BLM puuhailee omaa itsehallintoaluetta Helsingin keskustaan

Pohjoisrajana Kaivokatu ja Yliopistonkatu ja eteläräajana Esplanadi. Tuonne alueelle ei kai ole valkoisilla ole ihon värin perusteella menemistä kun alue pärähtää voimaan?
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Onko jo monta ruumisautoa tilattu valmiiksi paikalle asemiin?

Äänestä

Kaisaniemen puisto on ollut jo vuosia alue, missä valkoihoisen ei ole ollut terveellistä kulkea ainakaan yöllä. Samoin Asematunneli ja Rautatieaseman ympäristö.
Samanlaisia alueita on alkanut muodostumaan myös Itä-Helsingin ostoskeskuksista.

Äänestä
  • Viime viikonloppuna olin joutua uhriksi kun joukko näitä vähemmistöjä päätti BLM- ja rasismikortin varjolla ryöstön yritystä, onneksi sain pitää omat tavarani itellä ja vaatteet päällä kun Securitasin vartija tuli paikalle. Ties mitä ois tapahtunut jos ei olisikaan vartijaa ollut siinä.

    Äänestä

  • Puuhaileeko ne nyt sitä Kaivopuistoon vai Aleksanterin kadulle? Kaivopuistossa on ainakin ollut taas teltta-asumuksia, mutta AP puhuu taas ihan toista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viime viikonloppuna olin joutua uhriksi kun joukko näitä vähemmistöjä päätti BLM- ja rasismikortin varjolla ryöstön yritystä, onneksi sain pitää omat tavarani itellä ja vaatteet päällä kun Securitasin vartija tuli paikalle. Ties mitä ois tapahtunut jos ei olisikaan vartijaa ollut siinä.

    9.02! Mitä sitten tapahtui? Satu loppui kesken? Tuliko poliisit??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    9.02! Mitä sitten tapahtui? Satu loppui kesken? Tuliko poliisit??

    Miksi siihen poliisia olisi tarvittu kun lopulta ei rikosta tapahtunut eikä ryöstön yritys ole muutenkaan Suomen laissa ramgaistava rikos? Sitä paitsi siinä tilanteessa oli paikalla Securitasin vartija joka ajaa samaa asiaa kuin poliisi. Tilanne päättyi siihen että kyseinen porukka joka tavaroitani yritti viedä hajaantui siitä sananvaihdon ja pahottelujen jälkeen kukin omille teilleen ja minä jatkoin matkaani ruokakauppaan jonne olin sillä hetkellä menossa.

    Kyllä ryöstön yritys on rangaistavaa. Jos teko jää yritykseen, niin tekijä tuomitaan 3/4 rangaistukseen siitä mitä olisi tuomittu täytetystä teosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi siihen poliisia olisi tarvittu kun lopulta ei rikosta tapahtunut eikä ryöstön yritys ole muutenkaan Suomen laissa ramgaistava rikos? Sitä paitsi siinä tilanteessa oli paikalla Securitasin vartija joka ajaa samaa asiaa kuin poliisi. Tilanne päättyi siihen että kyseinen porukka joka tavaroitani yritti viedä hajaantui siitä sananvaihdon ja pahottelujen jälkeen kukin omille teilleen ja minä jatkoin matkaani ruokakauppaan jonne olin sillä hetkellä menossa.

    Persut valehtelevat aina!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut valehtelevat aina!

    Niin se maailma on kumma paikka että saman päivän aikana haukutaan persuksi ja kommariksi vaikka kummatkaan ei ole lähelläkään omaa ajatusmaailmaani. Mutta viimeksi kun katoin niin minulla oli kyllä Kokoomuksen ja Vihreiden jäsenkirja lipaston laatikossa tällainen kaksipuolinen kun olen.

    Äänestä

Seattlessa alueen omat vartijat ampuivat täysin sivulliset kaksi nekk eriä. Oliko rasismia kun heidät ampuivat. Laittavatko nyt mellakat pystyyn.

Äänestä

Pitää ihmisten kuitenkin töihin päästä kulkemaan. Loppuu pian taikaseinästä rahat jos sinne ei kukaan sitä tienaa.

Äänestä
  • BLM etenee Helsingissä talo talolta, kortteli korttelilta. USA:ssa entinen miljoonakaupunki Detroit on jo rappiotilassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    BLM etenee Helsingissä talo talolta, kortteli korttelilta. USA:ssa entinen miljoonakaupunki Detroit on jo rappiotilassa.

    Ja sitä persu ei vaivaudu kertomaan, että Detroit oli ennen USA.n johtava autoteollisuus kaupunki, ennen itäautojen markkinavaltausta. Mustat ei vieneet Cityä konkkaan.

    Äänestä

Aleksanterinkatu on pohjoismaiden vilkkain kaupoa- ja keskuskatu. Miten aattelivat lepytellä Helsingin hienostorouvat jotka ei nyt pääsekään Stockkalle?

Äänestä

BLM Suomessa tuntuu olevan vain tekosyy anarkismille. Ihmiset, jotka muutenkin haluavat rikkoa rauhaa ja villitä hölmömpiään tuntuvat onnistuvan. Minne unohtuu oman järjen käyttö. Esitetään, että ollaan jonkin "hyvän" asian puolella, vaikka todellisuudessa peitellään vain halua riehua ja rikkoa sekä yhteiskuntarauhaa että omaisuutta. Varsinkin, kun se omaisuus ei ole omaa.

Äänestä
  • Jos omaisuus on läskipersekokkareporvarin niin tuskin kukaan panee pahakseen vaikka se tuhotaankin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pohjoisrajana Kaivokatu ja Yliopistonkatu ja eteläräajana Esplanadi. Tuonne alueelle ei kai ole valkoisilla ole ihon värin perusteella menemistä kun alue pärähtää voimaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu