Parraton mies naisten mielestä on mitä?

Anonyymi

Ajoin viimein tuon reuhkan pois. Alkoi ottamaan päähän kun kaikilla on parta ja itsekin kasvatin sitä koska muillakin on ja naiset kuulemma käy ihan kuumana.

Ajan partani ihan oikealla veitsellä joten tuli melkoisen sileä. Vaikka partaani olen trimmaillut ja pitänyt siistinä niin omasta mielestäni olen naamasta ilman partaa kympin mies (oikeasti kasi), parran kanssa ehkä vitonen. Parta vanhentaa todella paljon.
Sama koskee myös kavereitani ja tuttujani jotka ovat parran kasvattaneet.
Olivat oikein komeita miehiä ennen. Harvalla, siis todella todella harvalla vaalealla suomipojalla parta kasvaa niin hyvin että siitä tulisi lopulta komea.
Tummahiuksinen on sitten jo ihan eri asia.

Mutta mitä mieltä, menikö nyt kaikki mahdollisuudet uuteen suhteeseen?
Edellinen pitkäaikaissuhde loppui pari kuukautta sitten enkä ole mitään etsinytkään paitsi nyt. Sen vuoksi ajoin parrankin pois. Itse kuvittelen että saan seuraa paremmin ilman partaa ja luulen että se koskee lähes kaikkia miehiä.

Itse koen olevani kuitenkin mies ilman partaakin.
Voisin kuvitella kokeilevani partaa kun olen vanhempi. Ehkä siellä 50-60 vuotiaana sitten. Minusta sen ikäisellä miehellä se on arvokas mutta sitä nuoremmilla se on vain muotijuttu mikä saisi jo tippua pois.

16

3995

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tottakai olet ilman partaa jos niin tykkäät olla mielummin. Älä mieti liikaa. Ei kai naiset nyt miestä parran takia valitse? En minä ainakaan valitsisi.

    • Anonyymi

      Kyllä se parta vaan on nyt ....kuumentava

    • Anonyymi

      Rakastan parrattomia miehiä, sillä näin herkkäihoisena naisena pussaaminen mukavampaa silkoleukaisen kanssa. Molemmat huulet tykkää enemmän kun ei pistele.
      On toki ollut eräs partasuukin jota yhä Rakastan, mutta on jo aikaa vuosia, kun nähty.

    • Anonyymi

      Pitkä parta vanhentaa miestä.
      Itse en henkilökohtaisesti pidä sellaisesta epäsiististä parrasta.
      Joillekkin sellainen pieni sänki sopii todella hyvin ja on mielestäni todella hot.
      Ilman partaa miehet näyttää aina nuoremmalta.
      Tulee sellainen raikas vaikutelma.
      Sileä leuka ei pistele.
      Sisin on kuitenkin se olennaisin seikka kun etsitään kumppania eikä parran pituus.

    • Anonyymi

      Riippuu ihan miehestä ja kasvoista joillekin sopii joillekin ei. Rakastan oman mieheni partaa hän meinasi ajaa sen pois mutta onneksi muutti mielensä. Parran täytyy olla huoliteltu eikä mikään hupsake se ei säväytä.

    • Jep, taitaa monet naiset nykyään haluta luolamiehen tai jonkun joka muistuttaa viikinkisoturia tai sitten miehen jolla on sellainen ZZ Top -parta =) Itse en kauheasti ole partojen perään enkä viiksienkään. Tosin joitakin parta pukee kuten esim.Rob Halfordia nykyään. Eikä näytä ihan huonolta nykyään Robert Plantilläkään parta tai Sean Connerylla, mutta enemmän sellainen parraton kuin tuo esim. nuo edellämainitut Halford ja Plant nuorina.

    • Anonyymi

      Kuule ihan miten itse tykkäät mennä.
      Mies on yhtä kiva parralla tai ilman.
      Ei kai me naiset sinällään pelkkiin partoihin käydä kuumana vaan tietynlaiseen miehiseen karskeuteen.

    • Anonyymi

      Parta ja viikset ovat laiskuutta... itse kun katsoin peiliin eilen aamulla, näytin Julian Sandsille elokuvasta Warlock. Veleho-mies.

      Pitäisi kyllä leikata kutittelut korvista pois, nukuttaisi paremmin kun karvat eivät kutittelisi korvissa, Wllaflex Extra Strong jutulla voin kiinnittää hiuksia jotta eivät kuittaile korvissa kutitellen.

    • Anonyymi

      Mies näyttää paljon paremmalta ilman partaa. Tuntuukin paremmalta.

    • Anonyymi

      K a m a l a kamala kamala!!!! Riippuu parrasta, ei mitään pitkää vaan sellainen sänki karkee leuka ... ja viikset pienet söpöt. Silee leuka on kamala!!!! karkee leuka on ihana..viu.

    • Anonyymi

      Entäpä parrakas nainen? Monella naisella kasvaa ihan luonnollisesti parta. Tosin moni myös ihan säännöllisesti sitä naamavärkkiään ajelee. Mitä tummempi nainen, sitä paksummat karvat. Tämä on hyvä miestenkin tietää. Kyllä se sänki vaaleilla naisillakin kasvaa. Onneksi höylät, vahaliuskat, trimmerit, sokerointi, polttaminen ja laaserointi on keksitty.

    • Anonyymi

      Parta vanhentaa ja antaa epäsiistin vaikutelman, jollei sitä trimmaa joka päivä.

    • Anonyymi

      Mä tykkään parroista. Jos parta kasvaa kunnolla, on mies kuin mies komeampi parralla kuin ilman. Sänkikin on kiva. Parta ei kuitenkaan ole varsinaisesti kriteeri siinä, kenestä kiinnostun.

      • Anonyymi

        Kannattaa muistaa, että "luonnonoloissa" se sänki kasvaa naisillekin. Toivoisi vähän realiteettien ymmärtämistä miehiltä naistenkin suhteen. Kokeilkaapa kaikki parisuhteelliset miehet niitä naistenne leukoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa muistaa, että "luonnonoloissa" se sänki kasvaa naisillekin. Toivoisi vähän realiteettien ymmärtämistä miehiltä naistenkin suhteen. Kokeilkaapa kaikki parisuhteelliset miehet niitä naistenne leukoja.

        Ei kasva kaikille. Ei varmaan monelle suomalaiselle, useat hyvin vähän karvaisia muutoinkin. Se jos sinulla on reilumpi karvoitus, ei tarkoita että kaikilla olisi.


    • Anonyymi

      Parrat ovet saastaisia ja rumia. Yhtäkään miestä en ota jolla bakteeripesäke on naamassa, kun tiedän että vessan jälkeen sitä hipelöivät kuitenkin ilman että käsiä pesevät. Sellaistako pitäisi suudella?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe