Asperger-piirteet puolisossa

Hei,
Olen kohta nelikymppinen nainen ja seurustellut kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa kohta kolme vuotta. Välitän kumppanistani paljon. Olen ajoittain tuntenut oloni yksinäiseksi, mutta kuvittelin sen johtuvan siitä, että asumme eri paikkakunnilla ja näemme lähinnä viikonloppuisin. Viime aikoina olen yhdistellyt asioita ja olen havainnut, että kumppanillani on paljon aspergerin piirteitä. Hän on hyvin älykäs ja on oppinut selviytymään hyvinkin hänelle haastavista tilanteista. Haluaisin ottaa havaintoni puheeksi, mutta en tietenkään loukata toista mitenkään. Onko kenelläkään kokemuksia aiheesta? Tai ehdotuksia miten asiassa voisi edetä?

Hän itse on välillä hyvin masentunut ja tuntee olonsa yksinäiseksi. Minä yritän ymmärtää ja kuunnella parhaani mukaan. Olemme molemmat hyvin perfektionisteja. Tiedän, että molemmat teemme parhaamme, Tästä huolimatta yhteyden tunne ja kummankin kokemus aidosta myötätunnosta on usein kadoksissa.

Kumppanillani on useita intohimoja, joissa olen ollut mukana niin paljon kuin mahdollista. Hän puhuu paljon itsestään. Ja käyttää puhuessaan jostain syystä kolmatta persoonaa. Usein asiat joihin hän keskittyy, vievät kaiken energian aamusta iltaan. Lukemaan hän oppi alle neljän vanhana. Urheilu on lähellä sydäntä, mutta vain yksi tietty laji, jonka ympärille koko elämä nivoutui nuorempana. Yliherkkyyttä ilmenee monissa aisteissa (esim makuaisti ja haju- ja tuntoasisti) . Erilaiset kasvojen pakkoliikkeet ja oudot ääntelyt ovat myös minulle jo hyvin tuttuja. Riidoissa hän jää usein jumittamaan, eikä pääse yli loukkaantumisista, vaikka pyydän anteeksi. Minusta tuntuu, että meillä on selvittämättömiä asioita, mutta hän voi seuraavana aamuna olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Yhteinen kieli on työn ja tuskan takana. Luulisin, että näistä oireista puhuminen voisi helpottaa pidemmällä tähtäimellä, mutta minua pelottaa, että mokaan h-hetkellä, enkä saa enää uutta mahdollisuutta. Kumppani on räiskyvä ja poistuu tilanteesta helposti.

Kiitos jo etukäteen kaikille jotka vaivautuvat vastaamaan <3
462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Netti on täynnä Aspergertestejä, niin se mullekkin selvis yli nelikymppisenä. Elämä on ollut sen jälkeen paljon helpompaa ja ymmärrän paremmin tavallisia "tyhmiä" ihmisiä. Muista myös että aspergerin tunne-elämä on erilaista. En ole koskaan "rakastanut" kuten elokuvissa ja kirjoissa ym. Kumppanissa on tärkeää luottamus ja normaalia korkeampi äo. Tyhmiä kotkottajia ei jaksa katsella kauaa, saavat vain hermostumaan. Oudot puheet jostain tunneälystä saavat suorastaan raivon partaalle kun itseltä tuollainen asioiden haistaminen puuttuu kokonaan. Eli sanot sille miehelle että tekee sellaisen testin niin alkaa ymmärtään itseäänkin.

Äänestä
  • Netti pois sinulta.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksestasi! Voin hyvin kuvitella, että kumppanini ajattelee myös tuohon tapaan. Olisiko sinulla suositella jotain tiettyä testiä? Miten itse tutustuit aiheeseen?

    Äänestä

https://www.xestia.net/testit/asperger.php

Kas tuolla on yksi testi. Testasin itseni - ei kuulemma ole aspergeria... en tosin odottanutkaan.

" Olen ajoittain tuntenut oloni yksinäiseksi, mutta kuvittelin sen johtuvan siitä, että asumme eri paikkakunnilla ja näemme lähinnä viikonloppuisin. "

Yksinäisyyden tunteesi johtuu todennäköisesti siitä, ettei mies huomioi sinua. Ehkei ollenkaan? Hän voi olla älykäs teknisesti, mutta sitä samaa ei voi sanoa hänen sosiaalisesta älykkyydestään.

Vaikka hänellä todettaisiin asperger, niin entä sitten? Se ei välttämättä vaikuttaisi mitenkään teidän suhteeseenne. Ellette sitten alkaisi käymään pariterapiassa. Itse en menisi terapiaan noin lyhyen suhteen jälkeen.

"Hän on hyvin älykäs ja on oppinut selviytymään hyvinkin hänelle haastavista tilanteista. Haluaisin ottaa havaintoni puheeksi, mutta en tietenkään loukata toista mitenkään."

Eikö se ole hyvä, että on älykäs ja oppinut selviytymään haastavista tilanteista? Ei kai nyt sitä nyt ainakaan puheeksi kannata ottaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei,
Olen kohta nelikymppinen nainen ja seurustellut kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa kohta kolme vuotta. Välitän kumppanistani paljon. Olen ajoittain tuntenut oloni yksinäiseksi, mutta kuvittelin sen johtuvan siitä, että asumme eri paikkakunnilla ja näemme lähinnä viikonloppuisin. Viime aikoina olen yhdistellyt asioita ja olen havainnut, että kumppanillani on paljon aspergerin piirteitä. Hän on hyvin älykäs ja on oppinut selviytymään hyvinkin hänelle haastavista tilanteista. Haluaisin ottaa havaintoni puheeksi, mutta en tietenkään loukata toista mitenkään. Onko kenelläkään kokemuksia aiheesta? Tai ehdotuksia miten asiassa voisi edetä?

Hän itse on välillä hyvin masentunut ja tuntee olonsa yksinäiseksi. Minä yritän ymmärtää ja kuunnella parhaani mukaan. Olemme molemmat hyvin perfektionisteja. Tiedän, että molemmat teemme parhaamme, Tästä huolimatta yhteyden tunne ja kummankin kokemus aidosta myötätunnosta on usein kadoksissa.

Kumppanillani on useita intohimoja, joissa olen ollut mukana niin paljon kuin mahdollista. Hän puhuu paljon itsestään. Ja käyttää puhuessaan jostain syystä kolmatta persoonaa. Usein asiat joihin hän keskittyy, vievät kaiken energian aamusta iltaan. Lukemaan hän oppi alle neljän vanhana. Urheilu on lähellä sydäntä, mutta vain yksi tietty laji, jonka ympärille koko elämä nivoutui nuorempana. Yliherkkyyttä ilmenee monissa aisteissa (esim makuaisti ja haju- ja tuntoasisti) . Erilaiset kasvojen pakkoliikkeet ja oudot ääntelyt ovat myös minulle jo hyvin tuttuja. Riidoissa hän jää usein jumittamaan, eikä pääse yli loukkaantumisista, vaikka pyydän anteeksi. Minusta tuntuu, että meillä on selvittämättömiä asioita, mutta hän voi seuraavana aamuna olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Yhteinen kieli on työn ja tuskan takana. Luulisin, että näistä oireista puhuminen voisi helpottaa pidemmällä tähtäimellä, mutta minua pelottaa, että mokaan h-hetkellä, enkä saa enää uutta mahdollisuutta. Kumppani on räiskyvä ja poistuu tilanteesta helposti.

Kiitos jo etukäteen kaikille jotka vaivautuvat vastaamaan <3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu