Onko taivaassa Jumalan valtakuntaa vai onko se maassa?

Olen miettinyt, että miksi kirjailijat, jotka kirjoittivat Markuksen evankeliumin ja Matteuksen evankeliumin olivat sitä mieltä, ettei ole olemassa mitään sellaista taivasten valtakuntaa, jossa uskovat viettäisivät aikaansa ikuisesti Jumalan kanssa vaan heidän mielestään Jumalan valtakunta tulisi olemaan maan päällä. Tätä Jeesuskin saarnasi näiden evankeliumien mukaan. Myös Luukas sanoi seuraavaa:

Luukas 17:20-21
"20. Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi heille: ”Ei Jumalan valtakunta tule silmin nähtävällä tavalla, 21. eikä voida sanoa: ’Se on täällä’ tai ’Se on tuolla’, sillä Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” "

Myöskin Tuomaksen evankeliumissa sanotaan, että taivasten valtakunta on jo täällä maan päällä.

Miksi siis jotkut muut raamatunkirjat väittävät päinvastoin, eli että taivasten valtakunta olisi taivaassa?? Milloin kirjoittajien mieli muuttui?

Miksi Jeesus ajatteli, että hän joisi seuraavaksi viiniä vasta kuolemansa jälkeen maanpäällisessä Jumalan taivaaten valtakunnassa?
50113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

”... is within you.” Sinun sisälläsi, ei välttämättä teidän keskellänne.

Äänestä

Luuk.17:21-22 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: Katso, täällä se on, tahi: Tuolla; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä. Biblia (1776) "on teidän keskellänne."

Äänestä

"katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä. "

Suurin osa porukasta on menossa ihan päinvastaiseen suuntaan, odotellaan tempaisua jonnekin pilvenreunalle.
Tämmöinen odottelu onkin aiheuttanutkin tosi sikeän ja vahvan unen.
On paljon asioita, joita tapahtuu ja on tapahtunutkin, ja ne jäävät näkemättä.

Äänestä

Joh.7:34 Silloin te etsitte minua, mutta ette löydä; missä minä olen , sinne te ette voi tulla. Joh.8:21:22 Niin Jeesus taas sanoi heille: Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla. Niin juutalaiset sanoivat: Ei kai hän aikone tappaa itseänsä, koska sanoo: Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla. Joh.13:33 Lapsukaiset, vielä vähän aikaa minä olen teidän kansanne. Te tulette minua etsimään, ja niinkuin sanoin juutalaisille: Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla, niin minä sanon nyt myös teille.

Äänestä
  • Mitenköhän tuo nyt sitten liittyy siihen onko taivasten valtakunta taivaassa vai maanpäällä?

    Äänestä

Jumalan Valtakunta
on jo nyt sisäisesti meissä.
Se ilmenee
vanhurskautena, rauhana ja ilona
Pyhässä Hengessä.

Mutta kerran tuo Valtakunta
on kaikkialla näkyvää todellisuutta
Esimerkiksi eläimet eivät enää syö toisiaan.
Koko luomakunta vapautetaan
turmeluksen orjuudesta
Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.

Jumalan Valtakunta
eli Jumalan Hallitusvalta vaikuttaa
siten kuin se vaikutti jo Jeesuksen päivinä:

"Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla
ajan ulos riivaajia,
niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne"

Eli ...
Jumalan Valtakunta on jo sisäisesti
Jumalan lapsissa.
Kerran se täyttää koko tämän maan.
Ja kaiken päätteeksi
Jumala luo Uuden Maan
eikä tätä nykyistä silloin enää ole.
Uusi Jerusalem / Isän Koti / Jumalan Maja
laskeutuu alas taivaasta
Jumalan tyköä Uuden Maan päälle
ihmisten keskelle.

Äänestä
  • Kalamosen lauseessa näkyy kuin "valtakunnan" "evankeljumi" vääntyy moneen muotoon ja osa porukasta tehdään ja halutaan tehdä onnesta osattomiksi:

    "Jumalan Valtakunta on jo sisäisesti
    Jumalan lapsissa. "

    Kun Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä, niin hän ei todellakaan puhunut jollekin "valitulle porukalle", vaan puhui yleisellä tasolla.

    Äänestä

  • Taivaassa ei siis ole mitään valtakuntaa, jonne uskovat olisivat menossa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kalamosen lauseessa näkyy kuin "valtakunnan" "evankeljumi" vääntyy moneen muotoon ja osa porukasta tehdään ja halutaan tehdä onnesta osattomiksi:

    "Jumalan Valtakunta on jo sisäisesti
    Jumalan lapsissa. "

    Kun Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä, niin hän ei todellakaan puhunut jollekin "valitulle porukalle", vaan puhui yleisellä tasolla.

    "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle:
    joka ei synny uudesti, ylhäältä,
    se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa"

    Ymmärrän siis niin,
    että tekemiinsä synteihin
    hengellisesti kuollut ihminen
    syntyy uudelleen eläväksi
    Jumalan Hengestä.
    Ja näitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.

    "Mutta kaikille,
    jotka ottivat hänet vastaan,
    hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi,
    niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
    jotka eivät ole syntyneet
    verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta,
    vaan Jumalasta."

    Nämä ihmiset,
    jotka ovat ottaneet Jeesuksen vastaan,
    ovat siirretyt
    pimeyden vallasta
    Jumalan Rakkaan Pojan Valtakuntaan.
    He ovat syntyneet Hengestä
    ja vaeltavat Hengessä.

    "Sillä kaikki,
    joita Jumalan Henki kuljettaa,
    ovat Jumalan lapsia."

    Nämä ihmiset ovat niitä,
    jotka kokevat Jumalan Valtakunnan
    tässä ja nyt
    vanhurskautena, rauhana ja ilona
    Pyhässä Hengessä.

    Jumala siis toki tahtoo,
    että kaikki ihmiset pelastuisivat
    ja tulisivat tuntemaan Totuuden,
    mutta kaikki eivät
    tähän Rakkaussuhteeseen suostu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taivaassa ei siis ole mitään valtakuntaa, jonne uskovat olisivat menossa?

    Taivaassa on
    Isän Koti eli Jumalan Maja eli Uusi Jerusalem.

    Sinne Jeesus meni,
    kun pilvi vei Hänet,
    ja opetuslapset jäivät
    tuijottamaan taivaalle.

    Ja Jeesus sanoi menevänsä
    nimenomaan valmistamaan
    heille sijaa Isän Kotiin.
    Ja lupasi tulla takaisin
    noutamaan heidät sinne.
    Eli nuo sanat opetuslapsille
    olivat Yljän sanoja Morsiamelle.

    Aikanaan Ylkä tulee
    ja noutaa meidät Isän Kotiin taivaaseen.
    Ja siellä tapahtuu vihkiminen.
    Morsiamesta eli seurakunnasta
    tulee Kristuksen Vaimo.

    Ja tämän vihityn Vaimonsa
    kanssa Jeesus sitten aikanaan
    tulee taivaasta takaisin maan päälle
    ja perustaa tänne Valtakuntansa.

    Koko maailmankaikkeus on Jumalan Valtakuntaa.
    Kristuksen Morsian eli Morsiusseurakunta
    tulee asumaan Taivaallisessa Jerusalemissa.
    Mutta liikkuma-alamme on koko maailmankaikkeus.

    Tuo Jerusalem on nyt ylhäällä
    kolmannessa taivaassa.
    Mutta se tulee laskeutumaan Uuden Maan päälle,
    kuten edellisessä viestissäni jo kerroinkin.

    Ja me tulemme hallitsemaan
    tuota maailmankaikkeutta
    eli Jumalan Valtakuntaa,
    kuten voimme lukea
    Raamatun loppuriveiltä:

    " ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti"

    Eli se tehtävä,
    jonka Jumala (Elohim = Valtiaat)
    ihmiselle jo alussa antoi
    vallita kaikkea luomakuntaa,
    saa vihdoin toteutua.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Taivaassa on
    Isän Koti eli Jumalan Maja eli Uusi Jerusalem.

    Sinne Jeesus meni,
    kun pilvi vei Hänet,
    ja opetuslapset jäivät
    tuijottamaan taivaalle.

    Ja Jeesus sanoi menevänsä
    nimenomaan valmistamaan
    heille sijaa Isän Kotiin.
    Ja lupasi tulla takaisin
    noutamaan heidät sinne.
    Eli nuo sanat opetuslapsille
    olivat Yljän sanoja Morsiamelle.

    Aikanaan Ylkä tulee
    ja noutaa meidät Isän Kotiin taivaaseen.
    Ja siellä tapahtuu vihkiminen.
    Morsiamesta eli seurakunnasta
    tulee Kristuksen Vaimo.

    Ja tämän vihityn Vaimonsa
    kanssa Jeesus sitten aikanaan
    tulee taivaasta takaisin maan päälle
    ja perustaa tänne Valtakuntansa.

    Koko maailmankaikkeus on Jumalan Valtakuntaa.
    Kristuksen Morsian eli Morsiusseurakunta
    tulee asumaan Taivaallisessa Jerusalemissa.
    Mutta liikkuma-alamme on koko maailmankaikkeus.

    Tuo Jerusalem on nyt ylhäällä
    kolmannessa taivaassa.
    Mutta se tulee laskeutumaan Uuden Maan päälle,
    kuten edellisessä viestissäni jo kerroinkin.

    Ja me tulemme hallitsemaan
    tuota maailmankaikkeutta
    eli Jumalan Valtakuntaa,
    kuten voimme lukea
    Raamatun loppuriveiltä:

    " ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti"

    Eli se tehtävä,
    jonka Jumala (Elohim = Valtiaat)
    ihmiselle jo alussa antoi
    vallita kaikkea luomakuntaa,
    saa vihdoin toteutua.

    "Sinne Jeesus meni,
    kun pilvi vei Hänet,
    ja opetuslapset jäivät
    tuijottamaan taivaalle."

    Maapallo on pyöreä ja taivas on näin ollen joka puolella. Mihin sijoitat helvetin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Sinne Jeesus meni,
    kun pilvi vei Hänet,
    ja opetuslapset jäivät
    tuijottamaan taivaalle."

    Maapallo on pyöreä ja taivas on näin ollen joka puolella. Mihin sijoitat helvetin?

    Jeesus nousi ylös taivaisiin
    ja meni siis Isän Kotiin.

    Taivas on paikka,
    jossa on Jumalan ja Karitsan Valtaistuin.

    Raamattu paljastaa,
    että Karitsan Valtaistuin sijaitsee
    perimmäisessä Pohjoisessa.

    Joten helvetti,
    joka on valmistettu perkeleelle
    ja sen enkeleille,
    on varmastikin äärimmäisessä etelässä.

    Helvetti on paikka,
    jossa ketään ei vielä ole.
    Paholaisen ja sen enkelien
    päämaja on nyt tuonelan syvyydessä.

    Mutta tuota paikkaa
    nykyisen Maan uumenissa
    eikä koko tätä planeettaa enää ole,
    kun helvetti saa asukkaansa.

    "Ja perkele,
    heidän villitsijänsä,
    heitetään tuli- ja tulikivijärveen,
    jossa myös peto ja väärä profeetta ovat,
    ja heitä vaivataan yöt päivät,
    aina ja iankaikkisesti.
    Ja minä näin suuren,
    valkean valtaistuimen
    ja sillä istuvaisen,
    jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat,
    eikä niille sijaa löytynyt.
    Ja minä näin kuolleet,
    suuret ja pienet,
    seisomassa valtaistuimen edessä,
    ja kirjat avattiin;
    ja avattiin toinen kirja,
    joka on elämän kirja;
    ja kuolleet tuomittiin sen perusteella,
    mitä kirjoihin oli kirjoitettu,
    tekojensa mukaan.
    Ja meri antoi ne kuolleet,
    jotka siinä olivat,
    ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet,
    jotka niissä olivat,
    ja heidät tuomittiin,
    kukin tekojensa mukaan.
    Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen.
    Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
    Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu,
    se heitettiin tuliseen järveen.
    Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan;
    sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa
    ovat kadonneet, eikä merta enää ole."

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Taivaassa on
    Isän Koti eli Jumalan Maja eli Uusi Jerusalem.

    Sinne Jeesus meni,
    kun pilvi vei Hänet,
    ja opetuslapset jäivät
    tuijottamaan taivaalle.

    Ja Jeesus sanoi menevänsä
    nimenomaan valmistamaan
    heille sijaa Isän Kotiin.
    Ja lupasi tulla takaisin
    noutamaan heidät sinne.
    Eli nuo sanat opetuslapsille
    olivat Yljän sanoja Morsiamelle.

    Aikanaan Ylkä tulee
    ja noutaa meidät Isän Kotiin taivaaseen.
    Ja siellä tapahtuu vihkiminen.
    Morsiamesta eli seurakunnasta
    tulee Kristuksen Vaimo.

    Ja tämän vihityn Vaimonsa
    kanssa Jeesus sitten aikanaan
    tulee taivaasta takaisin maan päälle
    ja perustaa tänne Valtakuntansa.

    Koko maailmankaikkeus on Jumalan Valtakuntaa.
    Kristuksen Morsian eli Morsiusseurakunta
    tulee asumaan Taivaallisessa Jerusalemissa.
    Mutta liikkuma-alamme on koko maailmankaikkeus.

    Tuo Jerusalem on nyt ylhäällä
    kolmannessa taivaassa.
    Mutta se tulee laskeutumaan Uuden Maan päälle,
    kuten edellisessä viestissäni jo kerroinkin.

    Ja me tulemme hallitsemaan
    tuota maailmankaikkeutta
    eli Jumalan Valtakuntaa,
    kuten voimme lukea
    Raamatun loppuriveiltä:

    " ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti"

    Eli se tehtävä,
    jonka Jumala (Elohim = Valtiaat)
    ihmiselle jo alussa antoi
    vallita kaikkea luomakuntaa,
    saa vihdoin toteutua.

    Höpsis! Tuo maja, mistä Jeesus puhuu on ihmisen uusi ruumis! Ei mikään rakennus !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taivaassa ei siis ole mitään valtakuntaa, jonne uskovat olisivat menossa?

    Taivaassa ei siis ole mitään valtakuntaa, jonne uskovat olisivat menossa?

    Taivas on monisäikeinen käsite.
    On vaikea sanoa,mutta kuolemasi jälkeen riippuu,miten olet toiminut elämässäsi.
    Harva menee suoraan taivaaseen,koska,luuletko,että riitaisat ihmiset voisimme sinne mennä?
    Sinä elät ja voit elää todella monta elämää,ennenkuin ole oppinut mitä sinulle tarvitaan opettaa.
    Luulet varmaan,että tämä oli tässä..njet,njet..sinä et häviä,ruumisi häviää.
    Taivas on paikka eli koti josta lähdimme,sinne mennään takaisin kun ymmärrät rakkauden !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpsis! Tuo maja, mistä Jeesus puhuu on ihmisen uusi ruumis! Ei mikään rakennus !

    Viittasin Ilmestyskirjan lukuun 21.

    "Katso,
    Jumalan maja ihmisten keskellä!
    Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa,
    ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan,
    heidän Jumalansa"

    "Ja hän vei minut hengessä
    suurelle ja korkealle vuorelle
    ja näytti minulle pyhän kaupungin,
    Jerusalemin,
    joka laskeutui alas taivaasta
    Jumalan tyköä,"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpsis! Tuo maja, mistä Jeesus puhuu on ihmisen uusi ruumis! Ei mikään rakennus !

    Edellinen viesti oli siis minun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viittasin Ilmestyskirjan lukuun 21.

    "Katso,
    Jumalan maja ihmisten keskellä!
    Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa,
    ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan,
    heidän Jumalansa"

    "Ja hän vei minut hengessä
    suurelle ja korkealle vuorelle
    ja näytti minulle pyhän kaupungin,
    Jerusalemin,
    joka laskeutui alas taivaasta
    Jumalan tyköä,"

    Jumalan maja eli Jumalan asuinpaikka eli Jumalan ruumis. Jumalahan on ollut maapallolla lihallisessa muodossa useasti eli hänellä on myös tarvittaessa ruumis. Ja vaikkei Isä Jumalalla olisi, Jeesuksella on...edelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viittasin Ilmestyskirjan lukuun 21.

    "Katso,
    Jumalan maja ihmisten keskellä!
    Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa,
    ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan,
    heidän Jumalansa"

    "Ja hän vei minut hengessä
    suurelle ja korkealle vuorelle
    ja näytti minulle pyhän kaupungin,
    Jerusalemin,
    joka laskeutui alas taivaasta
    Jumalan tyköä,"

    Johanneksen ilmestys 21:22

    Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, ja Karitsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpsis! Tuo maja, mistä Jeesus puhuu on ihmisen uusi ruumis! Ei mikään rakennus !

    Höpsistä vaan itsellesi. Jeesus puhui opetuslapsille: "Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumalan maja eli Jumalan asuinpaikka eli Jumalan ruumis. Jumalahan on ollut maapallolla lihallisessa muodossa useasti eli hänellä on myös tarvittaessa ruumis. Ja vaikkei Isä Jumalalla olisi, Jeesuksella on...edelleen.

    Kun Jeesus maan päällä puhuessaan sanoi, että Jumalan valtakunta on keskellänne,
    Hän tarkoitti todennäköisesti itseään. Mutta ilmestyskirjassa puhutaan konkreettisesta kaupungista; uudesta Jerusalemista. Jeesus myös kertoi ennen ylösottoaan, että hän menee taivaaseen valmistamaan omilleen asuinsijoja. Kyllä "Isän koti" on paikka, sijaitsi se missä tahansa. Siellä on raamatun mukaan valtaistuin, jossa Jumala istuu, kristallinkirkas virta, asuinsijoja jne. Mutta ennen kuin sinne päästään, Jumalan valtakunta on sisimmässämme. Tosin näemme sen "kuin kuvastimesta arvoituksen tavoin" ja vasta tuonpuoleisessa ymmärrämme kaiken.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Taivaassa on
    Isän Koti eli Jumalan Maja eli Uusi Jerusalem.

    Sinne Jeesus meni,
    kun pilvi vei Hänet,
    ja opetuslapset jäivät
    tuijottamaan taivaalle.

    Ja Jeesus sanoi menevänsä
    nimenomaan valmistamaan
    heille sijaa Isän Kotiin.
    Ja lupasi tulla takaisin
    noutamaan heidät sinne.
    Eli nuo sanat opetuslapsille
    olivat Yljän sanoja Morsiamelle.

    Aikanaan Ylkä tulee
    ja noutaa meidät Isän Kotiin taivaaseen.
    Ja siellä tapahtuu vihkiminen.
    Morsiamesta eli seurakunnasta
    tulee Kristuksen Vaimo.

    Ja tämän vihityn Vaimonsa
    kanssa Jeesus sitten aikanaan
    tulee taivaasta takaisin maan päälle
    ja perustaa tänne Valtakuntansa.

    Koko maailmankaikkeus on Jumalan Valtakuntaa.
    Kristuksen Morsian eli Morsiusseurakunta
    tulee asumaan Taivaallisessa Jerusalemissa.
    Mutta liikkuma-alamme on koko maailmankaikkeus.

    Tuo Jerusalem on nyt ylhäällä
    kolmannessa taivaassa.
    Mutta se tulee laskeutumaan Uuden Maan päälle,
    kuten edellisessä viestissäni jo kerroinkin.

    Ja me tulemme hallitsemaan
    tuota maailmankaikkeutta
    eli Jumalan Valtakuntaa,
    kuten voimme lukea
    Raamatun loppuriveiltä:

    " ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti"

    Eli se tehtävä,
    jonka Jumala (Elohim = Valtiaat)
    ihmiselle jo alussa antoi
    vallita kaikkea luomakuntaa,
    saa vihdoin toteutua.

    Pyhät ovat 1000 vuotta taivaassa, ei täällä tuhotun maanpäällä.

    1234567---

    Äänestä

Saarn.1:4 Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti. Alaviitteet: Ps.104:5. 119:90. Saarn.3:14 Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin.

Äänestä

Jumalan valtakunta ei tule näkyvällä tavalla, sanoo raamattu ajasta ennen Jeesuksen takaisin paluuta. Tässä puhutaan siis uudestisyntymisestä, joka on sisäinen muutos ja joka tapahtuu yksilö yksilöltä. Jumalan valtakunta on silloin sisäisesti meissä ja se leviää tällä tavoin siihen asti, kunnes Jeesus palaa.

Mutta Ilmestyskirjasta selviää, että Uusi Jerusalem, Jumalan maja, laskeutuu kerran myös maan päälle.

Äänestä
  • Matteus ja Markus eivät tienneet tällaisesta laskeutuvasta Jerusalemista yhtään mitään. He eivät todennäköisesti uskoneet siihen sillä jos olisivat uskoneet niin varmasti olisivat sen maininneet, olisihan tällainen ilosanoma kertomisen arvoinen. Minä en ainakaan olisi pystynyt olemaan hiljaa laskeutuvasta Jerusalemista ja jos jostakin olisin kirjoittanut niin vähintäänkin siitä.

    Miksi Matteuksen ja Markuksen kirjoittaneet kirjailijat eivät tienneet taivaassa sijaitsevasta taivasten valtakunnasta? Milloin kristinusko muuttui niin, että taivaassa sijaitsevasta Jumalan valtakunnasta tuli osa kristinuskoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matteus ja Markus eivät tienneet tällaisesta laskeutuvasta Jerusalemista yhtään mitään. He eivät todennäköisesti uskoneet siihen sillä jos olisivat uskoneet niin varmasti olisivat sen maininneet, olisihan tällainen ilosanoma kertomisen arvoinen. Minä en ainakaan olisi pystynyt olemaan hiljaa laskeutuvasta Jerusalemista ja jos jostakin olisin kirjoittanut niin vähintäänkin siitä.

    Miksi Matteuksen ja Markuksen kirjoittaneet kirjailijat eivät tienneet taivaassa sijaitsevasta taivasten valtakunnasta? Milloin kristinusko muuttui niin, että taivaassa sijaitsevasta Jumalan valtakunnasta tuli osa kristinuskoa?

    Ilmestyskirjan kirjoitti Johannes vanhoilla päivillään.
    Jeesus näytti tulevia asioita hänelle.

    Maan päällä toimiessaan Jeesus opetti oppilaitaan.
    Mutta sanoi, myös, että ei voi nyt vielä kertoa kaikkea, koska oppilaat eivät olleet siihen valmiinta.

    Äänestä

Hebr.12:22 vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö. Jes.2:2

Äänestä
  • Jesaja 2:2-3

    2. Päivien lopulla on Herran temppelin vuori seisova lujana, ylimpänä vuorista, korkeimpana kukkuloista, ja kaikki kansat virtaavat sinne. 3. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: ”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan huoneeseen, että hän opettaisi meille teitään ja että me vaeltaisimme hänen polkujaan. Sillä Siionista lähtee opetus, Jerusalemista Herran sana.”

    Kumpikaan raamatunkohta ei liity mitenkään taivaassa sijaitsevaan Jumalan valtakuntaan. Kummatkin puhuvat siionista eli israelilaisten erämaavelluksella kohtaamasta vuoresta, johon rakennettiin myöhemmin Daavidin kaupunki.

    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Siioninvuori

    Äänestä

  • Isä meidän rukouksen valtakunta on maassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isä meidän rukouksen valtakunta on maassa.

    "









    "Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa."

    Isä meidän asuu siis nyt taivaissa. Jumalan valtakunta laskeutuu aikojen lopussa ihmisten keskelle (Ilmestyskirja 21). Tällä hetkellä Jumalan valtakunta on uskovien sisimmässä, jota kautta myös Jumalan tahto voi tapahtua maan päällä.

    Äänestä

Jumalan Valtakunta / Taivasten Valtakunta on meille näkymätön Valtakunta, niin Taivaissa kuin maan päällä.

Sen olemus on nimenomaan olla näkymätön maanpäällä, koska kaikki tämä Valtakunta elää ja vaikuttaa uskovien hengen kautta. Tämä ei tule koskaan olemaan näkyvää.

Taivasten Valtakunta Taivaissa taas on sekä ihmissilmälle näkymätön, mutta tuohon maailmaan siirtyneille myös "näkyvä". Tämä on näkyvä Valtakunta kaikille, tasan kuolihetkellämme, kun siirrymme tuohon uuteen "ulottuvuuteen". Ilmestyskirja kuvaa varsin näkyvää Taivasten Valtakuntaa.

En kyllä oikein tajua niitä enkeleitä, jotka ovat "silmiä täynnä". Mikä heidän tarkoituksensa on? Ovatko jonkinlaisia "eläviä tietokoneita"?

Äänestä
  • Ehkä niiden neljän kerubin tehtävänä on olla Kaikkivaltiaan silminä, jotka raportoivat hänelle. Toisessa kohtaa sanotaan: "Minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikään kuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan" (Ilm. 5:6).

    Enkelit ovat palvelevia henkiä (Hepr. 1:14), joten tuo Ilmestyskirjan seitsemän silmää saattaa tarkoittaa enkeleitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä niiden neljän kerubin tehtävänä on olla Kaikkivaltiaan silminä, jotka raportoivat hänelle. Toisessa kohtaa sanotaan: "Minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikään kuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan" (Ilm. 5:6).

    Enkelit ovat palvelevia henkiä (Hepr. 1:14), joten tuo Ilmestyskirjan seitsemän silmää saattaa tarkoittaa enkeleitä.

    >>... jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan" (Ilm. 5:6).<<

    Mitä tämä tarkoittaa? Te, jotka tunnette Raamattua paremmin, osaatte ehkä kertoa...?
    ~

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>... jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan" (Ilm. 5:6).<<

    Mitä tämä tarkoittaa? Te, jotka tunnette Raamattua paremmin, osaatte ehkä kertoa...?
    ~

    Yritin sanoa, että ne seitsemän henkeä saattava tolla enkeleitä.

    Äänestä

  • Missä taivaissa? Esitäpä Raamatusta tukea väitteellesi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä taivaissa? Esitäpä Raamatusta tukea väitteellesi.

    Paavali temmattiin kolmanteen taivaaseen (2 Kor. 12:2). Erikoinen sana tuo tempaus, joka viittaa Jeesuksen tuloon. Mutta ensimmäinen taivas käsittääkseni on tämä ilmakehä. Toinen taivas on avaruus ja kolmas taivas on paratiisi, josta Paavali sanoo, että hänet "temmattiin paratiisiin" (2 Kor. 12:4). Kolmas taivas on siis se paratiisi, jonka Jeesus lupasi risitin ryövärille.

    Paratiisi ei kuitenkaan ole uskovien lopullinen päämäärä, "sillä Jumala on varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he (vanhan liiton uskovat) ilman meitä pääsisi täydellisyyteen" (Hepr. 11:40). Tällä hetkellä myös kaikkien aikojen uskossa kuolleet ovat paratiisissa.

    Uusi taivas ja uusi maa on tuo parempi paikka, joka on täydellisyys. Sen keskuspaikasta sanotaan: "Hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas t a i v a a s t a Jumalan tyköä" (Ilm. 21:10). Tuossa mainitaan, että kaupunki laskeutui taivaasta. Ehkä se siis silloin sijaitsee täällä maan päällä. Onneksi kuitenkin siellä kaikki on uutta, eikä enää mitään jäljellä tästä maailmasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paavali temmattiin kolmanteen taivaaseen (2 Kor. 12:2). Erikoinen sana tuo tempaus, joka viittaa Jeesuksen tuloon. Mutta ensimmäinen taivas käsittääkseni on tämä ilmakehä. Toinen taivas on avaruus ja kolmas taivas on paratiisi, josta Paavali sanoo, että hänet "temmattiin paratiisiin" (2 Kor. 12:4). Kolmas taivas on siis se paratiisi, jonka Jeesus lupasi risitin ryövärille.

    Paratiisi ei kuitenkaan ole uskovien lopullinen päämäärä, "sillä Jumala on varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he (vanhan liiton uskovat) ilman meitä pääsisi täydellisyyteen" (Hepr. 11:40). Tällä hetkellä myös kaikkien aikojen uskossa kuolleet ovat paratiisissa.

    Uusi taivas ja uusi maa on tuo parempi paikka, joka on täydellisyys. Sen keskuspaikasta sanotaan: "Hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas t a i v a a s t a Jumalan tyköä" (Ilm. 21:10). Tuossa mainitaan, että kaupunki laskeutui taivaasta. Ehkä se siis silloin sijaitsee täällä maan päällä. Onneksi kuitenkin siellä kaikki on uutta, eikä enää mitään jäljellä tästä maailmasta.

    "Tällä hetkellä myös kaikkien aikojen uskossa kuolleet ovat paratiisissa."

    Uskossa kuolleet ovat haudoissa odottaen ylösnousemuksen aamua.

    iTess4:13. Veljet, emme tahdo teidän olevan tietämättömiä poisnukkuneiden osasta, ettette murehtisi niin kuin ne, joilla ei ole toivoa.
    14. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin kuin uskomme, niin samalla tavoin Jumala myös on Jeesuksen kautta tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
    15. Tämän me sanomme teille Herran sanana: Me, jotka olemme elossa ja jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi poisnukkuneiden edelle,
    16. sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin.
    17. Sitten meidät, jotka olemme elossa ja olemme vielä täällä, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin saamme aina olla Herran kanssa.
    18. Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>... jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan" (Ilm. 5:6).<<

    Mitä tämä tarkoittaa? Te, jotka tunnette Raamattua paremmin, osaatte ehkä kertoa...?
    ~

    "Ja minä näin, että valtaistuimen ja neljän olennon edessä vanhinten keskellä seisoi karitsa. Se oli kuin teurastettu, ja sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää – ne Jumalan seitsemän henkeä, jotka on lähetetty kaikkialle maailmaan. "

    Seitsemän sarvinen Karitsa on tietenkin Jeesus. Hän vapauttaa maailmaan 6 "henkeä", jotka saavat aikaan Ilmestyskirjan seuraavassa luvussa kerrotut 6 tapahtumaa, jotka tuhoavat maailman. 7 sarvi symboloi pelastusta ja pelastettujen joukkoa.

    Äänestä

Jeesus sanoo raamatussa: "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä"
ja
Jeesus puhui myös Sydämen uskosta.

Äänestä

Joh,14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle. Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Sanal.8:17. Ef.3:17 ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne.

Äänestä

4Moos.35:34 Äkkää siis saastuttako sitä maata, jossa te asutte ja jossa minäkin asun teidän keskellänne, sillä minä, Herra, asun israelilaisten keskellä. 3Moos.26:11 Ja minä panen asumukseni teidän keskellenne enkä viero teitä. 2Kor.6:16

Äänestä

> Miksi siis jotkut muut raamatunkirjat väittävät päinvastoin, eli että taivasten valtakunta olisi taivaassa?? Milloin kirjoittajien mieli muuttui?

Taivasten valtakunta ei ole suoraan sama kuin Jumalan valtakunta, vaikka taivasten valtakunta on myös Jumalan.

Mielenkiintoista, että tarkempi käännös sanoo: "...Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä..."
Luukas 17:20-21

Äänestä

Te luette,kuin piru raamattua:) Sokeat tekevät näin.
Yksinkertaiseti voin sanoa,sinut on luotu.
Universumi on iso ja me olemme osa sitä.
Sinulla on sielu ja ruumis.
Se mitä teet,on matkasi jatko tai jarru.
Jeesus Kristus on opas hyvään.
Voit olla uskomatta,mutta matkallesi tulee hidastusta.
Onko se niin paha,että hän Kritus opastaa sinua elämäsi,ensi askeleilla,jotta matkasi jatkuisi?
Ei hän Kristus tarkoita pahaa,vaan sinun eduksesi.
En minäkään ole edes kirkkoon kuuluva,mutta ymmärän hänen sanoman.
Enkä ole hihhuli tai muu.
Tämä on sinun matkasi alku,tee siitä sellainen jotta rakkautta on.
Tämä ei ole viimeinen matkasi vaikka olisit erimieltä.
Sinäkin kasvat ja ymmärrät jossain vaiheessa tärkeyden elämässä,eikä tartte olla ns.uskovainen,(koska he eivät ymmärrä todellista,kun heille on se opettettu/lahkossa väkisinkin)
On vaikea kertoa..
Kutenkin he sanovat kuten kaikki kirjat yms.
HYVYYS VOITTAA,ÄLKÄÄ ANTAKO PERIKSI !

Äänestä
  • "Sinulla on sielu ja ruumis."

    Minulla on keho ja henki.
    Olen siis elävä ihminen.
    Lisäksi olen ainutlaatuinen yksilö
    - sekä fyysisesti että persoonallisuudeltani.

    Äänestä

Ps.25:13 Hänen sielunsa saa nauttia hyvää, ja hänen jälkeläisensä perivät maan. Ps.37:9 Sillä pahat hävitetään, mutta jotka Herraa odottavat, ne perivät maan. Ps,37:22 Sillä hänen siunaamansa perivät maan, mutta hänen kiroamansa hävitetään. Ps.37:29 Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti. Sananl.10:31.

Äänestä

Matt.5:5 Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Alaviite: Ps.37:11

Äänestä

Ps.68:17 Miksi te, monihuippuiset vuoret, karsaasti katsotte vuorta, jolla Jumala on mielistynyt asumaan? Totisesti, Herra asuu siellä iankaikkisesti. Ps.48:3. Ps.132:13-14 Sillä Herra on valinnut Siionin, halunnut sen asunnoksensa: Tämä on minun leposijani iankaikkisesti; tässä minä asun, sillä tänne on minun haluni ollut.

Äänestä

Jeesus kertoo, että Hänet on lähetetty julistamaan Jumalan valtakunnan evankeliumia (Luuk 4:43).

Jeesus liittää taivasten valtakuntaan useita vertauksia:
- miehen, joka kylvi hyvän siemenen (valtakunnan lapset) peltoonsa (maailmaan), jossa hyvä siemen tekee hedelmää lusteen seassa ja molempien annetaan kasvaa, kunnes molemmat korjataan pois maailmasta (Matt. 13:24)
- sinapinsiemenen, joka on pieni, mutta joka kasvaa vihanneskasvina puuksi, jonka oksiin linnutkin voivat tehdä pesänsä (Matt. 13:3)
- hapatuksen, joka saa jauhoihin sekoitettuna saa ne happanemaan (Matt. 13:33)
- peltoon kätketyn aarteen, jonka löytävä mies myy kaiken mitä hänellä oli, ja osti sen pellon (Matt. 13:44)
- kallisarvoiseen helmen, jota kauppias etsi ja löydettyään sen myi kaiken mitä hänellä oli ja osti helmen (Matt. 13:45)
- (Matt. 13:47) nuotan, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja, joista kootaan hyvät astioihin, mutta kelvottomat viskataan pois.

Jeesus sanoo myös, että (Luuk. 17:20-21) Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä."

Taivasten valtakuntaan päästäkseen ihmisen on tehtävä parannus (Matt. 3:2) niin, että ihminen etsiessään löytää tien, jonka tuntemus vahvistuessaan muuttaa elämän niin, ettei ihminne pidä mitään maallista kallisarvoisempana kuin (Matt 6: 19-21) aarretta, jota hän maailmassa eläessään kokoaa taivaaseen - aarretta, johon hänen sydämensä kiintyy. (Joh 14:6) Jeesus on tie Jumalan luo ja Hänen valtakuntaansa.

Äänestä

Kirjailijat? *Tirsk*

Äänestä

Jumalan valtakunta ei ole paikkaan sidottu. Se on Jeesuksen mukaan uskovan sisimmässä. Mutta Johannes näki ilmestyksessä myös "uuden taivaan ja uuden maan" sekä "uuden Jerusalemin".

Ilmestyskirja 21:
1 Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. 2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: »Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen miettinyt, että miksi kirjailijat, jotka kirjoittivat Markuksen evankeliumin ja Matteuksen evankeliumin olivat sitä mieltä, ettei ole olemassa mitään sellaista taivasten valtakuntaa, jossa uskovat viettäisivät aikaansa ikuisesti Jumalan kanssa vaan heidän mielestään Jumalan valtakunta tulisi olemaan maan päällä. Tätä Jeesuskin saarnasi näiden evankeliumien mukaan. Myös Luukas sanoi seuraavaa:

Luukas 17:20-21
"20. Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi heille: ”Ei Jumalan valtakunta tule silmin nähtävällä tavalla, 21. eikä voida sanoa: ’Se on täällä’ tai ’Se on tuolla’, sillä Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” "

Myöskin Tuomaksen evankeliumissa sanotaan, että taivasten valtakunta on jo täällä maan päällä.

Miksi siis jotkut muut raamatunkirjat väittävät päinvastoin, eli että taivasten valtakunta olisi taivaassa?? Milloin kirjoittajien mieli muuttui?

Miksi Jeesus ajatteli, että hän joisi seuraavaksi viiniä vasta kuolemansa jälkeen maanpäällisessä Jumalan taivaaten valtakunnassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu