Kaikkea mahdollista politisoidaan...

...jonka motiivina on valta. Olemme todistaneet politisoinnin elkeet mediassa, antirasismissa ja feminismissä, joka on jopa väistämätöntä, kun tietyn ideologian harjoittajat vallanhakuisesti laajentaa tukiverkostoaan, sekä keinojaan. Yksi näyttö siitä on se, että mitä enemmän politisoidaan elämään liittyviä asioita, sitä enemmän yhteiskunnassa alkaa näkymään tähän ideologiaan kuuluvat asiat, sekä jopa niiden suosiminen yli muiden. Se lisää tarvetta asettaa yhä jyrkemiä rajoituksia. Ja sitä enemmän on alkanut myös syntymään myös (ansaittua) vastustusta, joka myös edelleen lisää vastakkainasettelua. Ja sitten osoitellaan sormella "tuon syy!"

Yksi tämän ilmiön suurimmista haitoista on poliittisen kentän hajoaminen ja puolueiden etääntymiseen toisistaan, sekä politiikaan muuttuminen epäterveeksi kilpailuksi toisiaan vastaan, jolla on seurauksensa. Tämän ilmiön vuoksi, joka on siis parasta aikaa menossa, meillä on nyt jatkuvasti vihamielistyvä, köyhtyvä, lokeroituva, luokkaantuva, rappeutuva yhteiskunta, jonka lähde on Arkadianmäellä. Nykyään nimittäin hakemalla haetaan syitä, myös tekosyitä, saada heikennettyä vihollisen vaikutusvaltaa, uskottavuutta ja asemaa, omaksi edukseen, välittämättä siitä, millaisia seurauksia sillä on yhteiskunnalle, myös itselleen.

Me kaikki tiedämme ja tunnemme sydämissämme ja munaskuissamme sen, minkä poliittisen ideologian harjoittajat ovat sitä kaikkein vihamielisintä, kiukkuisinta ja äänekkäintä väkeä ja aina osoittelemassa sormella. Se väki haluaa asettaa alati jyrkkeneviä rajoja yhteen sun toiseen asiaan, haluaa ahtaa meidät heille mieluisaan muottiin, yhdenmukaistaa jopa mielipiteemme heille sopivaksi. Jopa niin mädännäiseksi on mennyt, että tällaisen älyttömyyden vastustaminenkin on jo tuomittavaa.

Tietyistä syistä eduskuntavaalit 2023 on erittäin tärkeässä asemassa. Se on joko jatkoa tälle helvetille tai sitten parhaimmillaan käännekohta kohti sitä hyvinvointia, jossa voimme haudata sotakirveemme ja lyömäaseemme, ja olla se yhtenäisempi kansa. Elämä on valintoja ja niiden mukaan joudumme elämään.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu