Katri Kulmunista kantelu oikeuskanslerille

"Oikeuskansleria pyydetään selvittämään, syyllistyikö ministeri moitittavaan tekoon euroryhmän kokouksessa".

https://www.verkkouutiset.fi/katri-kulmunista-kantelu-oikeuskanslerille-ministerivastuuasia/

Kulmuni toimi Suomen neuvottelijana euroryhmässä huhtikuussa 2020 tehtäessä päätöstä, jonka mukaan Euroopan vakausmekanismi (EVM) voi myöntää eurovaltioille rahoitusta koronaviruspandemian terveydenhoitomenojen kattamiseen.

Perustuslakivaliokunta toteaa eilen keskiviikkona antamassaan lausunnossa, että euroryhmässä ja Eurooppa-neuvostossa on tehty huhtikuussa päätös, jonka mukaan Euroopan vakausmekanismin (EVM) tällä hetkellä käytössä olevasta 410 miljardin euron kapasiteetista on käytettävissä yli puolet eli 240 miljardia euroa Pandemic Crisis Support eli PCS-välineen kautta. Rahoitusta voidaan käyttää COVID 19-pandemiaan liittyviin terveydenhuollon, tarjottavan hoidon ja ennaltaehkäisemisen suoriin ja epäsuoriin kustannuksiin.

”Toisin kuin perustuslakivaliokunta on kannanotoissaan edellyttänyt, ohjelman kohdalla on sovittu, ettei siihen sovelleta EVM-sopimuksen mukaista yleistä talouspoliittista ehdollisuutta. Kun talouspoliittisen ehdollisuuden perusteena on ollut pyrkimys varmistaa, että velka maksetaan takaisin, riski siihen, ettei näin tapahdu on käytännössä nyt noussut, mikä käytännössä nostaa myös riskiä siihen, että Suomen tulee maksaa EVM:in lisää pääomaa”, perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan.

Valiokunta on aiemmin korostanut, etteivät EVM-sopimuksen muutokset saa lisätä Suomen rahoitusvastuuta EVM-sopimuksen enimmäismääristä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Oikeuskansleria pyydetään selvittämään, syyllistyikö ministeri moitittavaan tekoon euroryhmän kokouksessa".

https://www.verkkouutiset.fi/katri-kulmunista-kantelu-oikeuskanslerille-ministerivastuuasia/

Kulmuni toimi Suomen neuvottelijana euroryhmässä huhtikuussa 2020 tehtäessä päätöstä, jonka mukaan Euroopan vakausmekanismi (EVM) voi myöntää eurovaltioille rahoitusta koronaviruspandemian terveydenhoitomenojen kattamiseen.

Perustuslakivaliokunta toteaa eilen keskiviikkona antamassaan lausunnossa, että euroryhmässä ja Eurooppa-neuvostossa on tehty huhtikuussa päätös, jonka mukaan Euroopan vakausmekanismin (EVM) tällä hetkellä käytössä olevasta 410 miljardin euron kapasiteetista on käytettävissä yli puolet eli 240 miljardia euroa Pandemic Crisis Support eli PCS-välineen kautta. Rahoitusta voidaan käyttää COVID 19-pandemiaan liittyviin terveydenhuollon, tarjottavan hoidon ja ennaltaehkäisemisen suoriin ja epäsuoriin kustannuksiin.

”Toisin kuin perustuslakivaliokunta on kannanotoissaan edellyttänyt, ohjelman kohdalla on sovittu, ettei siihen sovelleta EVM-sopimuksen mukaista yleistä talouspoliittista ehdollisuutta. Kun talouspoliittisen ehdollisuuden perusteena on ollut pyrkimys varmistaa, että velka maksetaan takaisin, riski siihen, ettei näin tapahdu on käytännössä nyt noussut, mikä käytännössä nostaa myös riskiä siihen, että Suomen tulee maksaa EVM:in lisää pääomaa”, perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan.

Valiokunta on aiemmin korostanut, etteivät EVM-sopimuksen muutokset saa lisätä Suomen rahoitusvastuuta EVM-sopimuksen enimmäismääristä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu