Kaikista varmimmin tulee pettäneeksi suhteessa jossa ei koe saavansa huomiota (eli rakkautta).
Jos toinen ei juuri osoita tunteitaan, hellyyttä eikä huomioi, vaikka itse osoittaisikin, niin mitäs siinä sitten enää - kämppiksiähän sitä vain ollaan.
Jos toinen ei juuri osoita tunteitaan, hellyyttä eikä huomioi, vaikka itse osoittaisikin, niin mitäs siinä sitten enää - kämppiksiähän sitä vain ollaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tähän varmaan pitäisi vastata laajemmin ja osallistuvammin. Mutta.. tässä asiassa ei voi muuta kuin olla samaa mieltä.
Kaikista varmimmin tulee itse pettäneeksi jos rakastuu toiseen, vaikka rakastaa kumppaniaankin. Enkä edes tarkoita pettämisellä seksiä tässä yhteydessä ja se siinä kamalinta onkin! Kun tiukkapipoinen ns. "uskollisuuden kannattaja" rakastuu toiseen niin se kolahtaa aika pahasti. Herää kysymys mikä oikeastaan on pettämistä. Se ei voi olla pelkkää seksiä vieraan kanssa. Rakkauttahan taas mahtuu maailmaan niin paljon kuin sitä riittää... eikä rakkaus voi olla pettämistä.
"Kun tiukkapipoinen ns. "uskollisuuden kannattaja" rakastuu toiseen niin se kolahtaa aika pahasti."
Näin on minun tapauksessani tapahtunut. Rakastumisen voima on vuoria siirtävä. Ensimmäistä kertaa elämässään pettävä osapuoli ei ole saanut kodistaan muutamaa ensimmäistä vuotta lukuunottamatta tyydyttävää hellyyttä, välittämistä (ja seksiä) yli 15 vuoteen. Ja toisen ihmisen lämmin pyyteetön välittäminen vie ekstaasiin.
Niin siinä sitten kävi että pettävä puoli otti kamansa ja lähti kävelemään pitkästä suhteesta.
Pettäjän vanhemmat ymmärtävät hänen motiivinsa.
Tämä on ensimmäinen (ja viimeinen) kerta kun kosken varattuun ihmiseen. Ja alusta alkaen läheisyydessä ei ole tuntunut olevan mitään väärää. Päinvastoin, ensimmäistä kertaa minusta, 33v:sta, tuntuu että olisin kotona.
En voinut alusta asti kuvitellakaan kääntäväni selkääni hänelle. En vaikka olikin varattu. (Mikä on varattu, ja kenelle, semmoinen joka kodissaan kaipaa joka solullaan, jokaisella hengenvedollaan jotain toista ihmistä. Varattu, mutta kenelle. Voiko parisuhteen toinen osapuoli olla onnellinen, jos/kun tietää avopuolisonsa tunteet toista ihmistä kohtaan.
Aika vasta näyttää kuinka käy. Kaikki ennemerkit ovat puolellamme.
Rakkauden voima on pelottavan ja mykistyttävän ihmeellinen. Hiljaiseksi, nöyräksi vetää.
"Mikä on varattu, ja kenelle, semmoinen joka kodissaan kaipaa joka solullaan, jokaisella hengenvedollaan jotain toista ihmistä. Varattu, mutta kenelle. Voiko parisuhteen toinen osapuoli olla onnellinen, jos/kun tietää avopuolisonsa tunteet toista ihmistä kohtaan."
Hyviä kysymyksiä, mutta vaikeita...
Vaikka on kumppaniltaan saanut rakkautta yllin kyllin niin silti voi rakastua toiseen. Miten sekin on mahdollista jos sydän on jo varattu??? Mutta kun kolahtaa niin kolahtaa.
Miten voi tosiaan mahtua kaksi ihmistä samaan sydämeen? Olisko kyse siitä että rakkautta on niin montaa erilaista laatua -kaverit -lapset -sukulaiset -seksuaalinen jne.
Toivottavasti sitä kiikkustuolissa sitten ymmärtää.
Edellisessä 7 vuoden suhteessa kumppanini rakasti omalla tavallaan minua, silti oli sisälläni kummallinen levottomuus ja tyhjyys. Koskaan en tuntenut saavani tarpeeksi rakkautta.
Sloganini on aina ollut: TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS! Toisaalta taas se sisäinen tyhjyys pitää kait tyydyttää/täyttää itse, ei voi toiselle sitä sälyttää (=tee minut onnelliseksi-ajattelulla)
Nyt minulla on kumppani joka sanoo: TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS... Se on.. Elämä on!