Lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty.

Anonyymi

Olemme mieheni kanssa olleet yksissä 11v Alun alkaen jo hankaluuksia anopin ja miehen siskojen kanssa. Olen ”vienyt” heiltä veljen.
Mieheni on paljon äitinsä kanssa tekemisissä, päivittäin. Äiti soittaa apua ja mies auttaa minkä ehtii. Enemmän siellä kuin kanssani.
Nyt kuulin, että mieheni oli kertonut äidilleen sellaisen asian, jonka olen hänelle alkuaikoinamme kertonut, koska halusin olla rehellinen ja se asia vaikuttaa minuun todennäköisesti lopun elämääni. Kerroin luottamuksella. Olen ollut lapsena hyväksikäytetty, vuosikausia sukulaisen taholta. Käyn terapiassa. Anoppi on tätä hyväksikäyttöasiaa ihmiselle päivitellyt. Monikin tietää siitä, anopin kaveri, miehen lähisuku, ja varmasti moni muukin täällä pikku kylässä, missä asumme.
Olen todella surullinen tästä enkä olisi voinut uskoa että mieheni vie tätä asiaa kenenkään tietoon. Mieheni sanoo minulle, että asiasta on niin kauan, kukaan ei enää muista sitä asiaa eikä mun tarvi siitä enää puhua. Että minun pitää unohtaa se ja miettiä silloista käyttäytymistämme, että olisin käyttäytynyt kunnolla, niin tätäkään ongelmaa ei olisi tullut.
Hän on kuulemma jonkun meidän riidan jälkeen kertonut ja pohtinut äitinsä kanssa johtuuko käytökseni tästä lapsuuden traumasta. Ei muista riidan aihetta. Olen syönyt myös masennuslääkkeitä kauan,. Senkin mieheni on äidilleen kertonut. Se asia on tullut ilmi minulle jo aikoinaan, kun joku sanaharkka oli anopin kanssa, ja hän töksäytti, että menehän ja ota niitä huumeita. Anoppi on sivistymätön juntti. Jos joku syö masennuslääkkeitä, se on huumetta ja ihminen on hullu. Ei se minua haittaa, enää, mitä mieltä anoppi minusta on, mutta en voi luottaa enää mieheeni. Hänen mielestään tämä asia on loppuunkäsitelty. Tästä ei enää puhuta.
Miten mun pitäisi tämä asia ottaa?

15

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jaa-a. Kun luottamus parisuhteessa menee, mitä jää jäljelle?

      Näyttäisi siltä, että miehesi on enemmän parisuhteessa äitinsä kanssa, ei sinun. Mies ja äitinsä tietävät traumasi paremmin kuin sinä, kertovat miten sinun "kuuluu "olla. Elää ilman lääkkeitä ja olla aiheuttamatta heille harmia. Mitä ilmeisemmin pitävät uhria syyllisisenä hyväksikäyttöönsä. Oksettavaa on. Mieti tarkoin haluatko jatkaa elämäsi tuollaisten ihmisten kanssa.

    • Anonyymi

      Jännä, että annat miehesi sanella, miten sinun pitäisi mihinkin asiaan suhtautua; mistä hän tuollaisen vallan ja oikeutuksen on saanut? Vanhempiaan pitää auttaa, ymmärrän sen mutta sitä en, miksi hän on levitellyt teidän parisuhteenne asioita ulkopuoliselle, sillä sitähän äiti ja anoppi on.

      JOs mies ei myönnä tehneensä mitään väärää, on hän todellakin äitinsä hameen helmoissa eikä sinun tuntemukset ole hänelle tärkeitä. Ota vastuu omasta onnestasi !

    • Anonyymi

      Anopin ei pidä antaa määräillä suhdetta. Tuo, että mies on ilman sinun lupaa mennyt kertomaan sinun henkilökohtaisia asioita, on väärin. Miehen kanssa tuo asia pitäisi käydä läp sekä anopin ja muidenkin, jolle se anoppi ja/tai on mennyt kertomaan, että ne on henkilökohtaisia asioita ja niitä ei saa muille tarinoida ja levitellä. Anoppi voisi keskittyä siihen omaan elämäänsä. Joskus anopille myös pitää tehdä selväksi, missä kulkee rajat. Niistä kannattaa keskustella ihan ääneen. Sinun ei tarvitse anopin luokse mennä käymään, jos et halua. Voit myös sanoa anopille suoraan ja vaatia käytöksen muuttumista ehdoksi sille, että edes haluat tavata häntä. Miehellä on silti oikeus äitiinsä ja käydä hänen luonaan.

      • Anonyymi

        Mielestäni olisi ihan ok mieheltä kertoa äidilleen vaimonsa synkkiä salaisuuksia. Mutta vain siinä tapauksessa, että äiti osaa pitää ne visusti omana tietonaan, kunnioittaen poikansa ja miniänsä yksityisyyttä.

        Ts. asioiden retostelu, arvioiminen ja arvostelu on ap.lle helvettiä ja väärin todella häntä kohtaan. Nimenomaan sekä miehelle että anopille rajat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni olisi ihan ok mieheltä kertoa äidilleen vaimonsa synkkiä salaisuuksia. Mutta vain siinä tapauksessa, että äiti osaa pitää ne visusti omana tietonaan, kunnioittaen poikansa ja miniänsä yksityisyyttä.

        Ts. asioiden retostelu, arvioiminen ja arvostelu on ap.lle helvettiä ja väärin todella häntä kohtaan. Nimenomaan sekä miehelle että anopille rajat.

        Miehen pitäisi olla sen verran aikuinen, että osaa pitää vaimon asiat omana tietonaan. Ne ei äidille kuulu niin kuin ei kuulu pariskunnan elämä muutenkaan. Jokaisen tulisi henkisesti irrottautua vanhemmastaan, se on osa aikuiseksi kasvamista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehen pitäisi olla sen verran aikuinen, että osaa pitää vaimon asiat omana tietonaan. Ne ei äidille kuulu niin kuin ei kuulu pariskunnan elämä muutenkaan. Jokaisen tulisi henkisesti irrottautua vanhemmastaan, se on osa aikuiseksi kasvamista.

        Aikuiset ihmiset juuri päättävät itse kenelle mitäkin kertovat, mitä taas ei. Kertomiseen tarvitaan kuitenkin vahvaa vastuuta, harkintaa ja luottamusta. Mitä ap:n mies ei ole osoittanut kertoessaan äidilleen suutuspäissään vaimonsa asioita.

        Kun mies kertoo kuten tässä esimerkiksi äidilleen vaimonsa asioita, joiden avulla äiti kiusaa miniäänsä, ja äiti on kertonut niitä kaikille eteenpäin, niin on tapahtunut todellinen virhearviointi miehen osalta. Mies on velvollinen ottamaan nöyrästi syy omalle kontolleen. Hänen tehtävänsä olisi sanoa tiukasti äidilleen "mitä menit kaikille kertomaan" ym. eikä ojentaa ap.tä omasta virheestään.


    • Anonyymi

      Yleensä naiset katsovat oikeudekseen paljastaa sydänystäville, siskoille ja äidille parisuhteen intiimiasioita. Nyt olet joutunut tällaisen miehen uhriksi. Mielestäni tällainen petos on pahempaa kuin uskottomuus.

      Minä olen ratkaissut asian niin, etten kerro puolisolle yksityisasioitani.

      • Anonyymi

        Jotkut naiset katsovat oikeudekseen paljastaa ystävän asioita puolisolleen. Se on hyvin omituista joillakin pareilla. Jotkut miehet myös juoruavat omien ystäviensä asiat puolisolleen. Jotkut parit juoruavat keskenään ja käyvät läpi molempien kaverit. Se juoruili siis yhdistää. Jollekin se puoliso on se juorukaveri. Jos minä kerron jollekin naispuoliselle ystävälleni omia asioita, ne ei suinkaan kuuluu tai olisi kuulunut kenellekään muulle. Ei naispuolisen ystävän puolisolle, sukulaisille, ystäville, yhteisille ystäville tai yhtään kenellekään muulle.


      • Anonyymi

        Koskaan parisuhde asiat eivät kuulu muille!! värilliset ihmiset eivät edes hyväksy sellaista!!! ja se on erittäin noloa jutella omasta puolisosta selän takana kertoo paljon siitä miten arvostaa puolisoo!!mä en ikinä hyväksy tollasta!!lyön niin kovia iskuja Sen jälkeen jos mulle joku tekisi niin!en ole koskaan itsekään tehnyt niin vaikka oma exä oli kuin hirviö!! ja tietenkin perheeseen kuuluu anoppi äiti veli ja pitää auttaa ja huolehtii mutta ei siltikään saa pariskunnan asioita jutella edes parhaalle kaverille!!! tämän asian kun mun nykyinen tietäisi niin lupaan että meillä ei olisi ikinä mitään ongelmia!!! luottamusta täytyy olla!! kyllä minua inhottaa jos esimerkiksi omassa kodissa joudun posteja ja puheluita salaa hoitaa puolisolta kun en voisi luottaa siihen että puoliso mahdollisesti juoruu!!! yhdessä kuuluu ratkoo ongelmia eikä juoruta muille!!


    • Anonyymi

      Moneen lähtöön on niitä puolisoiden äitejä ja siskoja. Minäkin oon ollut naiseni kanssa kimpassa 28 vuotta ja koko sen ajan olen ollut jotenkin huono tai epäkelpo mies muijan siskon ja äidin mielestä, arvosteluja tulee aina jos jostakin. Ja kun muija kuitenkin on mun kanssa mieluusti on siinä sitten kuten sanotaan kuin puun ja kuoren välissä. Ihan sama juttu se on muijan ja mun äidin kanssa, on vähän kuin hienoa hiekkapaperia välissä. Tekemisissä mahdollisimman vähän jos vain suinkin mahdolista.

    • Jokainen värillinen ihminen ymmärtää että perheen asiat kuuluu muille!!!ei edes omalle perheelle kuten esimerkiksi äiti anoppi sisaret veljet työkaverit tai parhaat kaverit!!! pariskunnan välillä keskustelut eivät ikinä kuulu muille!!!!!ei edes riidan yhteydessä!! sen takia olen aina sanonut että jos esimerkiksi tulee riitaa niin henkilökohtaiset asiat on jätettävä pois eikä niitä nosteta esille!!!

      • Anonyymi

        Jokaisella (kaikenvärisillä) ihmisellä on omat rajat ja vapaus päättää mistä kertoo, kenelle kertoo, vai kertooko.

        "Tunnista ja tiedosta, missä omat rajasi menevät: milloin, missä asioissa ja keneltä haluat ottaa vastaan neuvoja, milloin puolestaan uskot mieluummin omiin tuntemuksiisi ja valintoihisi.
        Tunnista ne ihmiset, jotka rajojesi yli pyrkivät. Mitä aiemmin tunnistat tunkeilijan, sen parempi. Käännytys ja karkotus on mahdollista myös rajanylityksen jälkeen, jos sattuu lipsahdus. Sitä tapahtuu.
        Älä selittele. Pahennat vain omaa asiaasi. Sano ystävällisesti ja jämäkästi se, mitä sanot. Piste. Selittelemällä ilmaiset oman epävarmuutesi asian suhteen ja annat tunkeutujalle mahdollisuuden päästä entistä pidemmälle rajojesi yli.
        Kerro vain se, minkä haluat. Jos et halua kertoa mitään, älä kerro. Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää itse, kenelle haluaa kertoa ja mitä. Vastaa sen sijaan asian vierestä tai vastaa vastakysymyksellä, jolla teet näkyväksi tungettelijan uteliaisuuden tai lyö leikiksi ja kerro jokin yliampuva tarina. Vaihtoehtoja on.
        Ole ystävällinen ja iloinen koko tapahtuman ajan. Ärtymällä paljastat tuntevasi itsesi uhatuksi. Ystävällisyys kertoo huolettomuudesta."


    • Anonyymi

      Oletpa saanut ansaan ja valinnut mieheksesi oikein MEGAJUNTIN!
      Ilmeisesti noinkin suuria tolloja on olemassa kuin miehesi. Se on liian tymä tajutakseeen avioliittoon liittyvät yksityisasiat. Asiat jotka ovat vain teidän kahdenkeskeisiä.

      Ainoa mitä voit tehdä, jos yhä haluat jatkaa elämistä tuon tollojuntin ja sen ilkeän perheen kanssa Tuppukylässäsi (jossa ilmeisesti ovat vielä sikamaiset omat sukulaisesikin ! tosin ei väliä, sinun sikasuku voi olla vaikka pohjoisnalla),
      on vain viitata kintaalla noille idiooteille (typerysmiehesi mukaanlukien).

      Toinen vaihtoehto on karistaa kaikki Tuppukylän ilkeydet kannoiltasi ja muuttaa (ilman typeää miestäsi), mitä kauemmas niistä, sitä parempi).

      Esittää marttyyria ja uhrilammasta, ei kuulu tähän päivään!
      Vain sinä itse voit muuttaa katsantosi ja elämäsi terveempään suuntaan. Suomi on sen verran iso maa että ihan varmasti sinulle on paikka jossa voit elää rauhassa ja turvallisesti ilman tuota Tuppukylän pahuuta. Olit sitten 25v tai 52v!

      Vain, ole hyvä, ole hyvä, kokoa tärkein omaisuutesi ja vaihda maisemaa.

      Sinä pystyt siihen. Sinulla on oikeus siihen. OiIkeastaan SE on sinun velvollisuutesi!

    • Anonyymi

      Määräileviä äitejä on paljon ja heidän poikansa tuppaavat jäämään ikuisesti puoleksi lapseksi äidin pojaksi. Jos poika ei ole vielä päässyt irti äidistään, niin tuskin hän pääseekään. Onko teillä lapsia? Jos ei ole, niin kannattaa harkita eroa. Jos on, niin yritä välttää kertomasta mitään omia asioitasi miehellesi ja pidä etäisyys anoppiisi.

    • kynä.M

      Mies heti ulkoruokintaan ja virallinen ero vireille. Olet vapaa tekemään jo tässä vaiheessa, mitä haluat. Kerrot syyksi miehen lavertelun, et muuta. Toivon sinulle onnea ja menestystä lopuksi elämäksesi. 🌹

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8084
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2336
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2286
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1868
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1393
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1252
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1244
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      938
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      862
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      802
    Aihe