön+vaan?
3.+Hyötysuhde?+Näytä+mulle+se+laskelma+et+ton+ruljanssn+jälkeen+viivan+alle+jää+enemmän+energiaa+joka.+oihin+prsesseihin+kului?
Hyviä kysymyksiä, joihin viherhörhöillä ei ole vastauksia. Jos fossiiliset kielletään, niin kuka myy meille halvalla sitä vihreiden "ilmaisesti tuotettua" bioenergiaa?
Huolimatta+hyvistä+pisa-tuloksista+joidenkin+luetun+ymmärtäminen+ei+yllä+edes+välttävälle+tasolle.
Kuten+kirjoitin+vedestä+saadaan+vetyä+sähköllä,+joka+saadaan+esimerkiksi+aurinkoenergialla.+Aurinkoenergia+on+mielenkiintoisin+energiamuoto,+koska+aurinkopaneelien+hinta+per+teho+laskee+jatkuvasti.+Aurinkopaneelien+hinta/teho+on+laskenut+1/300-osaan+40+vuodessa+ja+Aurinkosähköstä+on+tulossa+ehdottomasti+halvin+energiamuoto.
Liki+ilmaisen+aurinkoenergian+ongelma+on+sen+siirto+sieltä,+missä+sitä+voidaan+tuottaa+edullisesti+(esimerkiksi+hyvin+kuivat+seudut)+sinne+missä+energiaa+tarvitaan.+Oma+ongelmansa+on+sähkön+varastoinnin+vaikeus+esimerkiksi+lentokoneiden+energialähteeksi.+Jos+se+muutetaan+nestemmäisiksi+hiilivedyiksi,+niin+niiden+kuljettamiseen+on+jo+olemassa+logistiikka+tankkereista+bensa-asemien+pumppuihin+saakka+valmiina.
Kouhotuksesi+hyötysuhteista+on+jotain+sinun+pääsi+sisäistä+keskustelua,+koska+minä+en+siitä+puhunut.+Mutta+jos+asia+kiinnostaa+niin+parhaiden+aurinkokennojen+hyötysuhde+on+yli+40%.+Aurinko+paistaa+ilmaiseksi,+joten+keskeistä+ei+ole+hyötysude+vaan+aurinkokennojen+hinta,+joka+määrää+tuotetun+sähkön+hinnan.+Ja+se+laskee+edelleen.
Jos+tunnet+jonkun+joka+osaa+englantia,+niin+tuossa+Eidgenössische+Technische+Hochschule+Zürich'in+(suomeksi+suunnilleen+Zürich+tekninen+korkeakoulu)+tutkijoiden+(tai+sinulle+"hullu-Reetojen")+hankkeeseen+perustuva+kuvaus+siitä+miten+kuvaamani+tuotanto+toimii:
https://www.sciencedaily.com/releases/2019/06/190613103146.htm
Tavalliselta kansalta leikataan ja korotetaan veroja eli kummassakin otetaan kansalaisilta rahaa pois.
Tavallisen kansalaisen taloutta ei elvytetä ja jos elvytettäisiin, niin elvytys otetaan kyllä takaisin vähintään kaksinkertaisesti.
Saattepa nähdä, niin tänä syksynä kansanedustajien tuloja taas korotetaan useampia satoja euroja, jopa yli 1000€/kk.
Korotuksia perustellaan varmana koronan aiheuttaman taloudellisella tekijällä, elinkustannusten kallistumisena ja indeksikorotuksia.
Miksi kansanedustajien tulojen nostoa perustellaan elinkustannusten kallistumisena vaikka kansanedustajien kaikki kulut korvataan kulukorvauksina, eikä menen kansanedustajan tulot elämiseen, vaan nehän jäävät pankkitilille käyttämättöminä.
Luonnon tuhoaminen ei ole kuitenkaan mikään ihmisoikeus. Nyt on tullut se vaihe, kun pellossa eläminen lopetetaan ja aletaan elämään luontoa kunnioittaen.
Aloita sinä ja näytä esimerkkiä. Mitä aiot tehdä?
Olen elänyt koko ikäni luonnonmukaisesti. Valtion pitää ohjata myös teidät muut elämään vastaavalla tavalla. Tarvitaan sääntelyä ja haittaveroja.
Mites maksat eu_lle velat? Kerro ihan konkreettinen esimerkki. Vasemmisto viher uunojen hömppää.
Mitkä velat? Nyt on kyse luonnon pelastamisesta eikä mistään kuplatalouden tukemisesta.
Millä rahoilla elät luonnonmukaisesti, omilla vai yhteiskunnan?
Omilla rahoillani, joita saan myymällä käsitöitä ja luomuna viljeltyjä kasvikunnan tuotteita.
Just joo täysin läpinäkyvää kaupunkihörhön kelan rahoilla rahoitettua tuubaa.
Sinulle kaikki mahdolliset haittaverot.
Luuleko että täällä lapinperukoilla asuessa lähdetään jollain fillarilla tai linja-autolla töihin.
120km suuntaansa eikä täällä kulje edes linjureita.
Kerroppa sitten mitä tahtuisi maapallolla jos te ilmastohullut saisitte poistettu kaiken hiilidioksiidin?
Miten luulet kaikelle luonnolle sen jälkeen käyvän kuten myös ihmiselle.
Se tappaisi kaiken elollisen kiinteältä maalta koko planeetalata.
Olette niin helvetin tyhmiä.
Ei asuminen Lapin perukoilla oikeuta luonnon tuhoamiseen.
Kalastele ekologisesti lähivesiltä. Kasvata nauriita ja perunoita talveksi. Ja käyt talvella porovaljakolla kirkolla ostamassa suolaa.
Mutta etelässä asuessa ei haittaa hiilivoimala, ei uraanisähkö, ei metrot, bussit, netit jne jne.
Sammuttakaa virrat ja viherkuplanne puhkeaa.
Sähkö on Suomessa jo melko päästötöntä, ja kehitys menee oikeaan suuntaan.
Polttomoottoriautoilla ajeleminen on suurin ilmasto-ongelma tällä hetkellä.
Sähkö on yksi eniten luontoa tuhoavaa tuottaa. Tule ulos siitä viherkuplastasi.
Höpöhöpö. Vain linjojen kohdalta kaadetut metsät ovat sähkön uhreja.
Entäs se linjojen kupari ja muovi?
Ekohörhö-todellisuudessa varmaan keijukaiset kerää kuparin marjoja kuparimustikanvarvuista kuten me normaali mustikoita?
Ja sit hyvät haltijat päällystää ne sillä muovilla jonka he taikoo niitten kuparijohtimien päälle taikasauvalla huispaamalla? :)
Pieni hinta täysin päästöttömästä energiasta.
Polttomoottoriautot tuhoavat ilmakehää koko ajan.
Luonnon tuhoaminen ei lopu, ennen kuin saadaan maapallon väestö vähenemään. Nyt väestö kasvaa 15 kertaa suomen asukasluvun verran joka vuosi. Nyt ei olla edes siinä vaiheessa, että asiasta voitaisiin edes keskustella.
Jos suomessa ja euroopassa lopetetaan kokonaan autojen käyttö, laskee öljyn hinta ja silloin alikehittyneissä maissa on enemmän varaa polttaa öljyä saastuttavalla kalustolla. Kaikki hyödynnettävissä oleva öljy tullaan joka tapauksessa polttamaan loppuun, jos me emme käytä, jotkut muut tekevät sen.
Vihreät eivät ymmärrä realiteetteja, kaikki on uskonnon kaltaista mesoamista, joka aiheuttaa vain vahinkoa. Vihreät ja vasemmisto ovat ympäristön kannalta kaikkein pahimmat puolueet, koska ne haluavat kiihdyttää afrikan ja muiden takapajuloiden väestönkasvua kehitysavulla ja siirtää sieltä porukkaa tänne elätettäviksi.
Väestön määrä on ongelma ainoastaan luontoa tuhoavissa länsimaissa. Sademetsien alkuperäisväestö elää ekologisesti sulassa sovussa luonnon kanssa.
Bussilla se rahvas liikkuu kuten pitääkin. Rahvaalla pitä muka olla oma auto? Älkää naurattako!
Bussi kulki koulupäivinä kaksi kertaa päivässä, aamulla toiseen suuntaan, illalla toiseen. Sekin loppui pari vuotta sitten.
Ei millään, kun hallituksen toimet aiheuttaa totaalisen umpijumin, eikä velkaa myönnetä enää suomelle mistään.
Koskeeko fossiilisten kielto myös satoja Suomenlahdella päivittäin seilaavia rahtilaivoja, tankkereita ja matkustajalaivoja? Niiden aiheuttamien päästöjen rinnalla henkilöautojen päästöt ovat mitättömät.
Persulla on taas mittasuhteet hukassa.
Ei koske eikä koske lentoliikenteen paskaamistakaan. Nämä päättäjän urpelot elävät ihan omissa kuplissaan. Loppuun asti kunnes takaseinä on kiinni ja ulkona paukkuu aseet.
Esitä laskelma väitteellesi, että henkilöautot saastuttaisivat paljon tupruttaviin laivoihin nähden. Ei taida löytyä.
Helenin hiilivoimalat vastaavat jo noin miljoonan henkilöauton CO2 päästöjä.
Heh. Se on joskus täällä jo esitetty. Voit toki käyttää vaikka hakukonetta (hakusanoiksi esimerkiksi "emissions by transport type").
Tuossa kakussa on jenkkien kasvihuonepäästöt vuonna 2018: https://zeroenergyproject.org/wp-content/uploads/2019/07/Figure_3_Transportation-GHG.png
Muista ne mittasuhteet.
Ai mittasuhteet hukassa, tutkittua tietoa missä todettiin että yksi iso rahtilaiva saastuttaa päivässä enemmän kun kaikki autot yhteensä suomessa.
Kerro sinäkin risukäsi mitä tapahtuu kun hiilidioksiidi poistettaisiin?
Sellaista "tutkittua tietoa" ei ole olemassa. Jos ymmärtäisit mittasuhteet, niin et edes laukoisi tuollaisia päättömyyksiä.
Ja sinun hengenheimolaiset lentää käryyttää ympäri palloa, jopa Taiwaniin asti ihteäsi hierottamaan.
Nyt se laiva vaihtui lentokoneeksi?
Mutta polttomoottoriauto ei saastuta, koska minä sanon niin.
Ja eks thaihieronta o kuutenkin varsinaine eko-teko!
Thaikkuhieronnan hiilidioksidipäästöt: NOLLA!
(Tai no? Ehkä vähän yli nolla, jos tulee hengitettyä pikkasen normaalia raskaammin jossain vaiheessa?)
Kuulostaa varsin puolueettomalta taholta moinen zeroenergyproject? :)
Sama porukka joka väärens nää ilmastonlämpenemiskäyrät?
wikipiidia+taas+tietää+kertoa+et+tietyistä+ilmansaasteista+laivat+on+vastuussa+18+%+kaikista+niitten+osalta+maailmassa+tuotettuista+saasteista,+ja+mailman+kokonaishiilidioksidipäästöistä+3+%+osuudella.+
Ja+jos+katsotaan+ennemminkin+tota+EUn+tutkimusta+pelkkien+hiilidioksidipäästöjen+osalta+per+matkustuskilometri+per+henkilö,+niin:+Lentoliikenne+tuottaa+noita+päästöjä+yli+kolminkertaisesti+siihen+nähden+mitä+henkilöautoilu!+(Valitettavasti+tos+ei+laivamatkustamista+ollu+mukana+laisinkaan)
Lentäminen tuottaa noin puolet hiiltä siinä missä autolla ajelu yksinään. Yhden matkustajan kanssa päästään jo tasoihin. Vasta toisen matkustajan jälkeen alkaa auto olla vähempipäästöinen.
Ilmastopiiperöt saastuttaa eniten olemassaolollaan.
Maaimanhalaaja piiperöä harmittaa niin että koittaa selitellä lentokoneita vihreiksi.
Kerroin ainoastaan päästöjen erosta. Jos et kykene elämään sen asian kanssa, niin se on sinun ongelmasi, ei kenenkään muun.
Yli 10 vuotiaat sähköautot eivät tule kelpaamaan kenellekään, sillä akuston vaihto tekee siitä riskiostoksen.
12 vuotta vanhat autot pitää paalata joka tapauksessa.
Kuka hoitaa kaiken sähkö- ja akkuromun kierrätyksen ja millä keinoin.
Kierrätysoperaattoreita ovat Suomessa Fortum Waste Management (entinen Ekokem), uRecycle ja Stena Recycling.
Ala on tosin vasta kehittymässä, mutta aikaa onneksi on, koska sähköautojen yleistyminen ottaa oman aikansa.
Paljon energiaa kuluu sähköauton akkujen ja moottorien valmistamiseen?
Sähköauon käyttöikä, 12 vuotta siis on sun mielestäs iha ok, jonka jälkee se o romu.
Polttomoottoriautolla voi ajaa jopa tuplasti, tai jopa yli 50 vuotta = Polttomoottori on jätettä ehkä jopa 5 kertaa harvemmin kun noi kertakäyttösähköautot!
Toki polttomoottoriautoihinkin liittyy kaivostoimintaa eri metallien muodossa, MUTTA! Sähköautot, ja varsinkin noitten AKUT, vaatii SEN LISÄKSI monia muita metalleja, varsinkin kuparia, joka jo muutenkin alkaa olemaan suht kallis metalli, sekä eritoten Litiumia, joka tais olla jopa myrkyllistä? Ja joka siis polttomoottoriautoihin verrattuna viisinkertaistaa näitten metallien kierrätystarpee, joita näissä vanhoissa autoissa ei siis ollu juuri ollenkaan.
Käsi ylös se jonka mielestä toi kuulostaa enää vähäisessäkään määrin miltään ”kestävältä kehitykseltä”!? :/
Li ion akkujen kierrätys on tosiasiassa olematonta, kun menetelmiä ei ole.
Minä olen sitä mieltä että on jo aika laittaa ay-liikkeet verolle. Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite ay-liikkeiden verovapauden poistamiseksi, tuolta niitä oikeita verotuloja tulisi.
Turhat virkamiehet pihalle kuluttamasta verovaroja.
Mulla menee palkasta 1,35 pinnaa ammattiliitolle. Siinä on ihan riittävästi ay-veroa.
Niitä on aivan liikaa pyörittämässä valtavaa byrokratiaa. Kansanedustajia riittäisi teatteria pyörittämään 50.tuppisuuna istumassa ja sitä
nappia painamassa mitä puolue johto käskee
Eikös digitalisaation pitänyt vähentää byrokratiaa ja työkustannuksia. Toisin on käynyt, kun katsoo virastojen ja ministeriöiden budjetteja.
Minä taasen olen sitä mieltä jotta porvareiden omaisuus pitää verolle panna. Omaisuusvero takaisin.
Sellaiset kuin: poliisit, sairaanhoitajat, palopersusammuttajat, sotilaat, lääkärit, maanviljelijät.
Vaaaartiaineeeen, minne kadonnut on.
Vartiainen lähti jo parikuukautta takaperin Rion sambakarnevaaleihin. Vartiaisesta tulee seuraava sambakuningas.
Desanttihallitus nurin pikimmiten.
Jos sdp Marinin mielipide kirjoitukseen iltalehdessä on uskominen tulee suomalaisia kohtamaan ennenäkemätön verojen korotus ja vapaan liikkumisenrajoittaminen niin työssä kuin vapaa-ajalla. Tästä hyötyy nyt ne valtiot jotka ilkkuvat suomen ilmastopolitiikalle kun suomen kilpailukyky tulee väistämättä heikentymään kun suomi verottaa kansalaisiaan ilmastopolitiikallaan. Totta on myös se kun eräiden talousviisaat ovat huomauttaneet ettei suomenkaltaisessa maassa ole viisasta tehdä enään töitä ostovoiman yhä edelleen heikentyessä.
Suomen erittäin kapea-alainen teollisuus pohja vrt. Ruotsiin ja teollistuneisiin valtioihin on omiaan kurjistamaan elämistä suomessa jossa liikkumisen rajoitukset ovat arkipäivää. Joukkoliikenteen tukeminen jossa epähygenisyys tuoksuineen on jotain käsittämätöntä ja sitä kautta väestön rajoittava liikkuminen tuo Pohjois-Korealaisen elämäntapaa jota ihanoi myös teidän vihervasemistolaisen suomen punahuuli tyttöhallitus. Hyvää jussii vaan sinne kurjistuvaan suomeen jossa sossutuella terassit ovat kaljankittajii täynnä. Talvella kotisohva kännii sitte kun ei tarkene.
Älä huoli! Koronan tuoma koronakriisi pitää huolen, että veroja tullaan aivan varmasti korottamaan JA palveluja karsimaan oli pääministerin puolue mikä tahansa.
Vielä kun alamme populistisesti kauhistelemaan velkaelvytystä ja erityisesti koko EU-alueen talouden kehityksestä huolehtimisesta, niin lama saadaan syvemmäksi ja pitemmäksi.
Onnittelut kaikille jotka saivat elää 2000-luvun ensimmäiset 20 vuotta keskiluokkaista mukavaa elämää. Taloudellisesti se oli elämänne parasta aikaa. Älkää katkeroituko vaikka ne yhtä hyvät ajat ei koskaa palaa. Olkaa kiitollisia että saitte elää tuolloin. Nyt työelämään tulevilla asiat ovat paljon huonommin.
Sähköavusteisella fillarilla, jota ladataan omilla aurinkopaneeleilla.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/aurinkosahkon-pientuotannolla-menee-valovoimaisesti-kasvua-vuodessa-64-prosenttia/76dfcfa6-c35e-4b2b-a19b-512a9aac3d35
Ja joulutontut tekee sähköfillareita Korvatunturilla täysin päästöttömästi ja ilman mitään energiaa? :)
Milläs niitä paneleita valaistaan syksystä kevääseen? Ledvaloillako?
Ahh sitä hauskuutta kun tälläinen kahden miehen painoinen sähköpyöräilijä pääsee kiilailemaan ituhippejä ojaan ja vahingossa kolhimaan viherpiiperöjalankulkijoita pyörän sarvilla. Minkäs sille voi jos vahngossa. Kyllä minäkin olisin mielumin ihan autolla ajellut. Katsotaan sitten miten päin viherpiiperöiden suupielet on.
Fossilisaatio on outoa agenda3000 luvulla.
Lopetan töissä käymisen muutaman vuoden päästä
Ja+mistä+lähtien+joku+sähköauto+on+ollu+”fossiiliton”+kulkupeli,+jos+Suomen+sähköstä+SUURIN+osa+tuotetaan+fossiilisesti!?+Ja+koska+”hiilineutraali+Suomi”+hanke+etenee+vallan+mainiosti+kuten+kaikki+muutkin+valtion+hankkeet,+yhä+VÄHEMMÄN+uusiutuvilla!+:)
”+Uusiutuvilla+energialähteillä+tuotettiinkin+enää+[2018]+46,2+%+sähköstä,+kun+v.+2017+uusiutuvien+osuus+oli+47,2+%.”:+Tilastokeskus
"Suomen sähköstä SUURIN osa tuotetaan fossiilisesti!?"
Valehtelet.
"Vuonna 2018 fossiilisilla polttoaineilla tuotettiin 16 prosenttia ja turpeella viisi prosenttia sähköstä.": Tilastokeskus
Annamunkaikkikestää!? :/
” Fossiiliset polttoaineet ovat polttoaineita, jotka ovat syntyneet muinaisten eliöiden fossiloituessa. Tärkeimmät fossiiliset polttoaineet ovat öljy, kivihiili, maakaasu ja turve (EU, IPCC).”
Jos opiskelet ensteks nää alkeet, niin tää keskustelu pysyis vähä aikuismaisemmissa hyppysissä?
Kiitos
PS:+Jos+fossiilisilla+menetelmillä+sun+(tai.+lähes+sun.+koska+turve)+mielestäs+tuotettiin+21+%+sähköstä,+ja+uusiutuvilla+mun+linkin+mukaan+46,+2+%.+Joka+tekee+yhteensä+67,+2+%,+niin:
Kerrotkos+vielä+et+millä+noi+loput,+eli+n.+kolmannes,+sähköstä+tuotettiin?+:)+Woodoolla?
Kenelle oikein vastasit?
Tilastokeskuksen sivuilta poimittu luvut. Sähköä tuotetaan uusiutuvilla ja uusiutumattomilla energialähteillä. Fossiiliset luetaan uusiutumattomiin, vaikka kyllähän nekin ovat pidemmällä aikajänteellä uusiutuvia. Uraanikin uusiutunee ainakin jossain reaktiossa, esim. seuraavassa alkuräjähdyksessä. Mustien aukkojen vaikutusta en tiedä.
Ydinvoimalla.
Fossiiisten polttoaineiden käyttöä voitaisiin vähentää nopeasti korottamalla oleellisesti niiden verotusta.
Maahanmuuttajien asemaa tämä ei huonontaisi, koska vastaavasti voitaisiin korottaa avustuksia tai Kela voisi antaa heille avustusta sähköauton hankintaan.
Eli: Kuinkahan paljon bensalitran pitäs sun mielestäs maksaa, enneku duunari jonka pitäs aamulla päästä töihin sanoskin et vitut lähde mihkään töihin, kun se maksaa x verran per päivä!? Ja paljon maksaa makkarapaketti kaupassa jos sen roudaaminen sinne maksaa x kertaa enemmän kuin nyt? Koska bensavero on autuus.
Palautukset lämpimiin maihin takaisin. Mitä järkeä rahdata kylmään suomeen elätettäviä kovilla kustannuksilla?
Mamut ajelee isoilla BMW:llä, Audella ym. bling bling. Ne ei mihinkään ekovessaan vaihda vaikka Marin antaisi ihan mitä vaan. Korkeintaan ostaa avustuksilla sähköauton ja vaihtaa sen V8 :siin
Aletaan kaikki ilmastonsuojelijoiksi heti juhannuksen jälkeen, sanoudutaan irti töistä ja nautitaan yhteiskunnan tukia loppuikämme.
Korkki kiinni ja heti. Ei vielä ole Juhannus.
Marinin sijassa olisin eniten huolissani jo nyt syksyllä räjähtävästä jättityöttömyydestä.
Mielummin työttömyys kuin luonnon tuhoaminen työn tekemisen varjolla.
Riittää että saadaan kaikille tuotettua ruokaa ja rakennettua katto pään päälle. Muilla "töillä" ei ole niin merkitystä.
Kuka rakentaa ja tuottaa ruoat ja kenen rahoilla. Kyllä yhteiskunta näyttää tarvitsevan rahaa paljon muuhunkin.
Rahasta ei saa mitään rakennettua, eikä rahaa myöskään syödä.
Rahaa ei tarvitse oikeasti mihinkään. Ihmiskunta oli olemassa jo ennen rahan keksimistä.
Vihervasemmistolla on yleviä tavoitteita, joista propsit heille. Mutta jostain syystä tässä aineksessa vallitsee ajattelutapa, että kansan rahoilla voidaan toteuttaa lähes mitä vain välittämättä kustannuksista yms. seurauksista. Tavoitetta pidetään jumalasta seuraavana, joten mikä tahansa hinta sille ei ole liian suuri.
Demokratia ei ole vain oikeus, vaan myös velvollisuus. Mitä huolimattomammin ja välinpitämättömämmin kansa tähän velvollisuuteen suhtautuu, sitä enemmän annetaan mahdollisuuksia syntyä kaikenlaisia haittailmiöitä. Eikä siinä kaikki. Jos haittailmiöt saavat vielä trendikkyyden statuksen, niin se alkaa kehittyä niin turruttavaksi ja paaduttavaksi ilmiöksi, että voidaan puhua jo zombifioitumisesta.
Tässä jo kevät harjoiteltiin etätöiden tekemistä. Aika tarpeettomaksi jäi oma autokin.
Jokaisen kansallismieliset suomalaisen pyhä velvollisuus on puolustaa arabien ja venäläisten mahdollisuutta rahastaa öljyvaroillaan niin kauan kun maan uumenista on puristettavissa yksikin öljypisara. Saudi-sheikkien ja Venäjän oligarkkien elämäntapa on turvattava!
Asun Jätkäsaaressa ja olen töissä Tallinnan D-terminaalissa. Työmatkat teen sulan veden aikaan uimalla. Jos on jäitä menen hiihtämällä ja melon hinaamallani ahkiolla avovesiosuuksien yli.
Tein liikennekäytöstä poiston ja myin turbodieselin pois. Lakkasin käymästä töissä jo ennen koronaa. Elän säästöillä, en maksa tuloveroa mutta toki välillisiä veroja kuten alv ja veroluontoisia maksuja pitää maksaa. Alan maksamaan suuremmassa mittakaavassa veroja kun maassa on seuraavien vaalien jälkeen laillinen hallitus. Siis hallituksessa ei ole yhtään vihervasemmistolaista ministeriä.
Verotetaanhan jo tehokkaita sähköpyöriä, eli vain pieni askel kaikkien sähkökulkineiden verottamiseen. Huijattu ihmisiä sähköhypetykseen ympäristön suojelun nimissä ja sitten lätkäistään verot ja vakuutukset päälle, eli mistä? kun ei saastuta ja siten ympäristöystävällinen, jopa kevyt ei siis tietkään kulu kuten raskailla kulkuvälineillä.
Jospa lätkäistäisiin verot mitä enemmän suollat p####a? silloin hallitus olisi suurin maksaja ministerit etunenässä. Jokin ajatuspaja siellä näitä verotusehdotuksia keksii kuin pikkulapsi jäätyään kiinni piparipurkilta, niin syyksi laittavat sen kun autoilijoilta ei saa enää entiseen tapaan nyhdettyä. Kannustin olisi avainsana mutta ei kovin houkuta. Hankintaverot on siitä kulkupelistä maksettu kuitenkin oli sähköllä toimiva tai ilman.
Maksoin omasta sähköpyörästäni 5,5 tonnia. Arvonlisäveroa hinnassa suunnilleen tonni.
Kaikki jäävät etätöihin
Entä me vihervassarit, jotka emme taho tehä töitä? Onko pakko jos ei taho?
Raha tulee taikaseinästä ja kaupan hyllytuotteet lentävällä matolla.
Ah niin ympäristöystävällistä.
Minä kävin bussilla. Tein myyntiedustajan töitä Helsinki-Vantaa-Espoo alueella. Eipähän ollut ongelmia.