astisen historian ensimmäinen hallitsija joka teki hyviä asioita Suomelle. Ruotsin kuninkaat olivat olleet Suomelle kuin ruttotauti ja hyödyntäneet suomalaisia sodissaan kuten mitä muuta hyödykettä tahansa.
Suomen sota 1808-09 oli siihen Suomen historian jopa onnekkain tapahtuma, ilman sitä ei Suomi-nimistä valtiota olisi. Olisi vain köyhä ja halveksittu Itä-Ruotsi jossa suomenkielen puhumisesta kouluissa lapsia rankaistaisiin.
Suomen sota 1808-09 oli siihen Suomen historian jopa onnekkain tapahtuma, ilman sitä ei Suomi-nimistä valtiota olisi. Olisi vain köyhä ja halveksittu Itä-Ruotsi jossa suomenkielen puhumisesta kouluissa lapsia rankaistaisiin.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kun Venäjä sai Suomen hallintaansa 1809 niin Suomi siirtyi sodasta ja loputtomasta verenvuodatuksesta rauhan ja kehityksen aikaan. Kun oma porvaristomme sai Suomen hallintaansa niin heti tuli hirveä verilöyly.
Melkoinen ero johon kannattaa kiinnittää huomiota.
Kehityksen suomalaiset tekivät itse. Lahjoitusmaat lopetti 1870-luvulla porvarit lunastamalla ne ahneilta venäläisiltä aatelisilta. Torpparit saivat torppansa omakseen 1920-luvulla melko edullisesti porvarillisen valtion tukemina. Vasemmisto on aina ihaillut venäläistä yksinvaltaa ja
orjamaista yhteisöllisyyttä.
Ennen Ruotsin valtaa on voinut olla ihan kelvollisia heimoruhtinaita mutta heistä ei ole säilynyt tietoja.
Silkkaa pötyä.
Ruotsin hallitsijat järjestivät Suomen oloja siinä kuin Ruotsinkin.
Hallinto järjestettiin lakien pohjalle, luterilainen usko vallitsi, koulutus yliopistoa myöten, teollistuminen,kauppa jne hoidettiin samaan muottiin Ruotsin kanssa.
Aliuiset sodar Venäjän kanssa rasittivat.
Aleksanteri I peri valmiin autonomian,joka oli kaukana muun valtakunnan edellä.
Suomen hvyäksi hän ei tehnyt juuri mitään,vaan asiat jatkuivat entisellään. A II muuttui vanhoilliseksi hyvinnopeasti.
Suomessa ei toimenpantu edes valtiopäiviä ennen 1860-lukua.
Kaikki jatkui Ruotsin ajan malliin ruotsinkielisen eliitin johdolla kenraalikuvernöörien valvonnassa .
Hehehe,+Suomen+BKT+asukasta+kohden+oli+30%+alhaisempi+kuin+mitä+se+oli+emämaa+Ruotsissa.+
Ruotsi+kävi+eniten+sotia+Tanskaa+vastaan.
Venäjästä haluttiin eroon, syystäkin.
Ja onneksi päästiin.
Rajan takaisessa Karjalassa voi käydä tutustumassa yhteen maailman jyrkimmistä elintasoeroista.
Ruotsin päävihollinen 1700-luvulla oli Venäjä.
Kyllä Tanskankin kanssa sodittiin.
Venäjälle menetettiin suuria alueita sekä Uudenkaupungin, että Turun rauhanteoissa.
Venäjästä haluttiin eroon, syystäkin.
Ja onneksi päästiin.
1809 jopa ruotsinkielinen eliitti halusi Ruotsista eroon ja syystäkin.
Onneksi päästiin.
Aleksanteri I peri valmiin autonomian,j
Ihan höpinöitä, ei Suomella mitään autonomiaa ollut 1809. Samaa Ruotsia kuin vaikka Skååne.
Olihan+toki+Venäjäkin+1700-luvusta+alkaen+paha+vastustaja,+mutta+Ruotsi+siitä+vähät+välitti.++Suomen+tehtävä+oli+torjua+Venäjä.+
Tosin+Ruotsi+ei+siitäkään+vähääkään+välittänyt,+vaan+kulutti+miesvoimamme+järjettömässä+sotimisessa+ympäri+Eurooppaa.
Ruotsi+piti+kiistatta+päävihollisenaan+Tanskaa.+Se+suuntasi+varustelutoimista+suurimman+valloituksensa+Skoonen+hyväksi+ja+Tanskaa+vastaan+sekä+Pohjois-Saksan+omistuksiensa+suojaksi+rakentamiinsa+linnoituksiin.
+
Koko+Suomen+puolustukseen+riitti+varoja+vain+8%,+vaikka+Suomi+maksoi+valtakunnan+veroista+tällöin+noin+25%+ja+antoi+noin+33%+sotavoimasta+(ulkomaiset+palkkasoturit+poisluettuina).
Törkein+Ruotsin+vihatyö+Suomea+vastaan+oli+merilaivaston+(suomalaisine+meriväkineen)+siirto+Karlskronaan+rakennettuun+mahtavaan++linnoitukseen,+siis+Tanskaa+ja+sen+mahdollisia+liittolaisia+vastaan.
Suomi+jätettiin+täysin+heitteille.+Sinne+ei+tehty+ainoatakaan+varusteltua+ankkuripaikkaa+siltä+varalta,+että+merilaivasto+vaivautuisi+ja+ehtisi+joskus+tulla+Suomeen+Venäjää+torjumaan.+
Eikä+tehty+Suomen+puolustusta+varten+saaristolaivastoa+(kaleereita),+vaikka+Pietari+Suuri+ensi+töikseen+rakensi+kaleerilaivaston,+ja+käytti+sitä+tehokkaasti+Suomea+vastaan.+
83+päivää+pommitti+Pietari+Suuri+häiritsemättä+Viipuria+ja+kaleerilaivastonsa+tuki+tätä.+Sitten+joutui+raunioitunut+linna+ja+kaupunki+antautumaan.+Jos+Venäjä+joskus+jotakin+valloittaa,+sehän+on+siitä+lähtien+"vanhaa+venäläistä+maata".
Ruotsin+laivasto+tuli+paikalle+ihmettelemään+kolme+päivää+myöhemmin+-+katselemaan+kun+sotilaita+ja+väestöä+vietiin+vankeina+Venäjälle.
+1809+Aleksanteri+I:n+viisas+politiikka+antoi+meille+oman+automisen+valtion,+ja+kasvatti+sitä+vielä+Kannaksen+ja+Laatokan+Karjalan+verran.+Hän+jätti+verotulomme+maan+nostamiseen+siitä+kurjuudesta+ja+syrjimisestä,+johon+Ruotsi+oli+syyllinen.
Ja+vielä+yli+kaksisataa+vuotta+myöhemmin+löytyy+näitä+yksittäisiä+ääliöitä,+jotka+jaksavat+selitellä+hyväksikäyttäjämaan+toimia,+oman+henkisen+isänmaansa+toimia!
Älähä ny. Patalaiskat kartanonherrat helpottivat perintötilojensa työvoima pulaa tekemällä irtolaisista torppareita. Homma oli käytännössä sama kuin lahjoitusmailla sillä erotuksella, että sieltä sai lähteä lätkimään. Ketään ei myöskään siirretty torpareiksi aatelisille kyyröläläisten tavoin.
Ja sinäkö sen tiedät kuinka moni halusi. Halusivat lopulta turvatakseen omaisuutensa kasakkalaumoilta ja muulta venäläiseltä rahvaan roskalta, torpparithan heiltä ei kartanoita aikoineet ottaa edes 1918, muutaamaa Elorantaa lukuunottamatta.
Mikä viisas politiikka? Jätti ruotsin virkakieleksi ja lahjoitusmaat yhdessä torpparilaitoksen kanssa paikoilleen. Suomen virkakieleksi hommasivat suomenkieliset fennomaanit ja muut monesti Venäjää vihaavat aktivistit.
Suomalaiset halusivat päästä eroon sodista, jota Venäjä aina voitti Suomen kärsiessä tuhot.
Vuonna 1809 ei Aleksanteri I:llä ollut muuta mahdollisuutta toteuttaa Venäjästä olennaisesti erillinen suuriruhtinaskunta, kuin jättää sen lait ja käytännöt voimaan ja ruotsin kieli hallintokieleksi.
Ruotsi oli siihen mennessä tehnyt suomesta oikeudettoman kielen, jota ei saanut käyttää missään virallisissa asioissa.
Venäjälle heti (viisaasti) kuuliainen eliittimme (johdossaan piispa Tengström) oli ruotsinkielinen.
Ruotsinkielinen eliittimme nöyrtyi täysin rinnoin vanhoillisen Nikolai I:n palvelijoiksi huomatessaan nyt voivansa alistaa suomenkieliset keisarilta kerjäämillään valtuuksilla.
Ruotsinkielisen eliittimme harvainvalta alkoi rakoilla vasta Aleksanteri II:n aikana keisarinkin havaittua sen vahingollisuuden ja kun suomenkielisten vaatimukset koventuivat.
Ruotsin valtiollinen järjestelmä oli voimassa Venäjään liitetyllä Suomen alueella. Se jatkoi toimintaansa täysin entiseen tapaan.
Helpotuksina koettiin ruotujakolaitoksen lakkauttaminen ja joidenkin inhotuimpien verojen kannon lopettaminen. Verot voitiin käyttää omiin tarkoituksiin.
Venäjä säilytti määräysvallan,kenraalikuvernöörin edustaessa tsaaria.
Kaikkeen tarvitiin hänen suostumuksensa.
Mitään näkyvää kehitystä ei tapahtunut ennen Snelmannia ja1860-lukua. Silloinkin se lähti käyntiin tsaarin armosta suomalaisten osoitettua uskollisuutensa Krimin sodassa.
Tsaarit eivät kehittäneet autonomista Suomea, eikä Venäjän hallinto. Kehityksen hoidimme itse. Tsaarin suostumusta saatiin joskus odottaa vuosikymmeniä.
Lopuksi ns. isovenäläinen suuntaus pakotti heikonNikolai II:n suostumaan ns.sortotoimiin autonomian pienentämiseksi. Tosin sortokausien välissä saimme yleisen äänioikeuden ja yksikamarisen eduskunnan Japanin asevoimien ansiosta.
Jostain syystä Venäjän ylistäjät unohtavat nämä kokonaan. Tavoitteena kun on länsimaiden, eritoten Ruotsin,mustamaalaus. Ilman Ruotsin vallan antamaa pohjaa ei autonomia olisi ollut mahdollinen.
Ruotsin mustamaalaus ei millään tavalla muuta historian tapahtumia.
Suomen autonomia ja suomalaisuus kehityivät ruotsalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin vahvuuksien pohjalta.
Venäjä vain katseli ja kadehti sekä yritti sortokausilla muuttaa Suomen venäläiseksi.
Jos autonomian aika oli maallinen paratiisi,niin miksi suomalaiset halusivat itsenäisiksi?
Kun Suomen veronmaksuvelvollisuus ulkomaille ja sotaväen pakko-otot loppuivat oli se Suomen kansalle kuin paratiisiin pääsy. Kiitos siitä Venäjälle, Ruotsi ei olisi tätä koskaan tehnyt.
Nyt palataan ikäänkuin Ruotsin aikaan kun tulee tämä EUn "elvytyspaketti". Alamme maksaa ulkomaiden elätykseen. Tai olemmehan jo maksaneetkin koska Suomi on nettomaksaja.
Veronmaksuvelvollisuudet eivät loppuneet. Lahjoitusmailla kapinoitiin jatkuvasti ja lopulta tapettiinkin runsaasti ihmisiä. Tsaari armahti aina venäläiset verenimijät lahjoitusmailla, vaikka Ruotsilta perittyjen lakien mukaan heidät olisi pitänyt tuomita kuolemaan. Lahjoitusmaan asukkaat joutuivat vielä kerran 1939-1944 omilla pihamaillaan taistelemaan venäläistä riistäjää vastaan ennen lopullista evakkomatkaa.
EU:n elvytyspaketilla ei ole mitään tekemistä keskiaikaisen edistysmielisen Ruotsin kanssa.
Tällaistakin tapahtui Nikolai I:n aikana ns. Vanhan Suomen alueella, joka oli Ruotsin hölmöilysotimisen vuoksi hävitty Venäjälle Isossa Vihassa ja jonka Aleksanteri I palautti muun Suomen yhteyteen 1812.
Venäjän Elisabeth -keisarin aikana oli Vanhaan Suomeen annettu läänityksiä, joista osassa harjoitettiin maaorjatyylistä menoa.
Suomen Senaatti hankki nämä ns. lahjoitusmaat 1870...1880 -luvuilla ja entiset lähes maaorjat saivat lunastaa tilansa pitkäaikaisen lainojen turvin.
Kuten ilmenee, Ruotsin holtittomuus 1700-1721 ja 1740-1740 oli perussyy, ja suomalaiset kärsijöinä, kunnes saivat korjattua asian A II:n aikana.
-----Lahjoitusmaan asukkaat joutuivat vielä kerran 1939-1944 omilla pihamaillaan taistelemaan venäläistä riistäjää vastaan ennen lopullista evakkomatkaa.-----
Taidat luulla tuossakin kohtaa puhuvasi edelleen Aleksanteri I:n ajoista. Tarkistapas jostain kirjasta.
Millä tavalla? Ei lahjoitusmaita tai torpparilaitosta lakkauttanut.