Vuosikymmenten kehitysapu pelkkää tuhlausta

Jos jotain mustaihoisten maata on tuettu kehitysavulla vuosikymmeniä ja mikään ei muutu, meneekö raha silloin hukkaan ja onko järkeä jatkaa sitä?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei oo. Se on mahdollistanu populaation moninkertaistamisen siellä. Enemmän nyt rahaa kaivattaisiin......

Äänestä
  • Mutta se populaatiohan voi siirtyä tänne.

    Ihanaa, lisää munaa.

    Äänestä

Onhan siellä muuttunut paljonkin. Mistä sinä olet saanut sellaisen käsityksen, ettei mikään olisi muuttunut?

1Äänestä
  • Annatko vähän esimerkkiä?

    Äänestä

Ompahan rahat ainakin poissa aloittajan kalja ja sätkätupakka budjetista. Se tekee minut onnelliseksi.

Äänestä

Afrikassa on monia tummaihoisten hyvinvointivaltioita. Tottakai siellä on myös niitä kehittyviä teollisuusmaita. Vähän kuin meillä kansainvälinen ja hieno ruotsi ja vastakohtana sisäänpäinkääntynyt ja älykkyydeltään nyrjähtänyt suomi.

Äänestä

Ei kannata enää avustaa, mitään kehitystä ei ole tapahtunut ja vuosikymmenet on rahaa kipattu. Korruptio kukkii ja väestömäärä kasvaa. Sitten suvaitsevaiset huutavat, että se on länsimaiden vika ja vastuuta tulee kantaa. Milloin nämä itse kantavat vastuun omasta maastaan ja tekemisistään. Ei koskaan, kun saa sysätä vastuun muille.

Äänestä
  • Kanna sinä vaan vastuu itsestäsi äläkä puutu muiden asioihin jotka haluavat auttaa.

    Äänestä

Suomi on antanut kehutysapua mm. Afganistaniin, Syyriaan, Somaliaan, Etiopiaan ym.

Äänestä

Avustettujen maiden kehitystä kehitysavun turvin parinkymmenen vuoden ajalta voi itse seurata ja miettiä, onko apu ollut tarpeellista

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos jotain mustaihoisten maata on tuettu kehitysavulla vuosikymmeniä ja mikään ei muutu, meneekö raha silloin hukkaan ja onko järkeä jatkaa sitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu