Suomalaiset rasistiset elokuvat ja ohjelmat

Miksi supmalaisissa elokuvissa on vain valkoihoisia näyttelijöitä? Elokuvantuottajat syrjivät mustia.

Ja tätä on jatkunut jo vuosikymmeniä. En muista ainuttakaan Tauno Palon, Tapio Rautavaaran ta Lasse Pöystin tähdittämää elokuvaa, jossa olisi ollut mustia.

Vaadin, että näiden rasistinäyttelijöiden sekä heidän elokuviensa rasistiohjaajien nimet poistetaan historian kirjoista.

Myös Putous-ohjelma pitää lopettaa sekä kaikki uutislähetykset, koska niissäkin syrjitään mustia. Vai onko joku nähnyt mustaa uutistenlukijaa Suomessa?

Finnairkin syrjii mustia, ja se pitää lopettaa. Ainuttakaan mustaa lentäjää en niissä ole nähnyt, en edes mustaa lentoemäntää.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuohan on pientä siihen verraten kun nykyään mustille pikiteille vedetään valkoisia keskiviivoja. Kiireesti kehittelemään väritöntä asvalttia jolle voidaan vedellä värittömiä viivoja. Rasismivapaata liikennettä odotellessa ?!??

Äänestä
  • Pekka ja Pätkä N-reinä oli edistyksellinen ja aikaansa edellä oleva filmatisointi joka on syyttä suotta joutunut mielensäpahoittajien hampaisiin

    Äänestä

Luonnollinen kehitys on johtanut siihen, että meillä on kokonainen sukupolvi tummia suomalaisia komistuksia kasvamassa ja osa heistä alkaa varmasti myös näyttelijöiksi. Hiljaa hyvää tulee ja tummat tulevat lisääntymään, niin valkokankaalla kuin vällyjen välissäkin. Aloittajan huoli on aiheeton, koska pitää vaan odottaa vähän meidän muiden kanssa.

Äänestä
  • Vaimoni on vaalea ja en koskaan voisi seurustella tumman kanssa koska eivät vetoa biologisesti minuun. Olenko siis rasisti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaimoni on vaalea ja en koskaan voisi seurustella tumman kanssa koska eivät vetoa biologisesti minuun. Olenko siis rasisti?

    Et ole rasisti, vähän omituisella maulla varustettu vain. Minulla ja vaimollani on molemmilla tummat poikaystävät ja emme ole koskaan olleet seksuaalisesti tyydyttyneempiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ole rasisti, vähän omituisella maulla varustettu vain. Minulla ja vaimollani on molemmilla tummat poikaystävät ja emme ole koskaan olleet seksuaalisesti tyydyttyneempiä.

    Mitä omituista siinä on että omaa erilaiset mieltymykset? Olemme yksilöitä jokainen. Yksi tykkää jääkiekosta toinen ei eikä siinäkään ole omituista.
    Vaikka kalanmaksaöljy onkin terveellistä niin ei se ihmisestä huonompaa tee jos ei siitä pidä. Sama naismaussa yhtälailla.

    Äänestä

Puhut lie ajoista, jolloin rasismia ei suomessa tunnettu? Nykyään tilanne on ihan toinen. Jokaiseen elokuvaan, jopa mainoksiin on jo ympätty jos jonkinlaista maahanmuuttajaa. Tämä on mennyt jo aivan luonnottomaksi.

Äänestä

Kaikki rasistiset elokuvat joissa ei ole mustia on poistettava ylestä. ja muualta youtubesta ja sosiaalisista medioista ja netflixisrä ja mitä lie niitä onkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi supmalaisissa elokuvissa on vain valkoihoisia näyttelijöitä? Elokuvantuottajat syrjivät mustia.

Ja tätä on jatkunut jo vuosikymmeniä. En muista ainuttakaan Tauno Palon, Tapio Rautavaaran ta Lasse Pöystin tähdittämää elokuvaa, jossa olisi ollut mustia.

Vaadin, että näiden rasistinäyttelijöiden sekä heidän elokuviensa rasistiohjaajien nimet poistetaan historian kirjoista.

Myös Putous-ohjelma pitää lopettaa sekä kaikki uutislähetykset, koska niissäkin syrjitään mustia. Vai onko joku nähnyt mustaa uutistenlukijaa Suomessa?

Finnairkin syrjii mustia, ja se pitää lopettaa. Ainuttakaan mustaa lentäjää en niissä ole nähnyt, en edes mustaa lentoemäntää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu