Edvard 8 murahayrityksen kohteena, Mi5 tekijänä?...

..."McMahon kirjoittaa, että Italian Lontoon lähetystö palkkasi hänet murhaamaan kuninkaan. Italialaiset eivät tienneet, että McMahon on kaksoisagentti, joka työskenteli myös Britannian salaiselle palvelulle MI5:lle.

– McMahon kertoi MI5:lle, että kuningas yritettäisiin murhata kesäkuussa 1936. On täysin mahdollista, että MI5 oli tyytyväinen tästä eikä millään tavalla yrittänyt estää salamurhaa, Larman kertoo The Guardianille.

– Natseja ihannoiva kuningas oli kansainvälisesti hyvin kiusallinen. Hänestä olisi ollut kätevä päästä eroon.

Italialle työskentelevä kaksoisagentti olisi näppärästi tehnyt brittien likaisen työn.

Liberty Magazinelle maaliskuussa 1941 antamassaan haastattelussa Edvard ehdotti Britannian ja Saksan välisiä rauhanneuvotteluja. Hän ei uskonut Britannian voivan pärjätä sodassa.
Edvard VIII luopui kruunustaan omasta tahdostaan 11. joulukuuta 1936 avioituakseen yhdysvaltalaisen näyttelijättären Wallis Simpsonin kanssa. Simpson oli eronnut kahdesti.

Kuninkaalle avioituminen Wallis Simpsonin kaltaisen henkilön kanssa olisi ollut 1930-luvun Britanniassa mahdotonta.

Kruunusta luopumisen jälkeen Edvard ja Wallis menivät naimisiin kesäkuussa 1937. Pariskunta sai arvonimet Windsorin herttua ja herttuatar.

He asuivat seuraavat kaksi vuotta Ranskassa. Toisen maailmansodan ajan Edvard oli Bahaman kuvernööri, ja sieltä herttuapari palasi Ranskaan, jossa he asuivat loppuelämänsä.

Yhdysvaltojen presidentti Richard Nixon tapasi herttuaparin Washingtonissa vuonna 1970. Edvard kuoli vuonna 1972 kurkkusyöpään..."
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..Kuningas Edvard 8 sai aikaan nykyisen kuningattaren tekemään natsitervehdyksen, josta on filmin pätkä olemassa. Kuningashuoneella oli natsisympatioita. Edvardin sanotaan saneen aikaan 10 tuhannen brittisotilaan hengen menetyksen toimillaan.
Edvard olisi voinut olla avain Hitlerille "lopulliseen voitoon" euroopassa.
Englannissa ollaan turhaa vaiettu kuningashuoneen aiheuttamasta kivireestä. Olisi pitänyt keskustella kuningashuoneen lakkauttamisesta. Edvard ja kuningashuone teki anteeksi antamattomia rikoksia Brittejä ja koko läntistä maailmaa kohtaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

..."McMahon kirjoittaa, että Italian Lontoon lähetystö palkkasi hänet murhaamaan kuninkaan. Italialaiset eivät tienneet, että McMahon on kaksoisagentti, joka työskenteli myös Britannian salaiselle palvelulle MI5:lle.

– McMahon kertoi MI5:lle, että kuningas yritettäisiin murhata kesäkuussa 1936. On täysin mahdollista, että MI5 oli tyytyväinen tästä eikä millään tavalla yrittänyt estää salamurhaa, Larman kertoo The Guardianille.

– Natseja ihannoiva kuningas oli kansainvälisesti hyvin kiusallinen. Hänestä olisi ollut kätevä päästä eroon.

Italialle työskentelevä kaksoisagentti olisi näppärästi tehnyt brittien likaisen työn.

Liberty Magazinelle maaliskuussa 1941 antamassaan haastattelussa Edvard ehdotti Britannian ja Saksan välisiä rauhanneuvotteluja. Hän ei uskonut Britannian voivan pärjätä sodassa.
Edvard VIII luopui kruunustaan omasta tahdostaan 11. joulukuuta 1936 avioituakseen yhdysvaltalaisen näyttelijättären Wallis Simpsonin kanssa. Simpson oli eronnut kahdesti.

Kuninkaalle avioituminen Wallis Simpsonin kaltaisen henkilön kanssa olisi ollut 1930-luvun Britanniassa mahdotonta.

Kruunusta luopumisen jälkeen Edvard ja Wallis menivät naimisiin kesäkuussa 1937. Pariskunta sai arvonimet Windsorin herttua ja herttuatar.

He asuivat seuraavat kaksi vuotta Ranskassa. Toisen maailmansodan ajan Edvard oli Bahaman kuvernööri, ja sieltä herttuapari palasi Ranskaan, jossa he asuivat loppuelämänsä.

Yhdysvaltojen presidentti Richard Nixon tapasi herttuaparin Washingtonissa vuonna 1970. Edvard kuoli vuonna 1972 kurkkusyöpään..."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu