Aloitin

Eli kuurin neljäs päivä meneillään. Olin ja olen edelleen perso suklaalle. Siitä alkoi tulla kova ongelma kun syönti oli päivittäistä, eikä vain yhtä palaa kerrallaan vaan koko levy. Popcornit tekivät myös kauppaansa. Tammikuusta alkaen on pitänyt aloittaa laihdutuskuuri, mutta jotenkin vain en kyennyt, keksin aina tekosyitä saadakseni syödä suklaata, pullaa, kakkua, keksejä yms. Milloin oli jotkut synttärit tulossa, pääsiäinen yms. Nyt kuitenkin päätin aloittaa ja pidän päätöksestäni kiinni vaikka mikä olisi. En alkanut millekkään syömättömyyskuurille vaan lopetin yksinkertaisesti mässäilyn. Yritän käydä lenkillä..mitä aiemmin en tehnyt. Myöskin minulla oli tapa käydä aina jääkaapilla, vaikka sieltä en välttämättä mitään ottanutkaan, siitä yritän päästä eroon. Siis kaikessa yksinkertaisuudessaan syön terveellisemmin ja säännöllisemmin, liikun enkä syö vatsaani halkeamispisteeseen. Luulen, että tähän pystyy kaikki, ojtka haluaa. Vielä ei toki tuloksia neljän päivän jälkeen näy, mutta olo on kyllä okhentunut huomattavasti ja ihme kyllä saan laihduttamisesta energiaa.

Teitä varmaan kiinnostaa mittani, joten ne on 160/90. Joten pudotettavaa on!

Sitkeyttä kaikille kuurilaisille ja te, jotka ette vielä ole aloittaneet niin kyllä se siitä lähtee käyntiin kunhan otatte itseänne niskasta kiinni niin kuin minä tein! Aloitus on aina pahin.

Yritän viikottain kertoa tilanteestani, joten käykää lukemassa. Tsemppiä kaikille!
5634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tunnut olevan pirtsakka mimmi, mä saman mittanen painan 76kg.Kuurilla myös ja tuo koko levy suklaata tuttu tunne.

Itse olen joskus laihtunut jo pelkällä niiden suklaiden ja poppareiden jättämisellä.Ja liikuntaa vaan.
Mutta älä ota siitä elämän tehtävää, paino ei aina näytä kaikkea, toinen treenaa ja painaa enempi, mutta on hoikempi.jne.

kirjotahanvaan mä ainakin luen:)

mulla tuli 2kg takasi mitkä laihdutin, tuo jäätelö teki kauppaansa, litra illassa..

Äänestä
  • Hei.
    Muistattehan myös, että luut ja ihmisen sisustakin painaa joillakin enemmän ja joillakin vähemmän. Itsekin olen aikalailla ylipainoinen, olen myös 160 cm pitkä, mutta painan 75kg. Olen yrittänyt kaikin keinoin ja välillä saattaa vähän laskea paino, mut sit se taas nousee tuplasti!!

    No, menenkin tästä iltalenkille ;) pyöräilykin on yksi hyvä laji, jota kannattaa kokeilla, mut olkaahan varovaisia kun on vielä joissain paikoin vähän jäätä, ettette kaadu!!!
    Itse poljen seiskavaihteella mäetkin, se ainakin tehoaa vähän. :)

    vastauksia.

    Äänestä

MOI MULLAKIN ON ONGELMANA TOI SUÖNTI, KU PIKKUVELI JA ÄITI KÄY SYÖMÄS NI PITÄISKÖ MUN OLLA SYÖMTTÄ JA SANOO ETTÄ "MUL EI OO NÄLKÄ"??? VAI MITÄ MUN PITÄIS SANOO??? JA AINA KU ME OOLLAA KAUPAS NI MÄ MELKEE OSTAN KARKKII^`^^???

Äänestä

No niin, nyt on viikko kulunut laihdutuskuurin merkeissä. Punnituksen teen aina aamulla ja vaakahan viikko sitten näytti sen 90 kg, mutta ilokseni huomasin, että paino oli jo alkanut pudota. Tänään vaaka näytti 89,9 kg. Tuo näkyhän antoi intoa jatkaa samaan tahtiin.

No joo, myönnetään...tulihan sitä viikonloppuna kylässä syötyä pullansiivu ja yksi keksi, nam, mutta onneksi pystyin pitämään itseni kurissa, enkä syönyt niitä ahmimalla kuten tähän saakka. Tämän toki annoin itselleni anteeksi ja onhan se nyt HUOKMATTAVASTI vähemmän mitä ennen söin makeita.

Lenkillä ei tullut käytyä kuin kaksi kertaa nyt ekana viikkona. Mut on sekin jo jotain. Siitä on hyvä aloittaa.

Onko kukaan saanu kirjoituksestani inspiraatiota aloittaa laihis? Jos niin kirjoittakaa ihmeessä kuulumisia!

Hyvää ja aurinkoista kevättä! Kirjoittelen taas viimeistään viikon kuluttua.

Äänestä
  • Heippa vaan taas!

    Tästä lähin alan kirjoittamaan sen kerran viikossa aina uutena keskusteluna kuurini etenemisestä, koska tälle palstalle kertyy niin paljon kirjoituksia, että tämä alkuperäinen jää niin paljon uusista jälkeen. Mutta hei, seuratkaa koska taas näkyy nimimerkki ja otsikko Aloitin kuurin niin sieltä kertomuksiani löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuurin kirjoitti:

Eli kuurin neljäs päivä meneillään. Olin ja olen edelleen perso suklaalle. Siitä alkoi tulla kova ongelma kun syönti oli päivittäistä, eikä vain yhtä palaa kerrallaan vaan koko levy. Popcornit tekivät myös kauppaansa. Tammikuusta alkaen on pitänyt aloittaa laihdutuskuuri, mutta jotenkin vain en kyennyt, keksin aina tekosyitä saadakseni syödä suklaata, pullaa, kakkua, keksejä yms. Milloin oli jotkut synttärit tulossa, pääsiäinen yms. Nyt kuitenkin päätin aloittaa ja pidän päätöksestäni kiinni vaikka mikä olisi. En alkanut millekkään syömättömyyskuurille vaan lopetin yksinkertaisesti mässäilyn. Yritän käydä lenkillä..mitä aiemmin en tehnyt. Myöskin minulla oli tapa käydä aina jääkaapilla, vaikka sieltä en välttämättä mitään ottanutkaan, siitä yritän päästä eroon. Siis kaikessa yksinkertaisuudessaan syön terveellisemmin ja säännöllisemmin, liikun enkä syö vatsaani halkeamispisteeseen. Luulen, että tähän pystyy kaikki, ojtka haluaa. Vielä ei toki tuloksia neljän päivän jälkeen näy, mutta olo on kyllä okhentunut huomattavasti ja ihme kyllä saan laihduttamisesta energiaa.

Teitä varmaan kiinnostaa mittani, joten ne on 160/90. Joten pudotettavaa on!

Sitkeyttä kaikille kuurilaisille ja te, jotka ette vielä ole aloittaneet niin kyllä se siitä lähtee käyntiin kunhan otatte itseänne niskasta kiinni niin kuin minä tein! Aloitus on aina pahin.

Yritän viikottain kertoa tilanteestani, joten käykää lukemassa. Tsemppiä kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu