Voiko Venäjän "sotilaskunniaa" loukata?

Anonyymi

Venäjän presidentti Vladimir Putin katsoo länsimaiden yrittävän ilkeämielisellä tavalla loukata Venäjän kunniaa väheksymällä Neuvostoliiton roolia toisessa maailmansodassa. Putin varoittaa konservatiivisessa amerikkalaisessa National Interest -lehdessä julkaistussa artikkelissa länsimaita ”historiallisesta revisionismista”.

Putinin mukaan jotkut viralliset lausunnot toisen maailmansodan päättymisen 75-vuotispäivän johdosta ”mainitsevat kaikki (Adolf) Hitlerin vastaisen liittouman jäsenet paitsi Neuvostoliiton”.

Moskovassa järjestetään keskiviikkona suuri paraati Punaisella torilla juhlan kunniaksi. Juhlinta siirtyi toukokuulta koronaviruksen takia.

Putinia suututti myös EU-parlamentin viimevuotinen päätöslauselma, jossa todettiin, että vuoden 1939 Molotov-Ribbentrop-sopimus Hitlerin Saksan ja Josif Stalinin Neuvostoliiton välillä avasi tietä toiselle maailmansodalle.

– Ei ole sopivaa rinnastaa vapauttajia miehittäjiin, Putin tuomitsi.

Putinin mukaan länsimaat ja Puola ovat vastuussa toisesta maailmansodasta, koska ne allekirjoittivat sopimuksia natsi-Saksan kanssa ennen sodan syttymistä.

– Emme tiedä, oliko näissä sopimuksissa salaisia lisäpöytäkirjoja, Putin totesi.

Putinin artikkeli julkaistiin venäjäksi Rossiiskaja Gazeta-lehdessä perjantaina. Tutkijat arvioivat kirjoituksen olevan osa Putinin propagandakampanjaa ennen heinäkuun 1. päivänä pidettävää kansanäänestystä perustuslakimuutoksista.

– Jos Putin olisi historioitsija, tämä kirjoitus ei olisi päässyt läpi vertaisarvioinnista, twiittasi Cardiffin yliopiston historiantutkija Sergei Radtshenko.

Putin toteaa kirjoituksessaan myös, että Baltian maat liitettiin Neuvostoliittoon niiden ”laillisesti valittujen viranomaisten tuella".

– Tässä kohtaa tekee lähinnä mieli vain itkeä, kirjoittaa Radtshenko.

21

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      #Putin toteaa kirjoituksessaan myös, että Baltian maat liitettiin Neuvostoliittoon niiden ”laillisesti valittujen viranomaisten tuella".#

      Niinpä niin.Putin unohtaa kertoa, että nuo viranomaiset vangittiin miehittäjän toimin toinen toisensa perään ja moni pääsi myös hengestään.

      Uudet viranomaiset tosin sitten tukivat.

    • Anonyymi

      Vaikeata sitä on Berliinissä kesällä 1945 pikkulapsia naineista puhua samassa yhteydessä kunnian kanssa. Oliko Putinin sukulaisia siellä, Puttehan tykkää suudella pikkupoikia mahanalaan.

    • Anonyymi

      N-liitto taisteli yksin natsi-sikaa vastaan 3 vuotta ja länsi uskalsi tulla mukaan vasta -44 kun Wehrmacht oli jo rusikoitu romuläjäksi. Länsi tulikin vain osingonjaolle kun siellä tunnustettiin se tosiasia, että N-liitto voittaa Saksan yksinkin. Tuli kiire.

      Oli se vaan neukulta niin kunniakasta, että 1. sodan julistaja Englanti jää kunniassa monen valovuoden päähän, suorastaan näkymättömiin.

      • Anonyymi

        Tökeröä valetta jopa bolsevikilta.

        Englanti ja Ranska taistelivat Hitleriä vastaan NL:n tukiessa sitä.

        Britannia oli runsaan vuoden lähes yksin. USA tuki NL:a materiaalilla jo syksystä -41. Se liittyi merisotaan loppuvuodesta -41 ja aloitti maasodan loppuvuonna-42.

        Japanin kanssa NL:lla oli hyökkäämättömyyssopimus elokuuhun -45. Taistelun vaivat jäivät länsimaille.

        Britannia oli tosiaan voittajista ensimmäinen,joka julisti sodan Saksalle. NL oli silloin Saksan liittolainen. Se unohti sodanjulistuksen hyökätessään Suomeen 30.11. 39.


    • Anonyymi

      Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri ja natsi-Saksa olivat Puolaan hyökätessään toisen maailmansodan aloittajavaltioita.

      Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salainen lisäpöytäkirja:

      "2. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Puolan valtioon kuuluvilla alueilla rajoitetaan Saksan ja SNTL:n etupiirit kulkemaan suunnilleen jokien Narew, Veikseli ja San linjaa.

      Kysymys siitä, pitävätkö molemminpuoliset intressit itsenäisen Puolan valtion säilyttämistä toivottavana ja miten tämä valtio tulisi rajata, voidaan lopullisesti selvittää vasta myöhemmän poliittisen kehityksen kuluessa.

