Hesari julkaisi isolla artikkelinsa (pe, 26.6) mamukuvineen ja etenkin ihan sairaine mielipiteineen :" Ne haluaa olla kuin Amerikassa ! " Miksei ne sitten painu sinne Amerikkaan ? Tätä varten Trumppi just rakentaa Mexikon muuria.
Mikä oli mamujen osuus Hietsun mellakassa
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaikki takaisin lähtöruutuun, kukaan ei jää kaipaamaan.
Hesarista tullut yksi Suomen suurimmista matujen hyysääjistä , siksi lopetin tilaukseni...
Viisaasti teitkin. Yle on kuitenkin monesti jopa pahempi kuin Hesari ja sen hyväksi pitää maksaa veroja, vaikka sentilläkään sitä ei haluaisi tukea.
USA:ssa mellakoitsijat syyttävät poliiseja valkoisiksi rasisteiksi. Joten Suomessa mamut mellakoivat ja syyttävät suomalaisia poliiseja samoin. Ihan selvä kopiojuttu.
Putinin mielestä meidän on levitettävä Pietarin totuutta.
Pietarissa eivät loiset ja anarkistirikolliset mellasta!
Koko Blm-liike on rikollisia täynnä ja jos täällä on paha olla, niin pois voi lähteä.
Olen niin kurkkua myöten täynnä tätä rasismikeskustelua, jota käytetään sellaiset ihmiset, jotka eivät joudu näiden mamuja kanssa tekemisiin. He ovat pääosin valittajia, kaikki pitäisi tulla kuin Manulle illallinen ja itse ei olla valmiita yrittämään ja panostamaan.
Suomalaisilta ja varsinkin suomalaisnuorilta odotetaan koko ajan enemmän ja enemmän. Mutta heistähän tuleekin veronmaksajia.
Mamujen osuuden mellakoitsijoista pystyisivät kertomaan poliisit, hehän olivat silminnäkijöitä. Poliisien suut on tukittu, ellei joku ei -vihervasemmistolainen poliisi nimettömänä vuoda asiaa julkisuuteen.
Raportit kyseisestä keppostelusta ovat julistettu salaisiksi sadaksi vuodeksi, sekä suljettu
kassakaappiin Tiitisen listojen seuraksi, näin määräsi sisäministari.
Lokka kuvasi onnellista kansallisjuhlaa...
Brittipoliisijohtajaa, eläkkeellä olevaa, haastateltiin uutislähetykseen näistä Lontoon mellakoista ja puukotuksista, joihin nimenomaan matupojat syyllistyy. Hän sanoi, että poliisi on itse asiassa luovuttanut jo asian suhteen eli eivät voi tehdä yhtikäs mitään. Suurin syy matujen riehumiseen on poliisin mielestä se, että he ovat yh-perheistä. Afroilla on suuret perheet ja yksi huoltaja, joten pojat ajautuvat helposti jengeihin ja sitä kautta rikoliisuuden pariin. Toinen mitä tämä komentaja huomautti on se, että tämä BLM liike valehtelee koko ajan tilastoista eli liike perustuu pelkkään mellakointiin. Mustine ongelmat eivät johdu siis poliisin rasistisuudesta vaan ihan heistä itsestään.