EU onnistui - Velkaunioni tuhosi sen.

EU:n konkreettiseksi hyödyksi jäi sotien loppuminen. Ylevät tavoitteet Euroopan maiden yhteistoiminnassa muuttuivat utopistiseksi haaveeksi. Vaikka ongelmat oli selvät, sitä Utopiaa lähdettiin silti toteuttamaan. Se siitä EU:sta, tervetuloa Velkaunioni, jossa talousjärjestelmän epäonnistuminen on väistämätöntä. Mutta sekään ei pysäytä Utopiaansa kädet syvällä muiden taskussa rakentavaa eliittiä.

Mitkä ovat niitä "hyödyiksi" kutsuttuja asioita? Velkaunioni määrää jäsenet lapioimaan rahaa kohteisiin, joiden taloudelliset ongelmat Velkaunioni itse aiheutti. Ja se lapioitu rahakin on Velkaunionilta otettua velkaa. Millä me maksamme palkkoja, sosiaalitukia yms.? Velkarahalla. Todellisuus konkretisoituisi helposti näin: ei oteta euroakaan enää velkaa. Mitkä olisi seuraukset?

RIP Suomi - Finland 1917-1995
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

EU ei lopettanut sotia, sen teki Saksan miehitys ja USA:n läsnäolo mantereella NATOn muodossa. Odota vaan kun Yhdysvallat vetää joukkonsa pois niin sitten saa Macron ja Putin ydinaseineen syyn ja tilaisuuden päästä leikkimään suurvaltaa oli EU:ta tai ei. Saksalainen pitää taloudellista valtaa kuten ennen muinoin Hansaliiton muodossa, siksi tarvitsemme uuden Kalmarin Unionin jolla olisi puolustussopimus USAn ja Britannian kanssa torjumaan Pariisin, Brysselin, Berliinin ja Moskovan rauhan vastaiset voimat. Suomi on Pohjoismaa eikä osa eurooppaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

EU:n konkreettiseksi hyödyksi jäi sotien loppuminen. Ylevät tavoitteet Euroopan maiden yhteistoiminnassa muuttuivat utopistiseksi haaveeksi. Vaikka ongelmat oli selvät, sitä Utopiaa lähdettiin silti toteuttamaan. Se siitä EU:sta, tervetuloa Velkaunioni, jossa talousjärjestelmän epäonnistuminen on väistämätöntä. Mutta sekään ei pysäytä Utopiaansa kädet syvällä muiden taskussa rakentavaa eliittiä.

Mitkä ovat niitä "hyödyiksi" kutsuttuja asioita? Velkaunioni määrää jäsenet lapioimaan rahaa kohteisiin, joiden taloudelliset ongelmat Velkaunioni itse aiheutti. Ja se lapioitu rahakin on Velkaunionilta otettua velkaa. Millä me maksamme palkkoja, sosiaalitukia yms.? Velkarahalla. Todellisuus konkretisoituisi helposti näin: ei oteta euroakaan enää velkaa. Mitkä olisi seuraukset?

RIP Suomi - Finland 1917-1995

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu