Erosin ex-avopuolisostani 3v sitten.syynä oli hänen alkoholinkäyttö ja itsemurha uhkailut.En voinut luottaa häneen,että hän hakisi lapset edes tarhasta,kun hän teki kahdet oharit asian suhteen. Aina arkivapaa päivänä hän veti kotona kalsarikännit,ja että se pani vereni kiehumaan.
Monat itkut itkin hänen takiaan.Hän jäi ainakin kerran viikossa työpäivän jälkeen kuppilaan työkavereittensa kanssa,ja tuli illalla räkä poskella kotiin nukkumaan.Ja seuraavana aamuna taas töihin.
Lopullisesti petyin häneen,kun epäilin,että hän salailee jotain asiaa.Hänen puhelinlaskunsa olivat kasvaneet huomattavasti edellisistä laskuista.Eräänä sunnuntaina hänelle tuli viesti ja hän pyysi tuomaan puhelimensa.Avasin viestin siihen saakka,josta näkyi lähettäjä.Lähettäjä oli hänen naispuolinen työkaveri.Hän suuttui kun kysyin kuka hän on,ei kuulu minulle kuulemma.
Tästä jäi epäilyt minun mieleeni ja eräänä lauantai aamuna,kun hän vielä nukkui känniään pois,hänelle tuli tekstiviesti ja minä päätin lukea sen.Se oli taas tältä työkaverilta ja viestissä luki,että tekstasit eilen aika vähän,mutta joka viestissä luki että rakstan sua.
Seuraavalla viikolla hain asuntopaperit,ja kolme viikoa tästä asuin jo lasten kanssa uudessa kodissa. Isä ei halua lapsiaan tavata,koska minä halusin erota, ja olen hänet hyljännyt.Olimme avoliitossa 13 vuotta ja toiseen ehti kiintyä todella paljon.Lasten puolesta minulla on paha olla,koska tunnen että se on minun syytäni,että isä ei tapaa lapsiaan.
Tuntuu,että olen henkisesti todella väsynyt tähän kaikken.Lasten isä sanoo, että olen vienyt häneltä lapset,elämänilon,rahat ja vieläkö haluan viedä hänen hengenkin.Tunnen asioista syyllisyyttä,mutta toisaalta minun on ollut helpompi elää ilman häntä.
Lapsetkaan ei ole kysyneet isästään mitään pitkään aikaan,kai he ovat tietyllä tavalla isänsä unohtaneet,kun isällä ei ole heitä halua luokseen ottaa.
Monat itkut itkin hänen takiaan.Hän jäi ainakin kerran viikossa työpäivän jälkeen kuppilaan työkavereittensa kanssa,ja tuli illalla räkä poskella kotiin nukkumaan.Ja seuraavana aamuna taas töihin.
Lopullisesti petyin häneen,kun epäilin,että hän salailee jotain asiaa.Hänen puhelinlaskunsa olivat kasvaneet huomattavasti edellisistä laskuista.Eräänä sunnuntaina hänelle tuli viesti ja hän pyysi tuomaan puhelimensa.Avasin viestin siihen saakka,josta näkyi lähettäjä.Lähettäjä oli hänen naispuolinen työkaveri.Hän suuttui kun kysyin kuka hän on,ei kuulu minulle kuulemma.
Tästä jäi epäilyt minun mieleeni ja eräänä lauantai aamuna,kun hän vielä nukkui känniään pois,hänelle tuli tekstiviesti ja minä päätin lukea sen.Se oli taas tältä työkaverilta ja viestissä luki,että tekstasit eilen aika vähän,mutta joka viestissä luki että rakstan sua.
Seuraavalla viikolla hain asuntopaperit,ja kolme viikoa tästä asuin jo lasten kanssa uudessa kodissa. Isä ei halua lapsiaan tavata,koska minä halusin erota, ja olen hänet hyljännyt.Olimme avoliitossa 13 vuotta ja toiseen ehti kiintyä todella paljon.Lasten puolesta minulla on paha olla,koska tunnen että se on minun syytäni,että isä ei tapaa lapsiaan.
Tuntuu,että olen henkisesti todella väsynyt tähän kaikken.Lasten isä sanoo, että olen vienyt häneltä lapset,elämänilon,rahat ja vieläkö haluan viedä hänen hengenkin.Tunnen asioista syyllisyyttä,mutta toisaalta minun on ollut helpompi elää ilman häntä.
Lapsetkaan ei ole kysyneet isästään mitään pitkään aikaan,kai he ovat tietyllä tavalla isänsä unohtaneet,kun isällä ei ole heitä halua luokseen ottaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan kuin minun elämästä oli tämä kirjoitus.
Ei voi sanoa että kiva huomata, että muillakin voi olla samanlaista tässä yhteydessä......siis vaan että jollain muullakin voi olla yhtä kurjaa!
Minä kun luulin,että oon ainoa täällä maanpäällä.
oikein hymähdin kun luin ekan kirjoituksen koska se oli aivan minun storyni,kännykkäjuttu oli ihan tarkalleen sama.minä vaan jäin taloon asustelemaan kun pettäjä muutti pois.monella tuo eron jälkeinen puinti tai onko se henkinen kasvaminen kestää montakin vuotta,jotkut ovat mukamas heti valmiit uuteen elämään,vai ovatko?
ette todellakaan ole yksin juttujenne kanssa....
niin,kyllä miehetkin kokevat tuskaa...
Niin... Se vaan valitettavan usein on... Syyllinen on se joka tekee asioita oikein, ei se jonka takia näihin ratkaisuihin päädyttiin. Yllättävän usein kärsijänä on lapset kun muuten ei pysty toista satuttamaan niin sitten lasten kautta... Luoja että sattuukin...