En usko että kirjallisuus vaikuttaa yhtä syvästi tunteisiin kuin musiikki mutta sellaiset psykofyysiset tilat jossa nivustaipeiden valtimot sykkivät kiivaasti kylmien hikikarpaloiden valuessa rintamusta pitkin häikäisevän pallomaisen valoilmiön väikkyessä sokaisevasti tajunnassa kuin korkeamman voiman valtoihinsa ottamassa katarttisessa tilassa vaikuttavat jo kirjallisuutta ajatellen varsin liioitellulta paitsi Mozartin ja ehkä Beethovenin musiikillisessa reseptiossa.
Simon Rattle tosin väitti maestro kirjassa että mm. James Joycen kirjallisuus vaikuttaisi yhtä syvästi ihmisen psyykeen kuin Beethovenin viimeiset kvartetot ja olen joskus nuorena jotakin sotaromaania lukiessani nähnyt kirjan kerronnan kuvina ja filminä silmissäni mutten kuitenkaan saanut siitä voimakasta emotionaalista kokemusta.
Hankalaa se olisikin kirjaa lukiessa, jossa silmiä pitää jatkuvasti liikuttaa puolelta toiselle, kääntää sivua ja olla tietoinen jokaisesta lukemastaan sanasta lipua samanaikaisesti johonkin toiseen korkeampaan psykofyysiseen tilaan jossa ei voi nähdä enää tekstiä kun on näynomaisen häikäisevän valoilmiön ja transkendentaalisen transsinomaisen tilan valtoihinsa ottama.
Aivan kuten James Joycen lähinnä omatekoisesta unitoimintoja käsittelevästä kielestä rakentuvassa Finnegans Wakessa yksirivinen teksti joutuisi edustamaan monelle viivastolle kirjoitettua orkesteripartituuria luodatakseen pohjaan asti sellaista musiikkia kuin Mozartin jota luova prosessi dominoi ja joka ohittaa tekijänsä ja kohoaa niin korkealle suggestionsa aiheen yläpuolelle että se katoaa näköpiiristämme ja sen luoja jää luoksepääsemättömäksi. Tulkita sitä ei voi.
Mozart koskettaa pianokonserttojensa adagioissa niin syvälle ihmisen sieluun että sydämemme avartuu ja sukellamme ulos puutteen ahtaasta ilmapiiristä valovoimaisen auringon kaltaisen kirkkaasti hehkuvan energiavirran valaistessa ja ilmaistessa neron superälyn objektivoimina puhtaan mielteen alueelle heijastuneina sydämenliikkeinä koko maailman syvimmän olemuksen häikäisevimmässä taivaan kirkkaudessa ja paahtavimmassa sisäisessä palossa mikä tajunnassamme on koskaan supernovan kaltaisena pyrstötähden lentona säihkynyt.
Mietin vain että onko edes teknisesti mahdollista kokea korkeimmanasteisia transsendentaalisia transsinomaisia psykofyysisiä tiloja kirjallisuudesta jossa niin monet kehon toiminnot ovat aktiivisia ja lihakset jännittyneenä kirjan kädessä pitämisestä, sivun kääntämisestä ja silmien liikuttamisesta, puhumattakaan sanoilla merkittyjen käsitteiden välillisestä tietotavasta kun musiikkia kuunnellessa voi antautua ehdoitta vain musiikin vietäväksi täysin levollisessa tilassa jossa mikään ei ole esteenä voimakkaiden emotionaalisten kokemusten saavuttamiseen musiikin kiihdyttäessä välittömintä tietotapaamme jolle musiikki ilmaisee itse tahdonvireet vaikuttaessaan nopeasti ja välittömästi tahtoon.
Simon Rattle tosin väitti maestro kirjassa että mm. James Joycen kirjallisuus vaikuttaisi yhtä syvästi ihmisen psyykeen kuin Beethovenin viimeiset kvartetot ja olen joskus nuorena jotakin sotaromaania lukiessani nähnyt kirjan kerronnan kuvina ja filminä silmissäni mutten kuitenkaan saanut siitä voimakasta emotionaalista kokemusta.
Hankalaa se olisikin kirjaa lukiessa, jossa silmiä pitää jatkuvasti liikuttaa puolelta toiselle, kääntää sivua ja olla tietoinen jokaisesta lukemastaan sanasta lipua samanaikaisesti johonkin toiseen korkeampaan psykofyysiseen tilaan jossa ei voi nähdä enää tekstiä kun on näynomaisen häikäisevän valoilmiön ja transkendentaalisen transsinomaisen tilan valtoihinsa ottama.
Aivan kuten James Joycen lähinnä omatekoisesta unitoimintoja käsittelevästä kielestä rakentuvassa Finnegans Wakessa yksirivinen teksti joutuisi edustamaan monelle viivastolle kirjoitettua orkesteripartituuria luodatakseen pohjaan asti sellaista musiikkia kuin Mozartin jota luova prosessi dominoi ja joka ohittaa tekijänsä ja kohoaa niin korkealle suggestionsa aiheen yläpuolelle että se katoaa näköpiiristämme ja sen luoja jää luoksepääsemättömäksi. Tulkita sitä ei voi.
Mozart koskettaa pianokonserttojensa adagioissa niin syvälle ihmisen sieluun että sydämemme avartuu ja sukellamme ulos puutteen ahtaasta ilmapiiristä valovoimaisen auringon kaltaisen kirkkaasti hehkuvan energiavirran valaistessa ja ilmaistessa neron superälyn objektivoimina puhtaan mielteen alueelle heijastuneina sydämenliikkeinä koko maailman syvimmän olemuksen häikäisevimmässä taivaan kirkkaudessa ja paahtavimmassa sisäisessä palossa mikä tajunnassamme on koskaan supernovan kaltaisena pyrstötähden lentona säihkynyt.
Mietin vain että onko edes teknisesti mahdollista kokea korkeimmanasteisia transsendentaalisia transsinomaisia psykofyysisiä tiloja kirjallisuudesta jossa niin monet kehon toiminnot ovat aktiivisia ja lihakset jännittyneenä kirjan kädessä pitämisestä, sivun kääntämisestä ja silmien liikuttamisesta, puhumattakaan sanoilla merkittyjen käsitteiden välillisestä tietotavasta kun musiikkia kuunnellessa voi antautua ehdoitta vain musiikin vietäväksi täysin levollisessa tilassa jossa mikään ei ole esteenä voimakkaiden emotionaalisten kokemusten saavuttamiseen musiikin kiihdyttäessä välittömintä tietotapaamme jolle musiikki ilmaisee itse tahdonvireet vaikuttaessaan nopeasti ja välittömästi tahtoon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minusta syvät musiikilliset kokemukset ovat vain mieltä eheyttäviä eivätkä altista mielenterveysongelmille. Haydnin luomisoratoriostakin kokemani katharsikset pelastivat minut ylioppilaskokeisiin tähdänneen pänttäämisen aiheuttamalta masennukselta useamman kerran ja Beethovenin keisarikonsertosta kokemani suuri katharsis rajulta häpeäntunteelta minkä jälkeen olin kuin uusi ihminen.
Minä en ole milloinkaan kokenut likipitäenkään kirjoista mitään vastaavaa kuin Mozartin ja Beethovenin tai Schubertin 9. sinfonian aikaansaamat kokonaisvaltaiset ja musertavan voimakkaat psykofyysiset tilat ja katharsiksen joista jo mainitsinkin. Se oli jotakin täysin käsittämätöntä ja uskomatonta. Muistan kun erään Mozartin pianokonserton hitaasta osasta kokemani korkeimmanasteisen transsendentaalisen transsinomaisen psykofyysisen tilan jälkeen riensin innosta väristen parvekkeelle ja osoitin sormella tähtitaivaalle ja tokaisin: tuolla minä kävin äsken. Valitettavasti kirjallisuus vaikka en juurikaan suuria klassikoita ole lukenut ei ole tarjonnut mitään tämän kaltaisia kokemuksia.