Viherpunaiselle "anrirasistille tiedoksi.
"Syyt ”sortopolitiikkaan” ovat syvällä RKP:n historian rotuopissa ja rasismissa ja ne elävät yhä tuoreina.
Ruotsalainen kansanpuolue pitää oppi-isänään suomenruotsalaista kielitutkija ja professori Axel Olof Freudenthalia (1836-1911).
Freudenthal oli svekomaani eli kiihkoruotsalaisuuden kannattaja ja johtohahmo. Hän piti suomenkielisten enemmistöä uhkana ja vaati suomenkielisiä vastaan radikaaleja toimia, kuten separatismia. Hänen rotuoppinsa mukaan rantaruotsalaiset ovat rodullisesti ylivertaisia suomalaisiin nähden, ovat eri ylempää rotua.
Freudenthalin oppeja ajamaan perustettiin Suomeen ”Ruotsalainen puolue” 1870. Freudenthal oli puolueen keskeinen henkilö. Vuonna 1906 puolue sai nykyisen nimensä, Ruotsalainen kansanpuolue, RKP.
RKP perusti 1937 Freudenthal-mitalin, jaettavaksi tunnustuksena hänen oppinsa ajamisessa. Tuoreimpia ovat 2006 jaetut viisi ja 2007 kaksi mitalia. Elisabeth Rehn on saanut kultaisen mitalin. Myös puheenjohtaja Carl Haglundille on tiedon mukaan esitetty mitalia. Perinne siis elää tuoreena.
Feudenthalin oppeja toteutettiin räikeästi myös viime sotien lähes puolen miljoonan Karjalan evakkojen asuttamisen yhteydessä. RKP:n eliitti vastusti jyrkästi asuttamista ruotsalaispitäjiin, ruotsalaisten ”pyhälle maalle”. Ruotsista pyydettyä ja saatua painostusapua ja maan hätätilannetta hyväksi käyttäen maanhankintalakiin 1945 otettiinkin rkp-eliitin vaatimuksesta erityinen ”ruotsalaispykälä” (§ 92). Sen avulla ruotsalaispitäjät säilyvät evakkojen asuttamiselta.
Pohjanmaan ruotsalaiset vaativat omaa ruotsinkielistä lääniä ja itsehallintoa. Uhattiin verokapinalla ja elintarvikelakolla. - Ilkka kirjoitti tästä 1.4.1945; samoin Pohjalainen 2.3.2009: ”Ruotsalaispykälä esti karjalaisten muuton rannikkokuntiin.”:
RKP:n rasismin ja rotuopin tuoreuden todistaa RKP:n Espoon valtuustoryhmän 2010 kiihkeä vastustus koulun kieliryhmien yhteisistä välitunneista!"

Vastaukset 21
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus.
Paikkansa pitää.
Hurripuolue ei ole siis vieläkään päässyt eroon asenteistaan.
Rkp on suomalaisvastainen puolue.
Hys hys, ei näistä saa puhua.
Antisuomalainen puolue.
Enpä ole tuota tiennytkään tuosta puolueesta.
Historian tunnistamiseksi tarvittaisiin erillisiä ”totuus- ja sovitteluprosesseja. RKP:n pitäisi tunnistaa oma menneisyytensä ja pyytää anteeksi suomalaisilta niin kuin suomalaisetkin ovat tunnustaneet virheet saamelaisten kanssa.
Ruottalaiset ei kato anteeks pyytele.
On todellakin kummallista että tällainen puolue saa olla olemassa.Puolue joka ei ole irtisanoutunut menneestä,ei pyytänyt anteeksi,puolue joka on rakennettu rasismille ja syrjinnälle,eugeniikalle ym.ym.
Raha tuo valtaa.
Tätä sietää ihmetellä myös etelä-Afrikassa jossa apartheid lopetettiin.
Niitä Freudenthal-mitaleita ei ole enää ainakaan julkisesti jaettu, koska kerran siitä tuli vähän haloota, freukka kun oli puhdas rasisti.
Rkp on jopa pahempi kuin vihreät.
RKP on Suomen ratistisin puolue vihreiden ja SDP:n jälkeen. Haukkuvat ja vihaavat suomalaisuutta ja persuja, sekä keskustaa.
Kyllä se RKP on ykkönen,ja ovelin.Jokaisessa puolueessa on ruotsinkielinen osasto.He hakevat neuvonsa ja toimintaohjeensa folktinget'iltä ja eri puolueet sitten ajavat tavoitteita eteenpäin.Suomenkielisillä ei ole mitään tällaista järjestelmää.Suomenkielisillä ei ole yhtään omaa puoluetta joka ajaisi samalla tarmolla suomenkielisten etuja.
Toi pitää hyvin paikkansa.
Rkp:n pahin vihan kohde on persut, koska ne kannattaa pakkoruotsin poistoa.
Kaikki jotka kannattaa pakkoruotsin poistoa.
Mikäs se oli se valtakunnan pääsyyttäjä tms? Tässä olisi sille työsarkaa. Puhdistaa eduskunta rasismipesäkkeestä.
Rkp pitäis poistaa koko Eduskunnasta.