      Joka tapauksessa molemmat hallitukset ratkaisevat tämän kysymyksen ystävällisessä yhteisymmärryksessä."

      Ja sitä sovittua "ystävällistä yhteisymmärrystä" toteutettiin Puolassa näin.

      "Punatähden liitto hakaristin kanssa – Brestin salailtu voitonparaati 22.9.1939"

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/216658-punatahden-liitto-hakaristin-kanssa-brestin-salailtu-voitonparaati-22-9-1939/

      Sama "ystävällinen yhteisymmärrys" jatkui Puolan valtauksen jälkeen toteutetuissa voitonparaateissa ja muissa uunituoreiden liittolaisten kekkereissä.

      https://www.youtube.com/watch?v=9IFmBQS8FDc

      Lokakuussa 1939 pitämässään puheessa Neuvostoliiton ulkoasiain kansankomissaari kehuskeli estoitta sekä Saksan ja Neuvostoliiton suhteita että Puolasta saatua sotasaalista.

      ""RKKA:n propagandatyöntekijä ja agitaattori", nro 21, marraskuu 1939:

      NEUVOSTOLIITON KORKEIMMAN NEUVOSTON
      1. KOKOONPANON YLIMÄÄRÄINEN VIIDES ISTUNTO

      Neuvostoliiton ulkopolitiikasta

      Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan ja ulkoasian kansankomissaarin toveri V. M. Molotovin selonteko Neuvostoliiton korkeimman neuvoston istunnossa 31. lokakuuta 1939.

      Toverit kansanedustajat!"

      -

      "Mitä tulee sotasaaliiseemme Puolassa, se käsittää enemmän kuin 900 tykkiä, yli 10000 konekivääriä, yli 300 tuhatta kivääriä, yli 150 miljoonaa kiväärin patruunaa, noin 1 miljoona tykin ammusta, lähes 300 lentokonetta jne."

      https://histdoc.net/historia/molotov_31101939_fi.html

      Samassa puheessa Molotov moitti ankarasti Saksalle sodan julistaneita Englantia ja Ranskaa, soimaten näitä "järjettömiksi" ja vieläpä "rikollisiksi".

      "Joka tapauksessa ideologisen lipun alla on nyt aloitettu vielä suurempi ja Euroopan ja koko maailman kansoille vielä vaarallisempi sota. Mutta sellaiselle sodalle ei ole minkäänlaista oikeutusta. Hitlerismin ideologian, niin kuin kaikki muutkin ideologiset järjestelmät, voi hyväksyä tai hylätä, se riippuu poliittisista mielipiteistä. Mutta kuka tahansa ymmärtää, että ideologiaa ei voi tuhota väkivalloin, sitä ei voi lopettaa sodalla. Siksi ei ole vain järjetöntä vaan myös rikollista käydä sen kaltaista sotaa kuin on sota ”hitlerismin tuhoamiseksi”

      Jotta semmonen fasismin "perivihollinen" se tämä Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri oli syksyllä 1939.

    • Anonyymi

      Suomi loukkasi Neuvostoliiton kunniaa, kun ei hyväksynyt rauhanomaista sopimusta Neuvostoliiton kanssa. Siksihän puna-armeijalla oli oikeus hyökätä Suomeen. Balttian maat kunnioittivat Neuvostoliittoa liittyessään vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon.

      • Anonyymi

        Pietarin suoja-alue piti ulottua torniojoelle ,edelleen loukataan nl n sotilad kunniaa


    • Anonyymi

      Ja köppäsestihän siinä punataudin levittäjille kävi.
      Jäi Helsingin voitonparaati haaveeksi kun Suomi-poika ja -tyttö näyttivät sotimisen mallia tälle kerrassaan pitelemättömäksi kehutulle rosvojoukolle.

      "Stalinin 105 häpeän päivää – eli tarina siitä, miten pieni Suomi nöyryytti neuvostodiktaattorin

      Stalin lähti 1939 Suomen valloitukseen torvet soiden, mutta talvisodasta tuli Neuvostoliiton johtajan kenties suurin häpeänäytelmä, joka ei mennyt ollenkaan käsikirjoituksen mukaisesti."

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5912a6e0-1439-4d4d-a52e-acfee6acb9a8

    • Anonyymi

      -----Englanti ja Ranska taistelivat Hitleriä vastaan NL:n tukiessa sitä.-----

      Pari kysymystä sinulle:
      - miksi N-liitto olisi ollut automaattisesti velvollinen yhtymään Englannin julistamaan sotaan tai jonkunlaiseen saartoonkaan ? Ei Englanti ollut maailman hallitus. EikäEnglanti itsekään kysellyt vuotta aikaisemmin N-liiton mielipiteitä tai -aloja kun Tsekkoslovakiaa Hitlerille jakeli. Unohtuiko tämä ?
      - oliko koko muu maailman Saksaa vastaan ja N-liitto ainoana maana kävi sen kanssa kauppaa ? Miksi et räpäjä Suomesta, Ruotsista, Sveitsistä, Italiasta, Belgiasta jne. jotka eivät julistaneet sotaa Saksalle vaan kävivät sen kanssa kauppaa ? Niitä löytynee kymmeniä. MIksi sinulle N-liitto oli ainoa rikollinen, muut eivät ?

      • Anonyymi

        Olisipa Ranska ja Englanti ajatelleet noin 1914, ehkä slaavilainen rutto olisi lopullisesti hävinnyt Euroopasta. Vahvimman oikeutta Venäjä tykkää pelkurin tavoin soveltaa, ei ole sen vastaanottavana osapuolena.


      • Anonyymi

        Tietoja huttiloiselle edelleen Kremliin välitettäviksi:

        1. Siirrät taas maalitolppia ja kumoat väitteitä,joita ei ole esitetty. Omat valeesi on pantu roskiin.

        2. NL ei julistanut sotaa Saksalle,koska oli liitossa sen kanssa. Etkö tiennyt?

        3. Tshekkoslovakian jako sovittiin neljän suurvallan kesken. Tshekit eivät ahdingossaankaan halunneet NL:n apua.

        4. Väitteesi kaupasta ovat omiasi. Mitä niistä kumoat?

        5.Missä olen väittänyt NL:a rikolliseksi?

        6. Olet liian tyhmä ymmäertämään,ettei puheenaiheen vaihto pelasta sinua tai NL:n tekosia millään tavalla.


    • Anonyymi

      "MIksi sinulle N-liitto oli ainoa rikollinen, muut eivät ?"

      Ei se maailman ainoa rikollinen ollut, mutta Suomen osalta Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri aloitti hyökkäyssodan, ja samalla toisen maailmansodan, jonka päämäärä oli tämä.

      "Ainakin Ždanovin, Molotovin ja Kuusisen käsien kautta kulki suunnitelma Suomen valtiojärjestelmän muuttamisesta heti kaavaillun neuvostomiehityksen jälkeen kansanrintamajärjestelmän avulla ja "kansanviholliset" vangitsemalla. Tästä voi päätellä, että neuvostojohdolla oli aikomuksena - ideaalitapauksessa - toteuttaa Suomessa vastaava mullistus, joka Liettuassa, Latviassa ja Virossa toteutettiin kesäkuun 1940 miehityksen jälkeen, siis liittäminen neuvostotasavaltoina Neuvostoliittoon."

      Vihavainen, Timo; Manninen, Ohto; Rentola, Kimmo; Zuravljov, Sergei: Varjo Suomen yllä — Stalinin salaiset kansiot
      ss. 165-166

      Otto Suomensyöjä Kuusisen Terijoen nukkehallituksen pyyntö puna-armeijalle tulla Suomeen oli Stalinin itsensä esittämä "kutsu" Suomen miehittämiseen.
      Onnistuessaan se olisi tiennyt katastrofia Suomelle ja suomalaisille.
      Roistovaltio mikä roistovaltio, ei sitä mitenkään muuten voi kuvata.

    • Anonyymi

      Voiko Englannin sotilaskunniaa Toisessa Maailmansodassa loukata ? Ei voida koska sitä ei ollut.

      • Anonyymi

        Eikö?

        Mikä maa mahtoi AINOANA taistella koko sodan alusta loppuun Saksaa vastaan?

        Mikä maa voittajista oli Saksan liittolainen 23.8. 39-22.6. 41? Oliko kovinkin kunniakas aika? Sisälsi hyökkäykset kuuteen naapurimaahan,joista kolme liitti kokonaan itseensä ja kolmesta osia.


      • Anonyymi

        Lontoo oli Helsingin ohella se toinen eurooppalainen pääkaupunki, joihin ei sotaa käydessä pääsyt vieraan vallan armeijoita.
        Moskovan esikaupungeissa oli Wehrmachtin joukkoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lontoo oli Helsingin ohella se toinen eurooppalainen pääkaupunki, joihin ei sotaa käydessä pääsyt vieraan vallan armeijoita.
        Moskovan esikaupungeissa oli Wehrmachtin joukkoja.

        Ei Wehrmacht ihan Moskovaan päässyt. Muutamia kymmeniä kilometrejä jäi matkaa sentään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Wehrmacht ihan Moskovaan päässyt. Muutamia kymmeniä kilometrejä jäi matkaa sentään.

        Himkiin, josta oli kahdeksan kilometriä kaupungin rajalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Himkiin, josta oli kahdeksan kilometriä kaupungin rajalle.

        Raja ei ole kaupunki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raja ei ole kaupunki.

        Noin 30 kilometriä Kremliin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin 30 kilometriä Kremliin.

        Venäjä on nazimaa.

        Sellaisella ei kunniaa, jota kukaan voisi loukata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on nazimaa.

        Sellaisella ei kunniaa, jota kukaan voisi loukata.

        Onko sotarikollisella nazimaa Rossijalla joskus jotain kunniaa muka ikinä ollut?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8122
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2359
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2337
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1897
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1451
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1283
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1261
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      997
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      869
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      822
    Aihe