Miesystävä lähti kesken mökkiloman yöllä kotiinsa :(

Anonyymi

Vietettiin viimein yhteistä mökkilomaa sukuni mökillä, ainoa yhteinen loma koko vuonna. Mukana siis miesystäväni ja hänen poikansa sekä minä ja lapset.
Olemme olleet yhdessä reilut pari vuotta ja minua on kalvanut, ettei suhde ole edennyt yhtään ja olemme kuin kaksi eri porukkaa, ei oikein mitään yhteistä, vaikka yritän huomioida miehen poikaa paljon.
Otin asian keskusteluun mökillä saunassa kahden kesken, että miten näitä "eri leirejä" voisi yrittää silottaa, että olisi kaikilla varmasti mukavampi olla. Mies nauroi minulle ivallisesti, sanoi minun ylläpitävän tilannetta ja suuttui. Hän pakkasi omat ja poikansa tavarat ja lähtivät pois. Tilannetta edelsi, että hän oli pari tuntia aiemmin painostanut minua kanssaan metsään harrastamaan seksiä, josta kieltäydyin tällä kertaa. Muutoin meillä on seksiä vähintään kerran päivässä. Minulle tuli todella halpa ja hyväksikäytetty olo. Hänen käytös oli koko reissun ajan kylmää ja ei tosiaan millään tavalla minua huomioivaa. Aivan kuin olisin ollut vain hänen tarpeiden tyydyttämistä varten ja tulivat mökkeilemään kanssamme, jotta hänen poikansa saa mukavan kalastus- ja uintiloman, josta poika nauttii. Poikaa (11v) alkoi kyllästyttämään vajaan viikon lomailun jälkeen ja hän toi esiin koti-ikävää useana päivänä.

Ei taida tässä enää olla kyse rakkaudesta hänen puoleltaan. Mies teki samoin viime kesänä myös, jättivät meidät mökille ja siksi pettymys ja häpeä on niin suuri. Mies ei sanonut minulle mitään lähtiessään, yritin keskustella, ettei minusta tuollaisesta voi suuttua, mutta hän laittoi kädet korvilleen. En ole lähdön jälkeen hänestä kuullut mitään (kohta vko mennyt).
Mitä teen? Annanko vain olla vai yritänkö puhua? Olen vain niin surullinen :(

12

78

    Vastaukset

    • Olet hyväksikäytetty. Ei kannata väkisin yrittää sellaista, joka ei johda sinun kannalta hyvään. Seksin harrastaminen metsässä jo kuvastaa siitä, et tarpeitaan halusi tyydyttää. Valitettavaa, mutta totta, en suosittele roikkumaan hänessä, koska ei arvosta sinua niin kuin haluaisit. Tsemppiä, toivottavasti löydät paremman tilalle 👍

      • Äläs nyt. Tuo mieshän voi olla kokeilunhaluinen ja seikkailuhenkinen. Eikös tommosia panomiehiä oo paikat täynnä ja jos mökki on täynnä lapsia, niin mikäs sen rauhallisempi paikka kuin metsä.


    • Näimpä , et osaa pitää miestä tyytyväisenä niin miksi jäisi jos loma menee kittuuttaessa.Ei semmosta viitti kauaa kattella.

    • Ei oo todellakaan helpot tollaset.

      Mutta kannattaa oikeasti laskea + ja - ja miettiä hetken omaa tunnetta, tunnustella miltä tuntuu.
      Ja millainen tunne on arjessa tämän miehen kanssa ylipäänsä. Millainen kommunikaatio, puheenaiheet, tekemiset yms.
      Eikä saa sääliä. Järkeä nyt peliin reilusti.

      TÄMÄ on meidän ainut elämä.

      Toki mikään suhde ole täydellinen. Mutta jos ongelmat jatkuu vain ja olo on tukala ahdistunut alistunut. Pitää mennä eteenpäin.
      Jaksamisia<3
      T. 35v mies

      • Kiitos fiksusta kommentista mies 35v.
        Hän on todella introvertti luonne ja minä taas vastakohta. Kuitenkaan en koe saavani olla oma kupliva itseni vaan hän yrittää leipoa minusta itsensä kaltaisen hiljaisen vetäytyjän. Toisinaan tämän vuoksi yhdessä oleminen tuntuu raskaalta ja ilmapiiri kireälle, lastenkin mielestä. Hänen puheensa ovat myös hyvin seksistisiä, kaikesta tuntuu vääntävän enemmän keskenkasvuisen nuoren seksi/panovitsejä. Se alkaa usein tympiä.
        En usko, ettei saisi tarpeeksi seksiä, jos 2-4 kertaa vuorokaudessa sitä meillä on. Olen myös itse aloitteellinen.
        Halusin vain tuolloin lasten kanssa saunomaan, kun odottivat, enkä hänen kanssaan taas metsäretkelle, jollaisen teimme jo ko. päivän aamuna. Jos en suostu seksiin, kun hän haluaa, hän alkaa kiukutella ja tuskaisee usein, että pää hajoaa tai sanoo lähtevänsä runkkaamaan. Minusta tuollaista ei ole kiva kuulla :(


    • Haluaisin uskoa kyseessä olleen seikkailunhalu ja erilaisia seikkailuja ja fantasioita olemme toteuttaneetkin. En vain nyt usko siihen. Nyt vain sanoi niin kylmästi, että pitää mennä metsään, kun hän on valmis ja haluaa seksiä. Muuten oli koko mökkeilyn todella kylmä, ainoat kosketukset liittyi seksiin, ei aamupusuja, ei edes aamukahvia laittanut kuin itselleen.
      Minä olisin halunnut saada yhteisen loman sujumaan ja siksi halusin keskustella rauhassa saunoessa näistä "leireistä" . Hän kimpaantuu nykyisin aina, jos yritän puhua suhteestamme tai tulevaisuudesta. En tiedä edes, kohtaako tulevaisuuden toiveemme, kun mistään ei saa puhua. Tuntuu kurjalta, kun 50-vuotias alkaa naureskella, kun yritän nostaa asioita yhteiseen keskusteluun, jotenkin sellainen halveeraava nauru :(
      Ei meillä mitään läheisyyttä ollut seksin lisäksi, hän oli poikansa kanssa tai omissa oloissaan, ei tehnyt lasteni tai minun kanssa mitään, toisin kuin minä hänen poikansa kanssa.
      Ja kun hänen poikansa laski tunteja, jotta pääsee kotiin, tuntuu, että väkisin piti keksiä riita lähdön syyksi. Ei siinä painanut yhtään meidän toiveemme ja yhteiset lomasuunnitelmat. Ei minusta lomalta lähdetä noin vain yöllä kotiin, laiteta lasta nukkumaan pakettiautoon, jotta voi aamuyöstä lähteä ajamaan kotiin, kun promillet on poistuneet verestä. Pyysin, että antaa edes pojan nukkua sisällä kunnon yöunet, mutta pisti pojan pakettiautoon nukkumaan, jossq myös itse selvitteli päätään. Sinne sitten jäimme keskenämme ja yritimme saada mennessä pakettiautoon ahdetut tavarat henkilöautolla kotiin. Olen niin surullista ja häpeissäni lasteni vuoksi, jotka kutsuivat miestä isäpuoleksi, kun omaa isää ei heidän elämässään ole :(

      • Lyttää sinua omaa epävarmuuttaan. Vähättely on helpompaa, ettei tartte kohdata asioita.


    • Minustakin aloittaja nyt selvästi ylireagoi. Nyt kiltisti soitto sille miehelle ja sitten metsän kautta takaisin mökille viettämään rentouttavaa kesälomaa.

      • Niin.
        Ensi kesänä uudestaan mökille. Jos tulee kolmas kerta äkkilähtö, voi sanoo perinteeksi.


    • Aikamoinen libido viiskymppisellä miehellä, jos seksiä harrastaa 2-4 krt päivässä.

      • Niin, välillä mietin, onkohan kyseessä addiktio.
        Herään usein yöllä, kun kiskoo housujani alas ja jos en lähde mukaan tai olen liian unessa, tyydyttää kuitenkin itsensä. Tai kerran tuli aamulla yhtäkkiä sänkyyn päivävaatteissa, nosti peittoa ja yöpaitaani, avasi farkkunsa ja tyydytti itsensä pakaroilleni. Toimituksen jälkeen, ei edes pyyhkinyt sotkujaan vaan lähti sanaakaan sanomatta pois kotiinsa. Tulee muutenkin meillä enimmäkseen yökylään, päivät puuhailee omiaan.


      • Kaisa77 kirjoitti:

        Niin, välillä mietin, onkohan kyseessä addiktio.
        Herään usein yöllä, kun kiskoo housujani alas ja jos en lähde mukaan tai olen liian unessa, tyydyttää kuitenkin itsensä. Tai kerran tuli aamulla yhtäkkiä sänkyyn päivävaatteissa, nosti peittoa ja yöpaitaani, avasi farkkunsa ja tyydytti itsensä pakaroilleni. Toimituksen jälkeen, ei edes pyyhkinyt sotkujaan vaan lähti sanaakaan sanomatta pois kotiinsa. Tulee muutenkin meillä enimmäkseen yökylään, päivät puuhailee omiaan.

        Hyi mikä ukko. En katsois sekuntiakaan.🤮


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pääministeri Sanna Marinin menehtyneen Lauri-isän

      rankka elämä - avautui ongelmistaan viimeiseksi jääneessä haastattelussaan: "Olin minä ihan hyväkin isä, kun Sanna oli pikkuinen" https://www.seiska.f
      Maailman menoa
      190
      10374
    2. Sofia muuttaa?!

      Instan mukaan Sofia Berlöff muuttaa taas. Mutta minne tällä kertaa?
      99
      1808
    3. Martina oli alle vuorokauden Vicin kanssa

      Eskon ja Martinan ig näkee, Vici tuli eilen illalla pitkästä aikaa Martinalle. Martina hyvä äiti laittoi aamulla videota, ovat ihan kaksin Vicin kanss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1348