Mitä syntiä olisit valmis tekemään?

Synti tarkoittaa abrahamilaisissa uskonnoissa Jumalan tahtoa vastaan rikkomista. Tällä palstalla uskovaiset syyttävät ahnaasti ateisteja synnin tekemisestä. Synti määritellään Jumalan tahdon kautta ja kun ateistit eivät usko Jumalaan, eivät he tee myöskään syntiä.

Leikitään kuitenkin hetki ajatuksella, että uskoisimme syntiin. Mitä syntiä sinä ateistina olisit valmis tekemään? Itselleni tulee mieleen heti ainakin kolme syntiä, jota tekisin ilomielin.

1) Kieltäytyisin tappamasta omaa lastani Jumalan tahdon vuoksi. Jumalan vaatimuksesta ja pojan tappamisesta on käytännön esimerkki Raamatussa. Otan tähän esimerkkiin vain alkupuolen jakeen ja viimeisen jakeen. Jokainen voi päätellä, mitä Iisakille tapahtui Morian vuorella, kun sieltä palasi vain Aabraham ja palvelijat.

1. Moos 22:3 Aamulla heti noustuaan Abraham satuloi aasin ja otti mukaansa kaksi palvelijaa sekä poikansa Iisakin. Pilkottuaan puita polttouhria varten hän lähti matkaan kohti paikkaa, jonne Jumala oli käskenyt hänen mennä.

19 Sitten Abraham palasi palvelijoiden luo, ja he lähtivät yhdessä Beersebaan. Ja Abraham jäi asumaan Beersebaan.

2) Kieltäytyisin tarttumasta aseeseen ja tappamasta omia veljiä, ystäviä tai sukulaisia Jumalan tahdon vuoksi.

2. Moos 32:7 Hän sanoi heille: »Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.»

3) Kieltäytyisin kivittämästä raiskattua vaimoa Jumalan tahdon vuoksi.

5.Moos 20:22 »Jos mies tavataan makaamasta toisen miehen vaimon kanssa, molemmat on surmattava, sekä nainen että mies, joka hänen kanssaan makasi. Hävittäkää paha keskuudestanne.

Ylipäätänsä en tottelisi Jumalaa, joka itse myöntää olevansa paha.

Hesekiel 20:25 Siksi minä annoin heille säädöksiä, jotka eivät olleet hyviä, annoin heille määräyksiä, jotka vievät kuolemaan.

26 Minä annoin heidän saastua omista uhrilahjoistaan, kun he toivat esikoispoikansa tuliuhriksi alttarille. Minä saatoin heidät kauhun valtaan, jotta he tulisivat tietämään, että minä olen Herra.

64

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Seksiä kondomin kanssa ja B-rappuunkin.

    • En naulituttaisi omaa poikaani ristiin, vaikka sellainen tarinan Jumalan mielestä olikin hauskaa ajanviihdettä. Tietenkin tarinan Jumala pitää syntisenä sellaista, joka ei katsele hymyssä suin, kun omaa poikaa kidutetaan. Sellaista syntiä siis teen eli en kidututa poikaani.

      En muuttaisi vettä viiniksi. Jos syntiä haluaisin tehdä oikein kunnolla, keittäisin pontikkaa.

      En vuorisaarnaisi, koska on synti kommentoida täällä palstoilla vaivattomammin eikä tarvitse huutaa niin pirusti.

      En valehtelisi, että eläimet puhuvat. On synti sanoa totuus, etteivät ne puhu. Sanoisin totuuden myös Jumalasta. Sellaista ei ole. On kuulemma synti sanoa totuus.

      • Anonyymi

        Siinon ateistisia houreita.
        Lapsellista lässytystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinon ateistisia houreita.
        Lapsellista lässytystä.

        Kiva, että sattui sinuun ja naiiviin "Jumalaasi" HAAAAH HAAAAH HAAAAAA :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva, että sattui sinuun ja naiiviin "Jumalaasi" HAAAAH HAAAAH HAAAAAA :D

        Oto jo tuo HAAAAH HAAAAH HAAAAAA
        - naamarisi pois. Liian läpinäkyvää HAAAH HAAAH teeskentelyä.
        Siinon ateismi on kuin väljähtänyttä kiljua - ei se maistu millekkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oto jo tuo HAAAAH HAAAAH HAAAAAA
        - naamarisi pois. Liian läpinäkyvää HAAAH HAAAH teeskentelyä.
        Siinon ateismi on kuin väljähtänyttä kiljua - ei se maistu millekkään.

        HAAAAAH HAAAAAH HAAAAAA :D
        Taas osui ja upposi hihhuli räkäpäähän :D
        Jeesuksesi ei muuta vettä viiniksi vaan kiljuksi, eltaantunut mauttomuutenne :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HAAAAAH HAAAAAH HAAAAAA :D
        Taas osui ja upposi hihhuli räkäpäähän :D
        Jeesuksesi ei muuta vettä viiniksi vaan kiljuksi, eltaantunut mauttomuutenne :D

        Mene pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene pois.

        Katoa!!!

    • Anonyymi

      Ateistina perustaisin ateistisen sisäpiirin ja siihen pääsisi vain jos täyttäisi todistettavasti 4 ehtoa:

      1. Oltava mies.
      Todiste: katsottaisiin todistajien läsnäollessa onko miehellä munaa

      2. Oltava ateisti
      Todiste: Todistajien läsnäollessa ja hirttosilmukka kaulalla todistettava olevansa ateisti jonka jälkeen maattava ruumisarkussa9 3 päivää ja 3 yötä ilman vettä ja leipää

      3. Oltava kommunisti
      Todiste: esitettettävä Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) jäsenkirja

      4. Oltava homo
      Todiste: todistajien läsnäollessa naitava toista homoa perseeseen

      • Anonyymi

        Naurettavaa.
        1 ja 4 voidaan yhdistää.
        Latentisti homon fantasia on kehno Provo.

      • Ateistiksi tekytyvä kristitty hihhuli ei tajunnut avauksen ironiaa. On olemassa absoluuttista hyvää, joka on kuitenkin syntiä. Avauksessani hain tällaisia syntiesimerkkejä.

      • Anonyymi

        Kommunismin ytimessä on ateismi.
        Eli riittää kun SKPn jäsenkirja toisessa kädessä nai homoa ruskeaan persereikään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismin ytimessä on ateismi.
        Eli riittää kun SKPn jäsenkirja toisessa kädessä nai homoa ruskeaan persereikään.

        SKP,:n jäsenten mukaan homoseksuaalisuus oli luokkavihollisten, siniveristen aateliston jäsenten rappion tulosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismin ytimessä on ateismi.
        Eli riittää kun SKPn jäsenkirja toisessa kädessä nai homoa ruskeaan persereikään.

        "Kommunismin ytimessä on ateismi."

        Ateismin ytimessä ei ole kommunismi, mutta uskosi on sinut tältä asialta sokaissut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SKP,:n jäsenten mukaan homoseksuaalisuus oli luokkavihollisten, siniveristen aateliston jäsenten rappion tulosta.

        Kyllä uskovat sen tietävät, mutta se on hauska valhe kun se suunnataan ateisteihin Kristuksen kirkastamiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismin ytimessä on ateismi.
        Eli riittää kun SKPn jäsenkirja toisessa kädessä nai homoa ruskeaan persereikään.

        Onneksi me uskovaiset vanhurskaat käytämme vain lapsiamme hyväksi :)

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Ateistiksi tekytyvä kristitty hihhuli ei tajunnut avauksen ironiaa. On olemassa absoluuttista hyvää, joka on kuitenkin syntiä. Avauksessani hain tällaisia syntiesimerkkejä.

        Tietenkään ei ole olemassa absoluuttista hyvää.

        Syökää kanaa, sanoo possu jouluna, manoksessa ainakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkään ei ole olemassa absoluuttista hyvää.

        Syökää kanaa, sanoo possu jouluna, manoksessa ainakin.

        "Tietenkään ei ole olemassa absoluuttista hyvää."

        Totta kai on, jos fundamentalistikristityt väittävät, ettei ateisteilla ole absoluuttisia moraalisääntöjä, joita uskovaisilla on. Tosin kun uskovaisten "absoluuttisten" moraalisääntöjen pintaa hieman raaputtaa niin alkaa älytön ulina siitä, etteivät ne säännöt ole voimassa vaan pitää lukea UT:a ja uuden liiton sääntöjä.

        Kampelantutkija ateistihuuruissaan ei ymmärrä että usko Jeesukseen ei ole uskonnollisen sääntökokoelman noudattamista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kampelantutkija ateistihuuruissaan ei ymmärrä että usko Jeesukseen ei ole uskonnollisen sääntökokoelman noudattamista.

        "Kampelantutkija ateistihuuruissaan ei ymmärrä että usko Jeesukseen ei ole uskonnollisen sääntökokoelman noudattamista."

        No mutta miksi Jeesus sanoi, ettei ollut tullut kumoamaan lakia eli uskonnollista sääntökokoelmaa? Toisekseen jos et noudata "uskonnollista sääntökokoelmaa" eli Tooraa eli Lakia, et loogisesti usko myöskään luomiskertomukseen etkä syntiinlankeemukseen. Syntiinlankeemukseen uskomattomuus mitätöi myös Jeesuksen toiminnan. Jeesushan sovitti luomiskertomuksen syntiinlankeemuksen perisynnin. Eikö ole ihanan ristiriitaista tuo teidän taikauskonne? Miltä tuntuu, kun vedät ihan itse maton jalkojesi alta, tollo?

        17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.

        18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismin ytimessä on ateismi.
        Eli riittää kun SKPn jäsenkirja toisessa kädessä nai homoa ruskeaan persereikään.

        Kommunismihan on hyvin uskonnollista palvontoineen kaikkineen.

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "Kampelantutkija ateistihuuruissaan ei ymmärrä että usko Jeesukseen ei ole uskonnollisen sääntökokoelman noudattamista."

        No mutta miksi Jeesus sanoi, ettei ollut tullut kumoamaan lakia eli uskonnollista sääntökokoelmaa? Toisekseen jos et noudata "uskonnollista sääntökokoelmaa" eli Tooraa eli Lakia, et loogisesti usko myöskään luomiskertomukseen etkä syntiinlankeemukseen. Syntiinlankeemukseen uskomattomuus mitätöi myös Jeesuksen toiminnan. Jeesushan sovitti luomiskertomuksen syntiinlankeemuksen perisynnin. Eikö ole ihanan ristiriitaista tuo teidän taikauskonne? Miltä tuntuu, kun vedät ihan itse maton jalkojesi alta, tollo?

        17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.

        18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        >>>17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
        18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.<<<
        (Matteuksen evankeliumi 5:17)
        ===================================

        Siinäpä se onkin kun ristiriita on Kampelantutkijassa itsessään,
        ei Jeesuksen sanoissa ja evankeliumissa.

        Jeesus ei tullut lakia kumoamaan, VAAN TÄYTTÄMÄÄN.

        Jeesus ei kumonnut lakia vaan täytti lain sinun ja minun puolestani.
        Koska synnin tähden meistä ei ollut Jumalan lain täyttäjiksi.

        Mutta ei tämä totuus kolahda Kampelantutkijan ateismin kyllästämiin aivoihin.
        Vain Jumalan Pyhä Henki voi kirkastaa Kampelantutkijalle totuuden Jeesuksesta Kristuksesta.
        Odota sitä! Rukoile sitä!

        Kampelatutkija on hutoi-ateisti, kärpässarjan ateisti.

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "Kampelantutkija ateistihuuruissaan ei ymmärrä että usko Jeesukseen ei ole uskonnollisen sääntökokoelman noudattamista."

        No mutta miksi Jeesus sanoi, ettei ollut tullut kumoamaan lakia eli uskonnollista sääntökokoelmaa? Toisekseen jos et noudata "uskonnollista sääntökokoelmaa" eli Tooraa eli Lakia, et loogisesti usko myöskään luomiskertomukseen etkä syntiinlankeemukseen. Syntiinlankeemukseen uskomattomuus mitätöi myös Jeesuksen toiminnan. Jeesushan sovitti luomiskertomuksen syntiinlankeemuksen perisynnin. Eikö ole ihanan ristiriitaista tuo teidän taikauskonne? Miltä tuntuu, kun vedät ihan itse maton jalkojesi alta, tollo?

        17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.

        18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        Kampelat. on tainnut varttua ahdasmielisessä ja lakihenkisessä uskonnollisessa perhepiirissä. Ei käsitä lain ja evankeliumin selvää, kirkasta eroa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kampelat. on tainnut varttua ahdasmielisessä ja lakihenkisessä uskonnollisessa perhepiirissä. Ei käsitä lain ja evankeliumin selvää, kirkasta eroa.

        "Ei käsitä lain ja evankeliumin selvää, kirkasta eroa."

        Kerro mikä arvo sinulla on VT:lle? VT:n keskeisimmät kirjat ovat Toora eli Laki, jos et pidä sitä tärkeänä niin mitä merkitystä VT:llä on sinulle?

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "Ei käsitä lain ja evankeliumin selvää, kirkasta eroa."

        Kerro mikä arvo sinulla on VT:lle? VT:n keskeisimmät kirjat ovat Toora eli Laki, jos et pidä sitä tärkeänä niin mitä merkitystä VT:llä on sinulle?

        Liian suuri asiakokonaisuus selviteltäväksi tällä palstalla.
        UT:a et voi täysin ymmärtää ilman VT:a - ja päinvastoin.
        VT:ssa on aivankuin kuvat - UT:ssa tekstit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Liian suuri asiakokonaisuus selviteltäväksi tällä palstalla.
        UT:a et voi täysin ymmärtää ilman VT:a - ja päinvastoin.
        VT:ssa on aivankuin kuvat - UT:ssa tekstit.

        "Liian suuri asiakokonaisuus selviteltäväksi tällä palstalla."

        No ei ole. Jos hylkäät VT:n Tooran eli Lain, mitä jää jäljelle? Ei yhtään mitään. Voit saman tien hyälä koko VT:n eikä sinulla ole sen jälkeen enää mitään perustuksia uskolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä uskovat sen tietävät, mutta se on hauska valhe kun se suunnataan ateisteihin Kristuksen kirkastamiseksi.

        Enpä tiedä.
        Ne elävät keinotekoisessa todellisuudessa, uskonvaraisessa jota luulevat todellisuudeksi, samalla tavoin kuin skitsofreenikot.

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "Liian suuri asiakokonaisuus selviteltäväksi tällä palstalla."

        No ei ole. Jos hylkäät VT:n Tooran eli Lain, mitä jää jäljelle? Ei yhtään mitään. Voit saman tien hyälä koko VT:n eikä sinulla ole sen jälkeen enää mitään perustuksia uskolle.

        Kampelantutkija on tainnut kasvaa ankaran lakihenkisessä uskonyhteisössä, muuten lakikiihkoiluasi ei voi oikein ymmärtää.

        Yritäppäs noudattaa kirjaimellisesti VTn lakia ja säädöksiä niin kaadut niihin jo ensimmäisellä aidalla aivan kuin 110 m aitajuoksija niin että naama veressä raahaudut pois radalta.Yritys elää kristillistä elämää ilman Jeesusta ei ole ainoastaan vaikeaa - se on mahdotonta.

        Muista:
        Minkä evankeliumi vaatii, sen se antaa.

        Laki on aivankuin Jumalan toisen käden työtä.
        Lain noudattamisen kautta et pelastu helvetiltä. 
        (Mitä teet menneisyyden synneillesi jos lopun elämää onnistuisitkin noudattamaan lakia - mikä seikka ei onnistu!).
        Lain kautta tulee synnintunto, jotta voisit tehdä parannuksen ja tulla uskoon, uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen.

        "Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut niin myös sinun perhekuntasi. 
        (Apostolien teot 16:31).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi me uskovaiset vanhurskaat käytämme vain lapsiamme hyväksi :)

        Juuri näin meidän uskovien piireissä tehdään, jos saan rehellisesti tunnustaa, amen ja halleluja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kampelatutkija on hutoi-ateisti, kärpässarjan ateisti.

        Itse olet puhuvien käärmeiden -sarjan hihhulipsykopaatti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liian suuri asiakokonaisuus selviteltäväksi tällä palstalla.
        UT:a et voi täysin ymmärtää ilman VT:a - ja päinvastoin.
        VT:ssa on aivankuin kuvat - UT:ssa tekstit.

        Voihan rähmä. Täällä pitäisi olla lukenut jotkin ummehtuneet testamentit. Siis totisesti sanon teille: ei tulisi mieleenkään. Pitäkää hyvänänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi me uskovaiset vanhurskaat käytämme vain lapsiamme hyväksi :)

        Kampelatutkija on lestadiolaisena miehenä hyvä esimerkki lasten hyväksikäytöstä! Ateisti lasten hyväksikäyttäjä!

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "Kampelantutkija ateistihuuruissaan ei ymmärrä että usko Jeesukseen ei ole uskonnollisen sääntökokoelman noudattamista."

        No mutta miksi Jeesus sanoi, ettei ollut tullut kumoamaan lakia eli uskonnollista sääntökokoelmaa? Toisekseen jos et noudata "uskonnollista sääntökokoelmaa" eli Tooraa eli Lakia, et loogisesti usko myöskään luomiskertomukseen etkä syntiinlankeemukseen. Syntiinlankeemukseen uskomattomuus mitätöi myös Jeesuksen toiminnan. Jeesushan sovitti luomiskertomuksen syntiinlankeemuksen perisynnin. Eikö ole ihanan ristiriitaista tuo teidän taikauskonne? Miltä tuntuu, kun vedät ihan itse maton jalkojesi alta, tollo?

        17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.

        18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        Mistä sinä tiedät, mitä Jeesus sanoi? Pidätkö kaikkia evankeliumeja autenttisina? Ja höpö höpö...!

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "Liian suuri asiakokonaisuus selviteltäväksi tällä palstalla."

        No ei ole. Jos hylkäät VT:n Tooran eli Lain, mitä jää jäljelle? Ei yhtään mitään. Voit saman tien hyälä koko VT:n eikä sinulla ole sen jälkeen enää mitään perustuksia uskolle.

        Vanha testamentti puhuu esikuvien, allegorioiden ja metaforien kautta edeltä Kristuksesta, ja nämä profetiat toteutuivat Nasaretilaisessa Jeesuksessa.

        Jeesuksen mukaan laissa (Toorassa) on tärkeintä laupeus, uskollisuus, hyvyys ja rakkaus. Sellaiset käskyt, jotka sopivat tuohon määritelmään, ovat edelleen voimassa ja velvoittavat kristittyjä, mutta muut "huonot" käskyt, joita on valtaosa Mooseksen laista, eivät kristittyjä enää velvoita: ne ovat vanhentuneet ja kumotut, korvattu uuden liiton järjestyksellä ja todellisuudella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismihan on hyvin uskonnollista palvontoineen kaikkineen.

        Ja kommunismiin kuuluu usko absoluuttiseen tasa-arvoon kommunismin tuomana.
        Niin kuin kristityt uskovat absoluuttiseen tasa-arvoon Jumalan edessä.
        Kommunismi on ottanut paljon vaikutteita kristinopista ja niillä on paljon yhteistä.
        Kommunistijohtajat ja kirkonjohtajat pitävät uniformuja.
        Kristityt ja kommunistit ovat vastuussa historian suurimmista hirmuteoista.
        Kommunistit ja kristityt demonisoivat toisinajattelijoita.
        Kristityt ja kommunistit haluavat kaventaa lain suomia vapauksia, erityisesti sananvapautta.
        Kommunistit ja kristityillä on tapana lauluilla edistää yhtenäisyyttään.
        Molemmilla on taipumus luoda viholliskuvaa "niistä muista".

    • Anonyymi

      Nyt tein syntiä ja laitoin paidan päälle jossa on 95% puuvillaa ja loput jotain muuta.

      Katkarapuja salaatissa voisi myös nauttia ennen pääruokaa.

      • Anonyymi

        Jos se muu on villaa, on syntisi erityisen raskas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se muu on villaa, on syntisi erityisen raskas.

        Raamatussa on muuten mainittu että pellava ja villa eivät sovi yhteen.
        Nämä langat käyttäytyvät pesussa ym. erilailla.

    • Anonyymi

      Käytän aivojani ja ajattelen loogisesti, analyyttisesti ja kriittisesti. Tämä lienee, ainakin uskovien mielestä, suunnilleen pahin synti minkä ihminen voi tehdä, koska se johtaa vääjäämättä uskontojen "totuuksien" kyseenalaistamiseen ja saa ne näyttämään siltä mitä ne ovatkin, eli lapsellisilta saduilta ja epäloogisilta typeryyksiltä.

    • Anonyymi

      Riippuu tilanteesta.

    • Anonyymi

      Kulkisin syrjäkaduilla ja kujilla, pysäyttäisin ihmisiä, ja sanoisin:
      - jos et myönnä olevasi ateisti, niin tulee nyrkistä leukaan
      - jos et myönnä olevasi kommunisti, niin tulee toisen kerran nyrkistä leukaan
      - jos et myönnä olevasi homojätkä, niin tulee kolmannen kerran nyrkistä leukaan

      • Anonyymi

        Et olekaan ateisti, joten et ymmärrä näitä asioita.

    • Anonyymi

      Menisin hihhulien kokoukseen ja huutaisin ovelta:
      TILI ON IRTI !
      Hihut hyppisivät tuoleiltaan:
      Missä? Missä?

      Huutaisin:
      HELVETISSÄ JONNE TE OLETTE MENOSSA!

      Sitten poliisia pakoon....

      • Anonyymi

        *TULI

    • Anonyymi

      Vanha Testamentti sisältää paljon säännöksiä, joita rikon systemaattisesti ilman omantunnon tuskia. Tässä joitakin:

      ” Mutta kaikista niistä, joita vedet vilisevät, kaikista elollisista, jotka elävät vedessä, inhotkaa kaikkia niitä, joilla ei ole eviä eikä suomuksia, elivätpä merissä tai joissa. Niitä inhotkaa; niiden lihaa älkää syökö, ja niiden raadot inhottakoot teitä.” (3. Moos 11)

      — Syön usein simpukoita...

      ”Älkää saattako itseänne inhottaviksi koskemalla matelevaan pikkueläimeen, mihin tahansa, älkääkä saastuttako itseänne niillä, niin että tulette niistä saastaisiksi.”

      — Kosken matoihin kun kalastan lasten kanssa mato-ongella...

      ”Älä pue yllesi vaatetta, joka on kudottu kahdenlaisista langoista, villaisista ja pellavaisista sekaisin.” (5. Moos 22:11)

      — Käytän vaatteita, jotka koostuvat useista erilaisista materiaaleista ja langoista.

      ”Kun rakennat uuden talon, tee kaide kattosi ympärille, ettet saattaisi verenvikaa taloosi, jos joku sieltä putoaisi.” (5. Moos 22:8)

      — En katso tarpeelliseksi tehdä kaidetta katolle.

      ”Puhu israelilaisille ja sano: Kun vaimo tulee hedelmälliseksi ja synnyttää poikalapsen, olkoon hän saastainen seitsemän päivää; yhtä monta päivää kuin hänen kuukautisensa kestävät, hän olkoon saastainen. Ja kahdeksantena päivänä ympärileikattakoon pojan esinahan liha.”

      — En ympärileikauta lapsiani.

      ”Jos joku erehdyksestä rikkoo jotakuta Herran käskyä vastaan ja tekee jotakin, mitä ei saa tehdä, niin, jos voideltu pappi tekee rikkomuksen ja saattaa kansan vikapääksi, tuokoon rikkomuksensa tähden, jonka hän on tehnyt, virheettömän mullikan Herralle syntiuhriksi.” (3. Moos 4)

      — Enkä uhraa eläimiä, jos olen rikkonut jotain Mooseksen lakia.

      • Anonyymi

        Tarkkaan ottaenhan esinahassa ei edes ole lihaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkkaan ottaenhan esinahassa ei edes ole lihaa.

        Tämä on tarkoitettu vain ateisti lukijoille.
        Makkaroihin jauhetaan kaikenlaista teurasjätekudosta, joka ei ole lihaa!

    • Anonyymi

      En tiedä mikä on syntiä minkäkin uskonnollisen ryhmän mukaan, joten elän lakien ja kunnian kautta.

      • Anonyymi

        Eli sikojen ja nautojen syönti on vaarallista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sikojen ja nautojen syönti on vaarallista.

        Sitä sinun uskontosi syntiä olen sitten rikkonut lähes päivittäin.

    • Anonyymi

      Sivistyksen tasosi on suunnaton. Onneksi olkoon olet viisas, edellisessä elämässäsi viisastelija.

    • Anonyymi

      En tiedä voiko minusta enää ikinä tulla protestanttista kristittyä. Saatan olla Tewahedon puoleen kääntymässä.

    • Anonyymi

      Väärin, mutta mitä muuta voidaan odottaa armeijan kessulta, joka käytti teininä hyväkseen pikkulapsia sinä aikana, kun olisi pitänyt lukea Raamattua!

      Kristityt teologit ovat sitä mieltä, että kaikki Mooseksen lain käskyt eivät ole ikuisia hyviä moraalisäädöksiä. Niistä suurin osa on annettu vain Israelin kansalle vanhaan liittoon.

      Uuteen liittoon kuuluvat rakkauden kaksoiskäsky ja sen lisäksi tulkinnasta riippuen yhdeksän tai kymmenen käskyä dekalogista sekä Apt 15:28-29 mainitut "pienet käskyt", jotka nekin ovat tulkinnallisia (pitääkö soveltaa vai ei).

      Kristityt teologit tietävät sen, että ihminen elää joko vanhassa liitossa tai uudessa, jolloin vanhassa liitossa elävä on velvollinen noudattamaan kaikkia Mooseksen lain pikkutarkkoja käskyjä. Uudessa liitossa elävä on vapautettu niistä ja ym. käskyt velvoittavat.

      Kristitty ei siis tee syntiä, kun kieltäytyy noudattamasta avausviestissä mainittuja ja muita "huonoja" käskyjä. Sen sijaan kristitty tekisi syntiä, jos niitä noudattaisi! Asia on siten päinvastoin kuin Kampelatutkija väittää!

      • Anonyymi

        Ei mikään ihme, että juutalaiset vihaavat Jeesusta ja kristittyjä.
        Varastitte heidän jumalansa ja käskette laittomuuden.
        Mutta yrityksesi se jäi.

      • "Kristityt teologit ovat sitä mieltä, että kaikki Mooseksen lain käskyt eivät ole ikuisia hyviä moraalisäädöksiä."

        Mutta eikö ole jännää, että uskonto, joka väittää olevansa rauhan ja oikeudenmukaisuuden uskonto, perustuu teokseen, jonka pohja on väkivaltaisessa kostofantasiassa (VT). Kaikki uskonnon moraalisäännöt ovat VT:ssä, mutta niitä ei tarvitsekaan noudattaa. Sen Jumala väittää olevansa oikeudenmukainen ja hyvä, mutta johtaa tappotilastossa pahista eli Saatanaa yli kaksi miljoonaa vs 10?

        https://www.wired.com/2007/04/old-testament-m/

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "Kristityt teologit ovat sitä mieltä, että kaikki Mooseksen lain käskyt eivät ole ikuisia hyviä moraalisäädöksiä."

        Mutta eikö ole jännää, että uskonto, joka väittää olevansa rauhan ja oikeudenmukaisuuden uskonto, perustuu teokseen, jonka pohja on väkivaltaisessa kostofantasiassa (VT). Kaikki uskonnon moraalisäännöt ovat VT:ssä, mutta niitä ei tarvitsekaan noudattaa. Sen Jumala väittää olevansa oikeudenmukainen ja hyvä, mutta johtaa tappotilastossa pahista eli Saatanaa yli kaksi miljoonaa vs 10?

        https://www.wired.com/2007/04/old-testament-m/

        Kaikki uskonnon moraalisäännöt eivät ole vanhassa testamentissa: valehtelit taas!

        Kaikki kristinuskon moraalisäännöt ovat Uudessa Testamentissa!

        Ei ihme, että et tunne kristinuskoa ja sen Raamatun tulkintaa, koska käytit hyväksi pikkulapsia aikana, jolloin olisi pitänyt lukea Raamattua!

        "Kaikki uskonnon moraalisäännöt eivät ole vanhassa testamentissa: valehtelit taas!"

        Taannoin perustin ketjun, jossa lupasin kääntyä takaisin uskovaiseksi, jos joku löytää UT:sta moraalisäännön, jota ei ole VT:ssä. UT:n kaikki moraalisäännöt on jo keksitty VT:ssä.

        PS. Nyt sinulla olisi hyvä mahdollisuus käännyttää allekirjoittanut. Etsit minulle vain yhdenkin moraalisäännön UT:sta niin, ettei se ole jo VT:ssä käsketty.

        En puhunut Vt:sta vaan Mooseksen lain käskyistä. Uuden liiton käskyissä ja ohjeissa on suuria eroja Mooseksen lakiin. Esim.

        - Mooses käski tappaa tiettyjä käskyjä rikkoneet, mutta Ut käskee jättää asian esivallan tuomittavaksi ja antaa anteeksi, jos syntinen tekee parannuksen (häpeää ja katuu syntiään, kääntyy pois pahuudesta ja muuttuu mieleltään)
        - Mooseksen mukaan kukaan kuohittu (eunukki), äpärä, mooabilainen tai ammonilainen ei pääse seurakuntaan, mutta Ut:n mukaan nämä ovat tervetulleita! (5Moos 23:1-3; Apt 2:38-42; 8:26-40)
        - Mooses ei hyväksynyt seka-avioliittoja israelilaisten ja pakanoiden välille, mutta kristinuskossa tälle ei ole estettä: juutalaiset kristityt voivat avioitua pakanoiden kanssa ja pysyä naimisissa sellaisen kanssa vielä uskoontulon jälkeen (muistanet sen, että Nehemian ja Esran aikana pakanavaimot ja lapset tuli ajaa pois Israelin keskuudesta ja hylätä oman onnensa nojaan eikä israelilainen saanut naida pakanaa)

        Tämän lisäksi uusi liitto tekee tarpeettomaksi ja kumoaa valtaosan Mooseksen lain käskyistä, koska ne ovat esikuvallisia ja ovat täyttyneet tai täyttyvät Kristuksessa (ensimmäinen ja toinen tulemus) tai ne ovat annetut vain Israelia varten tiettyä historiallista aikakautta tai vanhaa liittoa varten. Näitä ovat lait pappeudesta, temppelipalveluksesta, uhreista, juhla-ajoista, ruoista ja juomista, sotalait, siviililait rangaistuksineen ja oikeuksineen, jne.

        No käännytkö? Et tietenkään! Ei pitäisi luvata sellaista, jota ei edes aio pitää! Teit syntiä Jahvea Sebaotia vastaan ja olet sen vuoksi saastainen syntinen juutalainen, kuoleman oma! Herra sinua rangaiskoot nyt ja iankaikkisesti häpeällä ja tuskalla!

    • Anonyymi

      Näin naimisissa olevana, nain naapurin rouvaa viikottain, joka siis myös on naimisissa. Toisaalta, eihän tämä varmaan syntiä olekkaan, tekeehän sitä niin monet muutkin.

      • Anonyymi

        En näe siinä mitään ongelmaa koska olette naimisissa.
        Mutta jos toinen olisi sinkku, ei hyvää seuraa.
        Olen vapaateisti.
        (Polyteisti)

      • Anonyymi

        Juuri näihin pitäisi puuttua sen sijaan, että poimitaan rusinat pullasta!

        Jokainen tietää, että nykyajan pullamössökristityt eivät mukamas suostu noudattamaan Mooseksen lakia, koska pitävät sitä vanhaan liittoon kuuluvana ja väittävät uuden liiton käskyjen olevan voimassa, mutta vanhan liiton monet käskyt eivät heitä velvoita.

        Tulisi siis pohtia sitä, mikä oikeus kristityillä tai humaaneilla ateisteilla on tuomita meidän muiden tapaa elää ja arvojamme! Ei mitään oikeutta, koska kenelläkään ei ole esittää absoluuttisia moraalilain käskyjä!

        Minäkin tykkään huorata ja sen lisäksi ryyppään, uhkapelaan, rellestän, varastan ja valehtelen jatkuvasti. Antaisin homoille turpaan, jos yrittäisivät iskeä minua, mutta eivät ole sitä enää vuosikymmeniin yrittäneet, kun hakkasin yhden niistä sairaalakuntoon nuorena miehenä ja pidän heidät nyt loitolla.

        Ja kyllä: olen pesunkestävä ateisti syntymästäni ja lapsuudestani saakka! Meitä on monta, jotka tykkäämme tällaisesta elämäntavasta. Millä oikeudella joku meitä tuomitsee?!

        Olet niin vanha ja ruma, että kaikki, maksullisia naisia lukuunottamatta pysyy jokatapauksessa loitolla. 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näihin pitäisi puuttua sen sijaan, että poimitaan rusinat pullasta!

        Jokainen tietää, että nykyajan pullamössökristityt eivät mukamas suostu noudattamaan Mooseksen lakia, koska pitävät sitä vanhaan liittoon kuuluvana ja väittävät uuden liiton käskyjen olevan voimassa, mutta vanhan liiton monet käskyt eivät heitä velvoita.

        Tulisi siis pohtia sitä, mikä oikeus kristityillä tai humaaneilla ateisteilla on tuomita meidän muiden tapaa elää ja arvojamme! Ei mitään oikeutta, koska kenelläkään ei ole esittää absoluuttisia moraalilain käskyjä!

        Minäkin tykkään huorata ja sen lisäksi ryyppään, uhkapelaan, rellestän, varastan ja valehtelen jatkuvasti. Antaisin homoille turpaan, jos yrittäisivät iskeä minua, mutta eivät ole sitä enää vuosikymmeniin yrittäneet, kun hakkasin yhden niistä sairaalakuntoon nuorena miehenä ja pidän heidät nyt loitolla.

        Ja kyllä: olen pesunkestävä ateisti syntymästäni ja lapsuudestani saakka! Meitä on monta, jotka tykkäämme tällaisesta elämäntavasta. Millä oikeudella joku meitä tuomitsee?!

        Vähän kehittyneempi Provo Kristuksen kirkastuksen toivossa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1031
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      989
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      798
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      581
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      90
      567
    8. 78
      541
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      537
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    Aihe